Hautamäki: ”Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”


– Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni tutustuisi omakohtaisesti vanhoillislestadiolaisuuteen ja sen käsityksiin, eikä tyytyisi kuulopuheisiin, joiden välittämät tiedot ovat usein virheellisiä tai värittyneitä, totesi SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki vuonna 2007.  Hän julkaisi Kalevassa vastineen mediassa käytyyn keskusteluun .

Hautamäen kirjoitus on viime vuosien ainoa SRK:n julkinen vastaus keskusteluun, jota on käyty ja käydään herätysliikkeen sisäisestä tilasta. Siksi se on merkittävä.

Maltillisesti mutta tiukasti Hautamäki  puolustaa vanhoillislestadiolaisuudelle ominaista ajattelutapaa, jonka mukaan  sisäisesti ongelmallisiksi koetut asiat, jotka liittyvät  yhteisön menettelytapoihin ja Raamatun tulkintaan, eivät ole  yhteisön ongelmia vaan kaikissa tapauksissa erillisten yksilöiden yksityisiä ongelmia. Ajatellaan niin, että ristiriidat johtuvat rajallisten ihmisten synnillisyydestä.

Hautamäki kumoaa Stiven Naatuksen ja Kalevan pääkirjoitustoimittajan esittämän keskustelutarpeen herätysliikkeen menettelytavoista,  todeten, että liikkeen sisällä on aina käyty avointa keskustelua ja käydään edelleen.  

Anonyymilla nettikeskustelulla ei ole uskonyhteisön kannalta merkitystä eikä uskovaisilla ole sellaiseen tarvetta. Yleisönosastokeskustelu ei kuulu vanhoillislestadiolaisuuteen.

Hoitokokousvuosiin liittyvää tutkimustakin on valmisteilla.

Hautamäen kirjoitus osoittaa, että herätysliikkeen sisällä on olemassa melko lailla erilaisia näkemyksiä  tilanteesta. Johdon näkemykset ja ruohonjuuren näkemykset eivät aina kohtaa. Tämä ristiriita ei ole suinkaan ennenkuulumaton yllätys. Se on tuttu ilmiö erilaisissa inhimillisissä yhteisöisssä, olipa puhe tavallisista maallisista yhteisöistä tai seurakunnista. Johdon näkemykset perustuvat johdolla olevaan  käsitykseen yhteisön sisäisestä tilasta.

Kirjoituksen yhtenä käynnistäjänä oli Kalevan pääkirjoitus 12.9.,  ja herätysliikkeeseen kuuluvan teologi Stiven Naatuksen toivomus, että lestadiolaisuudessa voitaisiin käydä avointa keskustelua  liikkeen lähihistoriasta.

Naatuksen tavoin Kaleva kannusti herätysliikkeen jäseniä myönteisellä tavalla voittamaan keskustelukulttuuriin  liittyvät vaikeudet.

Kalevan pääkirjoitus:  Avoimuus auttaisi herätysliikettä

”Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä on viikon ajan väreillyt sekä pinnan alla että päällä. Näyttää siltä, että liikkeessä testataan nyt sen kykyä käydä sisäistä keskustelua ja liikkeen johdon herkkyyttä kuulla kannattajiensa erilaisia äänenpainoja.

Hälyn taustalla on oululaispastori Stiven Naatuksen viimekeväinen käynti teatterissa katsomassa Fundamentalisti-näytelmää sekä hänen Kalevalle aiheesta antamansa haastattelu.

Nämä teot suututtivat osan liikkeen väestä niin, että Naatuksen nimi pyyhittiin pois ensi kesän rippikoululeirien pitäjien listasta.

Oli Naatuksen hyllytyspäätös sitten yhden tai kahden henkilön taikka suuremman joukon tekemä ratkaisu, se oli hätävarjelun liioittelua. Näin yksin siksi, että pastori tuli teatteriin Kalevan pyynnöstä eikä omasta aloitteestaan. Teatteriesityksen seuraaminen taas pohjusti keskustelua tärkeästä uskonnollisesta teemasta, fundamentalismista. On vaikea ajatella, ettei kirkon virassa olevalla papilla olisi oikeutta siihen keskusteluun osallistua. Pyydettäessä siihen on pikemminkin velvollisuus. Hän toimi fiksusti, ja häntä pitäisi pikemminkin kiittää siitä.

