Vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisesta on jokaisella yhteisön jättäneellä oma yksilöllinen tarinansa. Keskeistä nuoren hyvinvoinnin kannalta on vnhempien suhtautuminen hänen ratkaisuunsa. Ihannetapauksessa itsenäinen elämä oman hengellisen kasvatusyhteisön ulkopuolella lähtee liikkeelle myönteisissä merkeissä ja vanhemmat ymmärtävät asettua tukemaan aikuistuvan lapsensa omakohtaista valintaa. Vasta kotoa Ouluun muuttanut nuori nainen kertoi Kalevassa myönteisistä kokemuksistaan. Hänen kokemuksensa mukaan liikkeestä irrottautumisesta ei ole seurannut ikävyyksiä perheen ihmissuhteissa.
”Uskosta luopuminen oli kova pala”
Oulussa asuva Sari (nimi muutettu) kasvoi vanhoillislestadiolaisessa kodissa pienemmällä paikkakunnalla. Nelisen vuotta sitten tyttö aiheutti perheessä myrskyn, kun hän ilmoitti luopuvansa lestadiolaisuudesta, eli liikkeen termein kieltävänsä uskon.
– Uskon kieltäneitä ei mitenkään vainota enkä itse tiedä ketään, jolta olisi esimerkiksi mennyt välit perheeseen. Silti uskonto on iso osa elämää ja perhettä, ja sen kieltäminen vaikuttaa kaikkeen. Moni ei välttämättä uskalla lähteä, vaikka varsinaista uskoa oppeihin ei enää olisi, Sari toteaa.
– Kun olin ilmoittanut kieltäväni uskon, en vuoteen halunnut puhua siitä ollenkaan. Asia oli tosi arka, en tiedä miksi.
– En halunnut puhua ammattilaisillekaan, koska ajattelin, etteivät ne kuitenkaan ymmärrä. Oikeastaan olen alkanut käsitellä asiaa vasta Oulussa, kun olen saanut täältä paljon ex-lestadiolaisia kavereita. On helppo puhua, kun tietää, että toinen on käynyt läpi saman.
– En ollut käyttänyt alkoholia tai edes kuunnellut musiikkia ennen päätöstä, joten uskosta luopumiseni tuli kaikille yllätyksenä. Olin elänyt kuin tavallinen lestadiolaisnuori. Mietin vain asioita hiljaa päässäni, Sari kuvailee.
Tärkeimmäksi syyksi ratkaisuunsa tyttö nimeää yläasteelta löytyneen ei-lestadiolaisen kaveripiirin ja siltä tulleet vaikutteet. Lisäksi vanhoillislestadiolainen oppi alkoi yksinkertaisesti tuntua vieraalta.
– Minulle sanottiin, ettei uskoa saa ajatella liian järkiperäisesti, vaan siihen pitää säilyttää lapsekas suhtautuminen. Järkeilin sitten kuitenkin, tyttö hymähtää.
”Vain Me” -oppi ja ihmissäännöt alkoivat hakata vastaan
Eniten Saria häiritsi liikkeen opetus siitä, että vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua.
– Raamatussakin sanotaan, että uskominen riittää pelastukseen. Myös TV:n ja nykymusiikin kielto tuntui älyttömältä, koska Raamatun aikaan ei ollut kumpaakaan. Tiesin, että sääntöjä on pyritty sovittamaan Raamatun pohjalta nykyaikaan, mutta ihmettelin silti, miten joku voi vain päättää, mikä on syntiä ja mikä ei.
Uskon kieltäminen ei lopulta johtanut yhteenkään välirikkoon, vaikka se oli perheelle ja joillekin ystäville aluksi vaikea paikka. Ensimmäisinä päivinä itki niin perhe kuin Sarikin. Hänen päästöstään yritettiin vieä horjuttaa Raamatun lauseilla ja rukouksilla. Lopulta äiti kuitenkin totesi, että elämän pitää jatkua.
