Pyhyys ja heikko veli


Päivämies -lehti kosketteli pääkirjoituksessaan 28.10.2009 pyhyyden kokemusta. (Pääkirjoitus alempana.)Päivämies

Pyhyys on vaikea asia. Siihen on on jotenkin hankala tarttua ja saada siitä otetta. Ilmeisesti se sisältää jotakin sellaista oleellista jumaluuden olemuksesta, jota ei pysty järjellä, aisteilla eikä tunteellakaan käsittelemään. Siihen on siis kätkettynä salaisuus.

Pyhän kokemus tulee mielestäni parhaiten todeksi silloin, kun ihminen on läsnä toiselle ihmiselle ja missä tämän takia on myös Jumala ja Kristus läsnä. Usein pyhä paradoksaalisesti on läsnä arjen tilanteissa, missä ihminen on raadollisimmillaan, kuten häpeän, sairauden ja syyllisyyden kohdatessa.

Pyhä kristillisessä mielessä useimmiten ymmärretään Jumalalle erotetuksi.

Päivämies ilmaisee asian näin:

”Hengellisessä ja uskonnollisessa mielessä pyhä on tavallisesta tai maallisesta konkreettisesti tai kuvaannollisesti erotettua tai erillään pidettyä.”

Vanhoillislestadiolaisuudesta  keskusteltaessa on aiheellista esittää kysymys, kuka erottaa, mitä tai kenet.

Päivämies jatkaa:

”Yksityisyyden ja yksilön suoja on arvokas asia. Haasteellista on rajanveto suhteessa yhteisöllisyyteen. Kuinka suojella yksilöä niin, että ei suojeltaisi samalla rikollisuutta”.

Päivämies viitannee tässä kohdassa julkisuudessa esillä olleeseen vaalirahakohuun ja etenkin pääministerin lautakasajupakkaan.

Keskustelupalstoilla on kuitenkin etsitty tästä merkityksiä lestadiolaisuuden hoitokokouksiin ja niiden ongelmallisuutta muun muassa uskonnonvapauden suhteen sekä yhteisön että etenkin yksilön näkökulmasta.

Edelleen PM:

”Maallistuminen on vakava asia ja pyhien asioiden muuttumiseen liittyy uhka. Pyhyyden aliarvioiminen saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin. On turmiollista, jos uskon silmissä sumenee pyhä yhteinen seurakunta.”

Seurakunta on perinteisesti ollut vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä erityisen pyhä asia. Pyhäksi seurakunnan tekee erityisesti opin korostus, jonka mukaan itse Pyhä Henki jatkuvasti ilmoittaa seurakunnalleen mm. seurapuheiden kautta tahtoaan.

Ahkerasti viljeltyjä Raamatunkohtia ovat sellaiset, joissa seurakuntaa kehotetaan kuulemaan, mitä ”Henki sanoo seurakunnille”. Tällaisia viitteitä löytyy erityisesti Ilmestyskirjasta. Tikkaat 2

Tätä on alettu kutsumaan etenkin liikkeen ulkopuolelta ns. jatkuvan ilmoituksen opiksi ja johtaa vääjäämättä kuuliaisuuden korostamiseen ja korostumiseen seurakunnan opetuksessa. Pahimmillaan pyhyyden olemus saattaa ohentua ulkokohtaiseksi kuuliaisuusretoriikaksi.

Liikkeen sisällä on  viime aikoina ilmentynyt voimakkaana ns. yhteisen rakkauden ja heikon veljen tukemisen ajatus. Tässä on nähty paitsi oikea suuntaista pyrkimystä heikon veljen ja sisaren tukemiseen myös valta- ja kontrollipyrkimyksiä.

TT Kari Kuula on teoksessaan Hyvä, paha ja synti (2004) ansiokkaasti käsitellyt niitä vaikeuksia, joihin kristillisyys kautta aikojen on ajautunut noudattaessaan liian yksisilmäisesti Paavalin ohjetta ns. heikon veljen tukemisesta.

Kuula tarkoittaa sellaisia tilanteita, joissa kaikkien on seurakunnassa toimittava niiden ehdoilla, joiden omatunto on herkkäviritteisin.

Yleissäännöksi otettaessa tämä voi johtaa tilanteeseen, että eettiseltä ja teologiselta arviointikyvyltään heikot määräävät koko yhteisön käytännön. Kohotessaan mahdollisesti mielipidejohtajiksi tällaiset henkilöt siirtävät näkemyksensä toisillekin. Edelleen virheelliset käsitykset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja ongelma syvenee entisestään.

