Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen


Oululainen seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus on kolumnissaan todennut, että vanhoillislestadiolaisena voi elää ihan hyvin, vaikka olisi ateisti. Kyseessä ei nimittäin ole hengellinen liike, vaan mukavaksi koettu elämäntapayhteisö, joka antaa yksilön elämään sitä usein peräänkuulutettua turvallista yhteisöllisyyttä. Sitä kaipaa sellainen, joka on siihen kasvatettu, eli oma identiteetti on  muotoutunut vl-identiteetiksi ja on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen. Tavallista vanhoillislestadiolaista eivät sen sijaan kristinuskon opilliset rakennelmat jaksa kiinnostaa. Lestadiolaisyhteisön jäsenyys ei myöskään edellytä muuta kuin sopeutumista ns. elämäntapanormeihin.

Naatus kirjoitti kolumnissaan Rauhan tervehdyksessä, että vaikka ihminen ei itse olisi uskonnosta kiinnostunut tai on jopa ateisti, hän saattaa elää tyytyväisenä vanhoillislestadiolaisena.

Hän voi käydä seuroissa ja toimia innokkaasti rauhanyhdistyksessä. Hän yhtyy kauniisti sointuvaan siionin lauluun ja on iloisena mukana, sillä siellä ovat kaikki kaveritkin. Hän on erityisen alakulttuurin jäsen. Todettakoon, että ateisti-lestadiolainen ei tavallisesti paljasta ateistisia käsityksiään – eikä siihen ole tilaisuuttakaan, sillä uskonnosta keskusteleminen jätetään puhujille.

”Emme näe vääräksi tervehtiä toisia vanhoillislestadiolaisia Jumalan terveellä, koska harvat uskovaisetkaan tulee miettineeksi, mitä se oikein tarkoittaakaan”, totesi tästä aiheesta Omat Polut -blogiin kirjoittanut ateisti. Alla Naatuksen kolmuni (alusta lyhennettynä).

Lestadiolaisen ateistin oma elämä

[--]Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia. Jotkut ovat lähinnä agnostikkoja. Tunnen jopa muutamia ateisteja. He kulkevat liikkeen mukana, noudattavat sen periaatteita ja mieltävät itsensä lestadiolaisiksi, koska se tuntuu luontevalta ja mukavalta.

Suku ja lähipiiri kuuluvat samaan joukkoon, joten elämä soljuu omalla painollaan. Taivaalliset tai tuonpuoleiset asiat eivät heitä kiinnosta. Eivät ole ehkä koskaan kiinnostaneet.

Tarvittaessa suusta puristuvat kyllä ulos liikkeen linjan mukaiset vastaukset, mutta eivät ne välttämättä henkilökohtaisella tasolla liikauta. Paljon mukavampi on pohtia harrastuksia, ihmissuhteita, työtä ja säätä. Aivan samalla tavalla kuten suurin osa muustakin ihmiskunnasta tekee.

Yksi esimerkki henkilökohtaisen uskon keveydestä voi olla vaikkapa se, että Raamattua luetaan tässä herätysliikkeessä Hanna Salomäen herätysliiketutkimuksenkin mukaan hyvin vähän. Elämäntapaan liittyvissä kysymyksissä ollaan yhtenäisiä, mutta henkilökohtaisen uskon kanssa voi olla niin ja näin – virallisesta näkemyksestä huolimatta.

Tiukasti normatiivinen yhteisö kantaa, koska sen rakenne ja elämäntapaohjeet kuljettavat mukanaan, vaikka yksilön omat ajatukset kulkisivat omia polkujaan.

Herätysliike muuttuu, kun sen tavalliset jäsenet alkavat äänestää jaloillaan. Sitten kun se “ei niin kovin uskonnollinen” insinööri kavereineen päättää, että nyt riittää tämä tolkuton lisääntyminen ja talkootyön määrä. Tai kun käy ilmi, että epämiellyttäviä totuuksia piilotellaan ja vastuuta väistellään.