Kalevan haastattelussa Naatus käsitteli teemaa avoimesti ja kiihkottomasti, perustellen myös herätysliikkeensä perinteisiä opillisia näkemyksiä ja niiden noudattamista. Hän myös haastoi suuren yleisön katsomaan peiliin puhumalla valtavirtafundamentalismista – siitä, kuinka yhteiskunnassa joidenkin asioiden pitäisi olla niin kuin enemmistö katsoo. Todennäköisesti lukijoiden ymmärrys vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan haastattelun ansiosta pikemminkin kasvoi kuin heikkeni.

Naatus nosti esiin myös herätysliikkeensä keskustelukulttuurin vaikeudet. Se saattoi olla raskauttavaa.

Vanhoillislestadiolaisuus avautui ulospäin jo parikymmentä vuotta sitten, mutta avoin mielipiteenvaihto herätysliikkeen perinteistä ja historian kipukohdista on liikkeen sisällä yhä olematonta. Senkin takia paineet purkautuvat internetin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa.

Muutama yritys avoimemman keskustelun avaamiseksi on viime vuosien aikana tullut, mutta liikkeen johto tuntuu avausten edessä vetäytyneen kuoreensa. On vaikea nähdä, että tämä toimintatapa voisi kovin kauan jatkua. Se ei yksinkertaisesti ole nykymaailmassa enää toimiva tapa käsitellä vaikeita asioita, ei edes hengellisessä liikkeessä.”

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäen vastine

”Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen uskonkäsityksistä sekä vanhoillislestadiolaisten elämäntavoista käy aika ajoin vilkkaana erityisesti liikkeeseen kuulumattomien keskuudessa.

Mielipiteitä ilmaistaan pitkälti internetin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa. Jonkin verran asia on levinnyt myös lehtien palstoille.

Viime aikoina yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena on ollut liikkeen menneisyys, erityisesti 1970-luvun ”kipukohdat”. Jotkut ovat vaatineet puolueetonta tutkimusta tuon vuosikymmenen tapahtumista.

Keskiviikkona 12.9. Kalevan toinen pääkirjoitus käsitteli vanhoillislestadiolaisuutta otsikolla ”Avoimuus auttaisi herätysliikettä”. Kirjoituksessa epäiltiin liikkeen ”kykyä käydä sisäistä keskustelua” ja samalla ”liikkeen johdon herkkyyttä kuulla kannattajiensa erilaisia äänenpainoja”.

Kirjoittaja arvioi vanhoillislestadiolaista keskustelukulttuuria olemattomaksi: ”Vanhoillislestadiolaisuus avautui ulospäin jo parikymmentä vuotta sitten, mutta avoin mielipiteenvaihto herätysliikkeen perinteistä ja historian kipukohdista on liikkeen sisällä yhä olematonta. Senkin takia paineet purkautuvat internetin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa.”

Vanhoillislestadiolaisten keskustelukulttuuriin ei kuulu yleisönosastokirjoittelu eikä nimimerkin taakse piiloutuminen. Liikkeen piirissä käydään keskustelua eri tahoilla ja tasoilla avoimesti omana itsenä.

Paikalliset rauhanyhdistykset järjestävät vuosittain kymmeniä tilaisuuksia uskoon ja kristittynä elämiseen liittyvistä kysymyksistä. Vuotuisten suviseurojen yhteydessä järjestetään kaksi suurta kokousta: yli tuhat osanottajaa kokoava puhujien ja seurakuntavanhinten kokous sekä SRK:n vuosikokous, johon kukin jäsenyhdistys lähettää edustajansa.

Lisäksi eri tiedotusvälineiden edustajat kutsutaan suviseurojen tiedotustilaisuuksiin.

Näissä keskustelutilaisuuksissa jokaisella läsnäolijalla on vapaus ilmaista mielipiteensä. Tämän lisäksi lukuisat kahdenkeskiset tai pienemmissä ryhmissä käytävät keskustelut suovat mahdollisuuden puhua asioista, jotka askarruttavat.

SRK:n vuosittain järjestämillä noin 200 leirillä oleellisena osana ohjelmaa ovat keskustelut eri aihepiireistä, myös kristityn elämän ja liikkeen historian kipeistä kysymyksistä. Viestit näistä eri puheenvuoroista kertovat toista kuin ne kannanotot, joiden julkisuudessa esitetään olevan liikkeen ”kentän ääni”.

