Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline


Teologian tohtori Hanna Salomäki tutki väitöskirjassaan yhdeksään eri herätysliikkeeseen kuuluvien suomalaisten sitoutumista oman liikkeensä opetuksiin sekä jäsenten omakohtaista Raamatun lukemista.

Vanhoillislestadiolaiset osallistuvat aktiivisesti herätysliikkeensä hartaustilaisuuksiin. He myös osoittautuivat kaikkein yhtenäisimmäksi joukoksi, jonka jäsenet pitkälle jakavat liikkeensä arvot. 

Mielenkiintoinen tulos tämän lisäksi oli se, että vanhoillislestadiolaiset lukevat muihin verrattuna kaikkein vähiten Raamattua itsenäisesti. Omakohtainen Raamatun tuntemus jää monien kohdalla hämmästyttävän ohueksi.

Samaa ongelmaa on pohtinut myös Mopin palstalla sen moderaattori Moppaajasefu nuorten lestadiolaisten kohdalla. Hänen mukaansa lestadiolaisnuorten Raamatun tuntemus  on jäänyt ohueksi, huolimatta siitä että lapset ja nuoret osallistuvat pyhäkouluun, raamattuluokkaan ja seuroihin aktiivisesti.   

 Jostain syystä tilaisuuksiin osallistuminen ei ole lisännyt enempää Raamatun tuntemusta kuin omakohtaista kiinnostustakaan Jumalan sanan tutkimiseen itsenäisesti.

Vähäistä Raamatun lukua selittävät vanhoillislestadiolaisuuden opilliset käsitykset a)  armosta ja pelastuksesta (vain seurakunnassa fyysisesti läsnä ollen paikalla) , ja  b) Jumalan sanasta, eli ns.  jatkuvan ilmoituksen oppi.

 *    *     *

Kotimaa-lehden toimittaja oli kysellyt hengellisten kesäpäivien osallistujilta, minkä verran he lukevat Raamattua (Kotimaa 2.7.2009, 5). Tuolloin toimittajan huomiota kiinnitti se, että vanhoillislestadiolaiset eivät juurikaan sitä itse lue: ”harvemmin kuin kerran kuussa” tai ”silloin kun oikein ahdistaa”.

Tutkija, TT Hanna Salomäki on tehnyt saman havainnon tuoreessa väitöskirjassaan Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen (2010): ”Raamattua lukivat aktiivisimmin Nokia Missioon kuuluvat: 68 % luki Raamattua päivittäin. Myös viidennen herätysliikkeen kannattajat olivat aktiivisia raamatunlukijoita.

Vanhoillislestadiolaisuuteen kiinteästi kuuluvista sen sijaan vain yksi prosentti luki Raamattua joka päivä, ja kolmasosa luki Raamattua harvemmin kuin kerran vuodessa.”

Salomäki keräsi tiedot kyselylomakkeella hengellisissä kesäjuhlissa, lestadiolaisten osalta Valkealan suviseuroissa 2007.

Tiesin tosin tämän vähättelevän suhtautumisen Raamatun lukemiseen ennestäänkin, koska omassa vl kotikasvatuksessa ei kannustettu itsenäiseen Pyhän Kirjan lukemiseen eikä elämään muutoinkaan kuulunut Raamattu eikä hartaudenharjoitus kotosalla. Vanhoillislestadiolaisuudessa kuuluu vain käydä seuroissa. Se on ainut asia jonka katsotaan pitävän ihmisen taivastiellä.  Sanan lukeminen itsenäisesti ei kuulu ainakaan nykyiseen vl-elämäntapaan.

Hanna Salomäen mukaan vanhoillislestadiolaisten vähäistä raamatunkäyttöä selittää liikkeen raamattukäsitys. Omaa raamatunlukemista tärkeämpää on seuroissa kuultava raamatunselittäminen. Uskon ei nähdä syntyvän itsenäisesti Raamattua lukiessa, vaan seurakunnan kokoontumisia pidetään tärkeässä asemassa.

Tulosta selittävät paremminkin a) vanhoillislestadiolaisuuden äärimmilleen konkreettisesti ymmärretty käsitys armosta ja pelastuksesta, ja b) liikkeessä omaksuttu käsitys Jumalan sanasta, eli ns.  jatkuvan ilmoituksen oppi.

Kuuloaistin välttämättömyys armossa ja pelastuksessa

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että syntien anteeksi saaminen ei voi tapahtua muulla tavoin kuin siten, että toinen vanhoillislestadiolainen ääneen lausuu syntien olevan anteeksi annetut Jeesuksen ristinkuolemassa, näillä sanoilla: ”Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi”. Tämän tulee lisäksi tapahtua niin, että kuulija sen fyysisesti kuulee omilla korvillaan.

Tätä saarnaajat tolkuttavat seuroissa ja tätä varten ihmiset menevät seuroihin (sen lisäksi, että kokoontuvat sosiaalisen yhdessäolon ja ystävien tapaamisen vuoksi).

Ja kun on Raamatusta luettu, että jolla korvat on, se kuulkoon, tämän sanamuodon on selitetty tarkoittavan, että uskovaksi tulemiseen ja anteeksi uskomiseen täytyy ehdottomasti fyysisesti kuuloaistin kautta kuulla sananjulistusta ja synninpäästön sanoja. Vain ja ainoastaan siten voi tulla uskovaiseksi ja elää uskovaisena.