Näillä ihmisillä on paikkansa. He ovat niitä maan hiljaisia, jotka tekevät sen mitä ihmisen kuuluu tehdä. Elävät elämäänsä ja pyrkivät huolehtimaan töistään ja lapsistaan. He haluavat hyvää elämää läheistensä kanssa.

Heissä on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen tulevaisuus, koska liike pysyy kasassa vain pyyteettömän talkootyön voimalla. Elämäntapaliikkeettä on syytä lähestyä elämäntavan kautta.

Hiljaiset signaalit kertovat enemmän kuin puheenjohtajien linjapuheenvuorot. Muutoksista kiinnostuneiden kannattaa pitää silmät ja korvat auki. Kun insinööri alkaa tehokkaaksi, jälki on sen mukaista.

Elämäntavalliset muutokset voivat tapahtua yhtä sukkelasti kuin suviseurakaupungin purku. Siinä missä äsken oli 70 000 ihmistä, on nyt tyhjä peltoaukea. 

Kaikki ”yksimielisiä opista”, mutta juuri kukaan ei tunne Raamattua

Naatus on kiinnittänyt huomiota YTT, TT Hanna Salomäen tutkimustuloksiin, joiden mukaan vanhoillislestadiolaiset ovat muihin herätysliikkeiden jäseniin verrattuna hyvin kiinteä ja uskoa koskevissa käsityksissään peräti kaikkein yhtenäisin ryhmittymä.  Vanhoillislestadiolaiset ovat myös kaikkein sitoutuneimpia ja aktiivisimpia oman liikkeen toimintaan osallistumisessa. Seuroissa ja muissa tapahtumissa käydään säännöllisesti. Peräti lähemmäs sata prosenttia vanhoillislestadiolaisista käy rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa vähintään kerran kuussa.

Toisaalta, saman tutkimuksen mukaan, vanhoillislestadiolaiset lukevat kaikkein vähiten Raamattua. Vain yksi prosentti heistä lukee Raamattua joka päivä, ja kolmasosa lukee Raamattua harvemmin kuin kerran vuodessa.

Miten tämä yhtälö on syntynyt, että ollaan ”yksimielisiä” uskonkäsityksistä ja arvoista  ja erityisen sitoutuneita toimintaan, vaikka ei tunneta Raamattua eikä olla kiinnostuneita oman uskon perusteista? Tätä on moni havahtunut kysymään.

Miten vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ikänsä elänyt, useita kertoja viikossa raamatun tekstejä kuunnellut, raamattuluokat ja pyhäkoulut läpikäynyt voi olla niin tietämätön raamatun sisällöstä. En ole ainoa. Suurin osa tuntemistani vl-ihmisistä ei tunne raamattua juurikaan. (Tunnetko Raamattua? Minä lähdin pois -blogi.) [Ks. Myös Joona Korteniemen postaus blogissaan Hulluinhuonelainen, 19.2.2014.- Toim.huom.]

Siitä ei ole tapana puhua…

Vanhoillislestadiolaisuudessa vain puhujat puhuvat uskosta.

Opilliset kysymykset ovat jääneet monille vanhoillislestadiolaisille melko vieraiksi, sillä vl-usko on ennen kaikkea kasvatuksessa jo kotona omaksuttu elämäntapa. Kodin perintö, tavat ja vanhempien arvovalta ovat asioita jotka ovat monille pyhiä. Seuroissa käydään tavan vuoksi. Se mitä seuroissa on kuultu, ei nouse keskustelujen aiheeksi jälkeenpäin. Usein saarnat ovatkin täysin epäkiinnostavia. (Erityisenä poikkeuksena Jyrki Rauhalan puhe Lopen suviseuroissa.)

Onkin paradoksi, että seurapuheissa korostetaan ”omakohtaista uskoa”,  kun samalla vain harva yksityinen uskovainen pystyy perustelemaan uskoaan Raamatulla. Nimimerkki Tuomas on lohkaissut asiasta:

Usko on omakohtainen – älä silti itse pohdi uskomisen perusteita.

