Eilen kävimme seuroissa. Puheessa käsiteltiin sitä, kuinka nykyään halutaan ajatella niin, että monilla eri tavoilla voi päästä lähelle Jumalaa. On jopa sellaista ekumenian henkeä, joka hyväksyy myös muslimit ja muut saman Isän lapsiksi.
Raamatussa kuitenkin sanotaan selkeästi, että on vain yksi totuus, yksi oppi ja yksi tie. Ei ole monenlaista tietä taivaaseen. Nykyään on myös vallalla käsitystä, että valitaan uskonto ikäänkuin uskontojen marketista ja muokataan niitä mieleisekseen.
Me Jumalanlapset tiedämme, että ei ole olemassa monta eri tapaa uskoa, eikä montaa eri uskovaisten joukkoa, vaan yksi.
Jumalan armo riittää vl-liikkeen ulkopuolellekin
Jatkoimme tästä sitten erääseen perheeseen viettämään iltaa. Siellä oli sekä nuoria, että myös vanhempia ihmisiä ja siellä rupesimme keskustelemaan aikamme ilmiöistä.
Yksi sitten, että ei voi olla niin, että jos joku uskoo vakaasti, eikä satu olemaan vanhoillislestadiolainen, että hänen sallittaisiin joutua ikuiseen tuleen.
Tästä seurasi voimakasta keskustelua. Aika moni oli sitä mieltä, että armo kyllä riittää tämän liikkeen ulkopuolellekin. On väärin sanoa, että joku tuudittautuisi väärään rauhaan. Jos ihminen tuntee rauhaa sydämellään, eikö sen pitäisi olla jo merkki siitä, että taivaan kotiin ollaan matkalla?
Korvakorut porttina riettauteen
Itse heitin sitten kommentin, että eiköhän meidänkin ole silloin sama olla avarakatseisempia ja ruveta käymään myös muiden tilaisuuksissa ja ruveta tekee sellaisiakin asioita, jotka ovat uskollemme vieraita. Esimerkiksi laittaa korvakoruja yms.
Tähän eräs vanhempi mies sitten totesi: ”Ei pidä kuitenkaan tahallaan lähteä kokeilee rajoja. Jos laittaa korvakorut, siinä voi käydä niin, että kohta käytetään päihteitä ja tehdään muutakin rietasta.”
Että korvakorutko olisi portti sellaisiin?
Varma on kuitenkin aina varmaa
Toinen sitten jatkoi tuota miehen sanomaa ja sanoi, että ”Olemalla tässä uskossa, voimme varmistua siitä, että pääsemme taivaaseen. Emme me voi tietää, että pääseekö esimerkiksi helluntailaiset taivaaseen, mutta haluamme uskoa niin, että pääsevät.”
No miten sitten juuri tällä uskolla voi varmistaa taivaaseen pääsyn, jos halutaan silti uskoa, että muillakin uskoilla voi päästä taivaaseen?
Miksi puhujasedät edelleen opettavat, että on vain yksi usko, jos seurakunnassa rupeaa olemaankin monenlaisia mielipiteitä?
Kuinka pitkä matka tästä on siihen, että puhujakin toteaa puhujanpöntöstä, että voihan ne muutkin taivaaseen päästä?
Mitä mieltä muut vl:t ovat ekumeniasta? Voiko muilla tavoin päästä taivaaseen.
Entä voiko tällä tavoin ajattelevia vl:iä pitää aidosti uskovaisina, jos ne samalla hyväksyy, että myös muut pääsevät taivaaseen?
Itse ajattelen niin, että jos Jumalalla on tahto, hän voi kyllä päästää muitakin ihmisiä taivaaseen, mutta mun on muuten vaikea pitää noita muita uskonsuuntia oikeinta.
Toisaalta eihän me oikeesti voida tietää, kenet se Jumala lopulta valitsee! Jos se valitseekin kaikki!
Onko helvetti ikuinen yms.
Näitä kyselee ja mietiskelee nykyään yhä useampi vl. Toisaalta, onko noilla mitää merkitystä, jos itse saa olla kuitenkin uskomassa?
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi NormallyGirl. Kirjoitus on julkaistu myös Suomi24-palstalla.
Lue myös:
Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme
Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita
Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?
Vuokko Ilola: Jumalan valtakunnan raja – näkymätön lasiseinä
Matti H.: Yksi usko?
Topi Linjama: ”Vain me”?
Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?
Santa 76: Kultti vai kristinuskoa
Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: sosiaalinen riippuvuus
Jussi Rytkönen: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen ja pääsihteerin Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.
