Elämää Rauhanyhdistyksen jälkeen?


Olen seurannut melko läheltä, että jos on ollut ”vauvasta asti” vanhoillislestadiolainen ja sitten aikuisena jättää liikkeen, on suuria vaikeuksia oman itsensä kanssa.  Siskoni mies luopui tavoistaan elää vl-uskon mukaisesti mentyään naimisiin siskoni kanssa. Siskoni, joka on ”tavallinen luterilainen”,  ei kylläkään sitä häneltä vaatinut. Mies luottaa siskooni ja heillä tuntuu menevän keskenään hyvin. Mutta ajan mittaan käytännön asiat nähtävästi olivat niin erilaiset, että mies itse asioita harkittuaan päätyi jättämään rauhanyhdistyksen.

He olivat avioliiton solmiessaan kokeneet, että uskon asiat eivät ole erottamassa heitä toisistaan. He  halusivat kunnioittaa kumpikin toisen hengellistä näkemystä ja uskoa.  Onhan se usko ja Jumala-suhde aina kuitenkin täysin henkilökohtainen asia. Meillä kotona usko ja kirkko oli turvallisena ja lohduttavana asiana mukana, mutta ei ylikorostuneena eikä vaatimuksina. Vanhempamme kasvattivat sisareni, minut ja kaksi veljeämme niin, että kristiusko tarkoittaa Jumalan armoa, ja rakkautta ja huolenpitoa heikommista. Meistä tuntui, että ei sen tarvitsisi välttämättä tuoda perheeseen ristiriitoja, jos avioituu vl miehen kanssa. Siskon mies on mukava ja rauhallinen ihminen, hyvä perheenisä.

Ollaan sen verran läheisiä, että on paljon puheltua näistä asioista. Koska ”ei vl-naisen” on mahdollisuus harkita rauhassa mm. raskauteen liittyviä asioita, niin sisko ei jättänyt esim. ehkäisyä pois ennen kuin tunsi olevansa henkisesti valmis ja toivoi saavansa lapsen. Nyt heillä on kaksi ihanaa lasta. Ymmärtääkseni lapsi-asia ei olekaan tuonut ristiriitaa heille.

Mutta siskon miehellä tuntuu olevan paljon syyllisyyden tunteita, erilaisista asioista. Ei se hirmusen hyvää elämää ole, kun tuntee jatkuvasti huonoa omaatuntoa, jos katsoo vaikka uutisia tv:stä.

Samaten lastenkasvatusasioissa vanhempien olisi hyvä löytää ”yhteinen sävel”, esimerkiksi siinä miten lapsille opetetaan uskontoon liittyvistä asioista, ja lasten harrastusten ja pyhäkoulu-opetuksen kanssa. Siskoni mies kokee nähtävästi jotain ehkä epävarmuutta, miten suhtautua esimerkiksi tyttärensä balettiharrastukseen. Tytär taas kaipaa tietenkin isältään arvostusta ja kannustusta. Isän ja tyttären suhde on aina tytölle tärkeä.

Meitä on hämmentänyt myös se, että siskoni mies kokee hyvin herkästi häpeää.  Häpeä tuntuu hänellä liittyvän myös näihin hengellisiin asioihin. Hän on kovin ujokin. Se on tietenkin yksilöllinen persoonallisuus-asia. Osaksi nämä asiat ehkä johtuvat hänen kotikasvatuksestaan. Siitä hän puhuu itsekin usein. Hän muistelee omaa lapsuuttaan ja hänellä ei tavallaan ole nyt ”esikuvia”. Tätä hän pohtii usein, kun on nyt, 35-vuotiaana, vastuussa omien lastensa tulevaisuudesta.

Kai hänkin on sopeutunut olemaan stressaantunut ”entinen lestadiolainen” valintansa tehtyään, mutta on sääli, että todelliset vaihtoehdot ovat näin huonot. Lähinnä se että hän ei ole löytänyt omaa itseään liikkeestä lähdettyään.  

Vaikka rauhanyhdistyksen uskon kiellot eivät häntä enää koskekaan, vaikuttaa siltä että hän kärsii ja on monesti  ahdistunut, itsekin sen on tiedostanut. Monesti on vanhempiemme kanssa mietitty, miten häntä voisi auttaa. Miten hän pystyisi oivaltamaan, että eihän Kristus eikä armo ole minnekään kadonneet vaikka lähti rauhanyhdistykseltä. Mielellään sitä auttaisi jos osaisi.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Perheihminen.

Lue myös:

Gepardi: Herätyssaarna (1.Tess.4:21)

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Tutkija Saara Tuomaalan haastattelu.

Anonyymi: Kadotettu hengellisyys

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

”Onnellinen ratkaisu”: Minun tarinani

Etniset vanhoillislestadiolaiset

“Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Viiden veljen sisko: Ihmistä ei saa kutistaa

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, häpeä, hengellisyys, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, luterilaisuus, miehen asema, mielenterveys, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, sielunhoito, spiritualiteetti, suru, syyllistäminen, syyllisyys, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, uskon jättäminen, vapaus, yksilöllisyys, yksinäisyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s