Meikkaamiskielto on vl-naisen huntupakko


Ajattelinpa tässä kertoa oman ”psalmini” josta saa jokainen olla ihan mitä mieltä haluaa. Olin julkisesti, siis virallisesti, vanhoillislestadiolainen (vl) noin 30-vuotiaaksi asti. Asia joka alkoi minua erityisesti nyppimään, ensin murrosiässä, ja sitten enemmän siinä kaksvitosena  oli meikkaamiskielto. Tunsin sisäistä halua kaunistautua ja olla naisellinen
ja aloin silloin meikata. Varovaisesti ja vähän kuin huomaamattomasti, mutta kuitenkin.

Eräs uskovainen ystäväni sitten huomasi ripsivärin ja huomautti siitä minulle.  Ihan kahdenkesken ja vakavasti. Ja enhän minä siinä tilanteessa silloin muuta keksinyt, kuin että tein asiasta parannusta, ilman mitään keskustelua. Anteeksi tämä että mulla oli sitä ripsiväriä.

Mutta en tehnyt parannusta omantunnon vaivojen takia. Ei se ollut minun mielestäni oikeasti mitään syntiä eikä väärin. Jälkikäteen minua onkin on kaduttanut silloinen anteeksipyyntöni, koska tein sen vain sosiaalisen suotavuuden vuoksi. Sen ystävän ja ystävyyden vuoksi, että sain kuulua vl yhteisöön.

Oikeasti en siis ymmärtänyt mikä siinä oli sitä syntiä, enkä myöskään katunut ripsivärin käyttöäni. Ymmärtääköhän kukaan että miksi se yleensä synniksi on sanottu?

Sitten aloin pohdiskella että miksi pohjimmiltaan menin sillä lailla pyytämään anteeksi asiaa, josta omatunto ei minua moittinut. Sehän se on väärin. Miksi teeskentelin? Siinä tein väärin, se kadutti - ja SIITÄ minulle tuli omantunnontuskia. Se oli väärää nöyryyttä, se oli mukautumista vääryyteen. Olisin voinut toimia toisin, ja uskon että ystävyys ei olisi siihen ehkä loppunut…? Sitä ei voi tietää.

Meikäläisten meikkaamiskiellolle ei ole oikeasti ensimmäistäkään Raamatun perustetta.

Miksi vl-naisten tulisi olla harmaavarpusia, kaikkien, niidenkin jotka eivät itse niin haluaisi? Senkö vuoksi että jollain toisilla sisarilla ei ole itsellään sisäistä tarvetta kaunistautua, vaan he ovat tyytyväisiä itseensä sellaisenaan? Onko tarve kaunistautua ja olla viehättävä jollain lailla epäuskon merkki? Ei voi olla, koska MUULLA TAVALLA kaunistautuminen on sallittua!

Vai onko puhujat kieltäneet meikkaamisen? Missä tämä on päätetty?

Käytännössä meikkaamattomusnormi on vl-naisten huntupakko nyky-Suomessa. Se on  merkki  alistumisesta määräykseen, joka ei ole oikeasti mikään synti.

Tietenkin ”ihmisen epäuskon” helposti nyt tunnistaa meikkaamisesta, koska huntupakko eli kielto on olemassa. Ehkä se onkin ”uskovaisen merkki”, tapa erottautua niistä jotka ovat ”epäuskoisia”.

Jos meikkauskieltoa ei olisi, pitäisi lähimmäisen sielun tila päätellä hengen hedelmistä. Se olisikin jo vaikeampaa kuin ulkonäön mukaan lokerointi.

Olen miettinyt sitä, että jos palaisin vanhoillislestadiolaisuuteen, kuuna päivänä en hyväksy sellaista naisten ihmisoikeuksien rajoittamista, jota tämä meikkaamattomuusnormi edustaa. Että ripsiväristä tai huulipunasta, jotka monille kuuluvat nykyajan siistiin ja muita ihmisiä huomioivaan käyttäytymiseen ja kuuluvat suoranaisesti asiaan monissa palveluammateissa, on tehty tällainen polttomerkki. Ei tämä ole mitään hengellisyyttä eikä kristinuskoa, vaan vallankäyttöä. En usko että tavalliset uskovaiset miehetkään pitävät siistiä meikkaamista synnillisenä.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi  Entinen hunnutettu.
 
