Ystäviä laidasta laitaan


Olen itse vl, ja halusin kirjoittaa tänne siitä että kyllä uskovaisen mielestä kaikki ihmiset on ihan yhtä arvokkaita, uskoivat ne mihin vain. Minulle on ihan sama esimerkiksi värjääkö joku toinen hiuksiaan vai ei, tai onko hän homo tai ei.  Ainakin minulla on ystäviä ihan laidasta laitaan. Mutta toki joidenkin kanssa ”menomestat” on erit, eli ei kaikkia asioita tule jaettua ”ei uskovaisen” kanssa.musiikki vl P

Sama kun minä en kiroile, ja jos joku kiroilee minun seurassa ja pyytää sitä minulta anteeksi, niin se on raivostuttavaa. Mulle on ihan sama, kuinka paljon joku kiroilee, ei minun edessä tarvitse esittää siveyden sipulia jos ei sitä ole. Minulle kelpaa kaikki ihmiset sellaisenaan kuin ovat.

Niin kuin Raamatussakin sanotaan, että vain Jumala tuomitsee elävät ja kuolleet, se ei ole minun tehtävä. Uskon vain omasta puolestani, enkä ajattele mihin muut ehkä joutuvat, se olisi väärin.

Meistä vl-uskovaisista ajatellaan monesti ties mitä… Ja meitäkin on varmasti moneen lähtöön, niin kuin kaikkia muitankin ihmisiä. Minä hyväksyn muutkin ihmiset, ja olen heidän kanssaan ystäväkin, ja toivon että minua ei leimattaisi uskonnon perusteella, vaikka sitäkin kyllä sattuu. Luulen että moni on samaa mieltä että leimaaminen on aina väärin, tekee sen sitten uskovainen tai ei-uskovainen.

(Ella)

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

6 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, ihmisoikeudet, kiellot, leimaaminen, meikkaaminen, normit, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tuomitseminen, ystävyys

6 responses to “Ystäviä laidasta laitaan

  1. veeÄllä

    Aivan, Ella. Olen samoilla linjoilla kanssasi. Uskovaisen (tai sanotaanko että ihmisen yleensäkin) tulisi pyrkiä kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti ikään, ulkonäköön tai uskontokuntaan riippumatta. Joskus kun lueskelin asioita hoitokokouksista, muistelisin lukeneeni silloin tilanteesta, jossa puhuteltiin uskovaista naista, joka oli istunut kirkossa erään ns. ”synteihinsä sidotun” tuttavansa vieressä. Tuollaista kaveeraamista ei missään tapauksessa silloin hyväksytty. Vai olikohan tuo vain ääriesimerkki?

    Huomaan kuitenkin myös meissä vl:ssä rasismia, arvostelua ulkonäön, tapojen ja olemuksen mukaan. Mielestäni se ei ole oikein, Jeesuksen oppeja (rakkauden kaksoiskäsky jne) jos (ja kun) noudatamme. Muistaakseni Uudessa Testamentissa sanotaan, että meidän tulisi pyrkiä tulemaan toimeen kaikkien kanssa, mikäli se meistä riippuu. Aika hyvä ohjenuora jokaiselle ihmiselle noudatettavaksi!

  2. Ohikulkija

    Niinkuin kaikissa yhteisöissä, uskovaisilla voi olla monenlaisia ajatustyylejä. Meitäkin on moneen junaan, ja osa jää viel asemallekin.

  3. minä

    Ei tuo Raamatun lause ihan noin ole.
    Tuo on varmaan uusi käännös.

  4. Sukulainen

    Moni ei vl on saattanut loukkaantua siitä kun joillakin on esim. sukujuhlissa vaikeaa tervehtiä kädestä, siis kätellä, muita kuin lestadiolaisia. Kun ei välttämättä tiedä mitä sanoa.

  5. Deisi

    Ei yhtään hän luotansa sulje, ei karkoita ketään pois.
    Maan alimpiin paikkoihin astui Hän-kantaen ristiään. Ja verehen viittansa kastui, Repi piikit puhtaan pään.
    Mutt”alas, oi alemma vainen Kävi tuskien raskas tie. Sinne missä vain syntinen nainen Sekä ryöväri yössä lie.
    Kun kieltäjän kurjan hän kohtaa, ei vältä vaan luokseen käy. Ja rakkaus silmissä hohtaa, Ei kostoa vihaa näy.
    Ja alemma vieläkin tulla Hän tahtois` jos siellä ois Joku tunnolla haavoitetulla, Jotta korjata kurjan vois.
    Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois. Ei yhtään Hän luotansa sulje. Ei karkoita ketään pois.
    Sanat Martta Kaukomaa(1895-1992)

  6. Deisi

    Lisäys: Laulun sanat alkavat: Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois, Ei yhtään Hän luotansa sulje jne.
    Sanat kuvaavat hyvin miten Jeesus Kristus suhtautui syntisiin, ryöväreihin, kurjiin, haavoittuneella tunnolla oleviin. Jeesus on esikuvamme (1 Piet.2:21)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s