Olen surullinen niiden vl:n puolesta, jotka yhä kivenkovaan väittävät, että ”Meillä ei ole sääntöjä”. Etteikö kieltoja ja sääntöjä ole. Se on kyllä puppua ja itsensä (ja muiden) pettämistä. Kun rupesin kunnolla miettimään näitä asioita, minulle paljastui että vl:ssa uskominen = uskoa uskomiseen. Jos usko johonkin kohdistuu niin omaan joukkoon, eli seurakuntaan. Ja uskomisella ymmärretään elämistä sääntöjen varassa.
Vl-uskossa ei ehkä ole ihan tällaista nettiin laitettua ”syntilistaa” sellaisenaan, mutta vl:ssa on olemassa rakkauden armoneuvoiksi muotoillut säännöt. Jos joku näkyvästi rikkoo niitä jatkuvasti, esim. käyttää meikkejä tai laittaa korvikset niin johan on teoillaan uskonsa kieltänyt muiden silmissä. Ei silloin kysytä uskotko silti. Ihmisen sydämentilan muka tietää suoraan siitä jos on korvikset. Huh huh…
Nykyään uskovan omatunto ei kuulemma enää sano oikein, vaan jos se on erimieltä kuin seurakunta, se onkin silloin väärässä. Itse en ainakaan enää antaisi omaatuntoani tuolla lailla seurakunnan käsiin.
Syntikäsitys päälaellaan
Paavali kuitenkin opettaa, että eläkää oman omantuntonne mukaan. Sillä mitä totena opetetaan on Raamatun kanssa kummallisia ristiriitoja. Ja sitten väitetään, että tämä on Raamatun mukainen usko. Ja sitä paitsi Raamatun mukaan seurakunta voi erehtyä, vaikka opetetaan, että vl on täysin erehtymätön seurakunta.
Tiedän nämä asiat kokemuksesta. Olen vl-kodista lähtöisin mutta olen kauan aikaa kyseenalaistanut näitä ihmesääntöjä, joille ei todellakaan löydy Raamatusta perusteita. En ole katkera, olen vain surullinen siitä sokeudesta ja mustavalkoisesta ajattelusta mikä ry:llä vallitsee.
Sitä paitsi syntikäsitys on kääntynyt vl:ssa täysin päälaelleen. Korvikset, meikki, ehkäisy, TV ja kaikki tuollainen ovat vakavampia syntejä kuin kateus, viha, pahansuopuus jne., jotka Raamatun mukaan erottaa sydämen Jumalasta. Itse tunnen monta vl-uskovaista, jotka ääneen myöntävät olevansa kateellisia tai katkeria toisille ihmisille tai koko ajan juoruavat ja levittävät pahaa viestiä muista ihmisistä. Lähimmäisenrakkaus on aika monella hukassa. Heitänpä kysymyksen, uskooko silloin seurakuntaan ja sen opetuksiin enemmän kuin puhtaaseen Jumalan sanaan, jota Raamatusta voi lukea?
Elämäntapa-uskovaisuus
Mutta tilanne johtuu paljolti siitä, että monikaan vl ei itse lue eikä tutki Raamattua. Kannattaisi, niin omakohtainen usko vahvistuisi, ja osaisi itse perustella uskoaan. Ei kaikki mitä puhuja puhuu ole suinkaan Raamatusta, esim. juuri meikkikielto. Raamatussa meikit sekä kaikki korut nilkkarenkaasta korviksiin ovat samanvertaisia eivätkä kiellettyjä. Vain liiallinen turhamaisuus on pahasta. Kuten kaikki liiallisuus. Raamattu kehottaa oikeastaan vaan kohtuullisuuteen.
Hyvin monen vl:n mielestä armoneuvojen noudattamattomuus on autuuden este. Kuitenkin, Raamatun mukaan autuudelle ei pidä asettaa ehtoja. Jeesuksen mukaan tärkein laki on: ”Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.”
Tuntuu unohtuneen, että yksin uskosta ja yksin armosta ja ansiotta me taivaaseen kerran pääsemme. Ei minkään yksittäisen teon/tekemättömyyden kautta.
Monikaan heistä ei vaan tunnu käsittävän, että yrittävät tietynlaisilla elämäntavoillaan paremmin Jumalalle kelvata. Tuntuu olevan tärkeintä kilvoitella näissä seurakunnan säätämissä rakkauden neuvoissa, vaikka vaarana siinä on, että uskon todellinen perusta hämärtyy.
