Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan


 

dogville1

Internetiin on laadittu luettelo vanhoillislestadiolaisuudessa vältettävistä, kielletyistä eli liikkeen hengellisessä opetuksessa syntinä pidetyistä asioista (ns. syntilista).

Osa päätöksistä määritellä jokin teko synniksi on tehty Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK:n) vuosikokouksessa (esimerkiksi televisiokielto), osa puhujainkokouksessa (ehkäisykielto, kirkkokuoro- ja konserttikielto, esiintyvän muusikon ammatin kielto).

Valtaosa synneistä on kuitenkin muodostunut herätysliikkeen elämäntavassa ja perinteessä historian mittaan jonkinlaisiksi elämäntapanormeiksi, joiden varsinaiset hengelliset perustelut ovat jääneet monen vanhoillislestadiolaisen itsensäkin mielestä ohuiksi. Suurin osa esimerkiksi kulttuuriharrastuksiin ja -ammatteihin liittyvistä synneistä perustuu siihen elinympäristöön ja elämäntapaan, jossa herätysliike aikoinaan syntyi.

Pohjoisen ihmisen niukassa ja vaatimattomassa elämäntavassa Lapin erämaissa ja Pohjois-Pohjanmaan pienviljelijäkodeissa ei tunnettu modernin yhteiskunnan kulttuuriharrastuksia. Kieltojen perusteluyritykset nyky-yhteiskunnassa ovat jäänet jokseenkin kömpelöiksi ja absurdeiksi. 

 

”Uskovainen ei halua”

On huomattava, että syntinä pidettyjen asioiden joukossa on paljon tekoja, joita liikkeessä ei avoimesti julisteta synniksi. Niiden välttelystä sanotaan, perustelut epämääräisesti ohittaen, että kristitty ”ei halua” tehdä jotain mainittua asiaa (esimerkiksi korvakorut, urheilukilpailut tai onnittelumaljan kohottaminen).

Uskovainen ei halua” -retoriikalla on tarkoitus viestittää, että syntinä pidetyt asiat eivät vanhoillislestadiolaisuudessa olisi ulkokohtaisesti yhteisössä kulttuurisesti määriteltyjä, vaan niiden vältteleminen vain nousisi ihmisen omastatunnosta ikään kuin luonnostaan, Pyhän Hengen äänenä.

 

 

 

 

 

Käsitys synnistä konkreettisena tekona

Kun edellä mainittu kattava lista synneistä on periaatteessa mahdollista laatia, tästä voidaan loogisesti päätellä, että vanhoillislestadiolaisuuden opetus synnistä on pitkälle tekokeskeinen. Synniksi ymmärretään ensi sijassa ihmisen erilliset, konkreettiset teot. Luterilaisuuden pohjalta ajatuskin kaikkien syntien luettelemisesta, jotta niitä voidaan välttää, on mahdoton ja absurdi ajatus.

Vastasyntyneen ihmislapsen lähtökohtaista synnittömyyttä perustallaankin vanhoillislestadiolaisessa opintulkinnassa juuri sillä, että pieni lapsi ei ole vielä ”ehtinyt tehdä syntiä” ja on tästä syystä täysin viaton, synnitön. Velvoite parannuksen tekoon alkaisi vasta silloin, kun ihminen on ymmärtävässä iässä, jolloin hän jo itse tiedostaa, mikä on oikein ja väärin ja alkaa tehdä syntiä eli vääriä tekoja.

Tähän näkemykseen perustuu vanhoillislestadiolaisuuden opetus siitä, että niin Suomen kuin vaikkapa kehitysmaidenkin kaikki pikkulapsena menehtyvät ihmiset ovat automaattisesti taivaskelpoisia, vaikka he eivät olekaan vanhoillislestadiolaisia. Aikuisväestöstähän vain vanhoillislestadiolaisessa uskossa elävät ihmiset ovat pelastettuja Jumalan lapsia, kaikki muut joutuvat helvettiin, kuten liikkeen opetus Jumalan valtakunnasta kuuluu.

 

Lapsi ja kadotuksen kauhut

Lapsen synnittömyyden katsotaan jatkuvan arviolta noin kouluikään saakka. Tosin tämä käsitys viattomuuden kestosta saattaa perheissä vaihdella. Moni lestadiolaisuudesta irrottautunut on kertonut kokeneensa ahdistavaa syyllisyyttä ja pelänneensä kadotuksen kauhuja jo hyvinkin pienenä lapsena. Syntistä ihmistä uhkaava tulinen järvi on tuntunut lapsen mielessä pelottavan todelta, ja syntejä on pitänyt pyytää vanhemmilta anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan, varmuuden vuoksi.

