Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi, pian kahden lapsen äiti



Vanhoillislestadiolainen feministi ja tutkija Hanna-Leena Nissilä A-Studiossa 8.7.2009.

Nissilän väite: ”Liikkeen ulkopuoliset ovat määritelleet vl-naiselle pelkän äidin roolin”. 

Synnytyskoneita vai vahvoja naisia?

Onko vanhoillislestadiolainen uskonto vaaraksi naisille – vai onko uskoa vain tulkittu väärin?

Tammikuun puolivälistä lähtien Ihmisoikeusliitto on selvittänyt outoa tapausta: onko vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto vastoin ihmis- ja perusoikeuksia?

Outous on siinä, että asian selvittely alkoi vanhoillislestadiolaisten omien yhteydenottojen ja keskustelutapaamisten jälkeen. Ihmisoikeusliiton työstämän selvityksen peruste on tämä: vaikka uskonnonvapaus on keskeinen ihmisoikeus, sen nimissä ei voida polkea yksilölle taattuja ihmisoikeuksia.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto SRK (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) on kiistänyt kieltojen olemassaolon. Sen mukaan ”uskovainen tietää muutenkin mitä voi tehdä ja mitä ei”.

Mutta tietääkö todella?

Kolmekymmentä kilometriä Oulusta sijaitseva Iin kunta odottelee kevään alkua. Luminietoksia on vielä siellä täällä ja pieniä kyläkauppoja nököttää tien varrella.

Tien varrelta löytyy myös rivitalo, jossa asuu iiläinen Hanna-Leena Nissilä, 32, perheineen. Kolmihenkisen perheen kodissa on patjat hannaleena nissilälattioilla ja harvat tavarat järjestyksessä. Vuokrakaksioon on muutettu vasta kaksi päivää sitten. Nissilöiden tulevan kodin, lähes 350-neliöisen vanhan rauhanyhdistyksen, remontti venähti, ja raskaana oleva Hanna-Leena sai tarpeekseen kylmällä patjalla nukkumisesta. Perhe muuttaa takaisin rauhanyhdistykselle kesällä.

Hanna-Leena on kuusivuotiaan tytön äiti, naimisissa, kirjallisuuden tutkija Oulun yliopistosta ja Naistutkimus-lehden toimitussihteeri.

Hän kannattaa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa niin perhe-elämässä, kotitöissä ja kasvatuksessa kuin työelämässä, politiikassa ja taloudessakin.

”Minulle feminismi on kotityöjakoa laajempi kysymys. Se on myös naiseuden arvostamista sekä ihmisten välisten erojen ja erilaisuuden tunnustamista”, Hanna-Leena sanoo.

Hanna-Leena Nissilä on myös vanhoillislestadiolainen.

Arviolta 80 000-150 000 jäsenen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, joka on luterilaisen kirkon herätysliikkeistä suurin, suhtaudutaan torjuvasti muun muassa ehkäisyyn ja syntyvyyden säännöstelyyn, teatteriin, alkoholin käyttöön, meikkaamiseen, populaarimusiikin kuunteluun, homoseksuaalisuuteen, esiaviollisiin suhteisiin ja naispappeuteen.

Miten siis nuori ja fiksu nainen voi kuulua sellaiseen yhteisöön?

”Uskon tunnesyistä. Olen kasvanut lapsesta asti siihen, että Jumala on turva. Vanhoillislestadiolaisuus on minulle myös identiteettikysymys”, Hanna-Leena sanoo.

”Olen usein hävennyt sanoa olevani vanhoillislestadiolainen, mutta olen taistellut häpeän yläpuolelle. Esimerkiksi lapsuudessani vanhoillislestadiolaisia haukuttiin ja kiusattiin ja edelleen, jopa akateemisessa ympäristössä, joudun kohtaamaan uskomattomia ennakkoluuloja ja stereotypioita – jopa syrjintää ja rasismia.”

Tasa-arvo on Hanna-Leenan mielestä useille vanhoillislestadiolaisnaisille itsestään selvä lähtökohta, vaikka he eivät olisikaan feministejä.

Silti ulkopuolelta katsottuna vanhoillislestadiolaisten naisten todennäköisin rooli on olla äiti ihan jo siitäkin syystä, että lapsia on usein niin monta.

