Topi Linjaman kannanotto siitä, mitä itse kukin voi tehdä ja miksi.
* * *
Lähtökohta ympäristöajattelussani (juhlallinen sana, tat-ta-rat-ta-taa-a) on se, että yksilölle, siis minulle, kuuluu vastuu omista tekemisistäni ja laiminlyönneistäni.
Yritys hahmottaa kysymystä globaalisti ei tuo harteilleni koko maailman ympäristötaakkaa. Harteillani on minun ikioma taakkani, jota en halua ulkoistaa millekään kunnalle.
Sanotaan nyt vielä sekin, että täydellistä vastuunkantajaa ei ole. Armoa tarvitaan.
Ympäristöajattelun lähtökohdat voivat olla monella suunnalla, esimerkiksi Raamatussa. Nostan esille pari minulle tärkeää pointtia.
Moosekselle Jumala antoi kymmenen käskyä – joista seitsemän on oikeastaan kieltoja. Jumala ei kehottanut eikä neuvonut, ei antanut suositusta eikä opastanut, vaan käski: “Älä varasta.” Luther selittää (nyt astutaan raamatuntulkinnan puolelle) seitsemättä käskyä näin:
“Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäiseltämme rahaa tai omaisuutta, emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.”
Ovatko luonnonvarat minun ja lähimmäistemme omaisuutta? Onko Etelän raaka-aineiden kuskaaminen Pohjoiseen “petollista kauppaa”? Autammeko kuluttamisellamme kolmannen maailman köyhiä tai tulevia sukupolvia “enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan”?
Myös muiden käskyjen, vaikkapa viidennen, selitystä voi miettiä globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
No sitten. Käskyt kiteytyvät tähän: rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kiteytys kohoaa käskyjä abstraktimmalle tasolle, mutta yritän kysyä jotain siitäkin.
Mitä on lähimmäisen rakastaminen? Onko se sitä, minkä Jeesus tiivistää vuorisaarnassa: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”? Mitä haluan ihmisten tekevän minulle, haluanko heidän kaventavan elinmahdollisuuksiani? Haluanko, että he saastuttavat ilman jota hengitän, veden jota juon, maan josta saan ruokani? Jos en halua, toiminko niin, että elinmahdollisuudet kolmannessa maailmassa tai meidän jälkeen tulevilla eivät heikkene? Elänkö niin, ettei ilma, maa ja vesi saastu?
Oman ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi en keksi parempaa yleisohjetta kuin vähennä kulutusta. Kohtuullinen kulutuksen tavoitetaso voi olla vaikkapa 2/5 suomalaisten keskiarvosta. Nosta siis ostamisen ja matkustamisen kynnystä. Kaikkea ei tarvi omistaa, monenlaista voi myös vuokrata tai lainata (tartteeko joku muuten peräkärriä?).
Jäljellejäävän kulutuksen painopistettä voi siirtää kestävämmälle pohjalle. Tehokkaita ja helppoja tapoja on esimerkiksi lihansyönnin vähentäminen, sähkösopimuksen vaihtaminen vihreäksi ja vaikka “ei mainoksia” -tarran kiinnittäminen postilaatikkoon tai -luukkuun. Tehokasta, muttei välttämättä helppoa, on yksityisautoilun vähentäminen, lentämisen lopettaminen tai aurinkokeräimen liittäminen asunnon lämmitysjärjestelmään.
Itse yritän välttää tuotteita, jotka on tuotu kaukaa tai jalostettu pitkälle. Sähkö- ja moottorilelut jätän mieluummin kaupan hyllyyn.
Yhden ihmisen näpertelyt eivät tietenkään juuri vaikuta Isoihin Linjoihin. Mutta – vertaus on lukijoille tuttu – eipä yhden ihmisen pidättäytyminen väkivallasta hetkauta maailman väkivallan määrää sinne eikä tänne. Silti emme halua lyödä. Miksi? Koska se on väärin.
Poliitikkoja ja muita vallanpitäjiä kannattaa painostaa tekemään päätöksiä tulevaisuuden puolesta: Vaadi lähikauppaalta lähiruokaa. Lähetä kansanedustajalle sähköpostia. Kirjoita paikallislehden lukijan ääneen. Vaadi kuntapäättäjiltä kunnollisia pyöräteitä – ja käytä niitä. Ohjaa prosentti tuloistasi työlle ympäristön ja ihmisten hyväksi. Tai mitä ikinä.
Loppuun muutama random-osuma netistä. Nuista voi löytyä viiteryhmiä, ideoita tai inspiraatiota.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 