Mitä uskovaisuus on?


Ajattelin valaista tietämättömille jotka usein kyselee meidän uskosta. Siis tästä ”vanhoillislestadiolaisuudesta”, joka on oikeastaan haukkumanimitys.  Lars Leevi Laestadius ei varsinaisesti tätä uskoa perustanut, vaikka hänen nimensä mukaan meitä lestadiolaisiksi kutsutaankin. Samoin uskovia on ollut jo Raamatun aikana. Ja juuri Raama-tun opetuksia noudattamalla ja niihin uskomalla ollaan uskovaisia. Emme me  siis ”tulkitse” Raamatun opetusta oman mielemme mukaan, jotta saataisiin elämä enemmän oman mielen mukaiseksi. Vaan me uskotaan Jumalan sana juuri sillä tavalla kuin se on Raamattuun kirjoitettu.

Myös esim. Martti Luther oli aika-naan uskovainen noudattaessaan Raamatun neuvoja. Hänhän oli uskonpuhdistuksessa suuressa roolissa aikanaan Saksassa, jolloin taisteltiin harhaoppisuutta, kuten anekauppoja vastaan. Sielun pääsyä taivaaseen avitettiin siihen aikaan rahalla. Luther nousi tätä väärää opetusta vastaan.

Luther on myös kirjoittanut Katekismuksen, jossa Kristin-oppia selkeästi selitetään ja meilläkin uskovaisten rippikoulussa käydään läpi.

Meidän mielestä tämä on ainut oikea usko siksi, koska me pyrimme elä-mään niinkuin Raamatussa sanotaan. Eli lestadiolaiset noudattavat Raamatun oppia aivan Raamatun mukaan.

Ja nämä tietyt ulkoiset tunnusmerkit, jotka ei-lestadiolaisille tuntuvat ole-van niin suuressa osassa, tulevat meillä luonnostaan oman uskon-ymmärryksen ja omantunnon asioina. Siis esimerkiksi lasten vastaan ottamiseen taikka televisiottomuuteen  ei meitä kukaan  pakota eikä vaadi!

Meiltä aina kysellään näista ”säännöistä”. Ei ole mitään sääntöjä.  Luulisi että on helppo symmärtää  kun näin se asia on.

Me tehdään niinkuin omatunto neuvoo. Minun omatunto antaa pitää kaulakorua ja sormuksia, muttei korviksia. Ei sitä voi selittää järjellä, koska se on uskonasia. On paljon asioita, joita te ei-uskovaiset ette yksinkertaisesti voi ymmärtää.

Asiat selkenee vain uskon kautta. Ei niitä voi järkeillä.

Vaikka olemme uskovaisia, mekin lankeamme syntiin, kuten muutkin ihmiset. Me siis emme ole sen parempia kuin muutkaan ihmiset, mutta me pyrimme taistelemaan syntiä vastaan.  Ja karttamaan sellaisia asioita, jotka tiedämme vaikeiksi vastustaa. Ja jotka voivat olla uskomisen estei-tä eli käyvät elämässä tärkeämmiksi kuin usko.

Tällaisia asioita ovat mm. alkoholi, huumeet, esiaviollinen seksi, meikkaaminen, tietynlainen musiikki, elokuvat, teatteri, konsertit jne.

Emme pyri eristäytymään maailmasta vaan elämme tässä maailmassa, mutta emme elä tämän maailman menon mukaan. Kun usko on synnyttänyt oikean mielen ja halun uskoa, on sydämessä onni ja rauha. Ja emme tarvi ulkoa asetettuja säännöksiä, vaan kaikkiin asioihin löytyy sydämen tahto.

Niin, ja lopuksi että rauhanyhdistyksellä ovat ovet avoinna jokaiselle. Seuroihin ovat kaikki tervetulleita.

(JoP)

*    *     *

Kuvassa hepreankielisen Raamatun sivu, käsikirjoitus n. 1000 jKr.

Lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: Its a Sin

Johannes Alaranta: Fundamentalisti!

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja Kaupunki 20.9.2010.

“Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde 

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Lotta: Jumalan kuva. Irti kahleista -blogi.

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

5 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, bans, concept of sin, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, forbidden things, fundamentalismi, hengellisyys, historia, Jumalan sana, käskyt, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, luterilaisuus, meikkaaminen, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, rippikoulu, seurakuntaoppi, synnit, syntilista, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

5 responses to “Mitä uskovaisuus on?

  1. Maitojyvä

    “Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.”
    1. Kor. 14:20

  2. Kielipeliä

    Onko sillä väliä käytetäänkö ilmaisua ”voivat olla uskomisen esteitä eli käyvät elämässä tärkeämmiksi kuin usko” vai käytetäänkö ilmaisua ”sääntö”. Joka tapauksessa tosiasia on, että tiettyjä asioita ei saa tehdä, jos haluaa tuohon uskoon kuulua.

  3. Kysyvän paikalla

    ”Tämä on ainut oikea usko siksi, koska me pyrimme elämään niinkuin Raamatussa sanotaan. Eli lestadiolaiset noudattavat Raamatun oppia aivan Raamatun mukaan.” -Näinköhän?

  4. Uskovainen isä

    Kielipeliä, siinä se juju onkin. ”Nämä eivät ole sääntöjä, mutta uskovainen ei halua”.

    Viimeisimmässä Päivämiehessä oli hieno kirjoitus musiikista. Jutussa kehoitettiin jokaista kuuntelemaan omantunnon ääntä. Sen pitäisi sanoa mikä on hyvää ja mikä huonoa musiikkia. Mutta auta armias, jos joku yhyttää sinut kuuntelemasta jotain muuta kuin klassista, isänmaallista marssia tai siionin lauluja eli virsiä, niin et ole oikealla tavalla uskomassa.

    • minä vain

      Kukaan ei pelastu NOUDATTAMALLA Raamatun ohjeita, vaan ARMOSTA USKOMALLA HERRAAN JEESUKSEEN KRISTUKSEEN!!!!!!!!!! Ja vanhoillislestadiolaisuudessa Jeesus on vain sivuseikka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s