Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta


avioliitto kuva

Tuula Stenius eritteli Päivämiehen kirjoituksessaan olosuhteita, joissa yksinelävä vl-uskovainen joutuu elämään silloin, kun hän sitoutuu elämään ilman elämänkumppania ja parisuhdetta. (Päivämies 41/2009.)

Tuula Stenius jättää mainitsematta kaikkein olennaisimman reunaehdon, joka on johtanut varsinkin suureen vastoin-tahtoaan-naimattomana elävien naisten määrään: avioitumiskielto ei-lestadiolaisen kanssa. Tuula Stenius ei edes mainitse kieltoa. Kuitenkin juuri tämä liikkeessä 1960-luvulla normiksi rakennettu käsitys on ei-toivotun naimattomuuden tärkein syy.

Ehkä Tuula Stenius väistää asian käsittelyn siitä syystä, että avioitumiskiellolle ei ole perustetta Jumalan sanassa.

avioliitto2

Raamattu ei kiellä avioitumasta toisin uskovan kanssa eikä tällaista kieltoa ole myöskään käskyissä eikä luterilaisessa kristinopissa. Raamatussa päinvastoin kehotetaan iloitsemaan parisuhteesta.

Luterilaisessa opetuksessa korostetaan avioliittoa ja elämänmittaisen sitoutumisen ihmiselle tuomaa rikkautta Jumalan pyhänä lahjana. Markuksen evankeliumissa Jeesus lausuu sanat:

”…luomisen alusta on Jumala heidät luonut mieheksi ja vaimoksi. Sen tähden pitää ihmisen eriämän isästänsä ja äidistänsä, ja pitää vaimoonsa yhdistymän. Ja niin tulevat kaksi yhdeksi lihaksi, niin ettei he ole silleen kaksi, mutta yksi liha.” (Mark.10:5–8.)

Tuula Stenius sivuuttaa mitätöiden ei-toivottuun sinkkuuteen liittyvät sosiaaliset, seksuaaliset ja henkiset ristiriidat ja paineet ja selittää ne kerralla pois yksinkertaisesti ”Jumalan tahdolla”:

”Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan – -. Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja. Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

On kai itsestään selvä tosiasia, että useimmilla ihmisillä on elämässä erilaisia vaiheita, ja myös ”vaikeita jaksoja”. Kuitenkin elämä ilman parisuhteen ainutlaatuista läheisyyttä ja kumppanuutta, ilman seksuaalista iloa ja ja vailla iloa ja tyydytystä lapsista ja perheestä muodostaa erityisen kovat paineet ihmisen fyysiselle, psyykkiselle ja  sosiaaliselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Vastoin omia toiveita seuraava yksineläminen voi tuottaa huomattavaa kärsimystä. Varsinkin kun tiedämme, miten perhekeskeinen ja lasten synnyttämistä arvostava elämäntapa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vallitsee. 

Tämän aihepiirin Tuula Stenius sivuuttaa kokonaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on 1960-luvulta lähtien edellytetty, että uskovaisen tulee avioitua vain samanuskoisen kanssa. Ulkopuolisen kanssa avioituminen on opetettu julkisesti tehdyksi synniksi, josta on tehtävä julkiparannus. Viime aikoina julkiparannuskäytännöstä on paikka paikoin lipsuttu, mutta yhtäkaikki se on julkilausuttu normi.

Ei-lestadiolaisen kanssa avioituminen on ns. julkisynti, josta joutuu ripittäytymään julkisesti koko paikallisen seurakunnan edessä.

”Julkisesta synnistä on tehtävä julkinen parannus. Samoin, jos on avioitunut epäuskoisen kanssa, on siitäkin tehtävä julkinen parannus.” (Päivämies, 29.11 1978)

Yhteisön sisäisessä kielenkäytössä ei ole tapana puhua ”kiellosta”, vaan saarnojen ”kaanaan kielessä” esitetään asia niin kuin olisi kyse vapaaehtoisuudesta. Uskovainen ”ei halua” seurustella eikä solmia avioliittoa ”epäuskoisen” kanssa. Jokainen uskovainen opetetaan omaksumaan tämä normi  jo lapsuudesta saakka. Kyseessä ei kuitenkaan useimmiten ole yksilön itsenäinen, aidosti vapaa valinta, vaan yhteisön selvä normi, sillä jos sen rikkoo, seuraa sanktioita.

Ulkopuolisen kanssa avioitunut joutuu ulossuljetuksi.  Hänen katsotaan luopuneen uskostaan, häntä lakataan tervehtimästä ja hänen seuraansa kartetaan. Lapset ja nuoret kasvatetaan pitämään selviönä, ettei ei-lestadiolaisen kanssa ole lupa avioitua.