*       *       *
Lue lisää:

Johannes Alaranta: Seuraa Minua

Irtiotto kaksoiselämästä

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Lotta: Jumalan silmissä kaunis . Irti kahleista -blogi.

Meikkaus tai veikkaus: irti itsepetoksesta

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

About these ads

32 kommenttia

Filed under ilo, uskon perusteet, syntilista, retoriikka, Raamattu, naisen asema, irrottautuminen yhteisöstä, kulttuurikiellot, identiteetti, tyttökulttuuri, väkivalta, kasvatus, normit, kiellot, meikkaaminen, painostaminen, syyllistäminen, nuoret, eroaminen uskosta, vallankäyttö, ihmisoikeudet, sukupuolijärjestelmä, synnit, uskon jättäminen, naiseus, Raamatun tulkinta, totteleminen, hengellinen väkivalta, opilliset kysymykset, lakihengellisyys, omatunto, pelot, tuomitseminen, ahdistus, pelko, yksilöllisyys, leimaaminen, suvaitsevaisuus, kontrollointi, vapaus

32 responses to “Meikkaamiskielto on vl-naisen huntupakko

  1. mietttiiiii

    kyllä meikkaamaton nainen on luonnon kaunis, meikattu on kuin jokin missi pelle.

  2. kohta 17

    Edellinen kommentti on asiatonta yleistämistä. On totta, että nykyään jotkut käyttävät paljon meikkiä, minusta jo ihan liikaakin, jos leukapielessä näkyy pakkelikerroksen raja. Ei silti hiuksenhieno ja kevyt oikein meikattu meikki ole lainkaan ruma vaan se kaunistaa ihmistä. Jotkut haluavat antaa loppusilauksen iteselleen esim. ennen töihin lähtöä, eikä se tee heistä yhtään huonompia ihmisiä. On raivostuttavaa, kuinka vl-ihmiset tuomitsevat ulkonäön perusteella toisia. Oikeasti se meikattu ihminen voi olla enemmän sydämenuskovainen kuin ulkoisesti seurakunnalle kuuliainen vl. Koska meikkaamattomuutta perustellaan aina sillä, että ”tällaiseksi jumala meidät loi” , herääkin sitten kysymys että mitä esimerkiksi peilit tekevät ry:n vessassa, jonne kaikki marssivat tälläämään ennen penkkiin menemistä??? Ei kai nyt vain ole ulkonäkö tullut liian tärkeäksi?? Eihän jumala katso ulkonäköön, vaan sydämeen, onko siellä uskoa edes sen sinapin siemenen verran. Sen perusteella niitä taivaspaikkoja jaetaan. Hauskaa oli mielestäni ennen se, kuinka vl-miehillä täytyi olla lyhyet hiukset, muuten ei ollut uskomassa. Ihan kuin karvan mitalla olisi väliä :D :D

    • Siis meikkaamatta

      Meikkaaminen tehokkaasti kauHistaa ihmistä; enkä ole lesta enkä ole koskaan ollutkaan, ainakaan vielä.

  3. Nimetön 109

    Ja höpön löpön. Eivät kaikki ole luonnonkauniita. Fakta on se, että lähes jokainen nainen jollain tavalla haluaa toteuttaa naiseuteen kuuluvaa kaunistautumista, oli se sitten meikkaaminen tai jokin muu. Jos joku ei halua, niin se on sitten hänen oma asiana. Mielestäni naisella on oikeus ehostukseen JOS hän sitä itse haluaa. Eikä meikkaaminen aina tarkoita ”sotamaalauksen” tekemistä.
    Tämä on yksi naisten alistamisen muoto, juuri kuin huntupakko. Luulen, että hyvin monikin käyttää meikkiä mm. ihon virheiden peittämiseen siinä määrin, että sitä ei ”huomata”. Mutta ei missään nimessä ripsiväriä. Ei ainakaan paljon.