”Pelkän äidin rooli on kyllä annettu vanhoillislestadiolaisnaisille ulkopuolelta. Ihan kuin viettäisimme kovin erilaista elämää kuin muut suomalaisnaiset. Ihan samalla tavalla meitä on joka lähtöön ja edustamme erilaisia maailmankatsomuksia. Vaikka olen äiti, olen myös paljon muuta: tutkija, toimitussihteeri, vaimo, tytär ja ystävä. Äitiys on vain yksi rooli muiden joukossa.”

VOI KUITENKIN SANOA, että aktiivisella Hanna-Leenalla on käynyt niin sanotusti tuuri: pariskunnalle on sattunut tulemaan vasta yksi lapsi.

Mutta entä jos lapsia olisi enemmän?

Olisiko hän silloin uhrannut uransa ja vapautensa vai uskonsa?

hanna Leena Nissilä jpg 2

Hanna-Leena kasvoi 12-lapsisen perheen vanhimpana, joten hän tietää, millaista suurperheen arki on.

”Hoidin pikkusisariani ja muidenkin perheiden lapsia usein viikonloppuisin. Kun menin naimisiin, olin varma, että sama meno jatkuu. Olin hyväksynyt sen, että mahdollisuuteni työelämässä olisivat erilaiset kuin esimerkiksi silloin, jos olisin mies. Samalla minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että opiskelen yliopistossa.”

Nyt Hanna-Leena odottaa vasta toista lastaan. Hänen ikäisillään lestadiolaisnaisilla saattaa olla jo kahdeksan lasta.

”Kun en heti alkanutkaan odottaa, tajusin, miten etuoikeutettu olin. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli rajattomasti aikaa!”

”Samaan aikaan ystäväpiirissäni syntyi paljon lapsia. Olen monta kertaa jälkikäteen miettinyt, olisinko jaksanut säilyttää uskoani, jos lapsia olisi alkanut tulla enemmän.”

Tulva 2/2009

Teksti Laura Koljonen, kuva Jaani Föhr.

Katso Hanna-Leena Nissilän haastattelu 1.7.2009 Ylen Areenalta.

Katso Voimala: lestadiolaisääitien synnytyspakko. Mukana keskustelemassa kolme vanhoillislestadiolaista naista: Rebekka Naatus, Mari Leppänen ja Rauni Kortesalmi. [http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F06854_1]

Voimala-ohjelma Youtubessa 5-osaisena, (tekijä Paivamies):

VL-liikkeessä nainen on ennen kaikkea ÄITI

On hämmästyttävää, että Hanna-Leena Nissilä ilmoittaa olevansa itse feministi, mutta hän ei ole tunnistanut oman hengellisen yhteisönsä naista alistavaa kulttuuria eikä alistuskäytäntöjä.

Nissilä väittää, että vanhoillislestadiolaisen naisen määrittely ”pelkästään äidiksi” on tapahtunut liikkeen ulkopuolisten ihmisten toimesta.

Hän ei kuitenkaan perustele tätä vältettään. Väite herättää monia kysymyksiä, ja toivoisi että ammattitutkija ja Naistutkimus-lehden toimitussihteeri olisi perustellut väitteensä uskottavalla tavalla.

Nissilä esittää ikään kuin perusteluna, että hän itse on äitiyden lisäksi mm. tutkija, ystävä jne. Näillä triviaaleilla tosiasioilla hän viittaa omiin erilaisiin rooleihinsa erityyppisissä konteksteissa ja elämäntilanteissa. Tästähän ei sukupuolijärjestelmään liittyvässä tutkimuksessa ja siihen kuuluvassa kollektiivisessa määrittelyssä luonnollisestikaan ole alkuunkaan kysymys.

Siten Nissilän väite – ja samalla hänen tieteellinen asiantuntemuksensa – joutuu hieman outoon valoon.