Koska herätysliikkeessä on huomattava ja edelleen kasvava naisenemmistö, avioitumisikäisistä miehistä on kovasti pulaa. Miehet avioituvat suhteellisen nuorina. 25-30-vuotiaita vapaita miehiä on enää hyvin harvassa. Avioitumisikäisten ikäluokassa oleva epätasapaino on pulmallisin korkeakoulupaikkakunnilla ja yleensäkin suurten kaupunkien rauhanyhdistyksissä.

Tuhannet uskovaiset naiset joutuvat sukupuolten määrällisen epätasapainon ja avioitumiskiellon takia jättäytymään vastoin tahtoaan sinkuksi. Tuhannet naiset  joutuvat näin luopumaan – tai luopuvat näennäisen ”vapaaehtoisesti” –  kokonaan rakastetusta, puolisosta, sukupuolielämästä, lapsista ja perheestä. He eivät saa koskaan iloita lapsenlapsista. He valitsevat enemmän tai vähemmän tietoisesti vanhenemisen yksinäisyydessä.

Tästä aiheutuu  inhimillistä kärsimystä, stressiä, yksinäisyyttä ja masennusta. Pohjimmiltaan sitoutuminen naimattomuuteen ei ole jokaiselle uskovaiselle naiselle todellinen vapaaehtoinen valinta, koska ei-lestadiolaisen kanssa avioitumisesta seuraavat sosiaaliset sanktiot omassa yhteisössä:  läheisistä ja uskovaisten joukosta eristäminen sekä uskosta luopuneeksi ”kadotuksen lapseksi” leimaaminen. Kun on koko elämänsä elänyt tiiviissä uskonyhteisössä, sosiaalinen tukiverkosto yhteisön ulkopuolella on usein heiveröinen.

Avioitumiskielto palvelee vanhoillislestadiolaisen yhteisön kollektiivista yhtenäisyyttä ja pitää eri tavalla uskovat kaukana ”perhepiiristä”. Tällä  lisätään samanmielisyyttä, sillä ristiriitoja ja uusia ajatuksia ei pääse murtautumaan kovin lähelle. Tällaista yhteisöä on helpompi hallita kuin sellaista, jossa joudutaan hyväksymään samassa perheessä erilaisia katsomuksia.

Vapaiden naisten suuri määrä liikkeessä takaa puolestaan lestadiolaisen liikkeen miehille suuren valinnanvaran avioliittomarkkinoilla. Kun avioitumisikäiset naiset kilpailevat verisesti harvoista miehistä, naisten välinen solidaarisuus ei myöskään pääse kehittymään. He alistuvat joustavammin myös muihin liikkeen naisia alistaviin normeihin. He eivät yhdistä voimaansa eivätkä ryhdy yhdessä kapinoimaan heihin kohdistuvaa kontrollia vastaan. Lestadiolaisnaiset vaikenevat.

Kollektiivisen yhtenäisyyden ja samanmielisyyden hinta on tuhansien naisten luopuminen omista oikeuksistaan ja unelmistaan.

*    *    *

Tuula Stenius: Suhteita

”Maailmassa sinkkuelämä nähdään rajattomana vapautena, mutta uskovaisen elämässä on toisin. Kysyin muutamalta itselliseltä mieheltä ja naiselta, mitä heidän arkeen ja juhlaan kuuluu.

Nimityksiä löytyy: vanhapiika, -poika, sinkku, yksinasuva, suhteeton, naimaton, itsellinen, yksinäinen ja ei-naimisissa. Nuoremmat käyttävät sinkkua, vanhemmat taas vierastavat sen kevytmielistä leimaa ja ovat mieluummin yksinasuvia, jos nyt pakko on siviilisäätyyn jossain viitata.

old-shoes P

Arki on työtä, harrastuksia ja ystävien kanssa olemista. Työhön sitoutuminen voi olla tärkeää. Joillakin on työn lisäksi luottamustehtäviä ja muita velvoitteita. Elämä voi olla kiireistä.

Vapaus on suurin ilonaihe.

Itselliset suunnittelevat itse elämänsä ja tekevät itse päätökset, niin suuret kuin pienetkin. Arjessa ihmissuhteita ylläpidetään puhelimessa, mesessä tai kyläilemällä. Elämään mahtuu matkustelua ja harrastuksia. Kummi- ja sukulaislapset voivat olla tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa vietetään hauskaa aikaa. Ystävä voi olla myös vakaa lähisuhde.

Shoes W P

Suurissa perheissä kasvaneilla on sisarusten perheitä ympärillä. Joskus olo on yksinäinen perheiden joukossa. Juhlissa yksinäisyys voi korostua.

