Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen


- Rehellistä olisi todeta, että 70-luvun perintönä vanhoillislestadiolaisen yhteisön yhdeksi perustunteeksi on jäänyt pelko. Tämän pelon syiden tunnistaminen ja hoitaminen on liikkeen tulevaisuuden kannalta valtavan tärkeää. Pelko voi pitää laajaa herätysliikettä yhtenäisenä, mutta se murentaa lopulta sen sisimmän kuin syöpä. – Antti Pentikäinen (Kotimaa 21.10.2011).

- Jos SRK myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia. Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. – – Tällainen sanoilla kikkailu ja tosiasioiden hukuttaminen on vastenmielistä. – Rebekka Naatus (Kaleva 21.10.2011).

Ainoastaan liikkeeseen itse kuuluvat ihmiset ovat kyenneet tekemään olennaisia kysymyksiä SRK:n  ns. hoitokokous-pahoittelu-ilmoituksesta.

He ovat yrittäneet nostaa julkiseen tietoisuuteen sen, että hengellisestä väkivallasta ei ole tosiasiassa sanouduttu irti, vaikka SRK:n johtokunnan on onnistunut luoda sellainen mielikuva ulospäin.

SRK ohjasi median katseen 30 vuoden taakse

SRK:n johto suuntasi tarkoituksellisesti mediassa huomion 30 vuoden takaisiin ”joihinkin yksittäisiin” väärinkäytöksiin rupattelemalla taustaksi juuri valmistuneesta historiikista. Tällä tavalla johtokunta siirsi liikkeen väkivaltaan liittyvät mielikuvat taistavasti menneisyyden kontekstiin.  Johtokunta loi viestinnällään mielikuvan, että liikkeen 1960-lukua koskeneesta historian selvittelystä olisi noussut yllättäen tarve kertoa ”joistakin menneisyyden epäkohdista” ja ”pyytää reilusti anteeksi” vuosikymmenien takaisia, nyt jo menneisyyteen iittyneitä käytäntöjä.

Mediassa luotiin mielikuva, ikään kuin herätysliikkeen hengellisessä väkivallassa olisi kyse vain joistakin sinänsä marginaalisista ja vanhoista asioista. Menettelytavoista, joita nyt ”rehellisesti pahoitellaan” ja  jotka eivät enää kuulu liikkeen käytäntöön. Silloin ennen esiintyi joillakin paikkakunnilla ”opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä”. Historiat on kirjan kansien sisään kirjoitettu. Se on siinä.

Johtokunta siirsi väkivallan marginaaliin ja  loi tietoisesti myönteisiä mielikuvia kohentaakseen liikkeen  ikävää mainetta.

Toimittajat nielivät mielikuvat valheineen sellaisinaan.

He eivät ymmärtäneet tehdä tarkentavia kysymyksiä. Heille ei tullut mieleen epäillä mitään eikä kysellä mitään siitä, että väkivalta ja painostus ovat yhä  arkipäivää rauhanyhdistyksissä.

SRK:n hämäys ja sanojenpyörittelyn mediapeli  ”anteeksipyynnön” julkistamisessa onnistui erittäin hyvin.

Terrorin pelko on tosiasia tänä päivänä

Kuten KUA:n toiminnanjohtaja, pappi ja lestadiolainen seurapuhuja Antti Pentikäinen on todennut, vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vallitsee pelko joutumisesta omien uskonveljien ja -sisarten sielunhoidon kohteeksi. Tätä ei SRK:n ”pahoittelu”-ilmoitus suinkaan poista, sillä siinä ei tunnustettu nykyistä painostamista ja siihen liittyvää pelkoa. Väkivallan käytöstä liikkeen ns. ”sielunhoidossa” ei ole edelleenkään irtisanouduttu.

Painostuksen kohteeksi joutuvat nykyisin ne vl-uskovaiset, jotka ovat johdon käsitysten kanssa eri mieltä esimerkiksi raskauden ehkäisystä, naispappeudesta, tai siitä, keitä voidaan pitää uskovaisina, tai ne, jotka nostavat esiin kysymyksen sananvapaudesta, totesi Oulun seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus blogissaan Kalevassa.

