Katoaako oikea tieto lopullisesti?


Totuus ja tieto ovat haavoittuvia ja helposti tuhottavia asioita. Ne eivät ole itsestäänselvyys. ”Katoo tieto maailmasta”, todetaan virressäkin. Totuutta ja tietämistä on vaalittava, se on ihmisyhteisön tehtävä. Se on myös uskovaisten yhteisön tehtävä.

Julkisessa keskustelussa on usein esitetty, että tiedoilla, jotka koskevat vanhoja tapahtumia ja muiden ihmisten kokemuksia, ei ole merkitystä. Niistä olisi parasta vaieta. Vanhoja asioita ei pidä ”kaivella” eikä nostaa julkisen keskustelun alaiseksi.

On syytä havahtua siihen, että totuus ja tieto ovat haavoittuvia, eivät itsestäänselvyyksiä.

Seuraava polvi ei tosiaankaan voi tuntea historiaa, jos ei ole niistä saanut koskaan kuulla eikä ole itse oma-aloitteisesti ottanut selvää. Mutta ei voi lukea, kuulla eikä ottaa selvää, jos ei ole tiedonlähteitä.

Moni nykyajan nuori vl on todennut, että ennen nettikeskusteluihin perehtymistä hän ei ole kuullut koskaan lähihistorian hoitokokousten väkivallasta. Miksi?

Luin vähän aikaa sitten venäläis-ranskalais-juutalaisen kirjailijan Irène Némirovskyn teoksen Ranskalainen sarja. Irène Némirovsky oli kahden pienen tyttären äiti ja oppinut kirjailija. Hänen puolisonsa Paul Epstein oli insinööri ja työssä pankissa. He asuivat 1930- ja 40-luvulla Pariisissa kahden tyttärensä kanssa. Denise oli täyttänyt kymmenen vuotta ja Elizabeth oli kolmivuotias.nemirowsky-jpeg

Aika pian sen jälkeen kun saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan, molemmat vanhemmat vietiin keskitysleirille. Irène otettiin kiinni kesäkuussa ja hänen miehensä heinäkuussa 1942.

Molemmat vanhemmat kuolivat Auschwitzissa, Irène Némirovsky 17. elokuuta ja Paul Epstein marraskuun ensimmäisellä viikolla 1942.

He olivat vain hiukan ennen sodan syttymistä saaneet piilotetuksi pikku tyttärensä näiden pitkäaikaisen hoitajan sukulaisten hoiviin Ranskan maaseudulle. Lapsia kuitenkin etsittiin pitkin maata santarmien voimin kaikki seuraavat sotavuodet. Kahta pientä tyttöä piiloteltiin ja siirrettiin eri paikkakunnille ilmitulemisen pelossa. Nunnat suojelivat heitä luostareissa ja maanviljelijät viinikellareissa sodan päättymiseen saakka.

Tyttäret ja heidän hoitajansa kuljettivat kaikkialle mukana äidin matkalaukkua, jossa olivat tämän viimeiset kirjalliset työt.

Kriisiaikana monet ihmiset kadottivat arvokkuutensa ja luopuivat omista aikaisemmista kunniakkaina pitämistään arvoista.

Monet ranskalaisetkin alkoivat mielistellä saksalaismiehittäjiä, jopa liittoutuivat heidän kanssaan yhteistoimintaan ja syyllistyivät raakuuksiin.

Samaan aikaan toiset ranskalaiset eivät säästelleet vaivojaan suojellakseen vainottuja lähimmäisiään ja tekivät uhrautuvia tekoja vaarantaen oman henkensä ja hyvinvointinsa. Näemme, että ”jumalanvaltakunnan raja” kulki samassa kylässä ja samassa talossakin asuneiden ihmisten välillä.

Rationaaliset ja faktuaaliset totuudet

Palataan kysymykseen totuuden haavoittuvuudesta.