Lukemisesta ei siis ole mitään apua ihmisen uskolle.

Lisäksi Jumalan sanan ja muiden hengellisten tekstien itsenäisen lukemisen merkistystä on horjutettu myös SRK:n julkaisutoimikunnan ja johtokunnan kolmisen vuotta sitten tekemällä päätöksellä, jossa kiellettiin vanhoillislestadiolaisuudessa käytettyjen em. synninpäästön sanojen  julkaiseminen SRK:n julkaisuissa. 

Hartauskirjoituksia ei siis saa enää päättää vakuutukseen, että kaikki synnit saa uskoa anteeksi annetuksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Syntien anteeksi antaminen on erittäin keskeinen asia vanhoillislestadio-laisuudessa. Tämä kieltopäätös on tietenkin vahvistanut entisestään puhujien asemaa, ja uskonelämän kollektiivisuutta, eli sitä että uskominen syntyy ja elää vain seuroissa puhujia kuuntelemalla ja siellä synnit anteeksi uskomalla.

Raamatun itsenäiselle lukemiselle ei ole näin jäänyt mitään funktiota yhteisössä pysymisen ja henkilökohtaisen uskonelämän kannalta, joten Raamatun lukeminen todennäköisesti vähenee vähenemistään lestadiolaisuudessa. 

Käsitys Jumalan sanasta: jatkuvan ilmoituksen oppi

Valkealan suviseuroissa pidetyssä puhujienkokouksessa (2007) tehtiin opillisesti käänteentekevä päätös. SRK:n silloisen johtokunnan jäsenen Juhani Uljaan alustuksen pohjalta päätettiin asettaa seurakunnan neuvot ja hoitotoimenpiteet Jumalan sanan veroiseen auktoriteettiasemaan.

 Tämä merkitsee käytännössä samanlaista opetusta kuin katolisessa kirkossa, siitä miten Jumalan sana ymmärretään. Seurakunnan piirissä syntynyt perimätieto on Vatikaanin tulkinnan mukaan verrattavissa Raamatun arvovaltaan (ns. jatkuvan ilmoituksen oppi).

Luterilaisessa kristinopissa sen sijaan ymmärretään, että Jumalan ilmoitus on päättynyt Kristukseen. Mitään uutta ilmoitusta ei ole eikä voi tulla. Toiseksi, Jumala on tehnyt tahtonsa tiettäväksi yksin Raamatussa.Raamatun ulkopuolisia perusteita, kuten perinnetapoja tai vastaavia tulkintaperiaatteita ei saa nostaa Jumalan sanan rinnalle. On pitäydyttävä apostoliseen sanaan (Joh. 17:20), ja Raamatun profeetalliseen sanaan (2. Piet. 1:19).

Koska vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan, että Jumala voi antaa uusia ilmoituksia uskovaisille ”seurakunnan neuvoina”, ei Raamatun lukeminen ole merkityksellistä, koska siitä ei voi nähdä mitä uutta seurakunta on nyt kehitellyt. Raamatusta tulee toisarvoinen. Se jää toiseksi.

Monet vl:t ovatkin itse kokeneet, että itsenäistä raamatunlukua ei ole rauhanyhdistyksellä suositeltu.  Omakohtaista raamatunlukemista on pidetty jopa haitallisena, koska yksin Raamattua lukeva saattaisi tulkita sitä väärin, vastoin yhteisön perinteisiä näkemyksiä.

Esimerkiksi Vuokko Ilola on kertonut: ”Varhaisnuoruudessani sain opetusta, että Raamattua ei kannata tavantallaajan lukea, sen lukeminen suorastaan kiellettiin. – –  Olin kuullut myös pelotteluja siitä, että se saisi helposti sekoamaan, jos sitä alkaa omin päin lukemaan.” 

Ei omakohtainen usko, vaan usko kollektiiviin

Vanhoillislestadiolaiset eivät itse  lue Raamattua eivätkä he näytä perehtyvän itsenäisesti muuhunkaan hengelliseen kirjallisuuteen tai kristinoppiin. Tämä kehitys on erikoista, koska heidän opetuksessaan toisaalta korostetaan ”omakohtaista uskoa”.

Miten usko voi olla omakohtainen, miten siitä voi kantaa itsenäisesti vastuuta, jos ei tunne Raamattua? Ilman omakohtaista tietoa kristinopin perusasioista ihminen voidaan harhauttaa monenlaisiin mielikuvitusoppeihin.

Monelle ulkopuoliselle on ollut hämmästyttävää havaita, että harva vanhoillislestadiolainen kykenee kertomaan ulkopuoliselle oman uskonliikkeen oppien perusteluja ja vielä harvempi näyttää tuntevan kristinopin peruskäsitteitä.

Vl puhujat usein itse lisäävät sekavuutta oudoilla tulkinnoillaan (esim. Aarno Haho: Kuuliaisuus on tärkeämpi kuin henkilökohtainen omatunto).