Olli Seppälä: Pääkirjoitus: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi lähellä harhaoppia. Kotimaa24 22.3.2012.
Vanhoillislestadiolaisuuden haaste kirkon ykseydelle
Verstaalla pohtija: Jumalan armo
Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa
Heli Karhumäki: Helevettiin menöö että heilahtaa
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Vastaus otsikkoon=ette! , mutta varmaan myös suurin osa teistä. Osa vl-porukasta on unohtanut, että joka tuomitsee hänet tuomitaan. Itse olen liikkeestä irtaantunut ja tunnen edelleen jumalan rakastavan minua itsenäni ei osana jotain näennäisen yksimielistä seurakuntaa. En nyt sano tässä muuta, koska on nähty tosiasia, että jos henkilö ruotii kokemuksiaan kyseisen liikkeen opeista niin hänet leimataan katkeraksi.
Kaikilla oikeasti uskovaisilla on samanlainen usko. Usko Jeesukseen joka kuoli kaikkien syntisten edestä. Toistan edelleen: ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi.
Näin uskovia on muuallakin kuin vl:ien piirissä, mutta silti vl:ät pitää muita vääräuskoisina esimerkiksi siitä syytä että heillä on telkkari.
Se on Jumalan sanan vastaista. Jumalan sanaan ei saisi lisätä mitään eikä siitä saisi poistaa mitään, mutta kuitenkin vl-puhujat tekevät sitä jatkuvasti. Ja vielä pahempaa, he asettavat pelastumiselle ja syntien anteeksi saamiselle ehtoja.
Vl-uskovaisissa on varmasti paljon sydämestään uskovia, mutta on niitä muuallakin kuin vl:ssä. Jumalan seurakunta ei ole mikään maanpäällinen ryhmittymä, kuten rauhanyhdistys tai vanhoillislestadiolainen liike. Jumalan valtakunnan rajat kulkee sydämestä sydämeen.
Yhden ainoan oikean joukon oppi oli voimissaan vielä 1980-luvulla.
SRK:n edustajat totesivat Suomen Kuvalehden haastattelussa 1980:
”Tämän ulkopuolella ei ole armahdusta”.
Haastateltavina olivat SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Kauko Mäntylä, johtokunnan
varapuheenjohtaja ja työvaliokunnan jäsen Erkki Reinikainen, pääsihteeri Einari Lepistö ja
Päivämies-lehden päätoimittaja Voitto Savela.
Suomen Kuvalehti 18.1.1980 (3), s. 36–40: ”Neljä saarnaajaa”.
Mutta nähtävästi 2010 lestadiolaissukupolvi ei enää pidä kiinni tästä opista.
Muut uskovat ulos pelastuksesta sulkeva ajatus ei sisältynyt ”oppiin” vielä kun Laestadius saarnoja piti. Myöskään 1909 puhujien kokouksessa ajatusta ei pidetty raamatullisena. Silloin todettiin,että emme tiedä millä erilaisilla tavoilla Jumala maailmassa eri puolilla vaikuttaa ja toimii.
”Vanhoillislestaadiolaiset uskoo vain heidän pääsevän taivaaseen ja heitä katselee moni pitkään sen vuoksi. Mikä tekee sitten evankelis-luterilaisesta kirkosta erillaisen, kun heidän oppinsa mukaan vain heidän kastamansa tai hyväksymänsä kasteen saaneet pääsevät taivaseen….”
Juha Hautaviita blogissaan 23.9.2011.
T. nimim. Emmekö me kaikki ole vanhoillislestaadiolaisia
Itse olen monesti ihmetellyt tätä asiaa, että miksi vl liikkeessä opetetaan ”vain me pelastumme” -oppia.
Omalla kohdallani voin kertoa, että elin ns. maailmassa ja sen riennoissa (en ole koskaan kuulunut vl-liikkeeseen), mutta tulinkin sitten uskoon. Eli otin Jeesuksen vastaan sydämeeni syntieni sovittajana ja lunastajanani.
Siitä lähtien olen uskonut, että sillä, mihin liikkeeseen kuuluu, ei oikeasti ole merkitystä. Merkitystä on vain sydämen uskolla.
En usko, että muslimit yms. pelastuvat. Uskon vain, että ne jotka uskovat Jeesuksen sovitustyöhön pelastuvat.
