Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi


Helsingin Sanomienvastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen julkaisi lehden pääkirjoitussivulla kolumnin, jossa hän tarkasteli vanhoillis-lestadiolaisuuden sisäistä  tilaa, rinnastamalla sen toiseen perinteelliseen herätysliikkeeseen, herännäisyyteen. (Kahden maan kansalaisia, Merkintöjä, HS  13.7.2010.)

Hän muistutti liikkeiden syntyhistoriasta 1700-1800-luvulla, jolloin silloinen, pohjimmiltaan uskonpuhdistuksen sosiaalinen innovaatio, kansan lukutaito, johdatti ihmiset Jumalan sanan äärelle ja omakohtaiseen herätykseen.

Pentikäisen näkemys vanhoillislestadiolaisuuden nykytilasta voidaan kiteyttää seuraavasti: vanhemman polven maallikkovoittoisen miesryhmän johtama liike, jossa johtoasemissa pitkään istuneet ovat eristäneet totaalisesti kaikki naiset ja samoin liikkeen nuoret teologit pysymään tiukasti syrjässä vallasta ja päätöksenteosta.

Johdon linja ei kuitenkaan saa täyttä hyväksyntää liikkeen sisällä ja esimerkiksi naispappeuden kannatus on vahvistumassa. Nykytilanteessa lestadiolaisuus onkin jäämässä marginaaliin kirkon sisällä.

Asiantuntemuksessa ja informatiivisuudessa sekä historiallisessa näkemyksellisyydessä Pentikäisen punnittu kirjoitus peittoaa kerralla niin iltapäivälehtien lööppiyritelmät kuin kiiltokuvamaiset ”vanhoillislestadiolainen malliperhe suviseuroissa” –jutut. (Blogissa julkaisemisen vaatimat väliotsikot ovat omiani.)

 *   *    *

– –  Herätysliikkeiden rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole vähäinen. Tutkimusten mukaan joka kymmenes suomalainen kuuluu kiinteästi tai väljästi johonkin herätysliikkeeseen ja joka kymmenes on myös saanut vaikutteita niistä.

Minulla oli tilaisuus käydä niin Suviseuroissa kuin Herättäjäjuhlillakin. Suviseurat on tuttu jo lapsuudesta. Herättäjäjuhlilta on vähemmän kokemusta, mutta niitäkin on tullut seurattua.

Tapahtumat kasvavat samasta juuristosta, vaikka ovat tänään aika erilaisten liikkeiden erilaisia kesäjuhlia.

Lasten mielestä eroja on tosin vähän. Heidän mukaansa Kiuruveden juhla oli pienempi, siellä oli tarjolla lettuja, ja vessat olivat parempia, kun niissä oli kunnon ovet ja juokseva vesi.

Lukutaito ja pietismi herätyksen dynamoina

Herätys- ja kansanliikkeiden yhteinen juuristo on 1700- ja 1800-luvun luterilaisessa pietismissä ja laajoissa kansanherätyksissä, jotka syntyivät ihmisten oppiessa lukemaan. Taustaa on muun muassa lukijaliikkeessä, jossa korostettiin hengellisen kirjallisuuden lukemista.

Lestadiolaisuuden nimihahmo, rovasti ja luonnontutkija Lars Levi Laestadius, liittyi vahvasti tähän perinteeseen.

Myös varhaisen herännäisyyden johtohahmo, Ylitorniolta Savoon muuttanut torppari Juhana Lustig, kasvoi samasta ajattelusta. Savon heränneitä ensi alkuun koonnut Lustig ajautui myöhemmän riitoihin herännäisjohtajan Paavo Ruotsalaisen kanssa, eikä hänestä juuri körttiseuroissa puhuta.

Lestadiolaisuus jäänyt kirkon marginaaliin – missä nuoret teologit?

Lestadiolaisuus syntyi siis papin ympärille mutta ajautui myöhemmin ristivetoon pappien kanssa. Laestadius ei tosin kuollessaan tiennyt perustaneensa mitään liikettä vaan ajatteli tehneensä kirkon papin työtä.

Maallikkojen vaikutuksesta syntynyt herännäisyys taas oli heti alussa riidoissa pappien kanssa. ”Siitä on meidän seurakunnissa suuri vastus, että papit ynnä tämän pahan maailman kanssa meitä vastaan sotivat”, kirjoitti Lustig vuonna 1814.

Nykyään tilanne on toinen. Herännäisyys on silmiinpistävästi kirkon eliitin liike ja lestadiolaisuus enemmän kirkon marginaalissa, vaikka siinäkin on paljon papistoa.

Ei ole siis ihme, että Herättäjäjuhlien pääkenttä oli aivan Kiuruveden kirkon kupeessa ja monen kirkkopuiston puun varjossa vilvoitteli piispa tai muu tunnettu kirkkovaikuttaja. Suviseurat on valtava tapahtuma. Käytännön sanelemana se järjestettiin pelloilla, joilta saattoi nähdä Liperin kauniin kirkon, jos ymmärsi katsoa oikeaan suuntaan.