SRK:n johdon lausuntoja ovat kritisoineet myös Antti Pentikäinen ja tutkija, pappi Johannes Alaranta (jolta paikallinen rauhanyhdistys otti hiljattain puhujanoikeuden pois). Myös free lance toimittaja Topi Linjama ja blogisti Juho Kalliokoski ovat julkisuudessa kertoneet herätysliikkeessä kohtaamastaan häirinnästä, uhkailusta ja painostamisesta.

Ulkopuolisille toimittajille SRK:n johdon tarinat ovat uponneet täydestä.

Ainoastaan Helsingin Sanomissa on nähty hieman  myös kulissien taakse.

SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen on itse epäsuorasti myöntänytkin, että hoitokokouskäytäntöä jatketaan edelleen, tosin siitä käytetään nykyisin muita nimityksiä.

Hoitokokoukset ovat SRK:n johdon mielestä täysin oikea ja asiaankuuluva sielunhoidon muoto. Media ei havainnut, että johtokunta ei suinkaan pahoitelut niitä.

Voittonen ”muistuttaa myös, että valtaosa koki kokoukset positiivisesti”. Hän katsoo hoitokokousten vähentyneen ja loppuneen 1980-luvun alkuvuosina, mutta sielunhoito ei voi ”Jumalan seurakunnassa loppua”. Liike ei voi jatkossakaan välttyä siltä, että jotkut voivat kokea tällaisen sielunhoidon negatiivisesti. - SRK:n johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen, Kotimaa24 10.10.2011.

Hoitokokous on sielunhoidollinen, parantava ja hoitava keskusteluhetki. – Lääninrovasti Erkki Piri Kalevassa 15.10.2011.

Väkivalta ja painostaminen on yhä arkipäivää vl-liikkeessä

Rebekka Naatus, Oulun seurakuntayhtymän verkkoviestintään erikoistunut tiedottaja, nosti kissan pöydälle blogikirjoituksessaan 20.10. Kalevassa. Hän julkaisi saman tekstin myös blogissaan Kotimaa24:ssä.

Jos SRK myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia. Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. Ero hoitokokousaikaan on siinä, että niissä on paikalla vähemmän ihmisiä kuin aiemmin ja syytökset eivät kohdistu yhtä konkreettisiin asioihin kuin aiemmin.”

Milloin ja miten liikkeessä on irtisanouduttu johtokunnan ilmoittamista opillisista harhoista? Kukaan toimittajista ei tehnyt tätä kysymystä Olavi Voittoselle.

Millä lailla SRK on varmistanut, että väärinkäytöksiä ei enää tapahdu? Kukaan toimittajista ei tehnyt tätäkään kysymystä.

Julkisessa keskustelussa monet liikkeen jäsenet ovat kertoneet siitä, että painostaminen, kiusaaminen ja mustamaalaaminen rauhanyhdistyksissä jatkuu yhä edelleen.

Naatus: SRK ei ota vastuuta, vaan turvautuu sanakikkailuun

- Mummuni heitettiin ulos lestadiolaisuudesta, kun hän ei uskaltanut mennä hoitokokoukseen, isoisälleni ei annettu synninpäästöä: ”väärin pyydetty”, vanhempani saivat noottia lukuvalinnoista ja kuorolaulusta, tuttavani joutui puhutteluun, kun käytti sunnuntaina lenkkareita (epäiltiin, että urheilusta oli tullut liian tärkeä harrastus).

Näitä esimerkkejä on loputtomasti jo minun yksittäisen ihmisen lähipiiristä. Ja silti SRK puhuu sujuvasti hoitokokousten ikävistä puolista jokseenkin marginaalisina ilmiöinä (mm. Päivämies 12.10.2011, Rauhan Tervehdys 20.10.2011, Kotimaa24.fi).

Minulla on oikeastaan yhdentekevää, saako Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) puserrettua itsestään anteeksipyyntöä vaiko ei, mutta tällainen sanoilla kikkailu ja tosiasioiden hukuttaminen on vastenmielistä.