Puhe elämäntapauskosta, etnisistä lestadiolaisista ja kollektiivisesta kasvatuskristillisyydestä ei ole aivan vailla pohjaa.

Omaa rauhanyhdistyskulttuuria ylläpitää ja siirtää seuraavalle sukupolvelle kotikasvatuksen lisäksi (1) voimallinen lapsi-ja nuorisotyö, (2) rakastettu ja erityisen rikas ja elävä lauluperinne ja (3) kanssakäymisen puhetapa, “kaanaan kieli”. Nämä ovat sitä kulttuuria, jolla ihminen kytkeytyy lestadiolaiseen uskoon, mutta ne eivät paljasta sitä,  mistä liikeen opissa on kysymys.

Opillisista kysymyksistä ei ole tapana vakavassa mielessä keskustella kodeissa, eikä myöskään esim. seurojen kahvitauoilla eikä keskinäisissä vapaa-ajan tapaamisissa (ns. iltakylässä).  Useimmille opilliset asiat ovat ikävystyttäviä ja suorastaan tarpeeton keskustelun aihe.

Ja mikäli opillista kiinnostusta on yllättäen jossian ilmennyt, sitä onkin usein pidetty hieman epäilyttävänä ja jopa merkkinä harhaoppisuudesta. Tästä kertoo ns. Espoon tapaus, jossa riviuskovaisten itse käynnistämä Raamatun tutkisteluun tähdännyt vapaamuotoinen keskustelupiiri lopetettiin lyhyeen SRK:n kiellettyä toiminnan väärähenkisenä. – Voi vain todeta, Tuomaksen sanoin:

Uskomme pohjautuu Raamattuun – älä silti lue sitä itse, vaan usko, mitä toiset sanovat siitä.

Uskosta ei ole myöskään yleensä tapana kertoa ja puhua ulkopuolisille, jolloin ei synny tarvettakaan kyetä perustelemaan omaa uskonkäsitystä. Kun joku ulkopuolinen pyytää vl-uskovaista perustelemaan käsityksiään, hän jää usein vastausta vaille. Tavallisimmin lestadiolainen uskova vetäytyy henkilökohtaisesta keskustelusta ja siirtää vastuun perusteluista ja kysymyksiin vastaamisesta aina puhujille. Yhä enemmän uskotaan, että juuri puhujilla on oikeus selittää mistä uskossa on kysymys. Tule seuroihin, niin kaikki selviää, sanotaan.

Avointa keskustelua opista niin keskenään kuin ulkopuolistenkin kanssa pyritään välttämään. Tämä dialogista pidättyminen on ollut niin riviuskovaisten kuin liikkeen johdonkin linja viime aikoihin saakka.

Jostain uudesta, avoimemmasta ilmapiiristä kertoo se, että tänä vuonna, erityisesti suviseuroissa kuultujen piispojen esittämän kritiikin seurauksena, opillinen keskustelu netissä on lähtenyt liikkeelle ennen näkemättömällä tavalla. Siihen ovat osallistuneet ennen kaikkea tavalliset vl-uskovaiset, toki osa pappeja ja puhujia, ei sen sijaan liikkeen johtotaso. Keskustelua on innoittanut ennen kaikkea Tampereen piispan Matti Revon suviseurapuhe ja keskustelu hänen facebook-sivullaan.

Vl-liike ei ole hengellisyyttä vaan sosiaalinen elämäntapayhteisö

Vanhoillislestadiolaisuutta voidaan pitää sosiaalisena yhdessäoloyhteisönä, sukujen ja ystävyyssuhteiden tiivistä verkostoa ylläpitävänä heimona, jossa hengelliset, opilliset perustelut ovat melkoisen yhdentekeviä. Tärkeintä vanhoillislestadiolaiselle ihmiselle on kuulua hyväksyttynä jäsenenä samaan joukkoon, jonka piirissä ovat kaikki tärkeimmät ihmissuhteet. Tämä tuo elämään turvallisuutta. Itse yhteisöstä, tästä vl-heimosta, onkin muodostettu se tärkein, PYHÄ asia, joka tosiasiassa on jumalallinen uskomisen kohde. Omaa yhteisöä pidetään erehtymättömänä ja loukkaamattomana. Kritiikki sitä kohtaan koetaa osuvan kipeästi ja henkilökohtaisesti. Kritiikki murentaa turvallisuuden tunnetta.