Vanhoillislestadiolaisuutta 1900-luvun aikana kohdanneiden useiden hajaannusten aikana ja niiden jälkeen on järjestetty lukuisia keskusteluja ja sovintokokouksia. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan ole estäneet hajaannuksia eivätkä korjanneet syntyneitä repeytymiä.

Yksittäisten henkilöiden kohdalla keskustelut ovat saattaneet johtaa myönteiseen tulokseen. Kokonaisuutena niille on kuitenkin ollut tyypillistä, että liikkeestä erkaantuneet eivät ole olleet valmiita luopumaan omaksumistaan käsityksistä, jotka ovat poikenneet vanhoillislestadiolaisuuden opetuksista.

”1970-luvun sielunhoidolliset keskustelut”

1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty ”hoitokokouksiksi”. Näitä tilaisuuksia, niihin johtanutta kehitystä ja niissä ilmenneitä kipukohtia on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä jälkikäteen käsitelty, toisin kuin julkisuudessa on väitetty. Ranuan suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa vuonna 1989 silloinen SRK:n pääsihteeri Voitto Savela piti noista tapahtumista alustuksen, jonka johdolla käytiin laaja keskustelu.

Sen lisäksi kyseisen vuosikymmenen tapahtumia on käsitelty kolmessa SRK:n vuosikirjassa (Jumala rakentaa kaupunkiaan 1989, Taistelusta rauhaan 1990 ja Muutoksen keskellä 2007). Rauhanyhdistysten omissa historioissa ja historiikeissa on käsitelty myös asioita, jotka ovat synnyttäneet ristiriitoja ja olleet kipukohtina yhdistyksen sisällä.

Yksilöiden tietosuojan ja ihmisarvon kunnioittamisen vuoksi tällaisia asioita voi kuitenkin käsitellä julkisesti vain yleisellä tasolla.

”Vaikeistakin asioista osataan keskustella”

Parhaillaan on tekeillä kaksi laajaa historiallista tutkimusta vanhoillislestadiolaisuudesta. Filosofian tohtori Seppo Lohen teos Suuret hajaannukset  ilmestynee tänä syksynä. Se käsittelee 1800- ja 1900-luvun taitteen suuria hajaannuksia ja niiden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Tuossa hajaannuksessa muotoutuivat omiksi ryhmikseen esikoislestadiolaisuus, uusheräys ja vanhoillislestadiolaisuus.

Filosofian tohtori Ari-Pekka Palola tekee tutkimusta SRK:n toiminnasta vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestönä vuosina 1906–1961. Tutkimus tarkastelee myös tuona ajanjaksona tapahtuneita hajaannuksia.

Jatkona näille tutkimuksille käsitellään aikanaan SRK:n historiaa vuodesta 1962 nykypäivään. Tämä tutkimus pitää luonnollisesti sisällään 1970-luvun tapahtumien tarkastelun. Lisäksi tänä syksynä on ilmestynyt filosofian maisteri Jani Alatalon tutkimus Kohti avoimuutta. Vanhoillislestadiolaisuuden käsittely julkisuudessa ja vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen julkisuuteen Suomessa vuosina 1976–1984.

Edellä mainitut esimerkit osoittavat virheelliseksi väitteen, ettei vaikeista asioista olisi keskusteltu ja ettei niitä kyettäisi käsittelemään vanhoillislestadiolaisuuden piirissä.

”Kukaan ei ole synnitön”

Yksi vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden keskeisistä käsityksistä on, ettei kukaan ole virheetön ja synnitön. Jumalan poika syntyi ihmiseksi sitä varten, että syntinen saisi syntinsä anteeksi. Hänen valtakuntansa on anteeksiantamuksen valtakunta. Tätä sanomaa vanhoillislestadiolainen kristillisyys haluaa välittää.

Vanhoillislestadiolaisten hartaustilaisuudet, seurat, ovat kaikille avoimia. Niistä ilmoitetaan julkisesti lehdissä ja nykyisin myös internetissä. Jokainen voi tulla kuuntelemaan, mitä siellä opetetaan. Monilla alueilla voi seurapuheita kuunnella myös radiosta.

Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni tutustuisi omakohtaisesti vanhoillislestadiolaisuuteen ja sen käsityksiin, eikä tyytyisi kuulopuheisiin, joiden välittämät tiedot ovat usein virheellisiä tai värittyneitä.

