Aita ja seipäät


Jos olen oikein haistanut, on tämän foorumin ideana  keskustella siitä miten usko koetaan ja on koettu, mitä kysymyksiä herää meillä ja ”ulkopuolella” / maailmassa.  Siksi nimim. MT42, sinun kirjoituksesi ”Vuorovaikutusta”,  on poikkeuksellisen rakentava ja hyvä.

Kun seuraa nettikeskustelua, siitä erottautuu ainakin kolme erilaista keskustelutapaa. Voisi sanoa että keskustelua käydään kolmessa ”moodissa”, ja ne saattavat monesti sekoittua keskenään. Tulos on, että yksi puhuu aidasta, toinen puista,  kolmas vuorostaan seipäistä, mutta kukaan ei näe metsää. Soppa on valmis ja turhaudutaan.

Yhtäältä on vl uskoa koskeva yhteiskunnallinen tai ”historiallis-sosiologinen” keskustelu, toisaalta hengellinen, opillinen keskustelu,  ja kolmantena omakohtainen, sielunhoidollinen keskustelu.

Keskustelijoiden pitäisi olla selvillä, millaisessa tilanteessa kulloinkin keskustellaan.

Aina emme tunnista,  että keskustelua uskonasioista ei käydä suinkaan aina käännytys- eikä kääntymysmielessä, vaan lisäksi hengelliseltä ja opilliselta kannalta kriittisesti pohtien, ja vielä pelkästään mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Miksi emme pitäisi näitä kaikkia tavoitteita tarpeellisina, kunnioitettavina ja vakavasti otettavina, vaikka emme sattuisi itse olemaan kiinnostuneita. Vuoropuhelussa sekä rauhanyhdistyksen sisällä että ulkopuolisten kanssa ovat tarpeellisia hyvinkin moninaiset keskustelut – nämä kaikki.

Meidän on useasti vaikea hahmottaa, missä keskustelussa ollaan. Olen ollut huomaavinani, että eivät edes puhujat aina tunnista tätä, vaikka varmasti ovatkin keskustelemisen ”ammattilaisia”.

Sielunhoitoa, dogmatikkaa vai ilmiöitä ja niiden syitä?

Meille itsellemme on tutuinta sielunhoidolliset näkökulmat. Kuten jokainen ymmärtää, sielunhoidollisessa tilanteessa keskitytään ihmisen henkilökohtaiseen sieluntilaan, siihen millainen on henkilökohtainen olotila uskovaisena. Ja millainen suhde muihin uskovaisiin ja Jumalaan. Tähän keskusteluun voivat osallistua niin uskovaiset kuin entiset sellaiset. Ja tavalliset luterilaisen kirkon jäsenet siinä kuin ateistitkin.

Eniten kai tämänkaltainen lähestymiskulma koskettaa kuitenkin niitä, joilla on henkilökohtainen uskovaisen ihmisen vakaumus (vl tai ei-vl), tai jotka ovat etsivällä mielellä. On kai itsestäänselvää, että tällaista keskustelua voidaan käydä vain asianomaisen itsensä omasta halusta. Yhtä selvää on että liikutaan  herkällä ja henkilökohtaisella alueella, jossa voi seurata vahinkojakin. Armoevankeliumima sopii ja kuuluukin tarjota mutta toista ihmistä kunnioittaen.

Hengellisessä ja opillisessa keskustelumoodissa puolestaan ei ole kyse kenenkään keskustelijan omakohtaisesta sieluntilasta, vaan tarkoituksena on pohtia kristinopin sisältöä ja Raamatun sanomaa. Parhaimmillaan tavoitteena löytää ymmärrystä ja totuus asioista. Teologian puolella tämä on sitä kun puhutaan dogmatiikasta ja systemaattisesta teologiasta.

Ilmiöitä koskevassa keskustelussa puolestaan tarkastellaan  aatteellisia ja käytännöllisiä asioita, maailmankuvaa, kulttuuria, elämäntapaa, ihmissuhteissa olemisen tapoja, yhteisön suhdetta ympäröivään maailmaan jne. Mitä VL-lestadiolaisuus käytännön elämässä sisältää ja mistä osasista se koostuu. Mitä seuraamuksia sillä on. Miten me viestitämme elävästä uskosta? Tähänkin keskusteluun voivat osallistua sekä ”sisällä” olevat, uskon jättäneet että täysin ulkopuoliset.

Uskovaisina meillä saattaa olla vaikeuksia kohdata varsinkin entisiä vl:iä, ja ehkä myös ulkopuolisia, jotka joka tapauksessa netissä useinkin ovat keskustelun osapuolina. Emme ehkä tunnista että he voivat olla aidosti kiinnostuneita lestadiolaisuudesta ilmiönä tai opillisesti, eivätkä ole sen enempää sielunhoidollisessa mielessä kuin halventamistarkoituksessakaan liikkeellä. Pitäisi suhtautua heihin, ryhtymättä suin päin käymään keskustelua ”sielunhoito”-moodissa.

Molemminpuolisia pettymyksiä

Asetelma menee tietenkin kiusalliseksi, jos ollaan ”eri planeetoilla”, eli toinen olettaa toisen olevan etsivällä mielellä ja ehkä jopa tekemässä parannusta ja toinen taas tähtää puhtaasti älylliseen, tasaveroiseen keskusteluun, jossa asioita perustellaan parhailla mahdollisilla argumenteilla. Tällöin sielunhoidollinen ja älyllinen keskustelu menevät sekaisin ja keskustelijoiden ”käsikirjoitukset” eivät vastaa toisiaan.  Kumpikin tulee ärtyneeksi ja voi jopa kokea tulleensa loukatuksi.  Toinen tunkeutuu toisen sieluun ja arvioi sitä, toinen esittää asiaankuulumattomia ja ulkokohtaisia kysymyksiä.