Voidaan ajatella että rauhanyhdistys on omalta kannaltaan jopa vapaamielinen yhteisö, sillä uskovaisena voidaan liikkeessä pitää myös muuta kuin luterilaista ihmistä, silloin kun tämä tekee parannuksen ja saa synninpäästön jonkun vanhoillislestadiolaisen julistamana. Mitään kastetta ei tarvita jumalanvaltakuntaan pääsemiseksi. Sen sijaan  kaikki oman liikkeen ulkopuoliset, mukaan lukien muut kristityt, ovat vl-opin mukaan harhaoppisia ja joutuvat kadotukseen. Jumalanvaltakunnan rajat ovat konkreettiset ja yksiselitteiset.

”Opillinen” kurinpito kohdistuu vain oman yhteisön jäseniin. Ihmiset kontrolloivat rauhanyhdistyksellä toinen toistensa tekemisiä, erityisesti ns. syntilistan noudattamista. Tämä kontrollointi on, ääneen lausuttujen synninpäästösanojen rinnalla,  myös vanhoillislestadiolaisen uskon tukiranka ja monelle vanhoillislestadiolaiselle uskon varsinainen sisältö.

Naatus onkin päätellyt, että tiukasti normatiivinen rauhanyhdistyksen yhteisö ja siihen kytkeytyvä sosiaalinen verkosto kantaa myös aatteellisesti ateistista  ihmistä ”piireissä”, koska yhteisön rakenne ja elämäntapaohjeet ”kuljettavat mukanaan”, vaikka yksilön omat käsitykset ja arvot olisivat toisaalla.

Tällöin uskomisessa ei aina olekaan kyse katsomuksesta, Uskosta Kristukseen, joka oikeasti liikuttaisi henkilökohtaisella tasolla ihmisen hengellistä sisintä.

Häntä liikuttaa vain se, että itse on hyväksytty kaveripiirin jäsen, ja rauhanyhdistyksen tiivis aikaa ja elämää rytmittävä ohjelma viikkoittaisine seuroineen, talkoineen, myyjäisineen ja kaveripiirin reissuineen sekä suvun ja perheen tapoineen ja rituaaleineen on luonut turvallisen ja vakaan arjen. Tämä yhteisön rytmi helpottaa yksityisen ihmisen elämää. Sitä ei tarvitse sen enempää ajatella. Jäädään turvallisesti uskomaan.

*      *      *

Lähde:Rebekka Naatus: Lestadiolaisen ateistin oma elämä. Rauhan Tervehdys 27.7.2012. – Naatus on julkaissut useita kirjoituksia vanhoillislestadiolaisuudesta,  esimerkiksi naisen asemasta herätysliikkessä, artikkelikokoelmassa Iloisen talon kellareissa (Like 2011). Kotimaa-lehti julkaisi Naatuksen laajan haastattelun 29.9.2011. Rebekka Naatus oli yksi keskustelijoista TV1:n Voimala-ohjelmassa Lestadiolaisäitien synnytyspakko, 2.3.2009.

Ajattelemisen aihetta antoi Dr. Propelli.

Lue lisää:

Suvi Ahola: Myös ateisti voi kuulua kirkkoon. Helsingin Sanomat 22.12.2012.

Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis

Armoneuvot päälaellaan

Dr. Propelli: Havahtumisen hetki: rauhanyhdistys-addiktio

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Helmihytti: Mun elämään ei mahdu jumalaa.

Herätysliikeväki osallistuu aktiivisesti myös kirkon toimintaan. Laaja väitöstutkimus herätysliikkeistä valmistunut. Evl.fi 24.11.2010. Pdf-tiedostot.