Tytön meikkaamista katsottiin alta kulmien vielä jonkin aikaa, mutta läheiset tottuivat siihenkin.
Lestadiolaiskodin myönteiset arvot eivät katoa
– Olen myös tyytyväinen siihen, että kasvoin lestadiolaisessa kodissa. Sieltä jäi hyvät perusarvot, ja se oli lapselle turvallinen ympäristö kasvaa. Leikkikavereita ja tekemistä riitti eikä tarvinnut olla yksin, toteaa 12-lapsisessa perheessä kasvanut tyttö.
– Nykyään minulla on perheeseeni lämpimät välit. Iän ja välimatkan kasvaminen on tehnyt hyvää, nykyään ammattikoulussa Oulussa opiskeleva Sari arvelee.
Puolet vl-perheiden nuorista tekee irtioton, osa sisällä olevista elää ”kaksoiselämää”
Sari arvioi, että jopa puolet lestadiolaisnuorista tekee jossain vaiheessa irtioton herätysliikkeestä. Osa lähtee lopullisesti, osa taas rikkoo liikkeen oppeja vastaan esimerkiksi värjäämällä hiuksensa ennen kuin katuu ja palaa takaisin.
– Varsinkin Oulussa törmää myös siihen, että lestadiolaisnuori viettää jonkinlaista kaksoiselämää. Sukulaisille esitetään hyvää uskovaista ja käydään seuroissa, mutta salaa eletään niin kuin muutkin. Minusta pitäisi olla rehellinen, onko oikeasti lestadiolainen vai ei, Sari napauttaa.
Toisaalta hän ymmärtää senkin, että liikkeen jättäminen voi olla nuorelle vaikea ratkaisu.
Vanhoillislestadiolaisuudesta eroamisesta on parhaillaan valmisteilla selvitys Joensuun yliopistossa, gradu, joka tuonee lisätietoa kysymyksiin. *)
* * *
Uskosta luopuminen oli kova pala. Kaleva 7.3.2010.
Aiheesta lisää:
NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?
Justiina: Kaksinaismoralismi ja kaksoiselämä vl-piireissä
Kaksijakoinen maailmankuva purkautui: minä lähdin pois
Matti H.: Yksi usko?
Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää
Kuka ja mikä minä oikeasti olen? (Saara Tuomaala)
Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies. (Julkaistu Hakomajassa.)
Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta (Laatija Hakomaja-tiimi, pohjautuu artikkeliin How to Leave the Old Apostolic Lutheran Church)
Gepardi: Herätyssaarna (1.Tess.4:21)
Speedy: “Olinko hölmö -?”
*) Vanamo Kuu-Karkku: Matkalla uuteen todellisuuteen. Eroprosessi vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä ja sen merkitys henkilön spiritualiteettiin ja kokemusmaailmaan. Pro gradu -tutkielma, käytännöllinen teologia. Itä-Suomen yliopisto, 2012 (Joensuu).
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Heitin uskon, koska halusin päättää itse ajatukset, sanat ja teot. Kamalinta uskonnossa oli, kun kaikki oli määritelty. Miten reagoit, mitä ajattelet, miten vastaan, miten toimit… Liikaa kaavoja, sääntöjä, liikaa kyttäystä.
Sääliksi käy tuo ”järkeilemällä” uskosta luopuminen, nimittäin jos tuo luopuminen tarkoittaa raamatullista uudestisyntymisen kautta syntynyttä uskoa, jonka Jeesus lahjoittaa ihmisen sydämeen. Järkeilemällä voi tulla hyvinkin päätelmään että tuollainen usko on sellaista että siitä ei kannattaisi luopua antautumalla ihmisten arpapelien ja eksytysten kavalien juonien heiteltäväksi.
