Miten kirkko voi puuttua hengelliseen vallankäyttöön?


Seurakuntapappi Päivi Aikasalo on ammatinvaihtaja  – kuten niin moni meistä. Hänellä oli takanaan kymmenen vuotta yliopistonlehtorina ja ura myös tekstiilityönopettajana ennen valmistumistaan papiksi. Hän on työskennellyt pappina Hämeenlinnassa syksystä 2008 lähtien. Pro gradu –työssään Aikasalo tutki itselleenkin omakohtaisesti tutuksi tullutta pyhiinvaellusperinnettä. Käytännöllisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma Kohtaamisia Santiagon tiellä – pyhiinvaellus matkana ja spirituaalisena kokemuksena hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa syyskuussa 2007.

Päivi Aikasalo on todennut Kotimaaa-lehden esittelyssä uskostaan: ”Kristittynä olen pyhiinvaeltaja maailmassa; tiellä ja liikkeessä, joskus sumussa ja tulessa, joskus päivänpaisteessa, mutta aina luottamuksen varassa.”

Päivi Aikasalo pitää blogia Kotimaan nettilehdessä.

 papit

 Uskonnollista vallankäyttöä

Ihmisoikeusliitto kysyy, toteutuvatko kaikkien ihmisten ihmisoikeudet vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä jos liikkeessä painostetaan jättämään ehkäisyvälineet käyttämättä. Dome Karukosken elokuva Kielletty Hedelmä kuvaa kahden nuoren naisen kipeitä valintoja tämän liikkeen puristuksessa. On ilmeistä, että tässä uskonnollisessa liikkeessä jotkut ihmiset kokevat, että heitä painostetaan uskon nimissä. Julkisuudessa on kysytty, mikä on koko kirkon vastuu tässä asiassa.

On oikein, että ongelmista puhutaan. Tässä tilanteessa olisi helppo kääntää katse vain vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen ja vain tähän tiettyyn kysymykseen – ja samalla unohtaa se uskonnollinen painostus, jota myös muiden herätysliikkeiden piirissä sekä myös muiden uskonnollisten ryhmittymien piirissä on harjoitettu ja valitettavasti edelleenkin harjoitetaan. Uskonnon uhrit tuki ry:llä riittänee työtä.

Kysymys koko kirkon vastuusta on hyvä. Mikä on piispojen, pappien ja muiden työntekijöiden sekä kaikkien kirkon jäsenten vastuu uskonnollisesta painostuksesta, vallankäytöstä, alistamisesta ja sorrosta? Jokainen kirkon työntekijä kantaa oman kokoistaan vastuuta siitä, mitä kirkossa tapahtuu.

Ehkä tämän kirkon pappina voin kantaa oman vastuuni tästä asiasta sanoutumalla – tässä ja nyt – irti kaikenlaisesta uskonnollisesta painostuksesta, manipuloinnista, nöyryytyksestä, sorrosta ja alistamisesta, jota uskonnollisissa liikkeissä harjoitetaan, myös ihan tässä meidän omassa evankelisluterilaisessa kirkossammekin.

Irtisanoutuminen tarkoittaa sitä, että en itse halua millään tavalla osallistua siihen, van päinvastoin vastustaa sitä. Se tarkoittaa myös sitä, että haluan asettua alistettujen puolelle – heitä tukemaan. Pidän tärkeänä sitä, että kaikkea uskonnollista autoritääristä vallankäyttöä vastaan taistellaan. Kristillinen usko olemukseltaan on jokaisen ihmisen omaa itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa kunnioittavaa. Irtisanoutuminen tarkoittaa myös sitä, että suostun näkemään, että uskonnon harjoittamiseen liittyy tekijöitä, jotka houkuttelevat sekä alistamaan että alistumaan. Houkutukset ovat kiusauksia.

Uskonnollinen painostus on hyvin hienovaraista, se pukeutuu kristillisen rakkauden, huolenpidon ja lähimmäisestä välittämisen kaapuun. Painostusta harjoitetaan hyvän tekemisen ja toivomisen nimissä, Jumalan tahtoon vedoten. Painostus kuitenkin unohtaa ihmisen itsemääräämisoikeuden. Se unohtaa lähimmäisen kunnioituksen. Se unohtaa herkkyyden, jolla toisen ihmisen elämää ja elämän valintoja on lähestyttävä. Uskonnollista painostusta, vallankäyttöä ja manipulointia vastaan on hyvin vaikea kapinoida, usein sitä on alistetun vaikea edes tunnistaa ja tunnustaa. Alistetun ihmisen on hyvin vaikea itse huomata, mihin häntä on viety.

Painostus on ylpeyttä – minä tiedän paremmin, haluan hallita.

Painostus on väärää vallankäyttöä – sinun on alistuttava.

Se on epäuskoa – en luota Jumalaan, siksi ryhdyn itse käännyttämään, vaikuttamaan ja painostamaan.

Uskonnollinen painostus on rakkaudettomuutta. Se synnyttää epätoivoa. Jos ihminen hyljätään perheyhteydestä sillä perusteella, että hän toimii toisin kuin toivotaan, hylkäys ei ole kristillistä rakkautta. Se on rakkauden käänteiskuva.

Uskonnollista painostusta ja manipulointia harjoittava asettuu itse Jumalan asemaan, hän puhuu Jumalan suulla ja vetoaa Jumalan tahtoon. Se on epäjumalanpalvelusta, siinä ihminen asettaa itse itsensä epäjumalaksi.

Jos minun mielestäni lähimmäiseni on helvetin tiellä, tehtäväni on rakastaa häntä – ja rakkaus kyllä löytää keinot rakkauden osoittamiseen – sekä rukoilla hänen puolestaan.

Tässä maailmassa hyvä ja paha ovat sekaisin. Joskus musta näyttää valkoiselta ja valkoinen mustalta. Paha ei ole kirkon tai uskonnollisen liikkeen ulkopuolella, valitettavasti se on myös sisällä, se on meissä jokaisessa. Monissa uskonnollisissa liikkeissä on paljon hyvää: huolenpitoa, vastuunkantamista, keskinäistä rakkautta ja solidaarisuutta. Valitettavasti niissä on myös paljon pahaa ja tuon pahan erottaminen hyvästä vaatii paitsi hyvää tahtoa myös herkkyyttä.

 Kaikkia kristittyjä kutsutaan taistelemaan pahaa vastaan.

 Kotimaa 04.03.2009.

*        *        *

 Päivi Aikasalon kolumnit Kotimaan nettilehdessä.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ehkäisykielto, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, irrottautuminen yhteisöstä, Kielletty hedelmä, kirkko, Kotimaa, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, naisen asema, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sielunhoito, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö

One response to “Miten kirkko voi puuttua hengelliseen vallankäyttöön?

  1. Oripäässä

    Arkkipiispa Jukka Paarma puttui suviseuroissa avajaispuheessaan herätysliikkeen kolmeen avoimeen haavaan:

    – hoitokokousten väkivaltaan ja painostamiseen
    – ehkäisykieltoon jota arkkipiispa piti kristillisen uskon pelastumisopin vastaisena
    – naisten alistamiseen.

    Miinuspuoli oli se että arkkipiispa oli diplomaattisesti pukenut kirkon kannan kauniiseen ja suureen kehumispakettiin. Moni vl tyytyi poimimaan vain ne kehut.

    Voit lukea puheen kokonaisuudessaan täältä:

    http://www.evl.fi/arkkipiispa/Suviseurat26062009.htm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s