Olin ennen samanlainen tapauskovainen, en lukenut Raamattua enkä kyseenalaistanut mitään. Vain kulkenut joukon mukana, yrittänyt noudattaa rakkauden neuvoja ja täyttää normit. Ja ajatellut, että kun kuuluu tähän ainoaan oikeaan joukkoon niin pääsee taivaaseen. Kaveritkin aina toisteli että ”usko tähän uskoon niin pelastut”. Pitääkö uskoa ”uskontoon”?
Eikö kristinuskossa kuulu uskoa paremminkin Jumalaan ja siihen että on saanut synnit anteeksi Vapahtajan kärsimyksen ja uhrin kautta?
Omakohtainen uskoni ei ole mitenkään maailman vahvin kylläkään mutta on se olemassa. Ja se on vahvempi nykyisin kuin ennen, mutta usko tähän tiettyyn uskontoon on tehnyt kupperiskeikan. En todellakaan usko enää, että vl:t ovat ainoita maailmassa, jotka taivaaseen kerran pääsevät. Maailmassa on miljoonia kristittyjä ihmisiä, jotka haluavat elää Jumalaa kunnioittaen ja lähimmäistään rakastaen. Raamatussakin sanotaan jotenkin niin, että Jumalan valtakunta ei ole näkyvä joukko.
HUOM. Tarkoitukseni ei ole johtaa ei-lestadiolaisia provosoitumaan vl-uskovaisia vastaan. Kyllähän keskustella saa asioista, mitkä mietityttää.
Ajattelemisen aihetta antoi Juliaana.
* * *
Aiheesta lisää:
SRK:n johtokunta: television hankinta ja konsertit ovat synti
Magdalena: ”Onko uskominen harkittua näyttelemistä?”
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Niin, tuo meikkamattomuus on enemmänki kultturista johtuvaa. Venäjällä ja Afrikassa vl:t kyllä meikkaa, värjää hiuksia ja käyttää korvakoruja. Kai Suomessa ja Ameriikoissa on joskus sovittu että vl ei käytä meikkejä eikä korviksia.
Olen entinen vl. Etninen vl kun monet esim. luokka-, ja työtoverit luulee että olen vielä sisällä laumassa. Saatanhan silti synnintunnossa kääntyä takaisinkin. Kääntyihän mm. Paavo Rintalakin ennen kuolemaa jota radikalismin aikana kukaan ei olisi silloin uskonut!
Näyttää nyt että tehokkaan median aikana kohu on melkoista lauman sisällä ja ulkona. Kohu muuttuu kun lauma erotetaan kirkosta. Kysehän on seurakuntaopista. Kirkko sietää paremmin homopappeja ja rokkipappeja. Jo 80-luvun juppiaikana luultiin lauman hajaantuvan siitä syystä kun pääsiäisen pyhinä osa vl-perheistä vietti laskettelurinteissä lomansa musiikin keskellä eikä seuraväen keskellä. Mutta entinen hoitokäytäntö oli lieventynyt ja siitä alkaen annettiin ihmisten maallistua rauhassa ja lähteä itse pois. Tämä on se tie mikä nyt on vain kiihtynyt. Lauman kirjoittamattomat säännöt oli ohje välttyä maallistumiselta että pysyy kaidalla tiellä.
Kyllä se uskovaisuus vanhaan aikaan olikin helppoa kun ihmishenki oli löyhässä ja elämä pelkkää raatamista. Nyt on toista kun on tekemisen puute ja viihdekulttuuri päivän sana. Ei siinä paavalinkirjeet jaksa kaikkia enää kiinnostaa. Silti ihmettelen että mediassa nykynuoret on antaneet haastatteluja että vl-johtohenkilöiden pitäisi hyväksyä homosuhteessa, ja muilla omilla säännöillä elävät saman lauman sisälle. Aika erikoista. Ei homorakkauskaan ole synti mutta teoissa on se raja. Kyllä synti pitää sanoa synniksi niinkuin ennenkin. Muutenhan suola on tullut mauttomaksi.
Onneksi se kohu laantui että epäiltiin että 30-luvun korpelalaisuutta harrastetaan vielä että seuramenoissa on seksuaalista hyväksikäyttöä. Insestiä voi olla mihin laumaan kuuluvalla tahansa ja se on ammattiauttajien heiniä. Kohu opetti koko kansaa että asia on vakava jota ei saa peittää vaikenemalla.