Usko oman  yhteisön erehtymättömyyteen, ulkopuolisten tuomitsemiseen helvettiin ja  normien noudattamiseen on kuitenkin vankka – se tuntuu olevan heille kaikki se, mitä he uskolla ylipäätään ymmärtävät. Eipä ihme, että usko näyttäytyy heille lähinnä  ”syntilistan” noudattamisena.Raamattu 1

Keskitetty sananjulistus ja vähäinen Raamatun tuntemus vahvistavat erehtymättömyys-oppia ja mahdollistavat ajattelun kontrollin

Raamatun omakohtaista lukemisen puute on yksi vanhoillislestadiolaisuuden epäluterilaisista piirteistä.  Jokaisen kristityn omakohtainen perehtyminen Jumalan sanaan oli Lutherin keskeisenä ohjenuorana. Jumalan sanan tutkimista ei enää keskitetty sananjulistajille eikä kirkko-organisaatiolle.

Keskiajalla katolinen kirkko oli ominut oikeuden selittää Raamattua kansalle, koska se katsoi, ettei kansa voisi ymmärtää sitä oikein. Katolisessa kirkossa tavalliset ihmiset eivät itse kyenneetkään lukemaan Raamattua, sillä sitä ei ollut saatavana kansankielellä.

Uskonpuhdistaja Luther aloitti Raamatun kääntämisen kansankielelle juuri siksi, että jokainen ihminen voisi lukea Jumalan sanaa ja perehtyä siihen aivan itse.

Tästä syystä luterilaisen kirkon piirissä käynnistettiiin Raamatun käännösten lisäksi myös kaikille kansankerroksille suunnattu kansanopetus!

Vanhoillislestadiolaisuudessa noudatetaan katolisen kirkon mallin mukaista keskitetyn Sanan selityksen ja samalla keskitetyn vallan periaatetta. Opetus otetaan vastaan vain rauhanyhdistyksen saarnaajilta, mutta tavallinen uskovaisen ei ole tarpeen Raamattua tutkia itsenäisesti. Eikä tapana ole myöskään tehdä siitä kysymyksiä puhujille.

Näin estetään tehokkaasti avoin hengellisyyteen liittyvä keskustelu ja mahdollinen kritiikki liikkeen opetuksia ja julistajia kohtaan. Joku itsenäisesti Raamattua tutkiva saattaisikin alkaa kyseenalaistaa liikkeen tulkintoja.

Samanlainen käytäntö on tiettävästi Jehovan todistajilla. Heidän uskoaan ja ajatteluaan ohjataan Amerikasta lehtien ja Raamatun tutkimisoppaiden avulla. Itsenäinen Raamatun lukeminen ei ole suositeltavaa.

Mielenkiintoista onkin, että juuri näiden kahden liikkeen piirissä, jehovalaisuudessa ja vanhoillislestadiolisuudessa, ihmiset ovat kokeneet eniten hengellistä painostusta ja väkivaltaa (Kukkula 2007, Ruoho 2010). Mielivaltaiset opintulkinnat ja kiellot  ovat mahdollisia, kun liikkeen jäsenet eivät itse tunne Jumalan sanaa eivätkä kristinoppia.

Heillä ei ole valmiuksia arvioida itsenäisesti, onko opetus Raamatun mukaista.

Itse olen kristittynä ymmärtänyt ja kokenut, että Raamattu on jokaiselle yksityiselle kristitylle  Jumalan henkilökohtaisen kohtaamisen väline. Jumalan sana ei sisällä ainoastaan viestin, eli sanoman Jumalasta ja pelastuksesta, vaan itse Jumala on Hänen sanassaan kohdattavissa. Jumala on läsnä sanassaan, Jumalan sana on Lutherin mukaan yksi armonvälineistä. Näin luterilainen kristinoppi opettaa. Sanalla on aivan keskeinen merkitys kristityksi tulemisessaja krisittynä elämisessä.

Näin Jumalan sanan merkitys ymmärrettiin  myös lestadiolaisuudessa, tiettävästi ainakin vielä 1920-40-luvulla.

Jumala käyttää sanaa välineenään ja sanan kautta Pyhä Henki luo yhteyden ihmiseen ja pitää sitä yllä (Matt 4:4; Joh 6:63,68; 17:20). Sana on perustava armonväline. Sana tiedottaa, sana pelastaa ja sana luo yhteyden. Sana vakuuttaa syntien anteeksiantamuksesta. Kun ihminen luottaa tähän sanaan, hän on pelastettu. (Tunnustuskirjat.)

Jos ihminen ei ole tekemisissä Raamatun sanan kanssa henkilökohtaisesti, hänellä on vain välillinen yhteys Jumalaan, liikkeensä ”esipappien” kautta.

woman_rding_bibleKohtaamme siis Jumalan välittömästi lukiessamme itse Raamattua – mutta miksi vanhoillislestadiolaiset mitätöivät tämän kohtaamisen? Onko sellainen suhde lainkaan isä-lapsi –suhde, jos lapsi on tekemisissä Isän kanssa vain liikkeensä johtohahmojen välityksellä?

(Ent. vl)

*     *     *

Kukkula, T. 2007. Mikä tekee uskonnosta painostavan? Tutkimus uskonnollisen painostuksen kokemuksesta kokijan näkökulmasta. Pro gradu –tutkielma, Uskontotiede, Kulttuurien tutkimuksen laitos, Turun yliopisto.