Perheelliset kyselevät joskus liikaakin kumppanin puutteen syitä, vaikka aviopuoliso on Jumalan lahja. Jos omassa suvussa on vähän ihmisiä tai vähän uskovaisia, voi yksinäisyyden tunne korostua. Harvoin kiusoitellaan lapsettomuudesta, mutta puolisottomuudelle haluttaisiin jokin perustelu. Eihän sellaista useinkaan löydy.

Itsellisen elämä on kallista, sillä hän maksaa yksin vuokran, ostaa kodinkoneet ja osallistuu lahjakeräyksiin yksin.

Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan: jokaisella on oma erilainen arkensa ja juhlansa.

Vaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

Näihin olotiloihin haastattelemani henkilöt tarjoavat erilaisia keinoja. Älä jää yksin, sure ja pura murheesi jollekin. Ota koira tai kissa. Perusta oma elämä, hanki jokin harrastus, joka innostaa. Ole eri-ikäisten kanssa, rukoile tyytyväistä mieltä. Mieti, mistä nautit ja tee sitä.

Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja.

Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

Tuula Stenius: Suhteita. Päivämies 41/2009.

Ajattelemisen aihetta antoi: ”Tuulikannel”

Lue myös:

Keskustelu Mopin palstalla Erkki Pirin yrityksestä lohduttaa lapsettomia ja naimattomia vl-naisia.

Anu Hankaniemi: Nuoret naiset haaveilevat miehestä ja lapsista. ”Ihan tavallisia ihmisiä”:  oululaisen Annukka Reinikaisen ja helsinkiläisen Mari Pentikäisen haastattelut. Keskipohjanmaa 3.7.1999.

Vuokko Ilola: ”Meille naurettiin!” Kotimaa24 1.5.2016.

Vilja Paavola: Parisuhde. Päivämies 24.7.2016.

man sea 2 Pien

9 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, journalismi, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, tasa-arvo, totteleminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

9 responses to “Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta

  1. sampadi

    Joo on sitten vaikeaa taas totutella elämään ilman rakkautta ja alkaa kaikki alusta en tiedä miten sen sitten teen mutta kaikkeni lapsieni eteen tehneenä siitä tyydydtys on vaan tyhjä nolla ei auta rukoukset vaan on itse sitten myöskin järkeistettävä asioita menee ne sitten mitenkin ja millä tavalla tahansa
    exä tekee mitä tekee myy varmaan p…tä jossakin ja kaikki eivät sitten tiedä mitä kaikkia tauteja hänellä sitten onkaan ja kaikki elämäni meni ihan pieleen sen takia kun hän oli liian monen kanssa naimisissa ja kaikilla hänen miehillään oli hiukan erillaiset käsitykset minun käsityksiin verrattuna ei auta kuin marssia eteen päin ilman rakkautta mutta luotan siihen hyvin paljon että edes jumala rakastaa minua sellaisena kuin olen…

  2. Vellamo

    Naimattoman lestadiolaisnaisen seksuaalinen identiteetti on aiheena täysi tabu.
    Steniuksen kirjoitus vahvistaa tämän jälleen.

  3. Aapiskukko

    Suomessa on iso, iso, ja kasvava joukko (20-)30-vuotiaita vl uskovia naisia, jotka haluaisivat perheellistyä. Mutta kun sallittua on avioitua vain vl miehen kanssa, sellaista ei löydy, ei vaikka vuosia etsii. Näin perheen perustaminen lykkääntyy, lykkääntyy, ja suurella osalla jää lopulta perustamatta. Joku toinen ehkä löytää onnensa nelikymppisenä, ja ehtii juuri ja juuri saada vielä yhden lapsen. Moni jää lapsettomaksi, joutuu elämään elämänsä ilman aviopuolisoa. Uskonto vaikuttaa syntyvyyteen näinkin päin. (!)

  4. Cecilia

    Naisella on hyvä asema oikeastaan vain aivan nuorena, ennen avioliittoa, kun kilvoitellaan siitä kuka keneenkin rakastuu. Ja kuka kenetkin saa.

    Vanhapiika on tavallaan ”maailman” silmissä paremmassa asemassa, sillä hän saa opiskella pitkälle ja hankkia arvostusta esim. ammattinsa kautta. Mutta ry:llä muiden silmissä hän on se vähän säälittävä surkimus, joka ei saa miestä että pääsisi harrastamaan… no siis tulemaan äidiksi.

    Ehkä hän ei itsekään arvosta itseään tästä syystä. Se onkin oikeasti kauheaa että ei saa vastakaikua. Ei löydä ystävää.

    Arvojärjestys on tarkka. VL miehet arvostavat enemmän myös sellaista miestä, joka on päässyt avioliittoon. Useimmille vl miehille se on helppoa, on krooninen miespula. Tärkeintä kaikille olisi kai arvostaa itseään sellaisena kuin on. Mutta sukupulten määrälliset suhteet ja porukan henki vaikuttaa siihen paljon.

