VL-uskosta irrottautuminen on ollut elämäni parhaimpia ja tärkeimpiä päätöksiä. Se on pitänyt minut hengissä ja mahdollistanut sen että minusta on voinut tulla minä, se joka todella olen.
Mikään helppo asia se ei ollut silloin. Eikä vl-kasvatus ole ollut jättämättä jälkiään elämääni ja persoonallisuuteeni. Mutta vaikeina hetkinä kaivan taskusta sen riemullisen tunteen, jonka koin kun oli saanut kerrotuksi kaikille ratkaisuni ja muuttanut toiselle paikkakunnalle. Muistelen sitä riemullista kokemusta ja onnea ja sanon itselleni: minä selvisin hienosti. Se kokemus kantaa minua tarvittaessa muidenkin vaikeuksien yli.
Se mitä suren aika ajoin, on että vl-oppiin kasvaminen ja siinä eläminen tuhosi minun sisältäni kyvyn kokea aitoa syvää hengellisyyttä. Kokea Jumala turvallisena ja rohkaisevana. Meni luottamus kaikkeen uskontoon ja ihmisten yhteisöihin. VL-uskossa käytetään hyväksi ihmismielen herkimpiä alueita ja otetaan ne vallankäytön kohteeksi. Haavat ovat peruuttamattomia. Oliko se vain julma sattuma että synnyin vl-kotiin jossa ei ollut turvallisuutta. Jossa rakkaus oli ehdollista. Jossa uskominen oli suorittamista ja pakkoa, vallankäyttöä ja alistamista.
Kadotin paljon, kalliin osan syvintä ihmisyyttä. Tiedän kuitenkin että minussakin on hengellinen ulottuvuus. Tätä surua lääkitsen kuuntelemalla levyltä wanhoja wirsiä. Niissä soi ennen eläneiden kokemus elämänkovuudesta ja ihmisen julmuudesta, ja Jumalan rakkaudesta.
Tätä ruokaa syödessäni,
juodessani
orjan mieli katoaa.
Tämän riemun rikkaudessa,
runsaudessa
oma puku putoaa.
Tässä näyttää tahraiselta,
saastaiselta
kaikki oma hurskaus.
Kristuksesta loistaa vastaan
ainoastaan
Isän suuri rakkaus.
Tätä sieluni kaipaa. Olisin onnellinen jos en olisi syntynyt koskaan vl-kotiin. Mutta sitä asiaa en voi muuttaa.
Lue myös:
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Raamatussa sanotaan että jokaisella ihmisellä on armonaika. Se on rajallinen. Sen jälkeen Jumala ottaa ihmiseltä pois uskon.
Minulla on vähän saman suuntaisia kokemuksia. Itse en myöskään pysty enään edes ymmärtämään uskontoja. En usko että mitään jumalaa on, tai jos onkin niin ei se kenestäkään välitä. Vaikka ajattelisi asiaa miltä kantilta tahansa niin jumala ei rakkautta ainakaan ole ja jos jumala on olemassa niin en ainakaan halua kuoleman jälkeen samaan paikkaan sen kanssa harppua soittelemaan ikuisesti. Olin kuolleena miljoonia vuosia ennen syntymääni enkä muista että se pahalta ois tuntunut.
Nykyään, kun olen sekä henkisesti että fyysisesti hyvin irrottautunut vanhoillislestadiolaisuudesta, tunnen lähinnä suurta hämmästystä, kun joskus luen Päivämiehen tms. kannanottoja. Ko. uskonto on niin fundamentalistinen ja lakihenkinen sekä pinnallinen, pikkuasioiden ja perinnäistapojen noudattamiseen perustuva. Ihmettelen, miksi perheenjäseneni yhä kuuluvat siihen.
Kaikkea hyvää muille ex-vl:ille.
Minulla on myös hyvin samantapainen kokemus, kuin kirjoittajalla. Vaikka kokemukseni ja muistoni vanhoillislestadiolaisuudesta ovat pääosin myönteisiä, juuri sen ahdasmielinen ja suvaitsematon asenne ja lakihenkisyys heijastuu valitettavan pajon vielä aikojenkin päästä ajatusmaailmaan.
Harmillisin piirre on se, että olen tullut yliherkäksi hengellisyydelle, kuten kirjoittajakin. Tuntuu, että ei voi iloita aidosti, kun seurojen ja neuvonpitojen ”pahahenki” väijyy heti takavasemmalla. On sellainen olo, että ei missään nimessä enää halua liittyä minkäänlaiseen uskonnolliseen yhteisöön, kun on yhdestä päässyt pois.
Olen harmissani, että kun aikuinen ihminen vakaasta harkinnasta tekee päätöksensä, alkaa painostaminen ja täysin epäasiallinen ”uhkailu” ja pirujen maalaaminen seinälle. Tämä kyllä takaa sen, että en todellakaan ole palaamassa takaisin. Päätös oli pitkän harkinnan tulos, enkä ole katunut sitä alkuahdistuksen jälkeen. Monet vl-säännöt perustuvat melko mielivaltaiseen ja ohueen Raamatun ymmärrykseen ja tulkintaan. Minulta se ainakin vei ilon elämästä.
Eroaminen on rankka prosessi. Voimia kaikille!
Tämän kristinuskonhan on perustanut Roomassa elänyt juutalainen siirtolainen Jeshua. Hänen lahkonsa söi ihmislihaa ja joi ihmisverta. Sen vuoksi keisari määräsi hänet ja kolme hänen pappiaan teloitettavaksi ristillä v. 49 Roomassa.
Jerusalemissa ei ole ketään Jeshua nimistä teloitettu.
Galilean Beetlehemissä (nykyään Syyrian puolella rajaa) oli syntynyt Marialle ylipapin siittämänä Jeshua-poika. Marian talon rauniot ovat vielä nähtävillä. Tämä Jeshua puolusti köyhiä eikä häntä teloitettu.
Onko tuo vitsi? Vai onko sinulla jokin oikea tietolähde tuolle mitä kirjoitit. ”Marian” taloraunioita maailmalla näkee kivan paljon.