Fil.toht. Seppo Lohi: ”Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”


Simon kirkkoherran Seppo Lohen mukaan lestadiolaiset olisivat peruneet joukolla Lapin Kansan tilauksiaan, mikäli Johanna Korhonen olisi seppo lohi PRtullut nimitetyksi lehden päätoimittajaksi syksyllä 2008.

 

Johanna Korhosen valinta Lapin Kansan päätoimittajaksi olisi voinut johtaa vanhoillislestadiolaisten parissa lehden tilausperuutuksiin, totesi Simon kirkkoherra, itsekin vanhoillislestadiolainen Seppo Lohi Keskisuomalainen-lehden haastattelussa 3.10.2008.

– On ihan selvä, että lestadiolaiset eivät hyväksy homo- eikä lesbosuhteita, Lohi sanoo.

– Olisi ollut suuri vahinko, jos Lapin Kansan päätoimittajaksi olisi tullut henkilö, joka asuu rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa ja heillä on vielä lapsia, Lohi kauhistelee.Johanna-Korhonen

– Lehti olisi lakannut tulemasta, jos asianomainen olisi tullut päätoimittajaksi. Tuskin kuitenkaan uhkauksia on ennätetty vielä lähettää Alma Mediaan.

Kirkkoherra Seppo Lohi on väitellyt filosofian tohtoriksi lestadiolaisuudesta, tutkinut liikkeen perustajaa Lars Levi Laestadiusta ja lestadiolaista liikettä laajemminkin.

Hän laskee, että vanhoillislestadiolaisia on Lapissa yli 5 000 ja muissa lestadiolaisryhmissä uskovaisia on vielä päälle samankokoinen joukko. Lohi painottaa kuitenkin, että herätysliikkeellä on sellaista yhteiskunnallista ja hengellistä arvovaltaa, joka ulottuu Lapissa laajemmalle kuin on lestadiolaisuuden varsinainen kannattajien määrä suhteessa koko väestöön.

– Liikkeen vaikutus on Lapissa huomattavasti suurempi kuin kannattajakunnan määrä.

Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy homoutta tai lesboutta. Mutta tästä huolimatta näitä ihmisiä ei silti syrjitä, arvioi Lohi.

Lohi kimmastui YLE:n uutisille

Yleisradion uutiset eivät saa lestadiolaisilta kiitosta. YLEn uutisissa oli nimittäin lausuttu julki totemus, että Lapissa ollaan ”pimeyden ytimessä”, kun homo- ja lesbosuhdetta ei hyväksytä.

– Se oli törkeä hyökkäys valtaenemmistöä kohtaan. Homoja ja lesboja on vähän, ja nyt he hallitsevat koko mediaa. Yle on valjastettu lesbojen asialle, Lohi kimmastuu haastattelussa.  (Keijo Lehto,  Keskisuomalainen 3.10.2008.)

Salla Remes-Ylönen kiistää Seppo Lohen väitteet

Pohjois-Karjalassa vaikuttava keskustalainen poliitikko ja toimittaja Salla Remes-Ylönen kirjoitti nettipäiväkirjassaan:

– Väittäisin, että tunnen jonkin verran lestadiolaista herätysliikettä, vaikka en siihen kuulukaan. Tiedän, että valtaosa lestadiolaisista ei ole Kemin kirkkoherran Seppo Lohen kanssa samaa mieltä siitä, että irtisanoisi lehden heti tai uhkailisi sillä. Pakko on sanoa, että vaikka ei hyväksyisikään homoja ja lesboja, kristillinen etiikka opettaa kyllä rakastamaan lähimmäistään, ei tuomitsemaan. Missä on armo, rakkaus ja rauha, kun lehtien palstoilla toista lyödään ja ihmisiä leimataan?

Tiedän, että valtaosa lestadiolaisista ymmärtää, että kun suvaitsevaisuutta tarvitsemme kaikki, sitä on suotava myös toisille. Kukaan ei ole virheetön ja joka on, voi sen kuuluisan kiven sitten heittää.  – – Tai ehkä ilma todellakin on Lapissa erittäin ummehtunutta. Se vain on ikävää, että fiksuja ja asiallisia lestadiolaistuttujanikin tämä tämmöinen leimaa, vaikka he eivät sitä leimaa ansaitse.