Nykyään on ihmisiä jotka haluavat kiistää, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut kuin natsien systemaattiset kansanmurhat Euroopassa runsaat 60 vuotta sitten. Ehkä pian on ihmisiä, jotka väittävät vakavissaan, ettei Etelä-Afrikassa ollutkaan rotusortoa eli apartheid-järjestelmää, vain 16 vuotta sitten.

Suomessa on kiistelty näihin vuosiin saakka siitä, mitä tapahtui vuonna 1918, kun isänmaassa veli vuodatti veljen verta. Niistä julmuuksista kerrottiin Suomessa yksipuolisesti vain voittajien historiaa ensimmäiset 35 vuotta.

Kaksi erityyppistä tiedon lajia

Onkin olemassa kahdenlaisia totuuksia, kahdentyypistä tietoa. Ensinnäkin on ns. rationaalisia totuuksia kuten matemaattiset faktat (kolmion kulmien summa on 180 astetta) ja luonnontieteelliset totuudet, ns. luonnonlait, kuten painovoima, tai että maa kiertää aurinkoa. Toiseksi, on olemassa faktuaalisia totuuksia.

Rationaaliset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden hävittäminen tai tukahduttaminen ei pysty niitä lopullisesti tuhoamaan. Vaikka tuhoamista yritettäisiin, esimerkiksi tuhoamalla kirjoja tai teloittamalla kaikki tutkijat ja tieteen tietovarannot, nämä rationaaliset totuudet pystyttäisiin historian jossakin myöhemmässä vaiheessa elvyttämään uudelleen henkiin tieteellisen päättelyn ja tutkimuksen avulla. Jos vaikkapa luonnononnettomuus tuhoaisi sivilisaation takaisin kivikauteen tai julma diktaattori hävittäisi kaiken tieteellisen tiedon ja tuhoaisi tutkijat, uuden elämän jälleen alkaessa nämä luonnontieteelliset tiedot voidaan periaatteessa rakentaa uudestaan. Toki se vaatisi aikaa, ehkä saman pari tuhatta vuotta kuin nykytieteen kehitys.

Toinen tiedon tyyppi, ns. faktuaaliset totuudet, koskevat historiallisia tapahtumia. Esimerkiksi tieto että Saksa miehitti Ranskan 1940, tai tieto siitä, mitä tapahtui Puolan Auschwitzissa loppuvuodesta 1942 eräälle isälle ja äidille, ja miljoonille heidän kaltaisilleen.

Nämä faktatiedot ovat hyvin haavoittuvia, sillä ne katoavat ehdottoman lopullisesti, jos ihmiset, kukin aikuissukupolvi vuorollaan, eivät itse niitä muistele ja välitä seuraavalle sukupolvelle.

Esimerkiksi kaikki tieto Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista on tämänkaltaista faktuaalista tietoa. Se on olemassa meille vain kirjallisissa lähteissä, Raamattuun kootuissa muistiinmerkinnöissä. Näistä muistiinmerkinnöistä vanhimmatkin tehtiin kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Sen ajan ihmiset eivät enää luottaneet pelkästään suusta suuhun siirrettävän tiedon säilymiseen, vaan halusivat varmistaa tiedon siirtymisen ja tallentumisen. he alkoivat kirjoittaa muistitietona kulkenutta Jeesuksen opetusta talteen. He ajattelivat seuraavia sukupolvia.

Tänäkään päivänä tieto Jeesuksen opetuksista ei säily eikä ole tulevaisuudessa käytettävissä, ilman että me ihmiset kerromme hänestä ja hänen opetuksistaan edelleen seuraavalle polvelle, ja vaalimme tätä tietoa myös kirjoitetussa ja muulla tavoin tallennetussa muodossa. Sinä päivänä, kun ihmiset lopettavat evankeliumista kertomisen ja tämän tiedon siirtämisen , alkaa Jumalan sanan unohdus ja katoaminen.  Voidaan edelleen todeta niinkin, että sinä hoitokokousten vuosien päivänä kun muutettua, uutta henkioppia alettiin toistella hoitokokouksissa, Päivämiehessä ja seuroissa, alkoi opin perusteiden hapertuminen.

