Avunpyyntö ev.-lut. kirkollemme!


Muutamat seurakunnat ovat tarjonneet suojaa vaikeuksiin joutuneille turvapaikanhakijoille. Mutta kirkossa ei ole tunnistettu, että oman kirkkomme sisälläkin on ”turvapaikanhakijoita”.

Vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irrottautuva ihminen joutuu usein kokemaan kovia. Häntä voidaan painostaa ja uhkailla, ja sukulaiset ja ystävät saattavat eristää hänet kaikesta kanssakäymisestä. Hänen lapsiinsa voidaan kohdistaa ikävää painostusta ja mielivaltaista leimaamista. Lapsia voidaan manipuloida vanhempiaan vastaan.

Kirkkomme on sanoutunut selkeästi irti hengellisestä väkivallasta. Moni lestadiolaisuudesta irti pyristelevä kaipaisi hengellistä ja psyykkistä tukea vaikeassa elämäntilanteessaan.

Lapsesta saakka vanhoillislestadiolaisuuteen kasvanut putoaa aluksi helposti ”tyhjän päälle”. Elämän ja arjen perusrakenteet tuntuvat murenevan, ja rauhanyhdistyksen piirissä koettu uhkailu ja pelottelu on rankkaa.

Seurakuntiin olisi nyt syytä hankkia asiantuntemusta herätysliikkeisiin ja miksei vapaisiinkin suuntiin kuuluneiden tukemiseksi ja auttamiseksi. Tällaista palvelua käyttäisi varmasti moni painostavasta yhteisöstä erilleen pyrkivä.

Odotamme kirkoltamme vastuun kantamista näistä ”hengellisistä pakolaisista”, niistä kirkkomme jäsenistä, jotka eivät hyväksy vanhoillislestadiolaisuuden sisäistä väkivaltaa.

Moni vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautuva jättää lopulta pettyneenä kirkonkin, koska ei saa mistään tukea. Ei ole kenenkään etu, että nämä kristityt eroavat äiti-kirkosta. Luterilaisessa seurakunnassa he voisivat löytää jälleen armahtavan Jumalan ja saada mielekästä, sielua virkistävää hengellistä toimintaa rauhanyhdistyksen tilalle.

Kirkkomme on sanoutunut selkeästi irti hengellisestä väkivallasta. Sitä ei ole lupa harjoittaa missään kirkkomme piirissä. Siksikin on loogista, että kirkkomme tarjoaisi apua ja hengellistä sekä psyykkistä tukea vanhoillislestadiolaisuuden väkivallasta irti pyrkiville kirkon jäsenille.arkkipiispa

Lopuksi myönteisenä merkkinä kirkkomme piirissä lisääntyneestä tietoisuudesta on syytä todeta, että arkkipiispa Jukka Paarma puuttui Oripään suviseurojen puheessaan nimenomaan kolmeen vanhoillislestadiolaisen liikkeen vaikeaan kipupisteeseen, jotka ovat edelleenkin ongelmallisia kristillisen opetuksen kannalta.

Arkkipiispa muistutti vl-liikkeen hengellisestä väkivallasta, hän painotti sitä, ettei ehkäisystä pidättymistä voida kristinopin mukaan pitää autuuden ehtona, ja hän edellytti sukupuolten tasa-arvon noudattamista myös SRK:n johtamassa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.

Kirkon edustajien vaikenemista ja puuttumattomuutta asioihin  ei voida enää perustella sillä, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen vääristymät eivät olisi ev.-lut. kirkossamme korkeallakin tasolla tunnettuja.

Arkkipiispan puhe kokonaisuudessaan täällä.

Lisätietoa:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomajan tukimateriaali)

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

”Minä lähdin pois”

Miten kirkko voi puuttua hengeliseen vallankäyttöön?

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

About these ads

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, arkkipiispa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, normit, nuoret, painostaminen, pelko, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, suru, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, turvapaikka, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, väkivalta

One response to “Avunpyyntö ev.-lut. kirkollemme!

  1. vanla

    Huomatessaan vanhoillislestadiolaisen uskon, jota lapsesta asti on uskonut ainoaksi pelastavaksi uskoksi, vääräksi, alkaa turvaton aika kohti tuntematonta. Turvapaikasta on silloin puute. Ei voi uskoa enää hyvällä omalla tunnolla vääräksi kokemaan entiseen herätysliikkeen armahtavaan Jumalaan, seurakunnan armoneuvoihin. Haluaa uskoa raamatun sanaan, mutta missä sitä oikein julistetaan. Eikö missään? Alkaa kyseenalaistaa koko Jumalan olemassa oloa ja silloin aletaan olla aika hukassa. Miten kertoa rakkaille vanhemmilleen, isovanhemmilleen, että ei usko samalla tavalla. Heiltä ei saa kaipaamansa turvaa. Tätyy olla entistä vahvempi ja kantaa vielä heidänkin ahdistusta mitä heille on on ”uskon kieltämisellään” aiheuttanut. Mistä saa apua jatkaa eteenpäin. Kysymyksiä vailla vastauksia. Kun eroaa lestadiolaisuudesta tai muusta herätysliikkeestä ei halua vaihtaa sitä enää mihinkään toiseen ahdistavaan yhteisöön. En epäile, etteikö niissä ole pelastavaa uskoa. En kuitenkaan koe oikeaksi kulkea sen joukon mukana joka tuomitsee minut kadotukseen, vaikka haluan uskoa Jumalaan ja Jeesukseen Vapahtajana. On hienoa, että hätämme on huomattu. Kirkko johon edelleen kuulumme voisi auttaa asiassa, ainakin henkisenä tukena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s