Lisäksi, kuten jokainen sukupuolijärjestelmään ja naistutkimukseen vähänkin tieteellisesti perehtynyt tietää, tutkijan omat tunteet ja kokemukset tai itse ad hoc laaditut omaa elämäntilannetta koskevat määritelmät eivät ole uskottavia tieteellisesti, kun tutkimuskohteena ovat yhteisöjen sukupuolijärjestelmät. Omaa elämää koskevilla havainnoilla on oma merkityksensä esim. kiinnostavien tutkimusongelmien tunnistamisessa. Mutta ne eivät sellaisenaan tarjoa tieteellistä tietoa hengellisen yhteisön tai sen ulkopuolella olevan yhteiskunnan harjoittamasta vallankäytöstä. Tarvitaan tietenkin tieteellistä, käsitteistä alkaen kurinalaista tutkimusta.

Nissilän käsitystä ulkopuolisten tekemästä vl-uskovaisten naisten ”äidiksi” määrittelystä onkin vaikea perustella, sillä vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäistä sukupuolijärjestelmää koskeva nykytutkimus osoittaa, että Nissilän väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita, päinvastoin. Tutkimustulosten mukaan naiseus ymmärretään liikkeen sisällä nimenomaan äitiytenä. Ja lisäksi, silloin kun liikkeessä puhutaan naiseudesta, se puolestaan ymmärretään kapeasti pelkästään sukupuolisuutena ja suorastaan synnillisenä miehen halun kohteena.

Nissilän kannattaa tutustua näihin tuloksiin, sillä tutkimus osoittaa, että tämän täysin miesjohtoisen vl-liikkeen ihanteissa, käytännössä ja puheessa naiseus nähdään ja määritellään nimenomaan äitiytenä. Tämä ilmenee jo liikkeen sisäisessä kielenkäytössä. Tämä tulos on täysin vastakkainen Nissilän Tulva-lehdessä esittämän väitteen kanssa.

YTM, toimittaja Päivi Alasuutari on tutkimuksessaan Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä (1992) todennut, että vanhoillislestadiolaisuudessa osuva sana mies-käsitteen rinnalle on ”äiti”, ei ”nainen”.

Alasuutari tutki Päivämies-lehden kirjoituksia vuosikymmenien ajalta ja havaitsi, että miehen käsitteen rinnalla ei kirjoituksissa käytetä lainkaan sanaa ”nainen”.

Miehelle rinnakkaiseksi käsitteeksi nousee ”äiti”.  Nainen-sana on vaiettu, sillä naiseutta ei ole herätysliikkeessä olemassa muutoin kuin äitiytenä.

Miehestä sen sijaan puhutaan sekä miehenä että jonkin verran isänä. Tosin isyyspuhe on tullut mukaan lehden kirjoituksiin vasta aivan viime vuosina.

Alasuutari toteaa, että lestadiolaisuudessa käsite ”nainen” ymmärretään selkeästi eroottisena vihjeenä ja se liitetään merkitykseltään seksuaalisuuteen. Naiseudessa korostuu miehen halun kohteeksi nouseva naisen seksuaalisuus. Lestadiolaisuudessa naiseus on siten ennen kaikkea seksuaalisuutta. Nainen nähdään vl-liikkeessä miehen objektivoivan halun kautta. Ja koska seksuaalisuus puolestaan  on syntiä ilman lisääntymistarkoitusta, naiseus ilman äitiyttä on siten syntiä.

Tästä synnillisestä leimasta johtuen ”nainen”-sanan käyttöä vältellään systemaattisesti, samalla kun sana ”mies” mielletään neutraaliksi käsitteeksi.

Naisen määrittely hartauskirjoituksia julkaisevassa lehdessä pelkästään seksuaaliobjektiksi herättää monia kysymyksiä. Ennen kaikkea tämä osoittaa miten syvällä miehinen, naisia alistava ja objektivoiva vallankäyttö tässä herätysliikkeessä on. Uskonnollinen ryhmittymä toimii alistuksen välineenä erityisesti symbolisen ja kulttuurisen vallan kautta linkittämällä seksuaalisuuden, synnillisyyden ja naisten ruumiillisuuden toisiinsa.

Antero Ruokokoski on gradussaan (2007) tutkinut vanhoillislestadiolaisia isiä ja heidän käsityksiään isyydestä ja äitiydestä. Myös tässä tutkimuksessa paljastui, että vanhoillislestadiolaisuudessa on vallassa ns. äitimyytti ja äitikeskeinen naisihanne. Liikkeen sisäinen sukupuolijärjestelmä ja mallit valmentavat tyttöjä erityisesti äitiyteen. Tutkimuksessa ilmeni myös vl-uskovaisten haastateltujen vanhemmuuden jakamiseen ja feminismiin liittyvä torjunta. Isyys ja äitiys nähdään luonnostaan olemuksellisesti erilaisina, ”jumalallisesti” määräytyneinä rooleina.