    Mitä eroa on permanentilla ja hiustenvärjäyksellä??? Tai hiustenvärjäyksellä tai sillä,että tepastelee koko kesän ilman lakkia siinä toivossa, että maantienharmaa saisi vähän raidoitusta.

    Eikai kukaan käytä itseruskettavaa? Sekinhän on Jumalan kuvan tarhimista. Eikai kukaan käytä push-upeja tai kiinteyttäviä sukkahousuja? Korkokenkiä? Hui kauheeta. Vitamiinejä. Huhhuh.

    Kaikkia muuta saa käyttää, mutta ei IKINÄ ripsiväriä! Raja se pitää jossakin olla.

    Raamatulliset perusteet ,missä??

    • Eskob

      Myös yleinen tapa saa aikaan naisten alistamista.. ”meikkauspakko” on yksi naisten alistamisen muoto, juuri kuin huntupakko.

      Kyselin työkaveriltani joka on aina hyvin meikattu, milloin hän on viimeksi lähtenyt kodistaan ilman meikkiä. Ei kuulemma koskaan, on kuulemma niin ruma ilman meikkiä. Samalla pohdittiin sitä että jos kukaan ei meikkaisi, voisi ihan hyvin jättää meikit laittamatta. Nyt kun kaikki meikkaa, on ”pakko” meikata.

      Olisi vaikea kuvitella että käyttäisin aamustani 15 minuuttia vain sen takia että muiden toiminta painostaa minut siihen. Olen siis mies, ja onneksi meidän ei tarvitse meikata. VL-naisilla on ainakin ollut vielä mahdollisuus ”välttää” tuo toisten takia meikkaaminen, koska ymmärtääkseni viettävät paljon aikaa keskenään, eivätkä siten aiheuta toisille paineita meikata. Eli oli tapa mikä oli, on joukossa aina niitä jotka ovat meikkaamatta tai meikkaavat ”toisten vuoksi”. Jokatapauksessa meikkaamatta oleminen ei vie aikaa ja hiukan rahaakin, joten sinänsä ihmettelen mistä kumpuaa tarve ruveta meikkaamaan, jos siihen ei ole ulkoista painetta.

      • Metameikki

        Hyvä Eskob, Pystyt noilla mielipiteilläsi perustelemaan oikein hyvin sen, että meikkaaminen on tyhmää ajankäyttöä ja jopa naisen elämää rajoittavaa. Eli meikkaaminen ei ole järkevän naisen hommaa.

        Mutta et pysty näillä mielipiteilläsi perustelemaan sitä että meikkaaminen on synti.
        Synniksi ei voida määrittää mitään vain inhimillisten mielipiteiden taikka järjenkäytön perusteella. Siihen tarvitaan Raamatun perustelu.

  4. Lest.mies

    Minä ja muut vanhoillislestadiolaiset kenen kanssa olen keskustellut ovat kyllä sitä mieltä, että meikkaaminen ei voi olla syntiä. Se miksi meikkaa voi olla syntiä. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisten tekemä rajoitus, joka ei perustu mihinkään. On totta, että joku on voinut väärin opettaa tai joitain on asiasta väärin perustein nuhdeltu. Kyseessä on kuitenkin yksi harhaoppisuuden jäänne, josta ollaan pääsemässä eroon.

    • Itsellinen

      En usko että asia on noin. Vl:ten yksi ”motto” on ”maailmassa mutta ei maailmasta” eli me eletään täällä muiden keskellä mutta ollaan ”lainassa Taivaasta” ja matkalla takaisin Taivaaseen, Taivastiellä. Ja meno, joka houkuttaa elämään ei vl tavalla, on maailmallista ja sitä pyritään välttämään, ettei jouduttais pois Taivastieltä.

    • Suski

      Lest.miehelle. Tämä on jotenkin ilmaan jäänyt asia että onko meikkaaminen synti vai ei. Jos menisin meikattuna seuroihin, ihmiset tulkitsisivat sen varmaan jonkinlaiseksi provokaatioksi. Lähinnä sellaiseksi viestiksi että ”en kuulu enää teidän joukkoonne”. Näin, koska vl:lla ei ole tapana meikata, siis vaikkei se aivan suorastaan synti sinänsä olekaan.

