Lapselta ei kysytä


Olen asunut lapsuuteni Pohjois-Suomessa, käynyt lestadiolaisten oman (eli SRK:n) rippikoulun ja osa perheestäni kuuluu liikkeeseen. Meitä on 13 lasta.

Olen tehnyt joitakin vuosia sitten pitkän harkinnan jälkeen valintani, etten halua jatkaa siinä uskossa, enkä siis ts. ”tee parannusta” kuten he sanovat. Todellinen kristillisyys on mielestäni jossain muualla.

He ovat keskuudessaan toisilleen avuliaita ja muodostavat vahvan sosiaalisen verkoston. Muille lähimmäisille ei sitten tarvitse olla auttavainen ja jos joku heistä ”hairahtuu”, häntä puhutellaan ja suljetaan julmasti yhteisöstä.

Hedelmällisessä iässä ja avioliitossa olevat naiset synnyttävät lähes joka vuosi, eikä siinä haittaa vaikka pienten lasten äiti suistuisi mieleltään sairaaksi voimien uupuessa, tai jopa menehtyisi, se on vain hyvä osa koska pääsee taivaaseen. Ja jopa saatetaan vaan lodutella että Jumala antaa miehelle uuden vaimon ja lapsille uuden äidin.

Kukaan ei näissä keskusteluissa ota esiin sitä, millaista on lapsena kasvaa 13 sisaruksen kanssa, mitä siitä voi pahimmillaan seurata lapsen psyyken kehitykselle. Pysyvästi.

Usein puhutaan äideistä, toteutuvatko äitien oikeudet jne. Mutta lapsista harva puhuu. Miten joku 8-vuotias saattaa hoitaa viittä pienempää sisarustaan tai miten 15-vuotias murkkuikäinen poika jää täysin vaille tarvitsemaansa huomiota, kun vanhemmilla on täysi työ kymmenen nuoremman kanssa. Nämäkin asiat tulee myös ottaa keskusteluun. Lapsen näkökulma!

Naisena en voisi koskaan hyväksyä sitä, että minulle ei itselläni eikä puolisollani olisi oikeutta ratkaista lisääntymiseemme liittyviä asioita. Olisin todellakin synnytyskone, jopa monet hyvin koulutetut vl-naiset ovat sitä! Katsoin hiljattain Ylen Arkistosta Voimala-ohjelman, jossa käsitellään ehkäisykieltoa naisen kannalta. Ohjelmassa olleet kaksi nuorta lestadiolaisnaista olivat harvinaisen naiiveja, ollakseen niin pitkälle kouluttautuneita. Luulenpa, että elämä opettaa heitäkin, kunhan ikää ja kokemusta tulee lisää.

Olen istunut elämäni aikana monissa seuroissa ja kuunnellut maallikkosaarnaajien puheita. Hämmästyttävän vähän eväitä niistä on jäänyt. Yleensä puhujat yrittävät kiihottaa kuulijansa jonkinlaiseen onnen tilaan, oman yhteisön itseihailun transsiin. Ennen vanhaan puhujan piti kiihottaa kuulijat hyppelemään ja kiittämään hokemalla Jeesusta,mutta enää sitä ei esiinny.

Hienoa, että aiheesta keskustellaan netin avoimilla foorumeilla. Kauan he ovatkin toimineet suljettuna yhteisönä  eikä julkisuudessa ole oltu kiinnostuneita liikkeen tietyistä kyseenalaisista säännöistä.

(kirj. ”Omasta valinnasta”)

Samaan teemaan liittyvää:

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074 [Katsottavissa vain 26.2.2011 klo 21.00 saakka.]

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Ihmisoikeusliitto ry.: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, eroaminen uskosta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, tasa-arvo, uskon jättäminen, vallankäyttö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s