Lue myös:

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Uskovaiset homot ja lesbot (keskustelupalsta)

Yhteys-liike

SETAn kristillinen ryhmä Malkus

Homovanhemmat kasvattavat heterolapsia

R. K. :Kirkko ei puutu vanhoillislestadiolaisuuden homojen syrjintään

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

John Vikström: Oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus

Mainokset

8 kommenttia

Kategoria(t): homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, kiellot, Lapin Kansa, Lappi, lapset, painostaminen, perhe, sananjulistajat, seksuaalivähemmistöt, synnit, syrjintä, tasa-arvo, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta

8 responses to “Fil.toht. Seppo Lohi: ”Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

  1. Aleksanteri

    Mielestäni on hyvin outoa, että päätoimittajan seksuaalisella suuntautumisella tai parisuhteella olisi vaikutusta siihen tilaako lehteä vai ei. Eikös se epäusko ole synneistä suurin? Jos päätoimittaja on joka tapauksessa epäuskoinen, niin onko sitten enää merkitystä, elääkö hän samaa sukupuolta olevan kanssa samassa taloudessa? Miksi on ihan ok, jos päätoimittaja tekee synneistä suurinta, mutta samalla on ongelma, jos päätoimittaja tekee jotain pienempää syntiä? En ymmärrä.

  2. veeÄllä

    Niin, olikos meillä niitä erikokoisia syntejä? Mitteepä oot mieltä?

    Mutta, ihan oikeilla jäljillä olet, mielestäni lehden päätoimittaja ei kuitenkaan ole sama kuin koko lehti. Lehden sisältö tuskin kovinkaan paljon aiemmasta olisi muuttunut uuden päätoimittajan myötä…

  3. voi tätä suvaitsemattomuutta

    Ihmettelen niitä, kuten tämä simolainen pappismies, jotka ovat synkeän ahdasmielisiä yksilöiden seksuaalisen suuntautuneisuuden suhteen.
    Itse kävin lappilaisessa kirkonkylässä koulua, jossa opettajina olivat mm. Aino ja Irja (nimet muutettu) ja he asustelivat yhdessä opettajien ns. asuntolassa.
    Kylällä puhuttiin hyvistä ystävistä, mutta toki me kaikki tiesimme heidän suhteensa laadun. Sisältö taas ei meille kenellekään kuulunut eikä kuulu edelleenkään.
    He toimivat kirkkovaltuustoa myöten kansan valitsemina edustajina ja arvostettuina sellaisina. Ei heidän lesbosuhde vaikuttanut ainakaan negatiivisesti enempää meihin oppilaisiin kuin ympäristöönkään.
    Eikä tietääkseni tuo suhde myöskään ollut tarttuvaa sorttia.
    Tai miten sitten suuret lappilaiset taiteilijat; keulillaan Särestönimi ja muut. Tartuttivatko (tai tartuttavatko) he ’epidemiaa’ ympäristöönsä.
    Vanhoollisten ajattelun ydin on heidän omissa peloissaan; voi kauhustus jos minä olisin… voi kauhistus… mikähän tuo katse, ajatus, tunnetila minulla saunassa samaa sukupuolta olevaa kohtaan olikaan?
    Se on myös tietämättömyyttä joka tuon pelonseksisen tunteen aiheuttaa. Silloin pelkotilassaan ihminen haluaa kieltä asian ja haluaa kiellättää sen myös toisilta.
    Ja jos ei muuta, niin otetaan jumala ja oma jumaluus (so. hurskastelu) avuksi.
    Ei tässä(kään) muusta ole kysymys.
    Pelko ja epätietoisuus aiheuttavat hallitsemattomia käyttäytymismuotoja ja -tekoja.
    Sieltä kumpuaa myös tarve uskoon ja uskonnollisuuteen. Ihminen joka on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa ei tarvitse olemassa olonsa selityksiksi jumalia tai henkiä.
    Kokemukseni perusteella voin varmuudella sanoa, että lappilaiset ihmiset (ne, jotka eivät ole hurahtaneita) ovat avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia, sekä sivistyneesti ja inhimillisesti ajattelevampia, kuin monet tämän maan muiden aluekulttuurien kasvatuksen saaneet.
    On väärin sanoa, että lesbo tai homo ei voisi toimia Lapissa päätoimittajana, opettajana tai minä tahansa työntekijänä – asukkaana.