On tietysti selvää, että myös herätysliikkeen ulkopuolisilla on vaikutusta siihen, millaisena esimerkiksi  vanhoillislestadiolainen naiseus näyttäytyy ja miten sitä tulkitaan. Mutta on huolestuttavaa, jos oma herätysliike on tutkijoiden tieteellisen, analyytitsen tutkimuksen ulkopuolella eikä sen käytäntöjä rohjeta tunnistaa. Sen sukupulijärjestelmällä on oletettavasti suurin vaikutus siihen, millaiset mahdollisuudet naisella ja miehellä on elää ja toteuttaa tavoitteitaan.

Toivottavasti vanhoillislestadiolaiset feministisesti suuntautuneet vakavat tutkijat kykenevät jatkossa tunnistamaan Nissilää uskottavammin myös oman, miesjohtoisen liikkeensä sukupuolijärjestelmän ja sen alistavat käytännöt. Itsesensuuri ei ole tutkijalle suositeltava asenne.

*        *        *

– Kirj. Anonyymi –

*        *        *

Lähteitä:

Alasuutari, P. 1992. Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Sosiologia 1992, nro 2, s. 106–115.

Ruokokoski, A. 2007. ”Ei musta oo isänä siihe mihi naiset on” – Nuorten monilapsisten vanhoillislestadiolaisten isien ajatuksia isyydestä ja äitiydestä. Pro gradu –tutkielma, Jyväskylän yliopisto, Sosiologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

Lisää aiheeseen liittyvää:

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Maria: Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin (Tutkija Kati Toivion tutkimuksen esittely.)

Hanna-Leena Nissilä: Kolonisoitu keho, yhteisöllinen minuus. Teoksessa: Lestadiolaisuus tienhaarassa, s. 61-69. Vartijan e-kirja, 2013.

Naiset tulossa sananjulistajiksi

Kati Toivio: Ehkäisykielto: omantunnon asia vai ihmisoikeuskysymys? Teoksessa: Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Mauri Kinnunen ja Meri-Anna Hintsala. Kirjapaja 2013, s. 124 – 144.

Kati Toivio: Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämies-lehdessä 1954–1978.  Teologia.fi 25.3.2011. Kirjoitus perustuu kirkkohistorian pro gradu -tutkielmaan Päivämiehen nainen. Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämiehessä 1954–1978 (Joensuun yliopisto, 2008).

Advertisements

10 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, elämäntapa, identiteetti, isyys, kasvatus, lapsuus, naisen asema, naiseus, normit, perhe, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, tasa-arvo

10 responses to “Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi, pian kahden lapsen äiti

  1. kommentoija

    Netissä on rajattomasti tilaa näsäviisastelulle ja ”tieteelliselle kritiikille”. Mukavaa, että sinulta löytyy aikaa tällaiseen. Totean lyhyesti, että:

    1. Vaivaudu lukemaan Tulvan juttu kokonaisuudessaan.

    2. Ota huomioon, että juttuun on haastateltu lestadiolaisia feministejä erilaisilla taustoilla – ei lestadiolaisuuden TUTKIJOITA. Esim. Nissilä ei tutki lestadiolaisuutta lainkaan.

    3. Juttu ei pyri tutkimaan lestadiolaisuutta tai antamaan siitä tieteellisesti kattavaa kuvaa. Juttu koostuu mielipiteistä ja haastateltavien kokemuksista, joita rakentaa ja olennaisesti sävyttää toimittajan olennaiseksi/tärkeäksi näkemä asioiden käsittelytapa ja järjestys. Juttu on siis ensi sijaisesti TOIMITTAJAN luoma kokonaisuus.

    4. Oletko pohtinut asiaa siltä kannalta, että vaikka ja kun yhteisö laittaakin naiset äidin rooliin, yksilötasolla naisten oma kokemus on usein se, että he ovat paljon ja ensi sijaisesti muuta kuin pelkkiä äitejä. Äitiys annetaan YKSILÖN NÄKÖKULMASYA ulkopuolelta ensi sijaiseksi rooliksi ja se on myös helppo, turvallinen ja yhteisön hyväksymä rooli.