      • irppis

        Minä tein tuon jutun vuonna 1970. Menin meikattuna seuroihin/kirkkoon. Lauloin tapani mukaan kuuluvalla äänellä kaikki ehtoollisvirret. En ikinä unohda niitä katseita, joita sain tuntemieni nuorten taholta. Taisi siinä olla minun puolelta vähän provokaatiota. Olin vasta lähtenyt liikkeestä.

  5. Nimetön 110

    sopivasti meikattu on ok, samoin kuin tukan laittaminenkin se antaa huolitellun kuvan ja on varmasti naisen aivan oma asia meikkaako vai ei. Pukeutuminen on sama asia kuin meikkaaminen. Mutta eihän vl liikkeen perinneuskoon sellainen sovi, jos usko olisi sydämen asia eikä perinne niin tuollaiseen höpötykseen ei kukaan suostuisi. Miehet pitää naiset kurissa, sitä se on. Aivan kuin naispapitkin potkitaan samointein ulos, niin tehdään korvakoruihin ja meikkeihin sonnustautuneille naisille. Ei hengellistä vaan maallista tuollainen perinne usko.

  6. mietttiiiii

    jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, miksi siis alkaa meikillä laittautumaan,

    • Osku

      vl. naiset …ne oikeet uskovaiset ei käy koskaan parturissa/kampaajalla
      eihän! koska…”jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, miksi siis alkaa meikillä laittautumaan””
      niin tai jos käy niin miksi se ei ole syntiä luojan luomaa muutelllaan…?!

    • höh

      Eikö samalla perusteella myös kynsien leikkaaminen ole synti? Muokataan luojan luomaa?
      Tai jos naiset eivät saa käydä kampaajalla niin miksi sitten miehetkään saavat? Luojan luomia hekin ovat.

      • Emilia94

        En kyllä nää mitään ongelmaa hiusten leikkaamisessa. :-D Tuo meikkaaminen, ja hiusten värjäys on ”kielletty” just siksi kun aatellaan että Jumala on luonut meidät ihan kaikki ihmiset kuvakseen ja sitä jumalan kuvaa ei tarvitse muuttaa. Siis ei ole oiken mennä sitä muuttelemaan. Ja se vielä et uskovaisen elämä ei ole mikään sääntölista elämää!

  7. Muinaiset israelilaiset naiset ehostivat itseään Vanhan Testamentin päivinä. Tästä on lukuisia arkeologisiakin todisteita. Ihomaalit olivat hyvin arvostettuja, korvakorut myös. Erään Jobin tyttären nimi oli suomeksi: ”ihomaaliputkilo”. Sekin kertoo arvostuksesta ehostusaineita kohtaan.

  8. Salvia

    Vanhoillislestadiolaiset ovat tuntemistani ihmisistä kaikkein ulkonäkökeskeisimpiä. Irtautuneet kertovat, että yksi suurimpia helpotuksia oli tällaisista paineista vapautuminen.

  9. nnnnnnnnn

    menkää ry.lle katsomaan sitä kaunista nuorten tyttöjen joukkoa. ja verratkaa sitä esim jossain muualla oleviin,, meikattuihin,, korvakoru nuoriin,, kumpi joukko on kauniimpaa,, ja luonnollisempaa

  10. Nimetön 102

    ”menkää ry.lle katsomaan sitä kaunista nuorten tyttöjen joukkoa. ”

    Veikkaan että suurin osa vl-tytöistä/naisista käyttää ainakin meikkivoidetta tai puuteria, joka peittää ihon virheet, mutta joka ei erotu ihon omasta väristä. Olen itsekin vahingossa nähnyt jopa yhden ”kymppilestan” kassissa puuterirasian.

    Lisäksi tukassa vl-naisilla vaikka mitä tököttiä + permanentti. Ja vaatteet viimeistä huutoa + runsaasti koruja (paitsi korvikset). Aika turha puhua mistään luomu-vl-naisista.