    Ps. mm. juutalaiset kielsivät sianlihan saastaisena, koska eivät tienneet tuolloin trikinistä mitään. Oli helpompaa ja luotettavampaa kieltää asia ”jumalaan” vedoten. Avioliitot säädettiin, jotta omaisuus peitytyisi oikealla tavalla, jne.

  4. Normihomo

    ”Olisi ollut suuri vahinko, jos Lapin Kansan päätoimittajaksi olisi tullut henkilö, joka asuu rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa ja heillä on vielä lapsia, Lohi kauhistelee.”

    Kauhistelee. Heillä on vielä lapsiakin?
    Niinkö se olisi että Seppo Lohen tapaisella ihmisellä on OK saada lapsia, mutta Korhosella ei saisi olla lapsia.!!

    • Efva

      Otappa realistisesti tämä asia. Olihan tuo todella törkeä loukkaus, ikään kuin meidän lapset olisivat ei-toivottuja ja sateenkaariperheet pahoja. Mutta ehkä tilanne oli se että vanha mies kohtasi ensi kertaa elävän homoseksuaalin. Sivistys ja tieto ei ole kerennyt Simoon asti. Elän itse suuressa vl-yhteisössä pääkaupunkiseudulla ja vakuutan sinulle että toisenlaistakin ajattelua on.

  5. Efva

    Johanna Korhonen on keskustalaisena ehdolla seurakuntavaaleissa.

    http://www.tulkaakaikki.net/vaalit2010_korhonen.html

  6. Pekka

    Onko vanhoillislestadiolaiset tosiaankin noin orjan asemassa suhteessa liikkeen johtohenkilöihin, että lopettavat päivälehdenkin tilaamisen jos joku Seppo Lohi taika muu vastaava ukko vl-liikkeen johtopaikoilta niin määrää.

    Eikö vanhoillislestadiolaiset rivijäsenet yhtään ymmärrä, miten heidän oma elämä jää elämättä joutuessaan noudattamaan orjallisesti noiden Seppo Lohen kaltaisten heppujen säätämiä kielto- ja määräyslistoja omassa eläessä.

    Kysyn vielä, nämä Seppo Lohen kaltaiset ukotko määrää mitä lehtiä tavalliset rivi-vl-lestadiolaiset saa kotiinsa tilata?
    Nyt minä alan paremmin ymmärtämään mistä vl-lestadiolaisuuden pimeydenpurot saa alkujuurensa; liikkeen johtohenkilöt määrää mitä lehtiä vl-liikkeen rivijäsenet saa lukea ja tilata. Liikkeen vaikutushenkilötkö siis todella määrää senkin mitä lehtiä vl-lestadiolaiset rivijäsenet saa lukea ja itselleen kotiinsa tilata??? Voi kauhistusten kauhistus!!! Kyllä on pimeää porukkaa.
    Eipä ole mikään ihme vaikka kaikkinainen ahdistus ja ankeus, kuten pedofilia ja sen peittely on tuossa liikkeessä pesinytkin.
    Miksei ev. lut. kirkko potkaise noita vl-lestadiolaisia kirkosta pois?

  7. Oululainen vieras

    Kyllähän lappi on tosi mustaa aluetta, ihan keskiaikaa, sivistyksen ja kristinuskon laupeuden osalta kun tuollaista kuin Seppo Lohi päästää suustaan (oliko se nyt aivan varmasti suusta?) Itse en kuulu niin sanottuun seksuaaliseen vähemmistöön mutta en minä vihaa ja pelkää heitä, eivät he ole ihmistä kummempia ja kyseinen kohta raamatussa joka kieltää homoseksualismin on vähän kyseenalainen koska alkuperäisessä tekstissä puhutaan penetraatiosta jonka merkitys on moniulotteisempi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s