Äiti tyttärelle: ”Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”


Tunsin säälivien, itkuisten katseiden katsovan minua, kuin huoraa, epäonnistunutta.

– ”Epäjumalankuva.”
Rumuudessaan kaunis, syntisyydessään viaton.

Tämä epäjumalankuva istuu portailla ja polttelee savuketta. Veli ajaa autolla pihaan, uskovainen veli, jolla pauhaa musiikki.

”Moi!”

Epäjumalankuva menee sisälle ja nousee portaat ylös, jossa uskovaiset vanhemmat katsovat internetin välityksellä lätkämatsia.

Niin. Televisiota ei tietenkään ole, syntiähän se.

”Mites sä oot värjänny taas hiuksia ja hirveet meikit, kyllä minä olen isän kanssa rukoillut sinulle parannuksen armoa!”

Jep. Epäjumalankuva vaihtaa vaatteet ja laskeutuu portaat alas, menee syömään.

”Mä ainaskin haluun naisen, jolla ei oo meikkii.” veli sanoo.

Äiti tulee alas ja jatkaa veljen lausetta: ”Se on kuule pahempaa kuin oman lapsen kuolema, kun lapsi kieltää uskon.”

Epäjumalankuva pyörittelee lusikkaa kahvikupissa ja katsoo lautasta. Niin.

Epäjumalankuva tarttuu lehteen ja jatkaa lukemista.

”Se on se synti. Ei saa ajatella järjellä näitä asioita, muuten käy noin miten sinulle on käynyt.”

Epäjumalankuva menee ulos ja laittaa oven kiinni.

– Ehkä olen onnellisempi, kun minua ei syyllistetä.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki ”Syntinen ja sairas” Suomi24 -palstalla 29.3.2010.

Aiheeseen liittyvää:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta – miten valmistaudun ja mihin varaudun ennakolta, kun aion jättää SRK-lestadiolaisen yhteisön. (Artikkeli Hakomaja-sivustolla.)

Erotettujen karttaminen perhepiirissä. Veljesseura.org

Sauli Karhu: Lapselle ei saa kertoa helvetistä. Blogikirjoitus 4.10.2016.

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui – minä lähdin pois

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Perheellinen vl: SRK:n linjaus: Kun vl-perheen lapsi uskoo toisin, hän menettää vanhempiensa tuen

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Admata:  Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet (Artikkeli Hakomaja-sivustolla.)

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eristäminen, eroaminen uskosta, ihmisarvo, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuolema, lapset, lapsuus, leimaaminen, meikkaaminen, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

4 responses to “Äiti tyttärelle: ”Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”

  1. Mecano

    Kirjoituksessa paljastuu isoja asioita! Lasta ja nuorta vaurioittaa moinen tunne-elämällä, rakkauden ja hyväksymisen tunteilla pelattu peli.

    Kirjoituksessa vanhemmat osoittavat että heidän rakkaus ja hyväksyntä onkin ehdollista. Räikeää tunteiden hyväksikäyttöä. Se jättää jäljen syvälle lapsen psyykeen ja tuottaa todennäköisesti jopa parantumattomia haavoja.

  2. Sissi

    Ei ole uskonnonvapautta. Synnyt vl-perheeseen, kasvat aikuiseksi käyt joka viikko seuroissa. Odotetaan et etsit vl-miehen, perustat perheen ja saat paljon lapsia. Sinkkuus ei ole vaihtoehto monelle se vaan on kohtalo. Se kalseampi kohtalo jos ei ”Jumala suo” uskovaista miestä.

    Jollet taivu yhteisön odotuksiin, jäät yksin, totaalisen yksin. Pahimmillaan omat perheenjäsenesi eivät enää halua olla kanssasi missään tekemisissä ja entiset ystäväsi vaihtavat toiselle puolen katua kun tulevat vastaan.

    Voit kyllä erota ja lähteä pois tästä liikkeestä, mutta teet sen särkyneellä sydämellä. Painostettuna, läheisten hylkäämänä. Millainen aito valinnanvapaus se on?

  3. Takarivin Taavi

    Elämä, ilman läheisten tukea ja hyväksyntää on nuorelle ihmiselle turvatonta ja yksinäistä. Mielestäni välien rikkominen ei ole oikea ratkaisu vanhempien taholta.

  4. Susa

    Omalla kohdalla kamalimpana asiana pidän sitä, että kotona oli aina tunne ettei voi tai uskalla puhua ongelmistaan vanhemmilleen (paljon myöhemmin kun olin jättänyt liikkeen, on tosin käynyt selväksi että onneksi en puhunut).

    Kävin sitten parisen vuotta ammattiauttajalla. Terapeutin kanssa puhuminen oli sikäli vaikeaa, että alkuun varsinkin jotenkin huolekkaasti puolustelin vl-yhteisöä, ja vähättelin sitä, että ongelmani johtuisivat sieltä. En tiedä miksi se tuntui silloin tärkeältä. Oletin itse että uskon asiat eivät olisi vaikuttaneet perheen sisäisiin ongelmiin ja psyykeeni.

    Mutta sehän kyllä sitten paljastui että myös uskonnollisella kasvatuksella on oma melko isokin osuutensa.

    Tietenkin suuri tekijä oli myös se kun oli tottunut sellaiseen ettei tunteista puhuta eikä niitä näytetä.

    Sikäli voin sanoa että kasvoin rakkaudettomuuden ja hyväksymättömyyden ilmapiirissä, jonka aiheuttivat sekä vanhempani että vl-yhteisö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s