Alatalo toteaa tutkimuksessaan ”Jos joku vielä 2000-luvulla esittää, että lestadiolaisuuden pitäisi olla avoimempaa, kyse on lähinnä henkilön haluttomuudesta tutustua lestadiolaisuuteen. Lestadiolaisuus kuitenkin on paljon muutakin kuin julkisuuteen näkyvät poikkeamat keskivertosuomalaisten elintavoista.”

Apuna vanhoillislestadiolaisuuteen tutustumisessa voivat olla SRK:n kotisivut (ww.srk.fi) ja julkaisut.

”Keskustelu Internetissä ei hedelmällistä”

Mielestäni keskustelu lehtien palstoilla tai internetissä ei ole kovin hedelmällistä. Avoin, suora yhteys ja henkilökohtainen ajatusten vaihto tuottavat parhaan tuloksen. Tällaiseen keskusteluun ovat valmiita niin tavalliset vanhoillislestadiolaiset arkielämän tilanteissa kuin liikkeen johtokin.

Vaatimuksissa on kuitenkin hyvä muistaa evankelis-luterilaisen kirkkomme sielunhoidollisia keskusteluja koskeva säännös: ”Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa papille uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka papille on uskoutunut.”

Käsitykseni mukaan tämä velvoite koskee kaikkia sielunhoidollisia keskusteluja, sekä pappien että maallikoiden kanssa käytyjä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö väärin kohdelluksi joutunut tai muuten kipua sisimmässään tunteva voisi ottaa asiaansa puheeksi. Asialliseen, rakentavaan keskusteluun on aina aikaa ja tilaa.”

Kaleva 15.9.2007, s.11.

SRK tyynnyttelee Naatus-jupakkaa. Kaleva 8.9.2007.

Jani Alatalo 2006. Vanhoillislestadiolaisuuden käsittely julkisuudessa ja vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen julkisuuteen Suomessa vuosina 1976-1984. Jyväskylän yliopisto.

Vuokko Ilola: Myy silloin kun on ostajia. Blogikirjoitus 24.6.2014. Kotimaa24.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Blogikirjoitus 17.10.2016.

Miksi teatteri on syntiä?

Tarvitsemme(-ko) glasnostia?

Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”: Kirkkohallituksen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsalan haastattelu. Kotimaa24, 26.9.2010.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 2000-luku, ahdistus, Aimo Hautamäki, erehtymättömyys, hajaannukset, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, journalismi, julkaisutoiminta, Kaleva, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lähihistoria, manipulointi, nettikeskustelu, normit, retoriikka, sananvapaus, seurakunta, seurat, sielunhoito, SRK ry., tutkimus, vallankäyttö

6 responses to “Hautamäki: ”Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

  1. R. K.

    Paksua pajunköyttä kirjoitit, Hautamäki. Nuortenillassa viimeistään tuli selväksi. Mielipiteen julki tuominen ”avoimesti keskustelussa” tarkoittaisi käytännössä itsensä siionista ulos heittämistä. Ei epäilystä. On paras laskelmoida ja vaieta!

    • H.S.

      No olipas siinä perusteellinen argumentointi 😀

    • Kalastaja

      Minun kokemus on sama kuin Hautamäen. Seurakuntapäivillä ja muissa keskustelutilaisuuksissa syntyy lähes poikkeuksetta vilkasta keskustelua. Eniten puheenvuoroja käyttävät nuoret, varsinkin parhaillaan opistossa opiskelevat tai muutama vuosi sitten opiskelleet.

      Taas eilisiltanakin tuli todetuksi käytännössä, että turhia ovat puheet kristillisyytemme keskustelemattomuudesta!

  2. Sivusta seurannut

    En voi parhaalla tahdollakaan olla samaa mieltä Hautamäen kanssa. Nettikeskustelua tarvitaan. Se on jo nyt tuonut avoimuutta ja vapautta kristillisyyteen. Yhdyn Meri-Anna Hintsalan ajatukseen Kotimaan blogissa: ”Verkkokeskusteluissa kuuluu ihmisen ääni. Se on aito ja oikea, todellinen.”

  3. Joakim

    Hautamäki sanoo tuossa hoitokokouksista:
    ”Kyseisen vuosikymmenen tapahtumia on käsitelty kolmessa SRK:n vuosikirjassa”.