Ruoho, A. 2010. Päästä meidät pelosta: Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Kommentti

SRK:n epäluterilainen opetus Jumalan sanasta

Heikko side kirjoitettuun Jumalan sanaan on luonnollinen seuraus vanhoillislestadiolaisuuteen kehittyneestä omintakeisesta opista. Vanhoillislestadiolaisuuden ja luterilaisen kirkon opillinen eroavaisuus perustuu pohjimmiltaan perustavalla tavalla eroavaan käsitykseen  Jumalan sanasta.

Luterilainen käsitys Jumalan sanasta lähtee siitä että Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa. Sen lisäksi ei ole odotettavissa uusia ”ilmoituksia”, eli kyse on ”päättyneestä ilmoituksesta”.  Siten Raamattu on uskon perusta, eikä sen rinnalle ole mahdollista ottaa muita ”tiedonlähteitä”. Luterilainen käsitys Jumalan sanasta seuraa Lutherin muotoilemaa sola scriptura (”=yksin kirjoituksista”) -ajatusta. Uskon ylin ohje on yksin Raamattu.raamattu luonnossa

SRK:n opettama käsitys Jumalan sanasta perustuu päinvastaiseen ajatukseen: ajatukseen ns. ”jatkuvasta ilmoituksesta”. Siten kristitty ei voikaan luottaa siihen, mitä hän itse Raamatusta lukee, vaan hänen täytyy seurata, mitä uusia ilmoituksia seurakunnassa saadaan. Näin Raamatusta on tullut käytännössä toisarvoinen uskonelämän kannalta.

SRK-opissa onkin lanseerattu viimeisen 30 vuoden kuluessa ns. seurakunnan neuvot -käsite. Sillä tarkoitetaan liikkeen johtoelimissä laadittuja linjauksia ja päätöksiä, joilla on normitettu uskovaisten elämää. Osoituksena tästä siirtymästä voidaan pitää esimerkiksi Juhani Uljaan lausuntoa, jossa hän asettaa seurakunnan neuvot ja hoitotoimenpiteet Jumalan sanan veroiseen auktoriteettiasemaan:

”Jos ylimpänä ohjeena pidetään Raamattua ja Jumalan sanaa ilman seurakuntaäidin hoitoa, niin joudutaan pian ulos Jumalan seurakunnasta.”

(Juhani Uljas 2007 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa; oli tuolloin vielä SRK:n johtokunnan jäsen.)

Myös katolisen kirkon opetus, mormonien oppi, eräät kristinuskon karismaattiset suuntaukset (ja islamin jotkin suuntaukset) lähtevät siitä, että Jumala lähettää jatkuvasti ilmoituksia ihmisille.

(Kapu)

Lue myös: Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

Hakomaja: Oppi välimiehen välimiehestä

Vanhoillislestadiolaisuuden johto kontrolloi Raamattuun perehtymistä – sallittua vain SRK:n valvonnassa
Ns. Espoon tapausEspoon ry G

Kurinpitoon pettynyt” kirjoitti:

On masentavaa, että pienikin ”poikkeama” keskusjärjestön eli SRK:n määrittelemästä käytännöstä tulkitaan SRK:ssa ja paikallisessa rauhanyhdistyksessä nopeasti joksikin ”vaaralliseksi eriseuraksi”.

Yksi tunnettu esimerkki valvonnasta ja kurinpidosta on Espoon tapaus. Espoossa eräät vanhoillislestadiolaiset halusivat kokoontua toistensa kodeissa keskenään vapaasti ilman varsinaisia virallisia ”seuroja” – ihan vain tutkimaan Raamattua ja keskustelemaan siitä.

He kuuluivat hieman vanhempaan sukupolveen, jonka lapsuudessa ei SRK ollut vielä luonut massiivista lapsi- ja nuorisotyötä, joka nykyisin kattaa lapsen koko lapsuuden alle kouluikäisestä aikuisuuteen saakka. Esimerkiksi nykyisiä koululaisten raamattuluokkia siis ollut rauhanyhdistyksellä tarjolla heidän lapsuudessan.

He pyysvät kokoontumisiin mukaan tueksi ja ohjaajaksi vanhoillislestadiolaisen papin Seppo Särkiniemen.

Eipä aikaakaan, kun kokoontumiset käskettiin lopettaa. Käskijä oli Espoon rauhanyhdistyksen johtohenkilöitä vahvistuksenaan keskusyhdistyksen ”hoitomies” Oulusta.

Raamatun tutkimisesta ja siitä keskustelemisesta kiinnostuneet uskovaiset kutsuttiin ”hoitokokoukseen” kurinpidollisia toimenpiteitä varten.

Meille luettiin 17-kohtainen syytekirjelmä, jonka pääkohta oli syytös eriseuran valmistelusta. Kaikki pakotettiin tekemään henkilökohtainen julkirippi eli julkinen synnintunnustus ja anteeksipyyntö koko lestadiolaisseurakunnan edessä – syynä halu lukea ja tutkia Raamattua.

Tämä ei voinut olla oikein. Liikkeemme on kaikkein ankarin omia jäseniään kohtaan. Henkilökohtainen painostus ja uhkan kokeminen ei ole harvinaista.”

Suomi24-keskustelupalsta, 12.7.2009

Muutos tulossa?