Jos olettaa toisen ihmisen olevan sieluhädässä ja kyselevän oman autuutensa perään, johtaa omaan erityislaatuiseen keskusteluun jolla on ennalta tiedetty ideaali päämäärä. Alkaa sielunhoidollinen keskustelu, jolla on omanlaisensa kaava, tietty ennalta muotoutunut etenemistapa. Uskovainen odottaa keskustelussa tietenkin koko ajan toisen mahdollista kysymystä, ”saanko minäkin uskoa”.

Tämä odotus ja olettamus, että uskontoa koskeva keskustelu on aina jotenkin sielunhoidollista ja yksilöön omakohtaisesti liittyvää, tekee keskustelusta latautuneen ja ylivarovaisen, ja saa toisen osapuolen nopeasti torjuvaksi ja etäiseksi.  Uskovainen saattaa alkaa käyttää keskustelussa liian helposti itselleen tuttuja, mutta kuluneita fraaseja, joilla ei ole toiselle mitään informaatiosisältöä.

Keskustelu ”tiestä ja matkasta” on totuttu päättämään synninpäästöön ja toteamukseen, että näin on hyvä jäädä uskomaan. Miellämme, että keskustelun nimenomaan tulisi päättyä synninpäästöön, se on ainakin toivomus. Usein kuuleekin sanottavan, että ”mikään ei ole ihanampaa kuin antaa jollekin synninpäästö”. Mutta tämä onkin silloin pettymys uskovaiselle, kun keskustelukumppani onkin ollut kokonaan ”eri aaltopituudella”, muulla mielellä liikkeellä. samoin toinen osapuoli joutuu pettymään.

Tyhjät fraasit eivät auta

Myös ns. kaanaan kieli aiheuttaa ongelmia keskusteluun. Saatetaan käyttää totuttuja fraaseja, joiden merkityksen oletetaan olevan kaikille selvä. Kun paikalla on ulkopuolisia tai sellaisiksi oletettuja, keskustelu saattaa muotoutua yllättäen jähmeäksi vain siitä systä, että sanontatapojen syvin merkitys täytyisi ensin purkaa ja eritellä kaikill enäkyväksi. Ilman vl-merikityksellä ladattujen fraasien purkammista eivät kaikki ymmärrä niitä samalla tavoin. Täst äon paljon esimerkkejä, viimeksi Kotimaassa Erkki Pirin ja Jussi Rytkösen käymä keskustelu Pirin kirjasta.

Jotkut sanomistavat tarvitsee muotoilla yleiskieliseksi. Tosin silloin on vaara, että taas voi syntyä väärinkäsityksiä, vl-uskovaistenkin kesken.

Sekin olisi jaksettava lisäksi ottaa huomioon, että ulkopuolisten töykeiltä tai karkeiltakin tuntuvien kysymysten takana ei välttämättä ole tietoinen ilkeys vaan pelkästään tottumattomuus tietynlaiseen uskonnolliseen keskustelukulttuuriin.

Asiayhteyteen soveltuvat perustelut

Ongelmia tulee helposti silloin, jos ei löydä oikein kunnollisia perusteluja omalle kannalleen. Tämä on ymmärrettävää, vaikeat asiat ja hengelliset käsitteet vaativat tietoista paneutumista . Ja usein käy niin että keskustelukumppanin väite ei ole sitä mihin on tottunut ajattelemaan (”ei vastaa henkeen”). Kun tällainen väite tulee, sitä on ikään kuin helpompi lähteä oikomaan suoraa päätä juuri edellä kuvatussa sielunhoidollisessa tarkoituksessa. Paljon työläämmältä tuntuu käydä purkamaan kysymystä asiapohjaisilla perusteluilla.

Uskovaisista luultavasti harva on itse oikeastaan  edes tarvinnut ”asiaperusteluja” kristillisyyden ajatteluun, tapoihin ja käytäntöihin. Meistä useimmat ovat kasvaneet uskovaisessa kodissa ja siksi moni asia on itsestään selvää.

Asiakeskeisessä keskustelussa kuitenkin edellytetään juuri näitä perusteluja. Ei riitäkään, että kehottaa toista kuuliaisuuteen, tai jättämään järjen pois ja vain uskomaan, tms. Perusteluiden tivaamisessa ei siis ole takana ilkeys tai toisen lyömisen halu, vaan useimmiten vilpitön yritys päästä keskinäisessä keskustelussa jollekin ymmärrettävälle ja niin ollen myös kestävän tuntuiselle tasolle, jotta saavutettaisiin molemminpuolista luottamusta.

Keskustelua uskon asioista voisi parantaa kun kaikki osapuolet ovat tunnistaneet heti keskustelun alussa, miltä  kannalta asioista puhutaan. Henkilökohtaisen sielunhoidon tarkoituksessa, hengellis-dogmaattisen pohdinnan tarkoituksessa vai käytännön arkipäivän ilmiöitä ja niiden taustoja tarkastelemaan pyrkien.  

*     *     *

Ajattelemisen aihetta antoi: Aasinsilta

Lue lisää:

Sielunhoito (Kirkon sanasto)

Argumentointivirhe (Wikipedia)

Petri Ylikoski: Kuinka argumentti voi epäonnistua

Argumentointi (Skepsis ry:n sivulla)

Esimerkkejä argumentoinnin virheistä (Skepsis ry:n sivulla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): keskustelu, keskusteluilmapiiri, kristinoppi, nettikeskustelu, opilliset kysymykset, puhujat, sananvapaus, sielunhoito, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, tuomitseminen, uskon perusteet, vastuullisuus, yksilöllisyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s