Hoitokokoukset olivat sairas ja synkkä jakso lestadiolaisuuden historiassa. Sen myöntäminen ei nyt vain näytä onnistuvan. SRK pahoittelee yksittäisten ihmisten tekosia, eikä ota vastuuta kokonaisuudesta, vääränlaisesta toimintakulttuurista, joka jatkui elinvoimaisena vielä hyvinkin 80-luvun puolelle. Ja nyt en puhu pelkästään SRK:n toiminnasta.

Se että joissakin hoitokokouksissa on ollut myös asianmukaista ja vilpitöntä sielunhoitoa, ei tarkoita, että hoitokokoukset olisivat ilmiönä olleet hyvä asia.

Painostaminen ja hengellinen väkivalta voivat edelleen hyvin

Pelkään SRK:n kiertävän hoitokokousasiaa kuin kissa kuumaa puuroa siksi, että jos se myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia.

Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. Ero hoitokokousaikaan on siinä, että niissä on paikalla vähemmän ihmisiä kuin aiemmin ja syytökset eivät kohdistu yhtä konkreettisiin asioihin kuin aiemmin.

Samaa asiaa sivuaa myös Antti Pentikäinen ansiokkaassa Kotimaa-lehden kolumnissaan (20.10.2011).

Nykyisin painostuksen kohteeksi joutuvat ne, jotka ovat eri mieltä naispappeudesta, siitä ketkä ovat uskovaisia, raskauden ehkäisystä ja sananvapaudesta.

Linjanmukaisten mielipiteiden allekirjoittaminen on edellytys sille, että voi olla tiukan lestadiolaisen normiston mukaan uskovainen. Muita pitää ”puhutella rakkaudella”, mikä tarkoittaa täsmälleen samaa kuin hoitokokousvuosien puhuttelu: ellet näitä allekirjoita, et ole uskovainen, vaan matkalla helvettiin.

Anteeksi ei ole pakko antaa ja pyytää, mutta suoraselkäisyyttä ja selkokielisyyttä on syytä harjoitella.”

Rebekka Naatus kyselee asioita, joita kirkon pitäisi kysellä

Edes kirkolliset mediat eivät ole älynneet kysyä, miten rauhanyhdistykselle pakolla koottuja joukkokokouksia ylipäätään voidaan yhä tänään kirkkain silmin nimittää sielunhoidoksi.

Luterilaisessa kirkossa sielunhoidolle on erityisen yksityiskohtainen määrittely ja ohjeistus. Sielunhoidollisen työn katsotaan edellyttävän hyvää ammattitaitoa, jossa eettisyys on erityisen merkittävä osatekijä.

SRK:n johto on ilmoittanut, että hoitokokoukset sinänsä eivät olleet väärin eikä niitä suinkaan pyydellä anteeksi, vaan jotkut yksityiset ihmiset toimivat niissä väärin. Noiden joidenkin ihmisten joitakin ”opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä” tassä nyt käytiin pahoittelemassa.

- Emme pyydä anteeksi hoitokokouksia, sanoi SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen. Hoitokokouksia siis kannatetaan liikkeessä edelleen vankasti, vaikka toisaalta niitä ”ei enää järjestetä”. Toisaalta johto on todennut ja ihmiset itse ovat havainneet, että niitä kyllä järjestetään, mutta niitä nimitetään toisella nimellä, esimerkiksi sielunhoidollisiksi keskusteluiksi.

Lestadiolaisuskovaiset pelkäävätkin eniten toinen toisiaan. Pelätään että joudutaan ”omien” sielunhoidon kohteeksi.

Kalevassa haastateltu lääninrovasti Erkki Pirikään ei ”ei muista”, että väkivalta on yhä tänään tosiasia ja normaalikäytäntö rauhanyhdistyksissä. Piri vakuuttaa toimittaja Pekka Mikkolalle, että ”1970-luvusta saa keskustella vapaasti, ilman pelkoja”.