    Kuitenkin esimerkiksi Mervi Kutunivan tutkimien äitien joukossa eräs äiti pohtii seuraavasti:
    ”L: No, kuin- kuinka niinku voimakkaasti sie sitte kuitenki aattelet, että tästä tullee niinku roolit enempi naisena ku äitinä? Vai on – tuleeko ne siinä sisäkkäin? (…) Minä ajattelen, että tuota, ja koen kyllä oikeestaan, että enempi se on se naiseus, mutta se, siitä ei olla kovin tietoisia.” (Kutuniva 2003, 71.)

    Ei hyvää naistutkimusta ole se, että tutkitaan pelkästään (valta)rakenteita ja sukupuolijärjestelmää. Se tutkimus on jo pitkällä ja sen tutkimuksen tulokset ovat esim. vl-yhteisön kohdalla ennalta arvattavissa. Naistutkimuksessa olennaista tiedon ja vallan lisäksi on KOKEMUS. Naisten oma kokemus. Sinä vaiheessa kun tutkimus kohtaa naisten kokemuksen ja erityisesti sen kokemuksen MONIÄÄNISYYDEN, ollaan päästy jo johonkin pisteesen (vrt. värillisten naisten herättämä keskustelu 1980-luvun Yhdysvalloissa).

    5. Kannattaa tutustua Mervi Kutunivan teksteihin vl-äideistä:

    http://ktk.ulapland.fi/isbn9516349463/tuulia.pdf
    s. 61->

    http://www.teologia.fi/index2.php?option=com_content&do_pdf=1&id=227

    Sekä lestadiolaisäitien voimaantumista internetyhteisöissä käsittelevään tutkimukseen:
    https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/43431/mammapal.pdf?sequence=1

    6. Lisäksi kannattaa miettiä, miksi tutkimus on kiinnostunut vain lestadiolaisÄITIEN tai -ISIEN kokemuksista. Onko tieteellinen tutkimus osaltaan ylläpitämässä sukupuolijärjestelmää ja -rooleja, joissa lestadiolainen naiseus/mieheys nähdään vain vanhemmuuden kautta? Kuinka paljon tämä vastaa lestadiolaisten omaa kokemusta sukupuolesta, rooleista jne. (-> päästään kokemukseen)?

    Lähteet:
    Kutuniva, Mervi 2003: Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Katkelmia lestadiolaisäitien elämästä. Teoksessa Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen & Mervi Kutuniva (toim.) TUULIA. Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 4. Rovaniemi, 61-80.

    • Pari kommenttia

      Kiitos paneutumista osoittaneesta kommentistasi. Huudat apuun sen pelastusrenkaan, että Nissilä ei ole vanhoillislestadiolaisuuden tutkija.

      Totta, Nissilän omin tutkimusalue lienee kirjallisuudentutkimus eikä niinkään uskonto- tai yhteiskuntatiede. Mutta hän on todistettavasti itse halunnut profiloitua julkisuudessa feministisenä ja vanhoillislestadiolaisena tutkijana ja toiminnallaan Naistutkimus-lehdessä. Naistutkimuksen edustajana hänen siten olettaisi tuntevan omaan herätysliikkeeseen liittyvää aihepiirin tutkimusta.

      Kun hän haastattelussa lisäksi itse nostaa keskusteluun naiseuden määrittelykysymyksen vanhoillislestadiolaisuudessa, häneltä on siksi luonnollista odottaa analyyttisia ja perusteltuja käsityksiä. Ei kritiikitöntä ja sattumanvaraista huitomista eikä tuollaista hiukan defenssityyppistä liikkeen ulkopuolisten leimaamista.

      Nissilän kannalta tilanne on täysin ymmärrettävä: ei ole helppoa, kun hän pyrkii luonnollisesti pitämään välit sekä liikkeessä nyt vallassa olevien, vanhoillisesti ajattelevien suuntaan että olemaan samalla itse tieteellisesti uskottava tutkija. Niin, ja kukaties vastaisuudessa saamaan aikaan naisen asemaa kohentavia uudistuksia myös omassa liikkeessään. Puheissa on varmasti tarvetta pitää kieli keskellä suuta.

