Tämä ärsytti niin että pani kirjoittamaan. Ho-hoi siellä, Kaarina Haukipuro – ollaanko Siionin Kevät -lehdessä ajan tasalla mitä lapsiperheissä uskon kautta asioista ajatellaan? !! Pakinassa Johanna Rentola muistutti vuonna 2000, että uskovainen oppilas ei saa osallistua koulun järjestämään 
teatteriesitykseen.
Rentolalla on varmasti ollut silloin joskus yhdek-sän vuotta sitten periaatteessa oikea ja hyvä tarkoitus. Mutta kouluissakin asiat muuttuvat. Tänä päivänä voi kysyä, kuinka paljon koulun ohjelmaan otetaan opetus-suunnitelmaan sopimatonta sisältöä. Teatteriesitystä ei oteta kouluun, jos sen sisältö sotii yhteisesti laadittua opetussuunnitelmaa vastaan.
Nykyisin ainakin meillä päin useimmat uskovaiset vanhemmat katsovat, että se mikä koulun ohjelmaan on hyväksytty, ei yleensä ole uskovaisellekaan lapselle sopimatonta. Onko ohjelma, jossa puhutaan vaikkapa luonnonsuojelusta teatterin keinoin, uskovaiselle syntiä esitystavan takia? Ei todellakaan ole. Tässäkin ratkaisee sisältö, ei esitystapa. Tämä periaate on jo pidemmän aikaa ollut siionissa yleisenä ohjenuorana. Tästähän on ollut puhetta seurakuntailloissa ja kirjoituksia Päivämiehessä.
Ihmetyttää että pakina uusittiin lehdessä nyt, yhdeksän vuoden kuluttua.
Onko tarkoitus että päätellään, että koulun teatteriesitystä sinänsä pidetään SRK:n taholla yhä edelleen pahana. Mielestäni tässä asiassa on sorruttu hätävarjelun liioitteluun.
Jutun sävy ärsytti meitä myös, suoraan sanoen teennäinen. Saisipa tähän perinteikkääseen lasten lehteen raik-kaita, aitoja juttuja. Kyllähän taitavia ja humoristisiakin kirjoittajia on, löytyisi moniakin. Esimerkiksi opistojen kirjoittajakursseilta. Enemmän elävän elämän makua ja todellisia, lapsia ja nuoria itseään koskettavia aiheita. Lapsille kuuluisi tarjota vain parasta.
Vakavampi kysymys on tietysti se, millaisen käsityksen omastatunnosta ja synnistä opetamme lapsillemme. Onko synti yksittäisten asioiden kuten teatteriesityksen välttämistä?
(Koululaisten äiti)
|
Lue myös:
Pohjoisen lapsen raskas koulutie
Vuokko Ilola: Vl-vanhemmuuden tuskaa
Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?
Tää on vähän vastaavaa ku ”konsertti-kielto”. Seurapuheessa mainitaan hyvin usein, ettei uskovainen halua olla siellä, missä pilkkaajat istuvat. Tämän kerrotaan siis olevan perusteluna sille, että teatteri ja konsertit eivät uskovaisen elämään kuulu.
Miksi eivät, saattaisi joku kysyä? Eikö sisältö ratkaise? Mielestäni todellakin ratkaisee. On aivan eri asia mennä kuuntelemaan urku- tai kuorokonserttia kirkkoon kuin lähteä kuuntelemaan Madonnan konserttia Helsinkiin. Miksi saarnoissa sitten sanotaan, että uskovaiset eivät käy konserteissa. Käsitän konserteilla myös kirkkokonsertit, jotka eivät mielestäni millään tasolla riitele uskonelämäni tai omantuntoni, eivätkä Jumalan sanan kanssa.
Teatteri sen sijaan. No, itse en ole siellä käynyt koskaan. Siinä mielessä olen huono ottamaan kantaa, mutta olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että kyllä koulut aika tarkkaan miettivät, mihin etenkin ala-asteikäiset oppilaat vievät. En usko, että esitysten sisältö olisi vahingoittavaa tai haitallista uskovaisellekaan lapselle, vaan paremminkin yleensä tarinassa (aivan kuten vaikkapa iltasadussa) on joku opetus lapselle (hyvä voittaa ja paha saa palkkansa!)…Mut kyllä mä ite miettisin jonkin verran, ennen ku teatteriesitystä lähtisin kattomaan. En kuitenkaan sano, että ne kaikki olisivat pahasta ja uskovaiselle sopimattomia!
En ymmärrä sitä mustavalkoisuutta, mihin usein uskovaisten parissa ollessa törmää. Televisio tuomitaan kaikkinensa, samoin konsertit ja teatteri, oopperasta nyt puhumattakaan. Ja kaikki perustellaan vain sillä että ”näin on aina ennenkin opetettu” ja ”älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat”…
Mahtoikohan kertomuksen Hanna oikeasti tietää mitä hän ei halunnut tai minkä takia uskovainen ei halua mennä teatteriesitykseen?
