Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle


 

Eläminen avoimesti homoseksuaalina ei ole vanhoillislestadiolaisuudessa mahdollista, toteaa Kalevassa 16.9.2007  elämästään uskovaisena homona kertonut mies.

Moni homoseksuaali jopa ajautuu solmimaan kulissiavioliiton voidakseen elää yhteisössä  ”hyväksyttyä” uskovaisen elämää. Tällainen ratkaisu puolestaan johtaa kaikkien osapuolten kärsimyksiin.

Sadan tuhannen jäsenen herätysliikkeessä elää useita tuhansia homoseksuaaleja, sillä tutkimusten mukaan homoseksuaalisuutta esiintyy väistämättä kaikissa ihmisyhteisöissä. Kuten tunnettua, ihminen ei itse voi valita sen puoleen homoseksuaalisuutta kuin heterouttakaan, vaan seksuaali-identiteetti ja suuntautuminen määräytyvät sikiökehityksen varhaisessa vaiheessa äidin kohdussa.

Suomen perustuslaissa on  kaikkinainen syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kielletty. Käytännössä homoseksuaalit kohtaavat yhä syrjintää jopa työelämässä. Esimerkki. Oikeus on hiljattain todennut että Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanne (tai Alma Median hallitus kokonaisuudessaan, tästä on ainakin kahdenlaista informaatiota) syyllistyi laittomaan syrjintään erottaessaan toimittaja Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajan tehtävästä. Erottaminen johtui siitä, että Korhosen puoliso on nainen.

Ehkä kaikkein vaikeinta homoseksuaaleilla näyttää olevan fundamentalistisissa hengellisissä yhteisöissä.

Helsingin kaupunginteatterissa sai juuri kantaesityksen Heini Junkkaalan näytelmä Kristuksen morsian. Kirjailijalla on itsellään tausta viidennessä herätysliikkeessä. Näytelmässä käsitellään papin perheessä syntyneen lesbon kipuilua läheistensä ja uskonnollisen yhteisön paineessa.

Nimimerkki Peilissä kahdet kasvot kertoo vahoillislestadiolaisuuden ja  lähiomaistensa ymmärtämättömästä suhtautumisesta ja vaikeudestaan elää uskovaisena vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.

*    *     *

Vanhemmilleni olen lähes kuollut  

 Kasvoin ja vartuin vanhoillis-lestadiolaisessa perheessä. Jo varhain tiesin sen, että olen erilainen, olen homo. Olin aika ymmälläni mitä homous on. Salaa luin tietosanakirjoista, ettei vain kukaan näkisi mitä luen. Salaa hain internetistä tietoa ja tutustuin itseeni. Tutustuin toisiin homoihin, jotka asuvat jossain muualla. Pidin heihin yhteyttä sähköpostin ja messengerin avulla. Osaa heistä en ole koskaan tavannut.

Kun kerroin vanhemmilleni, sisaruksilleni sekä kavereilleni homoudestani, sain hyvin erilaisia vastaanottoja. Nuoremmille ihmisille asia oli OK, ”ei siinä mitään, että olet homo. En voi vain vakaumukseni vuoksi hyväksyä sitä…” oli aika monen kommentti.

Raa’in suhtautuminen tuli odotetusti kotiväeltä, varsinkin vanhemmiltani. En voinut ymmärtää miten pahalta heistä tuntui. Ymmärsin, että heidän ajatusmaailmassaan olin lähes kuollut tai jotain muuta. He eivät edes halunneet uskoa sitä todeksi, että olen homoseksuaali, ja aion olla oma itseni.

Monen vanhoillis-lestadiolaisen nuorenkin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on hyvin jyrkkää, koska heillä ei välttämättä ole mitään muuta kuvaa tai kosketusta siihen kuin median mainostamat stereotyyppihomot – itse en koe kuuluvani heihin. Myöskään niissä ”piireissä” asiasta ei juuri puhuta, se lakaistaan pois syntinä tai ristinä joka on luotu kannettavaksi.

Minun on ahdistava olla siellä, minun on hankala istua heidän joukossaan ja kuunnella sitä saarnaa. Minua ei ole olemassa niissä puheissa. Tiedän kuitenkin todeksi sen, että meitä minunlaisiani on useita. Niin moni ympäristön paineessa menee jopa avioliittoon vain jotta voisi unohtaa oman itsensä. Siinä kuitenkaan onnistumatta.

Minulle annettiin siis kaksi vaihtoehtoa, kun kerroin homoudestani. Kiellä itsesi tai uskosi.