  5. Nimetön

    Suviseuroissa oli kovin vahvasti korostettuna se että usko on ”perheiden kristillisyyyttä”. Satutti että kokonaan sivuutettiin ne joilla ei ole ollut ommea/siunausta saada sitä puolisoa.

  6. Vellamo

    Vaiettu kysymys. Miksi ry.llä on liian vähän miehiä?

    Miehet jättävät uskon useammin kuin naiset. Tutkimusten mukaan miehet eivät pidä uskonasioita yhtä tärkeinä kuin naiset. Uskonnollinen kasvatus on naisten vastuulla. Tutkimus sanoo että 60 prosenttia suomalaisista kokee saaneensa uskonnollista kasvatusta äidiltään, mutta vain alle kolmannes isältään.

    Lisäksi äidin omalla esimerkillä on suuri vaikutus aikuistuvan tytön uskonnollisuuteen, kun taas miehet vaikuttavat nimenomaan poikiensa uskonnollisuuteen, kertoo tutkimus.Tässäkö syy mieskatoon?

    Vl-äidit koulivat tyttölapset samaan naisen rooliin, jossa ei oppeja kyseenalaisteta? Ei ole kykyä kyseenalaistaa mitään.
    ”Hyvin opetetut vl-tytöt” jäävät lehdellä soittelemaan.Ei sitä lähdetä kaveria ”maailmassta” katselemaan.

    Niin, vastauksia tässä, juttu oli Sana-lehdessä.
    http://www.sana.fi/artikkelit/se_pieni_ero_vaikuttaa_uskonnollisuuteenkin/?session=42329921

  7. Nimetön

    käydäänköhän tästä, kipeästä asiasta edelleekään keskustelua? Kuinka paljon on burn out -lomalla olleita lestaadiolissinkkua, jotak rauhoittavien voimalla käyvät suviksissa?

    • Nainen vm80

      Minä erosin liikkeestä vuoden alussa, henkisesti jo aiemmin. Lestadiolaisena en kokenut pystyväni kasvamaan naiseksi sanan täydessä merkityksessä. En myöskään persoonaksi. Olin vähän niin kuin nainen, vähän niinkuin persoona, mutta omaan itseeni en kunnolla saanut tutustua, koska raamit oli niin ahtaat.

      RY:llä en tutustunut miehiin, vaikka olen melko hyvännäköinen. Tunsin itseni seinäruusuksi. Miehiin tutustuminen tuntui kaukaiselta unelmalta, jota ei voi saavuttaa. Lähdin usein masentuneena pois seuroista. Hyviä ystäviäkään ei ollut, pelkkiä kavereita. Parikymppisenä meillä oli kaveriporukka, jossa oli myös poikia, mutta jotenkin se meininki oli niin varautunutta; jos oli vähän flirttiä jonkun kans, niin siitä tuli sanktioita. Tiedän kyllä, että on toisenkinlaisia vl-piirejä, mutta meidän porukkaan oli sitten ilmeisesti eksyneet ne kaikista kilteimmät ja estyneimmät tapaukset. Poikia ei voinut luontevati edes tervehtiä RY:llä vaikka kuuluttiin samaan porukkaan. Toki oma ujoutueni myös vaikutti asiaan.

      Ihmettelin usein, miksi RY:n toimesta ei järjestetty mitään sinkkutoimintaa. Oli vaan sääntöjä siitä että toisen sukupuolen läheisyyttä pitää varoa, mutta ei edesautettu sinkkujen tutustumista toisiinsa / kannettu konkreettisesti huolta yksinäisistä nuorista. Perheellisille kyllä oli ties mitä tukitoimia. Minusta RY:llä on suuri vastuu sinkuistaan, jos se kerran pitää kiinni säännöstä, että muualta ei saa etsiä puolisoa (ja kaikille naisille ei riitä miestä vl -piireistä).

      Olen onnellinen erottuani liikkeestä. Onnellinen siinä mielessä, että olen saanut alkaa tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen. Harrastuksissa, tansseissa, töissä, baarissakin. Onneksi erosin liikkeestä suht nuorena niin että ei jää kokonaan nuoruus elämättä. Tosin välillä tuntuu hassulta harjoitella kolmekymppisenä asioita, jotka olisi kuulunut kokea teininä…

      • Kalla

        Kuinkahan paljon lapsia, ja lapsenlapsia on jäänyt siksi syntymättä, että tuhannet usk.naiset ovat joutuneet tyytymään vanhanpiian osaan. Ei saa ajatellakkaan ei-vl puolisoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s