Mitäs me retro-laestadiolaiset


Mopin palstan nimimerkin Pölyttynyt vinkistä  on herännyt arvelu, että seuraava vaihe vanhoillislestadiolaisuudessa voisi olla retrolaestadiolaisuus. Kirjoitusasua myöten! Nissan_Figaro Pien

Sillä tarkoitetaan vanhoja aikoja nostalgisoivaa, pelkkiä entisajan ulkonaisia muotoja ihailevaa ja niitä imitoivaa suuntausta.

Tällöin esimerkiksi keskustelu korvakorujen synnillisyydestä muuttuisi tarpeettomaksi. Kuten tunnettua, monilla paikkakunnilla entisaikoina uskovaiset käyttivät korvakoruja. Perinteellisesti sulhanen usein lahjoitti korvakorut kihlatulleen.

Riippuukin paljon siitä mihin ajankohtaan liikkeen perinteessä retroilu kohdistuu. Jos palataan 1930-50-luvulle, ajellaan kotiseuroihin hevoskyydillä ja käydään pyhisin kirkossa, riippumatta siitä onko pappi vl vai ei.  Miehillä saattoi olla parta. Monien sydäntä lähellä on kirkkokuoroharrastus. Maailmallisuutta varotaan eivätkä uskovaiset naiset halua ottaa permanenttia. Avioitunut nainen käyttä yleensä päähuivia seuroissa ja muissa julkisissa paikoissa liikkuessaan.

Jos taas retroillaan 1970-luvulle, aletaan uudelleen hakea elämyksiä ja jännitystä suurista hoitokokouksista ja niiden mittavista julkinen nöyryytys- ja myötähäpeä-esityksistä. Ne kokoukset muuten vertautuvat pitkälle nyky-tv:n häpäisyohjelmiin. ovat yksi yhteen. Myönnän että en ole niitä katsellut, mutta kuullut kerrottavan.

Silloin jumalanpalvelukseen osallistuminen riittää syyksi sille, että ihminen julistetaan teollaan uskonsa kieltäneeksi eli pakanaksi ja publikaaniksi. Television hankkimisesta, kirkkokuorosta ja parran pitämisestä tehdään julkisynti josta on tehtävä rippiä seurakunnan edessä hoitokokouksessa. Permanenttisynnistä sen sijaan ollaan luovuttu.

Voiko perinneliikkeelle lopulta ihan todella käydä näin? Onko vanhoillislestadiolaisuudesta sadan vuoden kuluttua jäljellä lähinnä vain hauska vl-kylä, elämyksellinen matkailukohde – ”autenttisia kokemuksia” tarjoava turistinähtävyys? Läpikapitalisoitu show?

Mikä pitää hengellisen liikkeen elävänä?

Kokonaan toinen vaihtoehto, ehkä vähemmän todennäköinen, olisi se että tapahtuisi ”retroilua” terveessä, syvemmin hengellisessä mielessä, eli mentäisiin takaisin ad fontes: kristinuskon lähteille, lestadiolaisuuden varhaisiin ideoihin. perehdyttäisiin Lutheriin ja Tunnustuskirjoihin.

Etsittäisiin sieltä valoa ja ymmärrystä purkaa nyky-lestadiolaisuudesta, se mikä siihen on tarpeettomasti keräytynyt.

*    *    *   

Retrolla (lat. takaperin, taaksepäin; takaisin, ohi; taka-, takaisin, takautuva, uudelleen, toistuva) tarkoitetaan vanhojen muotien harrastamista. Myös verbiä ”retroilla” käytetään.

Usein ”retroilussa” kyse on harrastajan omassa lapsuudessa, nuoruudessa tai muussa menneisyydessä vallinneiden muotien ja ilmiöiden kertaamisesta, siis tietynlaisesta nostalgiasta. Retroharrastukset kohdistuvat usein 1950–1980-lukuihin eli nykyisten keski-ikäisten ja keski-ikäistyvien ihmisten lapsuuden ja nuoruuden aikoihin. Toisaalta retroharrastuksia esiintyy myös nuorten keskuudessa ja tällöin nostalgia voi kohdistua henkilön omaa syntymää varhaisempiin aikoihin. Toisinaan retroharrastus muodostuu populaarikulttuuriseksi kultti-ilmiöksi. (Lähde: Wikipedia.)

(Kirjoitti nimimerkki Retro-Show.)

Lue myös:

Seurakuntaoppi

Totinen Togosta: Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä: OHO! Siioni

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): alakulttuuri, elämäntapa, historia, huumori, lähihistoria, Pölyttynyt

One response to “Mitäs me retro-laestadiolaiset

  1. HT3

    Ei hassumpi kärry – mutta ei varsinaisesti retro siten kuin sen automiehet käsittää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s