Valitsin silloin kieltäväni uskon, mutta jotenkin ajattelin niin paljon sitä mitä muut ajattelivat. Tein parannuksen nimellisesti.

Todellisuudessa elän nyt hyvin petollista kaksoiselämää. Kotiväelle, suvulle ja uskoville ystävilleni elän sinkkuna ja en enää juuri vietä aikaani homoseksuaalisten ihmisten kanssa.

Siinä oikeassa elämässäni, mitä haluankin elää, olen edelleen raitis ja savuton. Tapailen miestä suuntana suhde ja seurustelu. Käyn joskus ulkonakin ja olen oma itseni. Kerron avoimesti, jos joku asiasta kysyy. En pelkää puhua asiasta, myöskään vanhoillisissa piireissä, niissä vain on helpompi elää homouden hyväksyjänä ja ymmärtäjänä kuin homoseksuaalina. Tosin ne lähimmät ystävät ovat sen ymmärtäneet ja heille voin jo olla oma itseni.

Jokainen ihminen on hyväksyttävä sellaisena kuin Jumala hänet loi 

Ihmettelen kovin, että tämä asia on niin vaiettu vanhoillislestadiolaisuudessa. Heillä ei ole mitään neuvoa tai halua auttaa homoseksuaaleja, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet heidän yhteisössään. He haluavat vain tuomita syntiseksi jos kertoo olevansa homo, tai kehottavat kieltämään itsensä.

Halusin tuoda tämän asian esille, koska en jaksa enää elää tätä kaksoiselämääni.
Mutta pelkään perheeni, ystävien, tuttavien ja kaikkien muidenkin vanhoillislestadiolaisten reaktioita homoudestani ja halustani olla oma itseni. En tiedä enkä usko, että he tulevat homoutta hyväksymään, mutta toivon, että he ymmärtäisivät ja hyväksyisivät, että homoseksuaalisuutta on myös heidän joukossaan.
Asiasta vaikeneminen ei ole keino asian poistamiseen.
Seuroissa saarnataan suvaitsevaisuudesta eri rotujen ja kansallisuuksien suhteen. Ei hyväksytä aborttia, vaan lapset ovat Jumalan lahja. Heidät otetaan vastaan sellaisina kun he syntyvät, paitsi jos hän on homo ja uskaltaa olla ja elää homona.
Kuinka monen vanhoillis-lestadiolaisen perheen kehitysvammainen lapsi on saanut kohdalleen huudon ”Sano ettei tämä oo totta”, tai ”Tämä on vain joku hetken mielijohde”. Itse en ainakaan tiedä yhtään tällaista tapausta.

Avointa keskustelua vaikenemisen sijaan

Toivon siis avoimempaa keskustelua asiasta myös Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksessä, sekä sen jäsenyhdistyksissä. Tunnen olevani syrjäytetty, vaikka ystävien kanssa onkin mukava olla. Mutta en voi olla aidosti oma itseni, tunnen ahdistusta ja voimattomuutta kulkea siinä seurassa. Ei ole mielekästä elää näin, muttei ole mielekästä kieltää itseäkään jokaisella askeleella.

*     *      *

Ajattelemisen aihetta antoi nimim. Peilissä kahdet kasvot.
Julkaistu lyhennettynä Kalevassa 16.9.2007, Lukijan sivu.

Vertaistukea uskonkysymyksiä ja omaa seksuaalisuutta pohtiville

Mietityttääkö uskonnolliset asiat? Vaivaako uskonyhteisösi suhtautuminen seksuaalisuuteesi?

Asioiden pohtiminen yhdessä on monesti hedelmällisempää, kuin yksin mietiskely. Siksipä olemme kokoamassa yhteen tamperelaisia uskonnollisten asioiden kanssa kamppailevia hlbt-ihmisiä. Tarpeesta riippuen järjestämme keskusteluryhmän nettiin tai ihan kasvotusten tapaavan vertaisryhmän.

Ajatuksena on, että tuetaan toinen toisiamme ja raamatullisissa kysymyksissä voidaan turvautua pappisapuun. Lähtökohtana on toisten mielipiteiden kunnioittaminen ja vapaus ajatella asioista omalla tavallaan. Tarkoituksena on selkeyttää ja helpottaa kunkin omaa pohdintaa.

Ota ihmeessä minuun yhteyttä, jos uskonnolliset asiat yhtään mietityttävät!

Terveisin,
Riku Karppinen
Tampereen Setan vapaaehtoistyöntekijä: riku@treseta.fi

Lisää aiheesta:

Hanna Antila: Siedettäviä ristiriitoja. Heini Junkkaalan haastattelu, Vantaan Lauri 18.3.2010.