Hulluinhuonelainen: Raamattu jäi toiseksi

Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

Junker Jörg: Mara, teesit ja me  (Miten Luther tarkasteli erehtymättömänä pidetyn katolisen kirkon opetusta)

Korpijaakko: Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena

Joona Korteniemi: Raamatun lukeminen ja rukous

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Nestori: Reinikainen osoitti nykyisen vl-opin kolme vääristymää

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Pekko: Wanted: Paavali rauhanyhdistykselle!

Peltonen: Markku Seppänen: Varokaa niitä, jotka perustelevat uskon Raamatulla!

Hanna Salomäki: Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 113,  2010. – YLEn uutisten haastattelu: Herätysliikkeeseen kuuluminen saattaa ratkaista urheilu- tai kulttuuriharrastuksen. 24.11.2010.

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

A. A. Tami: Erehtymätön seurakunta?

Vanh.lest. ateisti: Vanhoillislestadiolainen ateisti:  Jumalan terve!

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

Simopekka Virkkula: Puheenaihe: Uskovien hiljaisuus rakoilee. Aamulehti 27.4.2012.

Heidi Väärämäki: Rebekka Naatus ärsyttää piispoja ja lätkäfaneja. Helsingin Sanomat 18.4.2012.

About these ads

13 kommenttia

Filed under alakulttuuri, arvot, ateismi, bans, eettisyys, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, identiteetti, identity, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nettikeskustelu, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, totteleminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

13 responses to “Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen

  1. neiti

    Naulan kantaan. Kolumnin tapaisia ajatuksi minullakin oli kun olin vielä liikkeessä mukana.

  2. feeniks63

    Niin juuri,mutta auta armias jos arvostelet julkisesti tai et täytä ulkoisia tunnusmerkkejä,ei korvakoruja,ei meikkiä,sitten tulet suljetuksi pois..

  3. Nimetön 102

    Aivan, juurikin näin!

  4. Tuulikki

    Näin se valitettavasti on. Monilta liikkeessä puuttuu henkilökohtainen suhde Jeesukseen, rukouselämä ja Raamattua ei tunneta.