Paavalin ohjeen seuraamisesta saattaa olla kauaskantoisia seurauksia. Käytäntö ei enää rakenna vaan pikemminkin taannuttaa ja hajottaa seurakuntaa.

Mielestäni vanhoillislestadiolaisuus on ajautunut vaarallisen pitkälle tällä tiellä.

(Nimim. Delilah1 alias Reflektio)

Lue myös:

Kalevi D. Corppi: Voittonen:  Meidän katseemme ei yllä niinsanottuun makuukamariin

”Pyhän kokemus on aina yksilöllinen” , sanoo Riitta Myllys (Lea Lappalainen. Pyhän kätketty kutsu. Sana-lehti 7.1.2010).

Kuula, Kari 2004. Hyvä, paha ja synti: johdatus Raamatun etiikkaan. Kirjapaja.

Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Keskustelu heikon veljen opista Samuelin Torvi-blogissa.

Pyhiä asioita

Sanotaan, että sana pyhä on suomenkielessä sukua sanalle piha. Ilmeisesti on tarkoitettu aluetta, jonka käyttö on ollut kiellettyä tai rajattua. Maalaisyhteisössä arvostettiin naapureiden pihaaluetta, ja samaa yksityisyyttä halutaan vaalia vieläkin myös omakotialueilla.

Hengellisessä tai uskonnollisessa mielessä pyhä on tavallisesta tai maallisesta konkreettisesti tai kuvaannollisesti erotettua ja erillään pidettyä. Ajanlaskussa pyhänä on pidetty päivää, joka eroaa arjesta. Arki on varattu työlle ja sunnuntai pyhitetty lepoa varten. Jako pyhän ja arjen välille oli Jumalan tahto ja liittyi oleellisesti ihmisen luomiseen. Viikoittaisen lepo päivän pyhittäminen oli niin tärkeä asia, että hän liitti sen elämää suojelemaan tarkoitettujen käskyjen joukkoon.

Aika tuo sanalle pyhä uusia merkityksiä. Samanaikaisesti sanan aiemmat merkitykset katoavat tai laimenevat. Viimeaikaisessa keskustelussa esimerkiksi lähdesuojaa on pidetty avian erityisen pyhänä asiana. Yksityisyyden ja yksilön suoja on arvokas asia. Haasteellista on rajanveto suhteessa yhteisöllisyyteen. Kuinka suojella yksilöä niin, että ei suojeltaisi samalla rikolli suutta?

Kun on keskusteltu kauppojen sunnuntaiaukiolosta, on oikeutetusti vaihdettu ajatuksia myös pyhäpäivän perinteistä. Maallistumisen vaikutukset näkyvät lepopäivän pyhittämisessä Jumalan sanalle. Viisipäiväisen työviikon vapaa lauantai on muuttunut lepopäiväksi. Sen jälkeen on voimia tarttua pyhäpäivänä arkisiin askareisiin tai lähteä shoppailemaan.

Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivästä 1.11. ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. Muistojemme kohteena ovat kaikki kristikunnan marttyyrit ja muut Kristuksessa kuolleet.

Pyhitykselläkin on rajansa. Augsburgin tunnustuksessa erityisesti varoitetaan kääntymästä pyhien puoleen apua pyytääksemme. Raamattu asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi.

Pyhäinpäivä ei muistuta meitä vain kuolleista pyhistä. Jokainen Jumalan lapsi on pyhä. Uskosta osallisena hän elää pyhien yhteydessä. Uskontunnustuksessa lupaamme uskoa pyhien yhteyteen, pyhään yhteiseen seurakuntaan. Uskosta osallinen näkee vain uskon kautta näkymättömän seurakunnan. Luther to teaa: “Minä uskon, että maan päällä on olemassa pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan Pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana, yhdessä uskossa, mielessä ja käsityksessä, omaten monenlaisia lahjoja, mutta yksimielisenä rakkaudessa, ilman lahkoja ja eripuraisuuksia.”

Maallistuminen on vakava asia, ja pyhien asioiden muuttumiseen liittyy uhka. Pyhyyden aliarvioiminen saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin. On turmiollista, jos uskon silmissä sumenee pyhä yhteinen seurakunta.

Päivämies 44/2009 (Kirjoittajan nimeä ei ole mainittu.)

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, keskustelu, kiellot, kilvoittelu, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, totteleminen, vallankäyttö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s