Tästä syystä voin huoletta lähteä esim. Vapaakirkkoon, Helluntaiseurakuntaan, luterilaiseen kirkkoon tms. Ja voin rukoilla ihmisten kanssa, jotka ovat eri seurakunnista.
Suosittelen kaikille muuten TV7:n katsomista (löytyy myös netistä), sillä se edustaa juuri sitä ”yhteiskristillisyyttä”.
Ja jos joku epäilee, että voiko olla näin? Voiko pelkkä usko Jeesukseen riittää? Niin voi lukea sen Raamatusta. Kyllä näin vain on :).
Ja yksi todiste tästä on sekin, että monia, monia ihmisiä, jotka ovat olleet esim. huumeiden orjia, alkoholisteja jne., ovat Jeesuksen avulla saaneet uuden elämän! Tällaisten ihmisten todistuksia löytyy todella paljon esim. TV 7:n arkistosta tai youtubesta (esim. Katupaimen ohjelmasta tuttu Jani Liukkonen) tai monista kirjoista esim. Kure, KK-kuoleman kauppias jne.
Eivät ne tulleet vl uskoon vapautuakseen huumeista, vaan he vapautuivat Jeesuksen avulla! 🙂
Ja tästä ylistys kuuluu vain ja ainoastaa yksin Jumalan ainoalle pojalle Jeesukselle, ei millekään yksittäiselle herätysliikkeelle!
Voisiko joku kertoa missä kohdassa raamattua sanotaan, että jotkut laittoivat korvakorut korviinsa merkiksi luopumisesta. Eräässä keskustelussa tuli ilmi, että korpivaelluksen aikana näin olisi käynyt. Mikä raamatun kohta…?
Itse en tunne Raamattua, mutta nykyään on mahdollista hakea tietyllä hakusanalla sähköisestä Raamatusta vastauksia tämmöisiin kysymyksiin. No… laitoin hakusanat koru ja korv (ajatus korun ripustamisesta korviin ja sen erilaiset sanamuodot) ja sain kuusi vastausta, joissa missään ei ole kysymääsi asiaa (hain uusimmasta Pyhästä Raamatusta). Ensimmäiset kaksi ovat kuitenkin korpivaellukselta. Mutta ne eivät siis vastaa sinun kysymykseesi.
2. Moos. 32, 2-3: Aaron sanoi:”Ottakaa kultakorut, joita vaimonne, poikanne ja tyttärenne pitävät korvissaan, ja tuokaa ne minulle.” Kaikki riisuivat kultakorut korvistaan ja toivat no Aaronille.
Kannattaa lukea kokonaan luku 32, niin ei jää epäselvää mistä on kokonaisuudessaan kysymys. Tarina lyhyesti: Kun Mooses viipyi vuorella, niin Aaron keräsi kultaiset korvakorut ja sulatti ne ja valmisti kultaisen sonnin (vanhempi käännös tuntee nimen kultainen vasikka). Eli lähtökohtaisesti valittu kansa siis käytti korvakoruja; vaimot, pojat ja tyttäret (huom siis myös pojat). Ja luopumalla korvakoruista he rakensivat niistä epäjumalan, kultaisen sonnin (tai vasikan). Eli korvakorujen pito oli ihan ok, mutta niistä luopuminen, jotta voitiin rakentaa epäjumala, vihastutti Jumalan niin, että Mooses sai käyttää kaikki diplomaattisuutensa, ettei Jumala samantien hävittänyt koko kansaa.
Hei. Tämähän kääntyikin toisinpäin. Korvakorut ovat Raamatun mukaan kelvolliset korut, ei kai valittu kansa niitä muuten olisi voinut käyttää. Vasta kun niistä luovuttiin ja niistä tehtiin epäjumalan kuva, niin sitten meni pieleen.
Onko tässä vl-opissa vastaava ilmiö, korvakoruista luopumisesta on tehty itselle epäjumala!
Seuraavat kaksi käsitteli uhrilahjoja, joiden joukossa oli myös korvakoruja. Eli korvakoruja tuotiin uhrilahjaksi Herralle (ei kai mitään arvotonta voinut tuoda uhrilahjana, eihän?) (2. Moos. 35 ja 4. Moos 31).
Seuraava käsittelee ryöstösaalista, jossa mainitaan olleen myös korvakoruja (Tuom. 8).
Ja viimeinen kertoo kuinka Jumala koristelee yhden naisen niin, että hän olisi kelvannut kuninkaillekin. Lopulta nainen kuitenkin ryhtyy portoksi tai jopa pahemmaksi kuin portot (Hess. 16).