Jonni Aromaa: Kansallisteatteri tarjoilee pureskeltavaa kristinuskosta ja seksuaalisuudesta. YLE Uutiset 26.3.2010.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. SRK:n vuosikokouksen  kannanotto 2.7.2005.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Heini Junkkaala: Kristuksen morsian. Näytelmän esittely Kansallisteatterin sivulla.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Kai Kortelainen: Teatterissa ratkotaan kirkon kiistoja. Seurakuntalainen.fi-uutiset 26.3.2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Raija Kurki: Kristuksen morsian. Kotimaa24-blogi 26.3.2010.

Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Suna Vuori: Totuuden etsijä uskovien ihmemaassa. Helsingin Sanomat 28.3.2010, C2. (Näytelmän kantaesityksen arvostelu.)

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

Yli puolet kansasta soisi homopareille kirkollisen siunauksen. Helsingin Sanomat 25.4.2010.

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, eettisyys, eristäminen, fundamentalismi, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisoikeudet, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, Kaleva, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, lapset, leimaaminen, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, ystävyys

3 responses to “Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

  1. Efva

    Kirkonmiehet ja te muut uskovaiset voisitte joskus puolustaa homoseksuaaleja siltä vihalta, kiusaamiselta ja väkivallalta, mitä he joutuvat kohtaamaan arkielämässä.

    Yksikään uskovainen ei ole julkisesti vastustanut homoseksuaaleihin kohdistuvaa väkivaltaa.

    Ympäri Eurooppaa homoseksuaaleja pahoinpidellään ja murhataan eikä siitä puhuta mitään eikä se herätä keskustelua, miksi niin tehdään.

    Katsokaa ja lukekaa, miten homoja häväistään ja jopa murhataan Venäjällä. Kukaan suomalainen ei protestoi!

    On kuulkaa vielä matkaa siihen että voisi edes unta nähdä elämänkumppanista ja oikeudesta parisuhteeseen, kun valtio ei ole kyennyt tarjoamaan edes fyysistä turvaa.

    Hengellisissä porukoissa lässytetään kyllä rakkaudesta, mutta se ei ole johtanut todellisiin käytännön tekoihin.

    Homojen ns. ”syntielämä” otetaan verukkeeksi, jotta homoseksuaaleja voidaan kohdella toisen luokan kansalaisena eli avoimesti alempiarvoisena kuin heteroseksuaalit.

    Suomen valtiossa homo voi elää vapaasti homoseksuaalina vain suurissa kaupungeissa, joissa voi olla ja elää rauhassa.

    Joka puolella muualla saa elää pelossa, että kiusataan, häiritään, uhkaillaa ja käydään suoraan jopa käsiksi. Eikä kukaan piittaa tällaisesta laittomuudesta.

    Työelämässä homoseksuaaleja kiusataan aivan avoimesti, tästä on tutkimustietoa.

    Mitä on se rakkaus tai välttäminen käytännössä, mistä uskovaiset niin kovin paukuttavat henkseleitään? Minä en tiedä.

    • Kyllästynyt näihin syytöksiin

      Se että olet vanhemmillesi kuin kuollut, ei pitäisi johtua heidän uskonnollisesta vakaumuksesta. Heillä on muita ongelmia, jos pitävät sinua muita huonompana ihmisenä. Raamattu opettaa rakastamaan kaikkia, jopa vihamiehiä. Meidän perheessä on myös vähemmistöön kuuluvia lapsia ja kaikki ovat vanhemmille yhtä rakkaita. Jumalakin rakastaa syntistä ihmistä, vaikka vihaa itse syntiä..

  2. Mirjami

    Jokainen meistä on Jumalan luoma ja yhtä arvokas. Surullista, että oma perhe, suku ja rauhanyhdistyksen piirit eivät näe aivan kaikkia ihmisiä Jumalan luomina, se tarkoittaa: täydellisinä, aarteina. Eikä ymmärrä että ketään ei ole luvallista syrjiä eikä väheksyä. Olemme kaikki sukupuoli-identiteetin osalta sellaisia kuin olemme luonnostaan. Heterous ja homous on luotua meissä, Jumalan antamaa. Olen miettinyt, kuinkahan monta seksuaaliseen vähemistöön kuuluvaa lestadiolaisuudessa mahtaa elää tänä päivänä ja kuinka moni sisimmässään kärsii omasta uskostaan eikä voi olla oma itsensä. Tai jos joku rohkea näin tekee, joutuu syrjityksi ja tuomituksi ulkopuolelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s