      Tunnen Mervi Kutunivan ja Meri-Anna Hintsalan tutkimukset melko hyvin. Kutunivan tutkimusprosessia olen itse asiassa seurannut vuosia. Yksi siitä esiin nostamasi sitaatti ei tietenkään ole yleistettävissä. Lisäksi hänenkään tutkimusastelmansa ei ole suinkaan ongelmaton.

    • Brahetar

      Luinpa minäkin erään Kutunivan artikkelin, Teologia.fi-sivulta.

      Hän toteaa:

      ”Syntyvyyden säännöstelykieltoon liittyen vanhoillislestadiolaisen naisen identiteetti määrittyy äitiyden kautta. Äiteinä he sekä rakentavat omaa identiteettiään että jatkavat rakentumistyötä lastensa kasvatuksen kautta. – – Suhde äitiyteen myös erottaa vanhoillislestadiolaisia naisia silloin kun perheeseen ei lapsia synnykään, kun perheen lapsiluku jääkin vain muutamaan tai kun nainen jää naimattomaksi ja lapsettomaksi. ”

      Kutunniva, M. 2007. Uskonto ja sukupuoli -kollokvio 2007: Äitiys yhdistää ja erottaa vanhoillislestadiolaisia naisia.

      http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=227&Itemid=16

      • Brahetar

        Äitiys nousee naiseuden määrittäjäksi myös M-A. Hintsalan mammapalsta-tutkimuksessa:

        ”Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä äitien asema synnyttäjinä ja kasvattajina on merkittävä liikkeen jatkuvuuden ja säilymisen kannalta. Naisen asemassa tapahtuvat muutokset ovat uhka koko liikkeen yhtenäisyydelle ja niitä pyritään välttämään.”

        Tuskin Hintsalakaan tarkoittaa, että jotkut ei-lestadiolaiset tässä määrittelisi vl-naista. 🙂

  2. Taitaapa olla niin, että nänä nirppanokat naistutkijat alkavat olla riesana niille naisille, jotka vähät välittävät, mitä tutkimus sanoo. Joidenkin naisten oma järki ja tuntee myös sanovat jotain. Ja jopa naistutkijan on sitä kunnioitettava.

    Ei tuo lestadiolainen feministi mitenkään onnettomalta tuntunut, päinvastoin. Ei siinä mitään tutkimusta tarvita, kun halutaan tasa-arvoa ja sitä, että ihmiset edes sietäisivät toisiaan tarttumatta aseisiin.

    Tutkikaa nyt vaihteeksi sitäkin, millaiset naispöhelöt sinne armeijaan himoavat! Ja kunnioittakaa myös tuiki tavallisia tyttöjä, naisia, akkoja. Naisihminen haluaa olla ensisijaisesti äiti ja mummu. Kaikki muu on toisarvoista. Vaikka haitanneeko tuo tutkimuskaan suuremmin moniakaan.

  3. kommentoija

    Et kai tosissasi kuvittele tekeväsi päätelmiä Nissilän tai jonkin muun hlön ajattelusta tai kyvystä tehdä tulkintoja pelkästään aikakauslehtiartikkelin perusteella?! Vieläpä sellaisen artikkelin perusteella, jossa kirjoittajana ihan toinen ihminen (l. toimittaja), jossa haastateltavia on kolme kappaletta ja juttu lähtökohtaisesti on tarkoitettu vetäväksi ja populääriksi – kevyeksi makupalaksi. Ei toimittajia kiinnosta sellaiset käsitteet kuin ”sukupuolijärjestelmä” tai tieteellisiä käsitteitä sisältävät analyysit jostakin liikkeestä, vaikka sellaisia juttuun yrittäisi tarjotakin. He haluavat vastakkainasetteluja, vahvistusta omille mielikuvilleen ja asenteilleen, mahdollisimman maanläheistä puhetta jne. Jos toimittaja olisi sellaista halunnut, hän olisi voinut ottaa yhteyttä myös lestadiolaisuutta tutkineihin.

    Ja jos itse olet koskaan kirjoittanut juttuja lehteen, tiedät sen vallan hyvin, että yrittäessäsi sisällyttää 5000-10 000 merkkiin kolme haastateltavaa ja hiukan taustoja, jutusta jää väkisellä sekä toimittajan omasta mielestä että haastateltavien mielestä olennaisuuksia pois. Ja lopputuloksena haastateltavien kokemus usein on se, että heidän ajattelunsa mustavalkoistuu.