Olen perhetuttuna seurannut yhtä vl perhettä. Viimeisen 20v aikana lestadiolaisuus on muuttunut paljon, siis suvaitsevaisemmaksi.
Tämän perheen vanhimmat lapset ovat jo 30-vuotiaita, nuorimmat teini-ikäisiä.
Vanhimmat lapset eivät saaneet käyttää koruja tai kuunnella ”maallista” musiikkia teini-ikäisinä mutta nyt 15 v myöhemmin nuorimmilla onkin jo paljon enemmän vapauksia, käyttävät jopa meikkiä (hillitysti). TV:kin on kotiin hankittu.
Itse muistan myös eläneeni kaksoiselämää pitkään ennen kuin päätin luopua uskosta kokonaan. Se oli rankkaa aikaa. Tiedän että edelleen jotkut uskomassa olevat kaverini, (ne muutamat jotka tahtovat pitää vielä yhteyttä kanssani) elävät edelleen tätä elämää. Kuunnellaan musiikkia,joskus käydään viikonloppuisin salaa baareissa, harrastetaan yhden illan juttuja, ja kotona vanhemmille esitetään että kaikki on hyvin ja sydän pursuaa tahtoa olla uskomassa ja karttaa syntiä, voihan se toki niinkin olla että aidosti haluaa olla uskomassa, eksyi vain hetkeksi ’väärälle polulle’ ja katuu tekojaan, mutta en usko että aina on näin. En yleistä että kaikki uskovaiset nuoret tai vanhemmat eläisivät näin, vaan puhun ihmisistä joita itse tunnen. Mielestäni tekopyhää käytöstä, sanoin sen sitten joskus ääneenkin mutta ei kukaan ottanut koskaan kantaa asiaan, ainakaan ääneen. Itse pelkäsin kovasti että menetän kaikki ystäväni uskon kiellon myötä, ja osittain niin kävikin, olin liian erilainen että kanssani olisi voinut olla enää. Onneksi ystävissäni oli muutama joiden kanssa uskon kieltoni ei ollut este ystävyydelle. En kadu että kielsin uskoni, olen nyt onnellinen. Ei tarvitse enää esittää, vaan saan elää vapaasti, olla oma itseni. En väheksy uskovaisia mutta tahtoisin että jokainen saisi itse päättää ’kohtalostaan’, ilman painostusta ja sitä pelkoa että tulee hylätyksi, se on väärin että ei saa elää elämäänsä niinkuin itse haluaa.
Hei!
Jeesus sanoi, että ”…te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi..” Joh 8:32.
Sanot, että olet luopunut uskosta, mutta olet päässyt kaksoiselämästä rehellisempään ja totuudellisempaan elämään, missä sinä olet oma itsesi eikä sinun tarvitse näytellä.
Ihmisen suhde Jeesukseen ja Jumalaan on aina avoimuuden ja rehellisyyden kysymys. Jumala ei edellytä koskaan näyttelemistä tai teeskentelemistä – ihmiset voivat sitä edellyttää – mutta Jumala odottaa meiltä rehellisyyttä.
Jeesus haluaa antaa ihmiselle rehellisen ja kestävän pohjan elämälle, jatka siis rehellisesti tietäsi. Joh 1:14 sanoo Jeesuksesta, että hän ’oli täynnä armoa ja totuutta’. Siellä, missä tullaan valoon ja totuuteen, tullaan myös armon läheisyyteen. Jatka rohkeasti ja rehellisesti eteenpäin elämässäsi, Jumalan totuus ja armo kulkevat sinun kanssasi.
Unkarilainen Erzsébet Türmezei sanoo:
”Eilinen taakka oli eilinen.
Huomisen varjo vasta huomisen.
Ja joka aamu uudestaan
ikuista matkakumppania tervehtiä saaan:
Hyvää huomenta, Herrani Jeesus!
Hyvää huomenta, Ilo!
Hyvää huomenta, Rauha!
Hyvää huomenta, Armo!