Miehet päättävät – naiset kärsivät


outi-salovaara

 

Lappeenrannassa ilmestyvän Etelä-Saimaan kolumnisti, toimittaja Outi Salovaara on ottanut kantaa ehkäisykieltoa koskevaan keskusteluun kolumnissaan 14.4.2009.

Hän toteaa, että ehkäisyn syntisyydestä ovat julkisuudessa puhuneet vain herätysliikkeen vanhat miehet, joiden omaa ruumista ehkäisystä pidättäytyminen ei satuta.

 
 

 

 * * *

 

Ihmisoikeusliitto ryhtyi talvella tutkimaan, rikkooko vanhoillislestadiolaisen liikkeen ehkäisykielto ihmisoikeuksia. Liitto haluaa selvittää, painostaako vanhoillislestadiolainen liike jäseniään pidättäytymään ehkäisystä.

YK:n ihmisoikeuksien julistus sanoo esimerkiksi, että jokaisella ihmisellä on oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen. On kyseenalaista, toteutuuko henkilökohtainen turvallisuus, kun äiti käy läpi toinen toistaan seuraavia raskauksia ja synnytyksiä oman terveytensä ja jopa henkensä kustannuksella.

Vanhoillislestadiolaisten johtajamiesten mukaan mitään ehkäisykieltoa ei ylipäätään ole olemassa, vaan kyse on ”omantunnon äänellä tehdystä henkilökohtaisesta päätöksestä”.

Ehkäisykielto ei ollut alusta pitäen osa vanhoillislestadiolaisuutta. Vasta 1960-luvulla liike julisti, että kaikenlainen ehkäisy on syntiä. Samaan aikaan muu yhteiskunta alkoi puhua sallivasti ehkäisystä ja syntyvyyden säännöstelystä.

Julkisuudessa ehkäisykiellosta puhuvat lähinnä vain joko liikkeestä eronneet tai vanhat vanhoillislestadiolaiset miehet, joiden on helppo saarnata ehkäisyä vastaan – heidän ruumistaan ehkäisykielto ei satuta.

Naisen ruumis ja myös mieli ovat tässäkin uskonnollisessa liikkeessä suurimman kontrollin ja vallankäytön kohde. Kun naiset ovat jatkuvasti raskaana ja kotona on liuta lapsia, heikkenevät naisen mahdollisuudet esimerkiksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen merkittävästi.

Sinänsä vanhoillislestadiolaiset pitävät miehiä ja naisia tasa-arvoisina, mutta vanhoillislestadiolaisen naisen karsina on vain huomattavasti pienempi kuin miehen. Naiset eivät esimerkiksi kelpaa edes puhujiksi saati papeiksi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.

Kaikki vanhoillislestadiolaiset naiset eivät kärsi siitä, että heillä ei ole etukäteen tietoa siitä, syntyykö lapsia yksi tai vaikka 17. He ovat aidosti iloisia ja onnellisia suuresta lapsikatraastaan ja myös uskovat tekevänsä oikein ja niin kuin Raamattu sanoo.

Tällaisten naisten on myös helppo tulla julkisuuteen toistamaan liikkeen johdon teesejä.

Ne vanhoillislestadiolaiset naiset, jotka kärsivät liian monista raskauksista ja siitä, että eivät voi hallita omaa ruumistaan ja elämäänsä, eivät tule julkisuuteen. Kriittisesti asiasta puhuvat vain liikkeen entiset jäsenet tai nimettömät uskonahdistuksensa kanssa kipuilevat nettikirjoittajat.

Selkeitä raamatullisia perusteita ehkäisykiellolle ei tunnu löytyvän, vaikka nimenomaan Raamattuun asiassa vedotaan.

Näinä maailman aikoina ehkäisykieltoa ei enää voi perustella ainakaan tutulla fraasilla ”lisääntykää ja täyttäkää maa”. Sen me ihmiset, vanhoillislestadiolaiset ja kaikki muut, nimittäin olemme jo tunnollisesti tehneet ja syösseet ainokaisen kotiplaneettamme kestokyvyn äärirajoille.

 OUTI SALOVAARA

Etelä-Saimaa 14.4.2009

Vuosikokous 2009: herätysliikkeen johdossa edelleen vai miehet

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): ehkäisykielto, Ihmisoikeusliitto, kiellot, naisen asema, raskaudenpelko, vallankäyttö, väestönkasvu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s