Piri sivuuttaa sen, että on nykyaikaa koskevia asioita, joista rauhanyhdistyksillä ei saa keskustella vapaasti, ilman pelkoa sanktioista. Erkki Piri ei muista kertoa,eikä Mikkola ymmärrä kysyä nykyhetken hoitomenettelyistä. Siitä että ihmisiä yhä tänään painostetaan parannuksentekoon heidän kriittisistä mielipiteistään, heitä alistetaan, uhkaillaan ja syrjitään rauhanyhdistyksissä, jos he rohkenevat käydä keskustelua liikkeen ongelmista, esimerkiksi hoitokokouskäytännöistä, naispappeudesta, muut ulossulkevasta seurakuntaopista tai ehkäisykiellosta.

Johanna Korhonen: ammattimaista ja kriittistä journalismia uskonnostakin

Toimittaja Johanna Korhonen (alkuaan muuten oululainen hänkin) osui naulankantaan moittiessaan uskontoa koskevaa journalismia epäammattimaisuudesta ja hampaattomuudesta. Korhonen toteaa Uskontojournalismi-blogissa, että  uskonnon edustajia kohdatessaan ammattitoimittaja usein ”valitsee asenteekseen epämääräisen hienotunteisuuden”.  ”Kaikki saavat puhua, kaikenlaisia näkemyksiä julkaistaan, eikä toimittajan kuulu puuttua tilanteeseen, vaikka keskustelu harhautuisi mihin.” Tämä koskee myös tilannetta, jossa haastateltu uskonnon edustaja levittää puutteellista tai virheellistä tietoa.

Journalistin tehtävä olisi tietenkin avata asioita lukijoille laajemmalti, puuttua virheellisen tiedon levittämiseen ja kertoa asioista myös se toinen puoli, varsinkin silloin kun uskonnon edustaja käyttää valtaa toisten ihmisten suhteen.

Rauhan Tervehdyksen pohjanoteeraus

Yksi typerimpiä haastatteluja julkaistiiin lehti Oulun seurakuntayhtymän Rauhan Tervehdyksessä. Toimittaja Riitta Hirvosen kirjoittama haastattelu hakee hyväuskoisuudessaan ja löperyydessään vertaistaan.

SRK:n johto vedättää toimittajaa niin että pahaa tekee.

Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun seurakuntalehti, joka ilmestyy Oulussa, ei muka ole tietävinään vanhoillislestadiolaisuudessa yhä edelleen rehottavasta ihmisten uskon mitätöinnistä, painostamisesta ja väkivallasta. Tämän tajuamiseen ei kummoista ”tutkivaa journalistia” tarvittaisi. Painostamisesta ja väkivallasta on Oulun seudulla tuoreita kokemuksia sekä yksityisillä uskovaisilla että puhujilla, teologeilla ja jopa lestadiolaisilla kirkolliskokousedustajilla.

Rauhan Tervehdykseen Tuomas Hännistä haastatellut Riitta Hirvonen ei kyennyt palvelemaan lukijoitaan todellisella tiedolla, vaan tyytyi vain välittämään sen, mitä SRK halusi julki tuotavan.  Yhtä hyvin siihen olisi riittänyt SRK:n lehdistötiedotteen kopiointi Rauhan Tervehdyksen sivulle.

Hirvonen ei myöskään kertonut lukijoille mitään siitä, että elokuun alussa arkkipiispa ja kaksi muuta luterilaisen kirkon piispaa ja SRK:n johdon edustajat tapasivat neuvotteluissa, joissa tiettävästi käsiteltiin hoitokokouksia. Välittömästi tämän jälkeen SRK:n johto julkaisi Päivämiehessä ensimmäisen ”pahoittelukirjoituksen” (pääkirjoitus 10.8.2011). Tieto kirkon ylimmän johdon intresseistä asiassa olisi seurakuntaväestä koostuville lukijoille olennainen ja kiinnostava tieto.

Rauhan Tervehdyksen menettely osoittaa tietenkin SRK:n todellista valtaa Oulun seudun seurakuntapiireissä ja  julkisessa  keskustelussa.  Ei uskalleta tarkastella asioita avoimesti ja journalismin kannalta ammattimaisesti, koska ei haluta astua Suomen kirkon suurimman herätysliikkeen vaikutusvaltaisten johtajien varpaille.