Nuoressa VL-perheessä luettiin Lasten Raamattua Kaleva-lehden pyynnöstä

– – (Katkelma Kalevassa julkaistusta haastattelusta)Suomen lasten raamattu

Oululaisten Riikka-Maria ja Samuli Saukkosen perheessä on luettu viime viikkoina Suomen lasten Raamattua Kalevan pyynnöstä. Sen kertomukset ovat lapsille Rilla, 10, Beata, 8, Huugo-Uljas, 5, ja Miljabella, 2, tuttuja, koska kristillinen usko on oleellinen osa perheen jokapäiväistä elämää.

”Me käydään pyhäkoulussa melkein joka sunnuntai”, Huugo-Uljas uskoutuu

enkeli ja tyhjä hautaSaukkoset ovat usein lukeneet rinnan kahta eri Raamatun-käännöstä, nyt käytössä olevaa ja sen edeltäjää, ja vertailleet tarinoita. ”Mielestäni tämä kirja muodostaa niille hyvän jatkumon”, Riikka-Maria kommentoi.

Parhaiten kirja on äidin mukaan uponnut Rillaan ja Beataan, joille osa tarinoista on kertautunut myös koulun uskonnonopetuksessa. Silti pieni Miljabellakin on jaksanut hyvin olla mukana luennassa.

Teksti imaisee

”Sellainen, joka ei halua lukea Raamattua, voisi aivan yleissivistyksen vuoksi lukea tämän”, Riikka-Maria naputtaa sormillaan kirjan kanteen. ”Jos ajatellaan, että Raamattu on kirja, joka on voimakkaimmin vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin, niin silti se on meiltä monelta kokonaan lukematta.”

”Esimerkiksi Vanha testamentti”, Rilla kiirehtii kommentoimaan. ”Se on tosi kiinnostava. Siinä on monta semmosta jännittävää tarinaa. Tässä kirjassa ei kyllä ihan kaikkia ole, mutta tärkeimmät. Osa tarinoista on kyllä aika raakojakin, mutta tähän niitä ei pantu kun tämähän on lasten Raamattu.”

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Riikka-Mariaa ilahduttaa se, että kokoelmaan on otettu monia eri kirjallisuudenlajeja. Myös medialukutaidon oppikirjana Heinämäen ja Rönnsin teoksella olisi hänen mukaansa sijansa.

”Kirja on tehty aika kiinnostavasti. Kun mun piti lukea vaan yksi luku, luinkin vaikka kuinka pitkälle”, Rilla selvittää.

Kieli ja tarinat ovat lasten mielestä ymmärrettäviä. Vaikka kerronta on huumorin värittämää, ei Heinimäki Riikka-Marian mukaan ole sortunut kuitenkaan kikkailemaan kepeydellä, vaikka houkutus on ollut ilmeisen suuri.

Rilla ja Beata kehuvat voivansa suositella kirjaa luokkakavereille. Pienemmillä voi olla vaikea ymmärtää esimerkiksi mitä huppelilla tarkoitetaan, tytöt sen sijaan pohtivat.

Golgata pelottaa

Christel Rönnsin kuvitus on lumonnut koko Saukkosen perheen. ”Kuvitus ei kuitenkaan vie tarinalta huomiota”, Riikka-Maria Saukkonen huomauttaa.

Rillan opettaja on kertonut, ettei saanut lapsena lukea Raamattua, koska siinä oli niin raakoja kuvia. Suomen lasten Raamatussa on vain yksi kuva, joka Rillasta on jotenkin hankala: se on luvussa Golgata. Siitä tulee niin surullinen olo.

”Näissä kuvissa on käytetty pehmeitä värejä”, hän analysoi. ”Esimerkiksi se, missä Jeesus makaa ristillä, niin siinä on tosi rauhallisia ja pehmeitä värejä. Se ei oo ennää niin hirviän pelottava.”

Toden totta! Aikuinen huomaa katsovansa kuvaa uusin silmin. Ruskealla piirretyt ruumiit ja ristit eivät enää nouse kuvassa niin määräävään asemaan. Enemmän sijaa saa vaaleanpunainen lämmin valo, joka sulkee tuomitut syliinsä.

Delila tekstailee

Erityisen innolla Saukkosen lapset kommentoivat anakronismeja eli Raamatun kertomusten ajalle vieraita asioita, joita kuvittaja on sirotellut piirroksiin. Voimamies Simson, kadehdittavassa bodarivartalossaan, föönaa seitsemää lettiään hiustenkuivaajalla samaan aikaa, kun Delila näppäilee tekstiviestiä. Mooseksella on erämaaretkellä jalassaan crocsit ja Job koettaa selvitä vastoinkäymisistä pistämällä poskeensa Sisu-pastillin.

Huugo-Uljas etsii kuvan Nooan arkista, jonne jonottavalla pingviinillä on vyötäisillään pelastusrengas, ja hihittää.

Anakronismit herisyttävät lapsilta lisää ideoita. ”Kun Kain sai Jumalalta sen merkin niin se ois voinu siinä kuvassa olla tatska”, Rilla kertoo hoksanneensa.

*    *    *

Suomen lasten Raamattu. Jaakko Heinimäki, teksti, Christel Rönns, kuvitus. 296 s. Otava. Saatavana myös Elsa Saision lukemana äänikirjana.

Kaleva 18.6.2009 (Pia Kaitasuo)

*     *     *

Lue lisää:

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto 

Harhaoppia puhujienkokouksessa 2007

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Hulluinhuonelainen: Raamattu jäi toiseksi

Johannes Ijäs: Raamattu ei kulu vanhoillislestadiolaisten käsissä. Kotimaa24,  uutiset 28.11.2010.