    Näin on ollut jo vuosikymmenet.. Siitä ei vaan saa julkisesti puhua.

    • Pohjan akka

      Lievä ristiriitaisuus tässä. Kun se meikkaaminen ei vl meikkaajien mielestä ole väärin (eikä tosiaan olekaan) ja oikein kehuvatkin kulkevansa meikeissä rauhanyhdistykselläkin, niin miksi sitä meikkaamista silti samalla piilotellaan ja yritetään meikata niin, ettei kukaan huomaisi? :D

  11. Arpinen

    Juice Leskinen oli sitä mieltä, että Oulun ry:llä hän näki kauniimpia naisia kuin muualla.

  12. valkoinen mekko

    Olen nainen, en ole uskovainen mutten myöskään mikään trendipelle. Oudolta tuntuvat väitteet siitä, että meikkaaminen vaikuttaisi ihmisen uskoon tai hänen kauneuteensa! Minulla on sellaiset silmät, jotka saa esille ainoastaan tekemällä rajaukset kajaalikynällä sisäluomeen. Ero on dramaattinen eikä kukaan näe sitä viivaa sisäluomella, mutta ulkonäössä se on heti plussaa. Monet miehet pitävät muuten kauniina naisia, jotka näyttävät luonnollisilta- vaan se luonnollisuuskin on meikkaustyyli ja siinä on ideana näyttää raikkaalta ilman että näyttää meikatulta…eli kuinka moni ”luonnollisen kaunis” on loppujen lopuksi meikkaamaton? Veikkaan että alle 20%. Ja vaikka ei kulma/kajaalikynää käyttäisikään, ripset ja kulmat on mahdollista värjätä väriaineella (kuten hiuksetkin) ja silloin näyttävät luonnollisilta mutta tulevat myös sopivasti esiin. Moni nainen tekee näin ja miehet ihastelevat ”luonnollisuutta”. ;)

  13. Järkyttynyt ja hämmentynyt

    Huh huh, järkyttyneenä luen näitä kommentteja tällä sivustolla. En tiennyt että tässä maassa on näin ahdaskatseinen ja rajoittunut uskonto kuin vanhoillislestadiolaisuus. Kuinka te voitte tuomita uskontoonne kuulumattomat ihmiset epäuskoisiksi ym… Minä olen aivan tavallinen 35 v nainen, käytän ripsiväriä, olen avoliitossa maailman ihanimmän miehen kanssa. Mutta en ole pätkän vertaa syntinen, vaan hyvinkin kunnollinen ihminen :) Uskon Jumalaan, minun Jumalani (tuo Raamatun Jumala) on rakkaudellinen ja suvaitsevainen, eikä rajaa esim ylösnousemuksen mahdollisuutta vain vanhoillislestadiolaisiin.
    Missä kohtaa Raamattu kieltää ehkäisyn? Kertokaa se täsmällinen kohta.
    Minä rakastan lastani ylikaiken, ja koska terveydelleni olisi hengenvaarallista vielä tulla raskaaksi, käytän ehkäisyä. Jo olemassa olevalla lapsellamme on oikeus äitiinsä.
    Meni vähän ohi tämän palstan aiheen kanssa, mutta järkytys oli suuri kun olen lukenut tätä sivustoa.
    Hyvät ihmiset, älkää antako pappien (onko teillä pappi?) sekottaa ja vääristää mieltänne IHMISTEN keksimillä säännöillä ym. Käyttäkää omaa järkeänne ja ajatelkaa omaa hyvinvointianne, se ei ole rikos eikä syntiä.
    Oudoin sääntö johon törmäsin täällä, on se että internetistä voi katsella ohjelmia, mutta televisiota ei saa omistaa… Meillä on telkkari, mutta jos ohjelma ei miellytä, niin sitä ei ole pakko katsoa.
    Hyvää kesää teille kaikille!

  14. Fact0ry

    Hitsi, tajutkaa nyt, että nuo tavat eivät ole sitä uskoa, tai sitä oppia, ne ovat TAPOJA!!

    Eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua siihen, että noudatatko tapoja vaiko et. Tai mihinkään muuhunkaan yksityiseen asiaan. Ei edes niin, että seläntakan supisee.

  15. Kertokaa

    Ihmettelen että Raamatussa ei mainita mitään lestadiolaisten säännöistä eli mistä nämä säännöt tulevat? Hiustenvärjäys, meikki? Musiikin kuuntelu? Tanssi? Televisio? Ehkäsy? Mitä muuta teillä onkaan?

    • Nina

      Joo, sama kysymys on monta kertaa ollut mielessä. Mutta vastaukseksi saa jotain ihme selitystä aina että se olisi vain just sen yhden yksittäisen vl ihmisen ”oma valinta”… ”me vain halutaan iso perhe, lapsesta asti oon haaveillu isosta perheestä” ”meikkaaminen ei sovi mulle ja monelle muullekaan, siksi emme meikkaa” ”ei kukaan kiellä ettei saa kuunnella musiikkia, mä en vaan tykkää semmosesta ala-arvoisesta musiikista enkä oo ikinä oikeen tykänny tanssiakaan”. Okei…

    • vl 17-v.

      Ei tämä mikään sääntö ole. Että inhoan tuota sanaa sääntö… Me emme _halua_ koristaa naamaamme ylimääräisellä värillä, sillä meidät on luotu juuri sen näköisiksi kuin olemme. Emmekä muuksi muutu maalamalla naamaamme tai alittamalla siihen lävistyksiä. Sama asia kynsien lakkaamisessa. Haluamme tyytyä siihen miksi Jumala ihmisen on luonut…

      • Still

        Hei vl 17 v.!
        Puhuisitko että minä haluan äläkä yleistä sinun mielipidettäsi meidän mielipiteeksi. Ja ole rehellinen, haluatko todella, teetkö mitään ehostusta ulkonäköösi joka ei ole terveydellisistä syistä tarpeen? Onko tuo sinun oma mielipiteesi vai opittua tapakulttuuria, siinäkin on ero joka pitää huomata.

  16. Vastauksenmakua

    Ei kait noi ole sääntöjä ainakaan mulle. siinä on jo alkuun semmoinen asia joka pitäisi ymmärtää. Usko on täysin vapaaehtoista, ei siinä tarvita sääntöjä.
    Pyritään tekemään vain semmoisia asioita jotka on rakentamassa uskoa joka tarkoittaa aika paljoa, hyvinvointia sen kaikissa muodoissa…..

    • Still

      ”pyritään tekemään asioita jotka on rakentamassa uskoa”. Jokainen on velvollinen miettimään mitä tällainen toiminta tarkoittaa, jos sillä tarkoitetaan näiden joskus opittujen tapojen noudattamista tai oppimattomien tapojen tekemättömyyttä niin onko se uskoa, miten ihminen voi omilla teoillaan rakentaa uskoa? (eikö usko ole lahja, lahjaa ei ansaita vaan se saadaan ansiotta ja ilman tekoja) Nämä on tuttuja sanoja vl liikkeen sisällä jotka ei tarkoita mitään mutta joilla on suuri pelote voima. Näitä sanoja käyttää maallikko puhujat puheissaan seuroissa, näitä toistelee sitten ne jotka kuuntelevat näitä puheita mutta eivät vaivaudu tutkimaan mitä Raamattu näistä kirjoittaa. Usko on vapaaehtoista, se on totta, ja myös vapaaehtoisuuteen perustuu nämä maalliset tekemiset. Jos usko perustuu siihen mitä Jumala jätti sanomatta niin se on väärää uskoa, esim. Vl usko siinä kontekstissa miten Srk asioista kirjoittaa ja neuvoo uskon perusteista, on väärää uskoa. Sydämen usko on Jeesuksen opetusten seuraamista sydämessään eikä vain juhlapuheissa ja Päivämiehen kannanotoissa, usko ja teot eivät saa olla ristiriidassa, jos näin on niin se aiheuttaa hämmennystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s