Synti ymmärretään vanhoillislestadiolaisuudessa siis konkreettisina ihmisen toiminnassaan tekeminä tekoina. Tähän sisältyy loogisesti myös se periaate, että ihminen pystyy välttämään syntisyyttään välttämällä näitä ”synnillisiä tekoja”. Syntien anteeksi saaminen eli armo taas ymmärretään saatavan Jumalalta, kun tekoja pyydellään anteeksi.

 

Ankara seurakuntakuri

Kuuliaisuutta näille ”seurakunnan neuvoille” myös kontrolloidaan.  Seurakuntakuri on tiukka. Yhteisössä, eli rauhanyhdistyksellä jossa ihmiset yleensä tuntevat toisensa, he valvovat toistensa elämäntapaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti, niin että kukaan ei ”elä syntielämää”. Kieltoja rikkonut joutuu puhuteltavaksi, eli ”häntä hoidetaan”, ts. häntä kehotetaan luopumaan synnillisestä teosta ja tunnustamaan sen sekä pyytämään sen anteeksi joltakin toiselta vanhoillislestadiolaisessa uskossa olevalta ihmiseltä.

Mikäli asianomainen ei nuhtelemisesta huolimatta alistu parannuksen tekemiseen, häntä voidaan nuhdella julkisesti ja vaatia häneltä julkirippiä ”seurakunnan edessä”. Mikäli hän ei tällöinkään ”osoita kuuliaisuutta”, hänet voidaan erottaa uskonyhteydestä, jolloin häntä lakataan tervehtimästä Jumalan terveellä. Tällöin myös tavanomainen sosiaalinen kanssakäyminen ystäviin ja lähisukulaisiinkin saatetaan täysin katkaista.

Voit tutustua syntilistaan tästä.

Antti Halonen: Synnyt anteeksi. Päivämies 14/2009

Kilvoittelu armon varassa

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

Syntien taakka nelivuotiaalle

Hakomaja: Mikä on syntiä?

Paavali: tämä on uutinen

PS. Keksitkö, mistä elokuvasta otsikkokuva on? Viiden pisteen vihje: elokuva puhuu ihmisen hyvyydestä ja pahuudesta… Neljän pisteen vihje: elokuvan nimessä esiityy sana ”GOD”.

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, elämäntapa, kadotus, kasvatus, kiellot, kulttuurikiellot, lapsuus, luterilaisuus, normit, retoriikka, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisiokielto, uskon perusteet, yhteisö, yhtenäisyys

2 responses to “Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

  1. Pelko aseena

    Moni väsyy tähän ja jättää liikkeen. Mikäli on uskominen herätysliikkeen mielipiteisiin, niin syy on aina lähtijässä. Ensin ”kuljetaan toinen jalka maailmassa”, tai ”jaetulla sydämellä”, ja lopulta ”synnin perkele imaisee kokonaan maailmaan”.

    Sepä jää huomiotta, että syy saattaa ollakin itse opissa. Kaikki eivät yksinkertaisesti jaksa suorittaa vl-uskoa. Tekemisestä, tekemättä jättämisistä ja suorittamisestahan siinä paljolti on kysymys.

    Ylhäältä ohjeistettu vl-usk.ihminen joutuu ääritapauksessa jopa toteamaan, että jos jotain asiaa tai tekoa ei tiedä synniksi, niin parasta on olla tekemättä sitä. Eikö tämä jo kuvaa ”SRK:n Raamatun lisälehtiä” eli ohjeiden olemassaoloa! Oma omatunto ei sano mitään.

  2. Korpimaan matkaaja

    Mieleeni tuli muutama vuosi sitten merkillinen ajatus: ”lestadiolaisuus on syntiä”. Siltä istumalta oivalsin, että se ajatus oli tosi. Syntiä se tosiaan on. Siinä lihallinen, inhimillinen ihminen tukeutuu kuolemanpelossaan toisiin ihmisiin ja ihmisjoukkoon, jotta pääsisi pakoon omaa henkilökohtaista vastuutaan omastatunnostaan, omasta sielustaan. Eikä tietenkään pääse, ihminen ei pääse sitä vastuutaan pakoon toisten selän taakse.

    Lestadiolaisuutta leimaa vaatimus uskoa ”välittäjään”, ei siis Kristukseen, vaan ihmis-välittäjään. Ihmisten toiminta on nostettu uskomisen kohteeksi. Tämän kun oivaltaa, liikkeen synnin hirvittävyys paljastuu karmeudessaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s