Voiko kristinopin perusnäkemys kadota vl-liikkeeltä?

Palataan lähihistoriaan. Voiko herätysliikkeen oma tieto, ymmärrys sen opin perusnäkemyksestä kadota lopullisesti? Mitä sellainen vaikuttaisi? Miten pienestä on kiinni uskomisen opillinen autenttisuus?

Historia todistaa, että ihmiset saatetaan saada mukaan niin hyvään ja oikeaan kuin myös vaikka millaiseen vääryyteen ja harhoihin.

Kristillisyyden, kuten myös inhimillisen elämän ja sivistyksen perusta voi olla vain totuudessa. Siinä tarvitaan tietoa myös omasta historiasta.

Tästä haavoittuvasta tiedosta on jokainen meistä osaltaan vastuussa. Myös sen paikkansa pitävyydestä. Silloin tullaankin usein kysymyksiin tulkinnoista ja ihmisten hyvinkin erilaisista kokemuksista. Totuutta ei voi kukaan yksi ihminen omistaa eikä määrätä.

Länsimaissa on yleisesti hyväksytty käsitys, että jotta nouseva polvi voisi todellakin muodostaa totuudenmukaista tietoa asioista, yhteisössä tulee mahdollisimman monien, erilaistenkin mielipiteiden ja käsitysten päästä vapaasti esiin ja tulla keskustelun alaiseksi, sensuurin estämättä. Vain vapaassa keskustelussa voidaan testata erilaisia, ristiriitaisiakin näkemyksiä. Moniäänisyydestä nousevat esiin totuuden rikkaus ja sen erilaiset näkökulmat. Tämä vapaa ja avoin keskustelu on herätysliikkeestä puuttunut viimeiset vuosikymmenet.

Kaikkea katoavaa tietoa ei ole vielä kadotettu. Keskustelu ja ymmärryksen muodostaminen hoitokokouksista vaatii nyt tieteellistä selvitystä niistä. Pallo on SRK:lla.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Omppu.

Lue lisää:

Korpijaakko: Anteeksipyyntö 2010 – historiallinen sovinto

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

“Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

SRK:n johto anoi rahoitusta vaalityöhön SYT ry:ltä 1965

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Laestadianleaks-blogi

Hoitokokoukset (Hakomaja)

Vanhoillislestadiolainen sensuuri iski? Hitaita raapaisuja -blogi 14.5.2013.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, historia, hoitokokoukset, lähihistoria, painostaminen, tieto, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta

One response to “Katoaako oikea tieto lopullisesti?

  1. Etninen vl

    Oman menneisyyden kohtaaminen on ollut saksalaisille vuosikymmenien kivulias prosessi, joka jatkuu yhä. Siinä on ollut erilaisia vaiheita.

    Nyt ollaan siinä vaiheessa että keskelle Berliiniä on rakennettu monumentaalinen, kokonaisen kaupunkikorttelin kokoinen muistomerkki, jolla kunnioitetaan saksalaisten murhaamia miljoonia miehiä, naisia ja lapsia. Pääkaupungin keskustan läpi töihin menevä saksalainen saa päivittäin muistutuksen siitä, mihin oman maan kansalaiset syyllistyivät.

    Kukaan ei voi paeta tosiasioita eikä väittää niitä valheeksi. Historia on läsnä kollektiivisesti, ei vain niiden elämässä,jotka joutuivat kärsimään.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole päästy vielä siihen ensimmäiseen vaiheeseen, tosiasioiden myöntämiseen. Että todettaisiin yhteisesti, että herätysliikkeessä toimittiin väärin uskovaisia kohtaan ja aiheutettiin täysin turhaa kärsimystä. Ja että tällä menettelyllä oli vastuuhenkilöt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s