Vuokko Ilola: “Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Juho Kalliokoski:  Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan?

Joona Korteniemi: Raamatun lukeminen ja rukous

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta? Kommentteja Päivämiehen “armoneuvot”-päääkirjoitukseen 29.7.2009.

Hanna Salomäki: Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Jyväskylän yliopisto, 2010.

Hanna Salomäki: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin

Hanna Salomäki: Vanhoillislestadiolaisten näkemykset erittäin yhtenäisiä

Moppaajasefu: Oheneva raamattutietämys. Mopin palsta 27.11.2010.

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Tunnetko Raamattua. Minä lähdin pois -blogi.

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

Vanh.lest. ateisti: Vanhoillislestadiolainen ateisti:  Jumalan terve!

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

11 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, armo, armoneuvot, armonvälineet, elämäntapa, erehtymättömyys, Espoo, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankeliumi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, itsesensuuri, Jumala, Jumalan sana, Kaleva, katolinen kirkko, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, omatunto, opilliset kysymykset, paavi, painostaminen, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syyllistäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö

11 responses to “Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

  1. Mä vaan, vl!

    Voin kertoa sinulle, tämän blogin pitäjä, että ainakin minä, nuori vanhoillislestadiolainen mies, luen Raamattua. Tai itse asiassa luen ja kuuntelen, automatkoillani kuuntelen Vanhaa testamenttia cd-äänikirjana! Kotona sen sijaan luen Uutta testamenttia, ja jopa uutta käännöstä, että ymmärtäisin paremmin sisällön.

    Olet oikeassa, kun kirjoitat, etteivät vanhoillislestadiolaiset järin paljon Raamattua itsekseen tutkiskele. Miksiköhän?

    Itse olen miettinyt samaa, ja kallistun koko ajan enemmän siihen suuntaan, että sekä nuoria että vanhoja ”uskovaisia” tulisi rohkaista Sanan lukemiseen.

    Jotkut tuttavani ovat sanoneet, että he eivät ehkä ymmärrä lukemaansa, eivätkä siksi kovin paljoa ole alkaneet itsekseen lukemaan. Totta sekin. En minäkään kaikkea ymmärrä, mutta kyllä voin todeta, että puheet ja saarnat seuroissa ja jumalanpalveluksissa avautuvat paremmin, kun teksti, jonka puhuja/pappi lukee, on itselle jo entuudestaan tuttu.

    Jos vähääkään on kiinnostunut historiasta, se auttaa myös ymmärtämään sitä maailmaa, jossa Raamatun, esim. Vanhan testamentin ihmiset ovat asuneet ja eläneet.

    Mutta älkäämme tuomitko, ettei meitä tuomittaisi. Kerronkin siis nyt, että on myös meitä vanhoillislestadiolaisia, jotka luemme Raamattua, aivan itseksemme! =)

    • Speedy

      Kerrotaan, että ortodoksipappi sanoi eräälle seurakuntansa nuorelle miehelle: ”Raamatun lukeminen itsekseen on hengellisessä mielessä toiseksi vaarallisinta mitä ihminen voi tehdä. Kaikenlaiset kiusaukset heräävät, tulee epäilyksiä ja itse Paholainen kuiskailee korvaasi harhaoppisia ”näkemyksiä” tekstistä. Tämä on äärimmäisen vaarallista.”
      Nuori mies katsahti pappia ja kysyi: ” Mutta mikä sitten on se kaikkein vaarallisin asia mitä voi tehdä?”
      ”No, olla lainkaan lukematta Raamattua itsekseen, tietysti!”

  2. Mats

    Pienenä kommenttina tuohon kirjoitukseen: En ole vl-saarnamies enkä ry:n johtokunnan jäsen. En ole mukana minkäänlaisissa rauhanyhdistyksen tai SRK:n päätäntäelimissä. Kuitenkin luen Raamattua, kirkkomme tunnustuskirjoja, kristinoppia ja monenlaisia teologisia julkaisuja sekä hartauskirjoja.

    Väite, etteivät vanhoillislestadiolaiset lukisi Raamattua tai että liikkeen johto kieltäisi sen maallikoilta, on perusteeton. Väitteellä ei ole minkäänlaista tosipohjaa. Useat ystäväni ja tuttavani sekä rakas vaimoni lukevat Raamattua omaehtoisesti eikä meistä ketään ole syyllistetty sen vuoksi. Ainoa syyllistäjä tässä asiassa on ollut sielunvihollinen! Käyn viikoittain seuroissa, seuraan kaikkia SRK:n julkaisemia lehtiä, myös Amerikan uskovaisten keskusorganisaation LLC:n julkaisuja, keskustelen ystävieni kanssa, näen ja tapaan vl-saarnaajia, mutta en ole koskaan kuullut syyllistämistä omaehtoisesta Raamatun lukemisesta – päinvastoin olen kuullut lukuisia kehotuksia: lukekaa Raamattua! Tätä kehotusta toistetaan niin maallikoille kuin saarnaajillekin.

    Mistähän lie johtuu katkeruus, joka joillakin ihmisillä on vanhoillislestadiolaisia kohtaan? Ehkä he ovat itse eläneet perheessä tai piirissä, jossa usko ei ole ollut sydämen uskoa. On ollut nimi, että elää, mutta kuitenkin on ollut kuollut (Ilm. 3:1). Jumalan valtakunta on verkon kaltainen: Siinä on sekä hyviä että huonoja kaloja. Mädät heitetään pois. ”Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista” (Matt. 13:47-49).