    Se onkin erittäin mielenkiintoista, että Voitto Savela on kirjoittanut SRK:n vuosikirjassa 1989, että hoitokokousten pontimena ollut kososlaisuus-väärä henki –opetus oli harhaoppia. Siis HARHAOPPIA.

    Mutta mitä tästä vuosikirjassa tehdystä tunnustuksesta on seurannut? Miten asioita on käsitelty paikallisissa rauhanyhdistyksissä, joissa vääryydet joita Savela kirjoituksessaan kuvaa, on tehty? Savela kirjoitti että ”monet väsyivät”, eli toisin sanoen he joutuivat erilleen siionista juuri tämän väärän hengillä painostuksen takia.

    Mitä ratkaisuja herätysliikkeen johto eli SRK:n johtokunta on tehnyt Savelan analyysin pohjalta?

    Veikö johtokunta asian SRK:n vuosikokousedustajjien keskusteltavaksi ja ratkaistavaksi kuten olisi kuulunut tietysti tehdä?

    Mitään näistä ole tehty, päinvastoin SRK:n johtokunta on järjestelmällisesti kiistänyt että olisi mitään korjattavaa. Tämähän on selvästi valhe.

    Laitan sitaatin jos te ette ole vuosikirjaa lukeneet. Voitto Savela on kirjoittanut SRK:n vuosikirjassa 1989, että hoitokokousten pontimena ollut kososlaisuus-väärä henki –opetus oli harhaoppia.

    Näin Savela:

    ”1970-luvun neuvonpidoissa puhuttiin kuivasta hengestä, isäntähengestä, hempeästä hengestä ja väärästä hengestä.

    Vähitellen, vuosien kuluessa väärää henkeä, eikä vain väärää henkeä, vaan yleensäkin synnin vikaan joutumista, eräät alkoivat tulkita kososlaisuudeksi.

    Tästä alkoi näkyä hälyttäviä piirteitä erityisesti vuosikymmenen loppupuolella. Huipentumansa tällainen harha sai vuoden 1979 aikana käsityksenä, ettei kososlaisuus ole avautunut vielä kenellekään, vaikka tuhannet veljet ja sisaret olivat tehneet parannuksen kososlaisuudesta.

    Tämä harha levisi nopeasti. Sen paineen alla monet hoitoihin osallistuneetkin väsyivät.

    Johtokunnittain yhdistyksissä tehtiin parannusta, kun oli syntynyt käsitys, että vasta sitten parannus on oikea, kun se tehdään kososlaisuudesta.

    Etenkin nuoret ja herkät sydämet tulivat johdetuksi oman sydämen kaivamiseen ja julkirippiin.

    Tässäkin oli kysymyksessä henkivalta uudenheräyksen kaivamisoppeineen ja uudelleen ja uudelleen tehtävine julkiparannuksineen.

    Tähän opetukseen liittyi myös rakkaudeton kielenkäyttö. Sanottiin, ettei kukaan ole selvinnyt esimerkiksi lapsuuden uskossa niin, ettei olisi kososlaisuuden saastuttama.”

    Suoraa puhetta SRK:n johtokunnan jäseneltä. Miksi asiaan ei puututtu? Miksi ei lähdetty korjaamaan harhaopin seuraamuksia, kuten perusteettomia erottamisia ja sitä muuta kiusaamista, jota Savela tuossa kuvaa rauhanyhdistyksissä tehdyn. Ja nyt Hautamäki kehtaa väittää, että asiat on selvitetty. ”Käsitelty”!

    Lähde:
    Voitto Savela: 1970 -luvun tarkastelua. SRK:n vuosikirja 1989. ”Jumala rakentaa kaupunkiaan.”

  4. Still

    Nythän on tullut ilmi miten avoimia ja suoria yhteydenottoja Srk:lle ottaneet on tuomittu ilman oikeutta tai niihin ei ole otetu mitään kantaa vaan laitettu ö-mappiin. Tämä toiminta on ollut väärin ja se on tehnyt pahaa jälkeä Srk:n maineelle, avoimuus ja rehellisyys on ollut näille veitikoille vain sanan helinää. Asioilla on tapana selvitä ja sen vuoksi on hyvä välillä lukea näitä vanhempia kirjoituksia joista paistaa läpi se mädäntyneisyys joka ”siionissa” on vallalla siihen asti kun rehellisyys ja Jumalan kunnia nousee arvoonsa joka kuuluu uskovaiselle ihmiselle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s