Kirkko hoitokokousti Matti Väisäsen ulos


Luther-säätiölle piispaksi vihitty rovasti Matti Väisänen on pidätetty pappisvirastaan, kerrottiin uutisissa. Tampereen tuomiokapitulin mukaan rovasti Väisäsen ryhtyminen piispaksi on ”kirkon järjestyksen vastaista”. 

Kirkkoon mahtuisi yksi piispa lisää

Kirkko on just samanlainen kuin rauhanyhdistys – omassa hoitokokouksessa se päätti eristää ja ulossulkea yhden toisinajattelijan. Mielestäni Richard Järnefelt  otti blogissaan Kotimaassa tasan tarkkaan oikein kantaa. Kirkkoon mahtuisi hyvin yksi piispa lisää. Kristinuskon historiakin jo todistaa, että usein se, joka on kirkossa eniten herättänyt hämmennystä, on kääntänyt kirkkoa oikeaan suuntaan.

Järnefelt: Kuka on oikea piispa?

Mielestäni ev.lut.kirkko tekee virheen osoittaessaan uudelle piispalle ovea. Vaikka en itse ole teologisesti ollenkaan Luther-säätiön oppien takana, näen tässä silti myös valtataistelun. Piispuus – ja jopa pappeus – on asia, jota ei toisinajattelijoille suoda.

Oman lauman pitää olla kuin lampaat ja määkiä samaan tahtiin. Jos et määi, et enää ole meidän joukossa. Näin ajattelevat ev.lut.kirkon nykyiset piispat.

Eli kyse on paljosta muustakin kuin teologiasta, kyse on vallankäytöstä. Ajatelkaapa, jos tämä uusi piispa vaikka tulisi suosituksi, ja häntä kutsuttaisiin höpöhöpö-TV-ohjelmiin vielä enemmän kuin ”oikeita” piispoja, ja hänen kirkossaan kävisi väkeä? Siispä äkkiä välit poikki, ja suuri vähättely käyntiin!!

Kirkossa kaikkein kovin vähättely on sanoa, että ”et ole oikea piispa” tai ”et ole oikea pappi.”

Vaikuttaa siltä, että Väisänen on paljon oikeampi piispa kuin kukaan ev.lut.kirkon piispoista!!”

*    *     *

PS. ”Mitään yhtä muuttumatonta uskoa ei ole ollut koskaan olemassa, vaan heti alun pitäen kristinuskossa esiintyi erilaisia tulkintoja.” (Raamatun tutkija Heikki Räisänen.)

Ajattelemisen aihetta antoi Toisinajattelija.

Lue myös:

Vanh.lest. ateisti: Vanhoillislestadiolainen ateisti: Jumalan terve!

Kari Mäkinen on uusi arkkipiispa (ja hänkin on sivari)

NormallyGirl: Vainko me vanhoillislestadiolaiset pelastumme?

Onko Heikki Räisänenkin “etninen” kristitty

Kapu:  Pidän kirkoista – konserttipaikkoina

Tuomas: En halua taivaaseen

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): kirkko, luterilaisuus, normit, sananjulistajat, tuomitseminen, yksilöllisyys

2 responses to “Kirkko hoitokokousti Matti Väisäsen ulos

  1. Vanhauskoinen

    Kirkossa on liikaa maallisen vallan kumartelua, hallintoajattelua ja virkamiesmäisyyttä. Ylivarovaisuus on turhaa, sillä kirkon sanomaan sisältyvän luottamuksen ja toivon pitäisi johtaa rohkeuteen sanoa aina se, mitä sydän sanoo. Myös vanhakantaisille pitäisi antaa tilaa toimia kirkossa omantuntonsa mukaan.

  2. kokoustaja

    Otsikko on hieman harjaanjohtava,ottamatta kantaa itse asiaan. Nythän on vasta tutkinta käynnistynyt. Hoitokokouksissa tuskin tutkittiin saatikka annetaan puolustukselle mitään mahdollisuutta.

    http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/8105A42B740081EAC22576FE0043CC6F?OpenDocument&lang=FI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s