    • >> Väite, etteivät vanhoillislestadiolaiset lukisi Raamattua tai että liikkeen johto kieltäisi sen maallikoilta, on perusteeton. Väitteellä ei ole minkäänlaista tosipohjaa. <<

      Väite ei todellakaan ole perusteeton. Vanhoillislestadiolaisuudessa on tosiasiallisesti varoitettu varsinkin nuoria lukemasta Raamattua "yksin", ettei siitä tulisi "vääriä käsityksiä".

      Entäpä sitten kun Espoossa ry:llä torpattiin rivi-vl:ien keskinäinen Raamatulukupiiri? Siinä vaadittiin parannusta tavallisilta vl:iltä, jotka olisiat halunneet kokoontua keskenään lukemaan Raamattua.

  3. weha

    Hei!

    Yhdyn edelliseen kirjoitukseen. Olen monasti kuullut kuinka puhujaveljet kehoittavat lukemaan Raamattua. Ei ole ollut mitenkään kielletty asia. Tuollaiset kirjoitukset siis ovat ihan huuhaata ja valehtelua oman kokemukseni perusteella.

    Puhujat eivät myöskään ketään harhauta ja vie, vaan uskotaan yleisesti kuinka seurakunnassa on opetettu. Miksi pitää levittää meistä valheita?

  4. Alpo Murberger

    >>Väite, etteivät vanhoillislestadiolaiset lukisi Raamattua tai että liikkeen johto kieltäisi sen maallikoilta, on perusteeton. Väitteellä ei ole minkäänlaista tosipohjaa. <<

    Hei!

    Olisin asiasta toista mieltä, eli yhdyn Antti Pietilän mielipiteeseen.
    Aikoinaan, 1970 luvulla, kun Morjärven/Luulajan seurakunnat erotettiin Suomen SRK:sta, tulimme huomaamaan kuinka vähän Jumalan Sanalle annettiin arvoa.

    Hoitomiehet tulivat Oulusta ”selvittämään” Pohjois- Ruotsissa esiintynyttä ”niskurointia.
    Syynä oli se, että muutamalla oli kotonaan telkkari, josta oli tehty ”Jumalan valtakunnan yhteinen päätös”, että se ei ollut sopiva uskovaiseen kotiin.

    Muistaakseni ”hoitomiehillä” ei ollut edes raamattua mukanaan. Oli vain SRK:n tiukkasanaiset ohjeet, että heitä jotka eivät luopuneet televisiosta, tai tehneet ”televisiosynnistä parannusta, ei enää pidettäisi uskovaisina eikä heitä myöskään enää saisi tervehtiä ”Jumalan terveellä”.

    Jotkut, raamattua paljon lukeneet, yrittivät Jumalan Sanalla vedota ”televisiokiellon” mielettömyyteen, mutta heidät vaiennettiin pian.
    Jumalan sana pantiin syrjään. Tilalle oli tullut ”´Saara äidin” neuvot ja ohjeet siitä, kuinka oikean uskovaisen tulee vaeltaa.

    Kuulun itsekin näihin ”pois potkittuihin”, vaikka emme omistaneetkaan televisiolaitetta. Juttelin ison sukuni, kuten vanhempieni kanssa asiasta, yrittäen vedota Jumalan Sanaan. Otin joskus raamatunkin esille, josta luin otteita. Tästä ei pidetty ollenkaan, vaan sanottiin: ”Ei siihen raamatuita tarvita, koska olemme varmalta taholta kuulleet, että olette ”eriseuraisia” – piste!

    Asiasta oli siis turha keskustella tai vedota raamattuun.

    Raamattua luettiin paljonkin, ennen näitä uusia oppeja.

    Terv. Alpo M.

  5. nimetön

    Huomioni kiinnittyi yhteen tekstin kohtaan, joka on kyllä vähän varsinaisen aihepiirin ulkopuolella, mutta kommentoin sitä lyhyesti ensin.

    ”Usko oman yhteisön erehtymättömyyteen, ulkopuolisten tuomitseminen helvettiin ja normien noudattaminen on heille kaikki se, mitä he uskolla ymmärtävät. Eipä ihme, että usko näyttäytyy heille “syntilistan” noudattamisena.”

    Noinkin lyhyt lainaus sisältää useita virheellisiä ja harhaanjohtavia tietoja. Ensiksikin, ”yhteisön erehtymättömyyteen” ei kukaan usko. Sen sijaan kyllä uskotaan, että Pyhä Henki kirkastaa asioita Jumalan valtakunnassa. Ihmiset ovat erehtyväisiä, niinkuin on huomattu. Toiseksi, ulkopuolisia ei tuomita helvettiin. Tuomiovalta on yksin Jumalalla. Kolmanneksi, ”normien noudattaminen” ei ole uskomista, ei synnytä uskoa, eikä pelasta. Sen sijaan elävä usko näkyy väistämättä elämässä tekoina ja tekemättä jättämisinä. Ymmärtääkseni uskomme ”näyttäytyy ”syntilistan” noudattamisena” lähinnä liikkeen ulkopuolisille ja niille, joille usko ei ole kirkastunut omakohtaisena sydämen uskona. Itse törmäsin tuohon ”syntilista”-käsitteeseen vasta aikuisiällä Suomi24-palstan keskusteluja lukiessani.