Uskon edelleen että vl-laumassa pääsee taivaaseen. Mutta katkeruuksia minulle jäi vl-henkilöiden käyttäytymisestä. Selän takana puhuminen ja silmäykset alkoi ajaa pois. Omassa käyttäytymisessä tietenkin oli syytä. Suuressa vl-laumassa ei ole monta jota henkilönä ihailen. On muutamia esimerkillisiä joitten ystävällinen jutustelu ulkopuoliselle on kuin auringon paistetta jäiseen maahan. Liian monella on nuttura liian tiukalla, mutta se johtuu perinteestä että syntiä ruoskitaan eikä syntistä. Että syntisen on nöyrryttävä parannukseen ja vasta sitten saa ystävällisyyttä.
Näistä perinteistä johtuen laumaa huonosti tuntevalla on käsitys että Srk tarkoittaa hirmuhallintoa. Sisäpiirin vitsi on että jos joku laumassa luulee olevansa ensimmäinen saakin pian huomata olevansa viimeinen. Monet entiset laillani hymyilevät mediassa esiintyville räikeille väitteille joista tunnistaa vain ettei osunut kohdalleen. Yksi niistä että vl-miehen arvo toistensa silmissä on suhteessa lapsilukuun, joka ehkä Usan mormoneilla on. Tietäisivätpä vain miten rukoilevat ettei Jumala antaisi liian suurta perhettä kun kerran se on Hänen kädessä. Nauravat toisenkin suurperheelle makeasti ja sanovat tavatessaan että on sinuakin siunattu!
Toinen tämä vallan tavoittelu. Siis mitä kuvitellaan. Kannattaisi huomata että jos ei viihde kuulu elämään, niin silloin on aikaa yhteiskunnallisille asioille joka osallistuminen pidetään isänmaallisena tekona ja kristillisenä velvollisuutena. Selkäpiitä karmii sana lestadiolaismafia, koska se on otettu elokuvien käsikirjoituksista. Kyllä se joka sanoo pelkäävänsä uskovaisten porukassa tekevän laittomia tekoja, on pahoissa harhoissa.
Ulkopuolisten tuomitsemisesta aiheutuva kohu johtuu tämänlaisesta joukosta kirkon sisällä. Kirkon ulkopuoliset yhteisöt sanovat myös että vain omassa laumassa pelastuu, kuten Suomen muissa valtauskonnoissa ja Usasta tulleissa vapaissa liikkeissä. Mutta ei niitä pilkata tuomitsemisesta vaikka sanat ja periaate on aivan samoja. Vain helluntalaisten olen kuullut sanovan vl-laumasta, että kaitaa tietä kulkevat vakaat vl-ihmiset varmaan pääsee taivaaseen!
Vl-nuoriso on kyllä erikoisen levotonta. Olisi mikä joukko hyvänsä jos kantaa tällaisia ulkopuolelta annettuja leimoja ja ennakkoluuloja josta kohtelu on sen mukaista. Vastareaktio on yrittää vaatetuksella ja tupakoinnilla ja muulla käyttäytymisellä samaistua pilkkaajiin ettei erottautuisi.
Ei moni pysy laumassa koska yhteiskunnassa moraali on rappiolla ja kynnys esiaviollisiin suhteisiin erittäin matala. Täällä annetut neuvot vähän hymyilyttää että mitä pitää tehdä laumasta lähtemiseksi. Aivan kuin luullaan että olisi jonkun fyysisenkin muurin sisäpuolella ja neuvotaan salainen poistumistie!
Rippikouluikä on perinteisesti ollut se jokaisen ensimmäinen kynnys milloin on tehnyt valintansa. Ei henkinen väkivalta pakottamisella ole lauman opetuksesta johtuva, vaan ihmisluonnosta lähtevä joka on väärin. On siitä erittäin hyvä että mediassakin nämä kohut käsitellään isoin otsikoin että tapoihinsa jumittunut muuttaa huonot tapansa. Ei opin saa muuttua, sehän olisi merkki että perkele voitti!
Joskus on lähtemisen ajatus käynyt mieiessä, tietyssä elämän vaiheessa. Mutta nykyisin ajatelen että vl-yhteisö on tosi tärkeä kahdesta syystä. Henkilökohtaisesti minä uskon pääosin niin kuin tässä yhteisössä opetetaan. Sanon näin vaikka en kaikkea allekirjoita. Itse odotan ja toivon muutoksia/parannuksia sekä opetuksessa että johtotasolla. Ja toinen syy on se, että lähes kaikki ystäväni ja sukulaiseni kuuluvat tähän yhteisöön. Lähteminen olisi tuskallista siitä syystä, että tuskin läheiseni voisivat/haluaisivat olla niin tiiviisti sen jälkeen tekemisissä kuin nyt. Välillemme tulisi esteitä ja luottamus katoaisi. Puhumattakaan siitä että tuottaisin surua vanhemmilleni.