    Juttuja voi lukea monella mielellä. Niistä voi etsiä hyviä pointteja tai huonoja pointteja. Molempia löytyy varmasti. Ja aina voi itse tehdä asiat paremmin – onneksi!

    • Aivan tosissani teen päätelmiä lehtijutusta. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta pennin vertaa naistutkijoiden ”sukupuolijärjestelmät” ja ”tieteellisiä käsitteitä sisältävät analyysit”, joiden kanssa nämä omaan napaansa ja hiukan vielä alemmaksikin tuijottavat totiset torvensoittajat puuhastelevat.

      Tutkimuksia maailmaan mahtuu, ja kaikki on hyvin niin kauan kuin tutkimuksista ei ole ihmiskunnalle kovin paljon haittaa. Kaikki toimittajat pystyvät mahduttamaan 3000-5000 merkkiin olennaisen, ainakin niin yksinkertaisesta asiasta kuin feminismistä.

      Se mitä joku tutkijanplanttu pitää mustavalkoistumisena on usein pelkkää ollennaisuuden tai asian ytimen käsittämistä. Tämä taito kuuluu luovuuteen ja jokasen toimittajan vakiovarusteisiin, mutta se puuttuu haudanvakavilta henkilöiltä, jotka miesmäisesti hampaat irvessä ajavat asiaansa.

  4. ikäneiti

    Kannattaa laajentaa hieman näkökulmaa. Vanhoillislestadiolaisuuudessa onnaisisa muissakin kuin äidin rooleissa. Suosittelisin teitä tulemaan esim. Helsingin rauhayhdistykselle, jossa kohtaatte osan meistä tuhansista itsellisistä vanhoistapiioista. Omasta kokemuksestani sekä muuten sivusta seuranneena voin sanoa, että näistä/meistä naisista huokuu feminististä voimaa tietämättään tai tietoisesti. Se, että puhujana ja pappina pitää olla mies, kuten itsekin näin uskon, ei ole ydinkysymys tasa-arvosta.

    Elämä koostuu monista tasa-arvoon sivuavista kysymyksistä ja voi kysyä ovatko yleensä naiset suhteessa toisiinsa tasa-arvoisia; miten on miesten laita. Perheettömänä olen myös huomannut, että äitiys tuottaa voimaa; kymmenen lapsen äiti voi toimia vahvana feministinä tietämättään. Mielestäni on rajoittunutta ajatella, että feminismiä tai tasa-arvoa on vain sitä tutkivien ja sitä tietoisesti kannattavien parissa. Yhteiskunta toimii myös piilovaikutteisesti ja esim. oma kokemukseni on, että vanhoillislestadiolaisuudessa kasvaa vahvoja naisia. Tosin vahvuus on venyvä käsite ja heikkous on samoin osa inhimillistä elämää. Voisin kliseerata, että mikä ei tapa se vahvistaa viitaten siihen, että joutuu koko elämänsä elämään valtaväestön kielteisen kritiikin alla. Ei varmaan uskaltaisi ääneen sanoa, että parasta tasa-arvoa olisi kun saisi asua omassa kotimaassaan edes kuukauden rauhassa ilman teräviä nuolia.

  5. Nainen X

    Nissilän mielestä ei-vl.t olisi rajanneet vl-naiselle äidin roolin. Vl- kasvaneena olen kokenut, että uskovaisten yhteisön puhe naisesta on puhetta vain ja ainoastaan äitiydestä. Naimaton nainen on väheksytty, mitätöity… ”vanhapiika”.Tämä on tutuus, vaikka muuta julkisesti yritetään väittää. Moni naimaton vl-nainen on nykyään korkeasti kouluttautunut, jolla tietysti voi hankkia jotain apumeriittiä, ellei ole sattunut ”pääsemään” avioon ja äidiksi… 😦

  6. freepathways

    Nimimerkille ”Woman”. Pyydämme sinua kommentoimaan vain asiaa, kuten tässä H-L Nissilän ja muiden ajatuksia. Emme julkaise yksityishenkilöitä loukkaavia kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s