    Kun noin lyhyestä tekstipätkästä löytyy noin paljon korjattavaa, niin väistämättä tulee ajatelleeksi, kannattaako koko tekstiä ottaa kovinkaan vakavasti. Suosittelisin kirjoittajalle asenteellisuuden vähentämistä tai implisiittistämistä, peittämistä parempiin sanavalintoihin, jotta uskottavuus säilyisi.

    Itse aiheesta sanoisin, että artikkeli on turhan yleistävä, kuten usein valitettavasti tuppaa olemaan. Vaikka en halua enkä voikaan kehuskella omalla Raamatun lukemisellani, niin sanottakoon, että itse luen Raamattua useilla eri kielillä ja eri käännöksiä vertaillen. Olen lukenut Raamatun pari kertaa kannesta kanteen ja usein lueskelen pätkiä sieltä täältä. Tiedän, että en ole läheskään ainoa vl, joka lukee Raamattua, sillä omassa ystäväpiirissäni on useita sellaisia henkilöitä. Lisäksi olen lukenut muuta kristinuskoon liittyvää kirjallisuutta, lähinnä Lutherin kirjoituksia.

    Sinänsä kirjoittaja puuttuu kyllä tärkeään asiaan. Raamatun lukemisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa.

  6. Masa

    Luin raamatun vuosia sitten ihan mielenkiinnon vuoksi, sekä toisaalta yrittäen etsiä sieltä kohtia missä esimerkiksi ehkäisykielto tulisi aukottomasti todettua, enpä sieltä sellaista löytänyt eikä myöskään kieltoa alkoholinkäyttöön,(olen nykyään kohtuukäyttäjä) yms. lestadiolaisuuden sääntöihin perusteluja löytynyt.
    Noh nykyään en ole enää lestadiolainen, mutta kyllä kin luterilainen.

  7. Lissukka67

    Raamatun sisältöön, ja samoin kristinopin, olis syytä paneutua syvällisemmin! Yläkoululaisemme tuli koulusta, oli ollut uskonnontunnilla puhetta Lutherista ja uskonpuhdistuksesta. Ja arvatkaa mitä tyttö kysyy: ”…eikö tämän uskon pitäis olla just sitä puhtaimmillaan, mitä Luther ajatteli ja opetti…miks sitten on kauheesti kaikkia sääntöjä…”. Mitäpä osattiin vastata? Kuluu muutama päivä. Sama nuori tulee raamattuluokasta ja jatkaa: ”En kyllä yhtään käsitä! En ymmärrä… kun opettaja ja muutkin…kaikki puhuu vain kielloista ja säännöistä.” Rippikoulussakin vain tämä asia tahtoo jäädä parhaiten mieleen. Nuoren pitäis saada paremmin eväitä.

  8. Lapinpoika

    Minä olen törmännyt useasti varoitteluun Raamatun itsenäisen tutkimisen vaaroista, kun olin vl lähes 30 vuotta. Tässä keskustelussa on sivuutettu lisäksi se, että vl opin ydin perustuu vain tiettyihin yksittäisiin Raamatun kohtiin ja niiden tietynlaiseen tulkintaan.

    Asiayhteydestään irrotetuista kohdista on vetäisty avaintenvallan oppi ja oppi yhdestä jumalanlasten joukosta, joka tulkitaan vain vl:ksi. Lisäksi moni ristiriitainen Raamatun kohta jätetään seuroissa aina lukematta. Ristiriitaisuudet sivuutetaan ja on paljon vl:iä jotka eivät ole koskaan edes kuulleet niistä. Jos Raamattua luettaisiin itsenäisesti, nämä olisivat tulleet esille.

    Myöskin lestadiolaisen herätysliikkeen jotkin aikaisemmat opilliset tulkinnat on painettu piiloon. Tästä huolimatta elätellään käsitystä, että oppi perustuu Raamattuun eikä ole koskaan muuttunut.

  9. Raimo Hynynen

    Kiitos Lapinpoika!

    On tullut vuosien varrella useamman kerran kuinka Herra haluaa murtaa lahko- ja lohkorajat. Neuvostoliitossa johto laittoi eri uskovat yhteen kirkkoon jossa saivat kokoontua. Tämä oli tehokas tapa saada ainakin uskonnolliset ja jopa uskovat riitelemään opeista ja hajottamaan sitä kautta Kristuksen ruumista. Herra todella haluaa murtaa lahko- ja lohkorajat ja vasta sitten antaa herätyksen Hengen Suomeen. Hän kiihkeästi odottaa, että vanhoillislestadiolaisten keskusjohto tuo selkeästi esille kuinka Herra Jeesus antaa armossaan pelastavan uskon jokaiselle joka Häntä avuksi huutaa. Näin Raamattu sanoo Room. 10:13. Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.

    Näin on juutalaisen ja kreikkalaisen osa. Siispä kehoitan jokaista vanhoillislestadiolaista menemään Raamatun äärelle, tutkimaan sitä kuin suunnistaja karttaa ja löytämään ihanan armon. Tämän jälkeen tutustumaan muihin uskonveljiin ja sisariin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s