Omien lasten kohdalla olen monesti miettinyt miten voisin kertoa jonkun asian heille niin, että he ymmärtäisivät miksi on hyvä tehdä niin kuin minä sanon. Märällä kelillä kannattaa laittaa villasukat ja kumpparit. No tietysti sen takia, että lenkkareissa kengät, sukat ja jalat kastuu. Tämä on lapsen helppo ymmärtää.
Miksi lapsi ei voisi katsoa televisiota? No kun Jumala tai Jeesus ei halua, että uskovainen katsoo. – Ääh, eihän tuossa ole päätä eikä häntää – No kun uskovaiset/seurakunta on niin päättänyt. No ei tässäkään nyt ole mitään tolkkua. Sanon, että ”Älkää viitsikö mennä sitä telkkaria katsomaan naapuriin, olkaa mieluummin vaikka pihalla nyt kun on hyvä pihakelikin”. Sain ehkä vähän taas lisää miettimisaikaa tällekin kysymykselle.
Seuraavana viikonloppuna lapset ovat uskovaisessa perheessä yökylässä. Reissun jälkeen he kertovat miten olivat katsoneet lasten piirrettyjä, jotain saduista tehtyjä. Tulee mieleen, että minkä takia lapsia pitäisi kieltää katsomasta lastenohjelmia naapurissa, kun uskovaisessa perheessä katsotaan videoilta viihdettä toisena päivänä?
En usko, että lasten telkkarinkatselusta olisi isoa haittaa, jos se pysyy rajoissaan. Ei liikaa eikä lapsille sopimattomia. Toisaalta näkisin lapseni mieluummin jossain leikkimässä ja käyttämässä aivojaan, kuin telkkarin ääressä.
Tunnemme monia lestadiolaisperheitä. Olemme ystävystyneetkin muutaman vl-perheen kanssa. Teidän uskonnossanne on yksi asia, johon en ole koskaan saanut järkeenkäyvää vastausta keneltäkään.
Miksi teatteri, koulunäytelmistä ja ilmaisutaidontunneista alkaen ja koulujen teatterivierailuista lähtien, on teille arveluttava asia?
Mitä pahaa on siinä, että lapsi kasvaa esiintymiskykyiseksi ja reippaaksi ihmiseksi? Kykenee ilmaisemaan itseään suurenkin joukon edessä luontevasti, kehittyy puheen pitäjäksi, tuntee kirjallisuutta ja runoutta, ja näkee muutaman klassikkonäytelmän kouluaikanaan?
En halua provosoida enkä myöskään loukata ketään. Tämä on vain jotenkin sellainen juttu, jota en ymmärrä.
Rentola lapsettomana, perheettömänä ihmisenä on varmasti aika huono tuomaan lapsiperheen nykytilaa esiin. Voisi ko. lehteen valita kirjoittajat muullakin perusteella kuin fundamentalismi.
Kaikissa ”kielloissa” on kysymys aikuisten ihmisten, lasten vanhempien tai fundamnetalistien (vanhakantaisten) omista peloista ja oman uskon heikkoudesta. On käsittämätöntä, että Jeesuksen suurin ositus uskosta on juuri lapsen usko. Kieltämällä useat koulunkäyntiin liittyvät asiat vanhemmat pesevät kätensä ja lapsi saa osakseen raskaan taakan. Kysyn: Mikä ero on kirkkokonserteilla (siellä käy myös srk:n ”johtohenkilöitä”) ja klassisilla konserttiesityksillä?
Miksi vain seuratilaisuudet ovat ainoita hyväksyttäviä kokoontumistapoja, vaikka niissäkin istuu tosipilkkaajia (pf:t, pettäjät jne.)? Mistä kukaan meistä voi tietää, että peleissä tai konserteissa istuisi Jumalan pilkkaajia – tuskin siellä edes on sellaisia ihmisiä. Ihmisten pilkkaaminen on eri asia. Raamatun sanalla pilkkaajien kanssa istumisella tarkoitettaneen, ettemme istuu pilkkajan paikalla, ts. että emme itse pilkkaa Jumalaa tai ketään lähimmäistä.
Jumalan pilkka on vakava asia ja sitä ei tule kytkeä ihmisten keskinäisiin ajatuseroihin. Usko on lahja, jota kukaan ihminen ei voi ottaa pois. Ihminen voi itse olla uskomatta Jumalaan, mutta silti meidän tulee rakastaa häntä. Älkää hyvät ihmiset unohtako lähimmäisen rakkautta! Siis: Olkaa ihmisiksi. Tämä on eettisen toiminnan ydin ja samalla täysin raamatun sanan, Jumalan sanan mukainen.