VL-liikkeen opilliset tulkinnat herättävät kysymyksiä


Kotimaa-lehden päätoimittaja Olli Seppälä pohdiskeli vanhoillislestadiolaisuuden kipupisteitä netti-Kotimaassa 26.3.2009. Hän kiinnitti erityistä huomiota herätysliikkeen opillisiin painotuksiin, jotka poikkeavat monin tavoin luterilaisesta opetuksesta.

blogi_iso_seppala

Herätysliike julkisuudessa vastoin tahtoaan

 Vanhoillislestadiolainen liike on viimeisen vuoden aikana joutunut tahtomattaan julkisuuteen ainakin neljästä eri syystä. Tuoreimpana on elokuva ”Kielletty hedelmä”, joka kuvaa kahden lestadiolaistytön irtiottoa ja kamppailua oman taustansa kanssa.

 Elokuvan on nähnyt jo 91 000 suomalaista ja sen myötä julkisuuteen on noussut – jälleen kerran – kysymys siitä, millaista on irtautua vahvasta uskonnollisesta liikkeestä. Prosessi on pitkä ja monin tavoin sielua jäytävä.

Toisekseen vanhoillislestadiolainen liike on ollut otsikoissa niin sanotun ehkäisykiellon vuoksi. Taustalla on Ihmisoikeusliiton käynnistämä selvitys siitä, loukkaako ”ehkäisykielto” naisten itsemääräämisoikeutta.

”Ehkäisykielto” näyttäytyy tyystin eri asiana, jos siitä puhuu liikkeen sisällä oleva, asian hyväksynyt nainen, tai nainen, joka on eri mieltä vallitsevasta käytännöstä ja kokee jatkuvan lasten saannin ahdistavana. Kummankin naisen kokemuksella on sama arvo. Myös kriittisille kysymyksille pitää olla tilaa.

Kolmanneksi lestadiolaisuudessa on keskusteluttanut niin sanottujen hoitokokousten arviointi. Niiden 1970-luvulla synnyttämät haavat ovat monille todellisia vielä tänään. Liikkeen sisällä asiasta on puhuttu, mutta ulospäin on ollut vaikea myöntää ylilyöntejä.

Neljäntenä, ja ehkä vaikeimpana, on kysymys vanhoillislestadiolaisen liikkeen omintakeisista opillisista korostuksista, kuten kaste- ja seurakuntaopista. Suuri yleisö ja julkisuus eivät näitä kysymyksiä ole pitäneet esillä, ja ne kuuluvatkin ensisijaisesti kirkolliseen mediaan ja teologien pohdittavaksi. Rohkeutta tarttua tähän hankalaan aiheeseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän.

On ymmärrettävää, jos ihmiset vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä kokevat kaiken edellä todetun jälkeen, että heitä pidetään silmätikkuina ja eräänlaisina toiseuden edustajina. Heidän elämäntapansa ja opetuksensa herättävät kuitenkin aitoa kiinnostusta – mutta samalla joudutaan kysymään kriittisiä ja liikkeen itsensä kannalta ehkä epäsopivistakin asioista.

Olli Seppälä, Kotimaa-lehden päätoimittaja 26.3.2009

Lue lisää:

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

YLE Pohjois-Pohjanmaa: Ehkäisykielto puhuttaa kirkon sisällä

Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki (Wikipedia)

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, hoitokokoukset, Ihmisoikeusliitto, irrottautuminen yhteisöstä, Kielletty hedelmä, Kotimaa, luterilaisuus, naisen asema, uskon perusteet

2 responses to “VL-liikkeen opilliset tulkinnat herättävät kysymyksiä

  1. 1Ihminen

    Lutherilainen kirkko tässä on mielestäni menettänyt täysin uskottavuuden. 50 vuotta sitten ei annettu hyväksyntää kirkossa naispapeista, kiroilemisesta, rokkimusiikin kuuntelemisesta, avioeroista yms.. Kokoajan lepsutaan ja tehdään synnistä luvallista, eli hyväksytään esim. avioerot. Nykyinen kirkko on melko kaukana Raamatun opeista jo. Mihin ollaan menossa? Kohta kirkolla ei ole mitään merkitystä. Kaikki on luvallista, ellei sitä ole maallisessa laissa kielletty.

  2. tammikuu44

    Olen tämän edellisen ihmisen kanssa samaa mieltä siitä, että kirkolla ei ole mitään merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Kouluissa pitäisi korostaa sitä, että rippikoulun käyminen ei ole pakollista kenellekään. Jokainen harjoittakoon hyväksi katsomaansa uskontoa samoin ajattelevien kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s