Rauhan Tervehdyksen toimituksen työtä valvovan hallituksen puheenjohtaja on vanhoillislestadiolainen, Tuiran seurakunnan kirkkoherra Hannu Ojalehto.

Rebekka Naatus lausui julki sen mitä Rauhan Tervehdys ei uskaltanut.

(Kirj. Nestori)

Lue lisää:

Johannes Alaranta: Väärin meni

Simo Alastalo: Pentikäinen: En ymmärrä miksi keskustelua halutaan kontrolloida. Kotimaa24, 30.5.2011.

Pauliina Grönholm/Helsingin Sanomat: Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta

Riitta Hirvonen: Rakkaus katosi, myöntää SRK. Rauhan Tervehdys nro 34, 20.-27-10.2011. s. 5.

Johannes Ijäs: Kriittinen nettikirjoittelu johti tehtävien epäämiseen lestadiolaisessa liikkeessä. Kotimaa24 22.2.2011.

Antti Pentikäinen: Pois pelko Herran kansa. Kotimaa 21.10.2011.

Rebekka Naatus: Lestadiolaisuuden synkkä luku ei kauniilla sanoilla muuksi muutu. Kaleva 20.10.2011. (Myös Kotimaa24.) Kummallakin foorumilla myös runsaasti kommentteja.

Pekka Mikkola: Kun hysteria sai liikkeessaä vallan. Rovasti Erkki Pirin haastattelu. Kaleva 15.10.2011.

Olli Seppälä: Antti Pentikäinen: ”Lestadiolaisuudessa esiintyy edelleen hengellistä väkivaltaa”

Kapu: Alaranta ja Linjama: SRK-kriittinen nettikirjoittelu johti painostustoimiin

Johanna Korhonen:  Ei hyysätä fundamentalistia

Topi Linjama: Luottamustoimi katkolla. Blogikirjoitus 16.2.2010.

Lucas: Ahola, Alaranta, Asikainen, Sulila, Pentikäisen Antti – Luottamus SRK:n johtoon murentunut

Nestori: SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen: Menkää hoitoon

Nestori: SRK:n pahoittelu myönnytys kirkolle – Mäkinen, Kalliala ja Salmi tapasivat SRK:n johdon

Nestori: SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen: Menkää hoitoon

SRK:n historiatyö jatkuu. SRK:n johtokunnan lehdistötiedote 12.10.2011.

About these ads

3 kommenttia

Filed under 1970-luku, 2010-luku, eettisyys, ehkäisykielto, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, journalismi, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, Kaleva, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, Kotimaa, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

3 responses to “Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen

  1. Nimeton9

    Joo, ei hoitokokoukset ole ainakaan täällä Torniossa loppuneet.
    Nytkin viime lauantaina, 22.11. 2011 oli Tornion Rauhanyhdistyksellä ”KODINILTA”
    Seuraavana päivänä saarnaajaveli kehui hyvästä mielialasta kun edellisenä iltana ” Sisaret ja veljet olivat saaneet puhua nimellisistä synneistä ja laittaa niitä pois ja niitä sitten myös siunattiin anteeksi”
    Mitä tällainen on, muuta kuin hoitokokousta?
    Kimmo Sulila ”sai” myös edellisenä sunnuntaina, ennen seurojen alkua pyytää anteeksi kriitisyyttään kiusaamisiin, hoitokokouksiin ja pedofiilijuttuihin.(Ei sanonut näillä sanoilla mutta oli niitä asioita kritisoinut SRK:a) Eikö tällainen julkinen rippi myös pitänyt loppua?
    Nimimerkki: Ei nimiä julkisuuten, kiusaamispelosta johtuen!

  2. Nimetön32

    jos ei uskalla nimeään julkisuuteen antaa ja olla sanojensa takana on selkärangaton lestadiolainen joita on 95% , vain 5% on rehellisiä ja pääsee taivaan kottiin :D ja minä allekirjoittanut olen 0% uskovainen, mut 100% rehellinen ja 100% tavallinen ihminen, jne.

  3. Nimetön75

    ei mitään perää. höpö, höpö, Naatukset ja kaikki muut. Eikö teillä oo parempaa tekemistä. Antakaa meidän olla rauhassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s