  5. Nimetön 123

    Kun sain parannuksen armon opiskeluaikanani, ymmärsin Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleni, uskoin kaikki syntini anteeksi annetuksi, tulin – lestadiolaisittain sanottuna- sisälle Jumalan valtakuntaan. Löysin siis omakohtaisen uskon. Muistan hämmästelleeni sitä, että tästä joukosta puuttuivat ”liinatukkaiset seurakuntanuoret”, henkevät, hurskaan näköiset hyväntekijätädit ja maailmanparantajaprptotyypit. Oli tavallisia ihmisiä, jotka elivät arkista elämää ja siinä ollessaan kuitenkin pyrkivät elämään todeksi Raamatun sanomaa. Kyläillessä puhuttiin niitä näitä, mutta keskustelu tuntui niin kovin erilaiselta kuitenkin kuin muualla; puuttui katkeruus, avoin toisten halveksunta, voimasanat -joku hyvä vire oli ja sitä muistan kummastelleeni niin paljon, että pelkäsin aluksi itse mihinkään mitään sanoa. Koin, että toisista pyrittiin puhumaan parhain päin ja ajan kuluessa opin luottamaan, että ehkä samoin minustakin siis puhutaan selkäni takana hyvää. Kuljin pitkään parannuksen tehtyäni mukana korvakoruineni ja kävin elokuvissa ja muutenkin vietin vapaa-aikaani eri tavoin kuin muut lestadiolaiset. Kukaan ei sanonut mitään tämmöisestä. Huomasin eron jossain vaiheessa itse ja suutuin, hävetti ja olin kovin vihainen, ettei kukaan ystävistäni ollut minulle mitään tapoja opettanut. Kaverini sanoivat, että olivat erään kaverini puhujaisän kanssa jutelleet ja ohje oli, että tavat ovat tapoja ja tarpeettomat tavat karsii aika ja tarpeelliset tavat jäävät. Itse koin yhdenmukaisuuden painetta ja hävetti varsinkin ne korvakorut, nuori olin. Uskovaiset ystävät nauroivat, että sehän on vain tapa ja jäänne, ei olennaista. Kun uskonelämässäni koitti arki, ihmettelin juuri tätä samaa, jota RN kuvaa: tässä joukossa on jokalaista väkeä. On perusluonteeltaan hengellisiä ja henkisiä analysoijia ja keskustelijoita, on niitä, joita ei hengellisyys sinänsä kiinnosta ollenkaan, on tottelevaisia ja tottelemattomia, kiivaita ja hitaita. Minä ymmärrän tämän asian niin, että saa ollakin. Eivät kai ne mädät kalat ole edes välttämättä niitä, joita ei hengellisyys kiinnosta. Hekin voivat olla Jumalan armosta uskomassa, valittuja ja pelastuvia, yksin armosta, ei rahtuaakan omilla töillä tai edes (uskonnollisilla) ajatuksilla ja ajatusrakennelmilla. Minusta tämän yhteisön vahvuus on juuri siinä, että kaikki ovat armosta mahdollisia uskomaan, nekin, joilla ei ole ”hengellisyysgeeniä” , joille riittää pelkkä evankeliumi ja sitten on vaan arkielämä ja sen myötä elämäntapavalinnat, joita tekevät, jotta se sinapinsiemenenverta uskoa säilyisi. Ne valinnat voivat olla kirjavia. Paavalin kirjeissä on paljon näistä ehdonvallan asioista ja ainakin meidän siionin naisten illoissa näistä voi huoleti ja vapaasti jutella. Minusta tuntuu, että RN on pohdinnoissaan nyt siinä vaiheessa menossa, kuin mitä kolumni näyttää. Itsekin olen tätä tietä kulkenut. VL-väessä on tosiasiassa myös paljon niitä, joita kaikenalainen uskonnollisuus suuresti kiinnostaa ja jotka ovat seuroissa ja ry:n työssä oppineet kuuntelemaan ja keskustelemaan. Omaan tuttavapiiriini kuuluu keskustelevia riviuskovaisia,mutta myös niitä, jotka vain haluavat uskoa Raamatun mukaisesti mutta keskustelevat mieluummin parisuhteesta, kesälomareissusta ja perämoottoreista.

    • Nimetön 124

      Hyvä kirjoitus 123. Näin juuri!

      • Nimetön 128

        Nimetön 123, todella hyvä kirjoitus. Kiitos siitä!
        Olen itse entinen vl. Lähtenyt herätysliikkeestä muutama vuosi sitten. Minulle vl-elämä ei koskaan tuntunut tuolta miltä se sinulle ainakin tekstisi perusteella kuulostaa olevan. No, ehkä pienenä lapsena koin sitä turvallisuuden tunnetta ja siionin yhteenkuuluvaisuutta, mutta viimeistään teini-iässä elämäni muuttui ahdistavaksi vl-liikkeeseen kuulumisen osalta.
        Halusin irti, en tuntenut kuuluvani joukkoon. Lähdin aikuisiällä lopullisesti liikkeestä ja koen sen yhdeksi elämäni vapauttavimmista ja parhaista päätöksistä. Uskoni Jumalaan olen halunnut säilyttää sydämessäni. Olen vilpittömästi iloinen, että olet löytänyt itsellesi paikan jossa tunnet olevasi kotonasi. Minäkin olen löytänyt kotini. Siitä vapaudesta, jota koen kun saan olla vapaa.

    • Nikkari

      Hyvä Nimetön 123, sinulla on tuossa ihan hyviä ajatusia. Mutta siitä olen kanssasi kyllä eri mieltä että vl saisi olla millainen vaan. Ei niin. Juuri tuo suvaitsevaisuus jota kuvasit, on minusta virhetulkinta sinulta. Sitä ehdoitta suvaitsevaisuuttahan ei nimenomaan ole, ei hiventäkään. Itse en ole ainkaan kokenut (lapsuudesta asti vl).
      Ei vl:ssa ole kyse suvaitsevaisuudesta! Olen pitkään asiaa pohdittuani päätynyt siihen ymmärrykseen, että se mitä ihmiset ry:ltä saa, on puhtaasti inhimillinen hyväksytyksi tulemisen kokemus. Sitähän sinäkin koit. Sinä koit että tulit hyväksytyksi. Ja se tuntuu niin hyvältä. Tiedän sen, itsestänikin.

