Vanhoillislestadiolaisuudessa kasvanut, nykyisin entinen lestadiolainen Ulla Puukko on kuvannut suhdettaan herätysliikkeeseen hyvin ristiriitaiseksi kirjoituksessaan Kotimaa-lehdessä. Puukko onnistuu raottamaan muutamalla sanalla tuntemuksia,joita muistot rauhanyhdistyksen käytännöistä hyvässä ja pahassa herättävät. Ne ovat monelle muullekin tuttuja. Hän kertoo iloitsevansa tänä päivänä niistä muutoksen merkeistä joita liikkeen sisäinen keskustelu on nostanut esiin julkisuudessa. Opillisista muutoksista on käyty keskustelua esimerkiksi Mopin palstalla.
Useimmille on käynyt jo selväksi, että vanhoillislestadiolaisuus on muuttumassa.
Lestadiolaiskodin kasvattina seuraan mielenkiinnolla kaikkea, mitä tästä liikkeestä lehteenne kirjoitetaan. Jokainen kannanotto on minulle kuin särkyneen peilin pala, johon peilaan lapsuuden ja nuoruuden tuntoja.
15 vuotta liikkeestä etäällä olleena iloitsen siitä, että asiat, joiden omituisuus ajoi liikkeestä etäälle, alkavat nyt nousta pintaan. En ole enää yksin!
Ollessani 1990-luvun alussa Virossa taideopiskelijana Rauhanyhdistys järjesti Tartossa seuroja, joiden yhteydessä pidettiin lapsille pyhäkoulua.
Pyhäkoulunopettaja pyysi minua piirtämään opetuskuvan aidatusta lammaslaumasta kedolla. Piirsin lampaat kedolle ilman aitaa.
Seurasalissa näin monilla ihmisillä lähes puhki luettuja Raamattuja. Rauhanyhdistyksen taholta tultiin opettamaan näille ihmisille ”uskon aakkosia”. Minua ”uskovaista ihmistä” hävetti, Raamattuni oli lukematta, niin ”uskovainen” papinflikka kuin olinkin!
Tässä vain pari pientä hämmennyksen hetkeä niistä lukuisista nurinkurisuuksista, joita lestadiolaisuudesta käsin syntyi.
On mahdotonta sanallistaa kaikkia tuntoja ja niiden aiheuttamia kysymyksiä sellaisella tarkkuudella, joka yltäisi selittämään asioiden tuhannenkirjavaa tunneulottuvuutta.
Mielestäni ihmisellä ei ole oikeutta ja lupaa mitata tai arvioida toisen ihmisen sieluntilaa saati sitä, kuinka uskoa ja elää oikein. Se on sula mahdottomuus!
Siitä huolimatta, että koen Rauhanyhdistyksen toiminnan monin osin jopa Raamatun vastaisena ja harhaoppisena brezneviläisyytenä, tunnen äärimmäisen syvää kiitollisuutta sitä kodin hiljaista ja eleetöntä armonymmärrystä kohtaan, jota olen saanut kokea. Sen syvempää totuutta en tunne enkä tunnista!
Siitä huolimatta koen yhteisön tämän hetkisen elämäntavan vieraaksi. Tiedän, että yhteisö elää voimakasta muutoksen aikaa. Se on hienoa! Toivon, että muutos lähentäisi meitä kaikkia, kirkkoa ja Rauhanyhdistystä, ja että sitä Viron pyhäkoulun aitaa ei oikeasti olisi.
Keskustelu, joka käytiin ristillä Jeesuksen ja ryövärin välillä, pitää sisällään mielestäni niin valtavan sanoman, että meidän vajavaisten ihmisten keskustelut oikeasta ja väärästä uskosta ja elämästä ovat hyttysen ininää. Miksi emme luottaisi siihen, että Jumalan armo kantaa meitä kaikkia, olimmepa lestadiolaisia tai emme?
Kauneinta, mitä voimme kokea, on se, mikä jää salaisuudeksi. Joka ei sitä ihmettele, joka ei pysty siitä hämmästymään, sitä voi sanoa kuolleeksi, sen silmät ovat sammuneet (Albert Einstein).
Ulla Puukko
Kuvataiteilija, Pusula
Kotimaa 25.3.2010.
Lue myös:
Admata: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet (Hakomaja)
Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?
Keskustelu Mopin palstalla: Voiko omatunto olla väärässä?
Speedy: “Olinko hölmö -?”
Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia
Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisuus muutoksen edessä
Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu!
Ulla Puukko: Lestadiolaisuus on muuttumassa
x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
kyllä. hän ei ole missään kokenut niin täydellistä armoa kuin lapsuuden kodissaan. -missä on ristiriita? jumalan sana on muuttumaton, lestadiolaisuus on hänen mielestään, onneksi, muuttumassa. – missä on ristiriita? hän viittaa kirjoituksessaan einstainin viisauteen. ihmisviisaus on jumalan edessä hullutus. -missä on ristiriita?
Esität Päivi hyviä kysymyksiä. Ilmeisesti ajat takaa sitä, että kirjoittajan kokemukseen lestadiolaisuudesta ei sinun mielestäsi sisälly lainkaan ristiriitaa. Jutun ingressissä niihin kuitenkin viitattiin.
Itse joudun olemaan kanssasi eri mieltä. Ulla Puukon kirjoituksessa on kiistattomasti useitakin ristiriitoja kuvaavia ilmauksia.
Kirjoittaja kuvaa ristiriitaa, jonka hän koki hämmentävänä kun SRK oli mennyt Viroon ”opettamaan” uskoa ihmisille, jotka tulivat paikalle kuluneet, luetut Raamatut mukanaan.
Kirjoittaja viittaa rivien välissä siihen, että tilanteen nurinkurisuus suorastaan hävetti häntä. Hän toteaa että nurinkurisuuksia on useita muitakin.
Selkeimmin kirjoittaja osoittaa omaan kokemukseensa pohjautuvan ristiriidan toteamuksessaan: ”Siitä huolimatta, että koen Rauhanyhdistyksen toiminnan monin osin jopa Raamatun vastaisena ja harhaoppisena brezneviläisyytenä, tunnen äärimmäisen syvää kiitollisuutta sitä kodin hiljaista ja eleetöntä armonymmärrystä kohtaan, jota olen saanut kokea. – – Siitä huolimatta koen yhteisön tämän hetkisen elämäntavan vieraaksi.”
Harhaoppisuus on melkoisen voimakas määritelmä luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle herätysliikkeelle.
Kirjoittaja viittaa ristiriitaan sen välillä, millaista hengellisyyttä hän oli lapsena kokenut ja millaista nykyinen lestadiolaisuus on.
Viimeistään kirjoittajan kysymyksen muotoon pukema toivomus kertoo ristiriidasta suhteessa vanhoillislestadiolaisuuden ns. ”vain me –oppiin”: ” Miksi emme luottaisi siihen, että Jumalan armo kantaa meitä kaikkia, olimmepa lestadiolaisia tai emme?”
Tähän kysymykseen kiteytyy pääsiäisen armosanoma. Se on Jumalan lahja meille kaikille. Henkilökohtaisesti iloitsen, että Ulla Puukko nosti tämän esiin.
Siunausta ja hyvää pääsiäistä.
/Markus K.
Tosiasiassa vl uskovaisten käsitykset ovat edelleen hyvin yhtenäisiä. Puhe muuttumisesta on median luomaa vouhkaa. Kirjoitellaan että olisi jotain huomiota kiinnittävää ja ”sensaatiomaista” myytävää.