      Tärkeintä on kuuliaisuus, että tulee hyväksytyksi. Ehdoton kuuliaisuus tietyille ”Jumalan valtakunnan” normeille.
      Vl-systeemiä ei ymmärretä järjellä, vaan juuri tällä kuuliaisuudella. Kuuliaiselle jäsenelle vl-uskovien yhteisö tarjoaa vastaukset tärkeisiin elämänkysymyksiin, ja se yhteenkuuluvuuden kokemus ehkä lohduttaa tai auttaa vaikeuksiin joutunutta. Yhteisö tarjoaa turvaa ja välittämistä.

      Ennen kaikkea rauhanyhdistys tarjoaa hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, jota yhteisö jakaa joka antamalla synnit anteeksi, tai sitten ei, olemalla antamatta. Tervehtimällä sinua ”Jumalan terve” – tai olemalla tervehtimättä. Tämä rajanveto meidän ja muiden välillä on yhteisöä kannatteleva voima. Siitä riippuu kaikki.

      Vapahtajan sovitustyötä taikka Kolmiyhteistä Jumalaa ei tähän kuvioon tarvita ollenkaan. Jokainen ihminen kaipaa kokemuksia siitä että on hyväksytty ja pidetty, joten eipä ihme että tällaisella uskonliikkeellä on kysyntää.

      • Nimetön 184

        Kuuliaisuuden vaatimus on minulle vaikeaa- en ole kuuliaista tyyppiä. Ehkä se vaatimus sitten on olemassa, minä kieltäydyn sitä ymmärtämästä. Se ei ole olennaista, on vain Kristuksen sovitustyö ja armo. Voihan olla, että olen matkalla ulos tästä yhteisöstä, jossa haluan olla, Jumalanlasten joukossa. Opetamme lapsillemme , että olla rohkea ja rehellinen. Usko on iloa, rauhaa ja vapautta. Jolle se ei sitä ole, miten on hänen uskonsa laita? Itse pelkäisin sitä tilaa ja rukoilen, että jos tieni ei vie taivaaseen, saisin ohjausta oikealle tielle. Tällä hetkellä uskon lahja on suuri voimavara lapsiperheen ja parisuhteen arjessa. Suvaitsevaisuutta näen ja itsekin yritän suvaita. Eikö juuri siinä ole sitä Raamatun punaista lankaa aikalailla?

  6. tade

    Nåin kirjoittavat ne jotka eivät usko – kysehän on siitä että uskotaan ja eletään niin kuin raamattu opettaa eikä kyseenalaisteta raamatun ja seurakuntaäidin opetuksia oman itsekkyyden vuoksi. Näyttääpä siltä että etniset lestaadiolaiset ovat nimenneet ryhmänsä väärin – kyllä se on ihan oikeasti entiset….

  7. Näin se menee

    ”Sain kuulla että oon lukenut liikaa Raamattua ja otan sen tekstit ihan liian tosissaan. ”

    http://irtikahleista.blogspot.fi/search/label/vanhoillislestadiolaisuus

  8. Nimetön 185

    Uskonnonopettajat sen ovat aina tienneet, lestadiolaislapset ja -nuoret eivät koskaan saa kokeista hyviä numeroita. Virret ovat kyllä hyvin hallussa, mutta edes tavallisimmin Raamatun kohdat eivät ole tuttuja, käskystä ja rukouksesta nyt puhumattakaan. (Ja perustelu, että ottavat huonon numeron jotta eivät leimaannu on ihan puppua.)

  9. Mikko

    AINOA JEESUS on tiellä totuus ……. 14.6. joh……
    Jeesus sanoi: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s