Sama näkyi puhujalistoilta. Herättäjäjuhlien puhujapöntössä esiintyi paljon eri-ikäistä papistoa ja teologian opiskelijoita. Suviseuroissakin puhui pappeja mutta aiempaa vähemmän. Lisäksi nuorempi papisto oli jätetty ilman puhevuoroja.

Lestadiolaisuudessa naiset eristetty liikkeen julkisista tehtävistä  

Mielenkiintoista on myös se, miten liikkeiden suhtautuminen naisiin on eriytynyt.

Molempien syntyvaiheissa naisilla oli tärkeä rooli. Varhaisessa lestadiolaisuudessa oli naispuhujia. Laestadiuksen jälkeen liikehdintää johtivat paljolti hänen tyttärensä ja heidän serkkunsa sekä muutamat muut vahvat naiset – Amerikkaa myöten.

On paradoksaalista, että 1800-luvun lopulla piispa Gustaf Johansson arvosteli lestadiolaisuutta nimenomaan naispuhujista.

Tätä nykyä vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole naispuhujia eikä -pappeja, vaikka naispappeuden kannatus liikkeen sisällä vahvistuu. Liikettä johtavan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n johtokunta on yhä täysin miehinen.

Herättäjäseuroissa nainen puhujapöntössä on yhtä luonteva kuin risti juhlakentän alttarilla. Lisäksi ensi kertaa Herättäjä-Yhdistystä johtaa nainen, kotkalainen opetusneuvos Kaisa Rönkä, joka on myös kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja.

”Kunnolliseen elämään tässä maailmassa”

Yhteisen juuriston lisäksi liikkeillä on muutakin jaettua.

Sitä on esimerkiksi se, että liikkeiden jäsenet pyrkivät kunnolliseen elämään tässä maailmassa, vaikka hyvä elämä ei autuutta toisi vaan armo. Samalla katse on tulevassa elämässä.

Tätä ajattelun ulottuvuutta kuvaa hyvin Herättäjäjuhlissa myynnissä ollut t-paita, jonka rinnuksessa lukee Kahden maan kansalainen.”

*    *    *

Pohdintaa – Kriittisen keskustelun merkitys ”sisällä ja ulkona”

Kun tulevaisuus pitkällä aikavälillä riippuu nuorten kouluttettujen ihmisten, erityisesti teologien sekä toisaalta naisten otteesta liikkeen johdossa, Pentikäisen tilanneanalyysissa vanhoillislestadiolaisuuden tulevaisuus ei näyttäydy pelkästään lupaavana.

Seuraavaksi voidaan kysyä, mikä vaikutus Pentikäisen Suomen valtalehdessä julkaisemalla kritiikillä ja muulla keskustelulla liikkeen ”ulkona” ja ”sisällä” on vanhoillislestadiolaisuuden johdon ratkaisuissa. Ottavatko vaikutusvaltai-simmat jäsenet julkista pohdintaa ja kipukohtien oivalluksia huomioon?

Muutamat muutkin vanhoillislestadiolaiset ovat arvostelleet julkisuudessa avoimesti, omalla nimellään, liikkeen toimintatapoja ja opetusta (esim. Mauri Kinnunen, Lassi Hyvärinen, Stiven Naatus, Virpi Hyvärinen, Vuokko Ilola, Juho Kalliokoski, Terttu Holmi,  Topi Linjama, Johannes Alaranta ja Pekka Asikainen). Anonyymisti netissä käydään keskustelua  jatkuvasti.

Sisällä olevien esittämä kritiikki on selvästi voimistanut sisäistä muutos-painetta. Se on ilmennyt  puolustautumisena ja responssina seurapuheissa, Päivämiehen kirjoituksissa (Päivämiehessä on vihjailtu jopa ”pettureista”)  ja viime vuosien suviseurojen puheissa. Toistaiseksi todellinen vaikutus näyttää olleen pelkästään se, että keskusjohdon puheissa ja saarnoissa ovat vahvistuneet entistä vanhoillisemmat äänenpainot sekä nettikeskustelulle julistetut tuomiot. Hengellisiin kysymyksiin liittyvää nettikeskustelua on paheksuttu ankarasti ja pidetty sitä uskovaisille sopimattomana. Uskonasioista pitäisi keskustella vain kasvokkain. (Tuorein kommentoija aiheesta oli Johanna Lumijärvi kolumnissaan Päivämiehessä.)

Toinen ryhmä, herätysliikkeestä pois lähteneet, voivat ilman pelkoa esittää kritiikkinsä johdon kyvyttömyydestä ja muista epäkohdista, kiertelemättä ja julkisesti. Heillä ei ole yhtä paljon menetettävänään kuin sisällä olevilla. He voivat puhua pelkäämättä ainakaan samassa määrin sosiaalisia seuraamuksia (painostamista, pahojen puheiden levittämistä, yksityiselämän häirintää) kuin liikkeen sisällä elävät.

Vaikka ulkopuolisten mielipiteillä ei ole nähty välitöntä vaikutusta SRK:n sisäiseen toimintaan, heidän puheenvuoronsa voivat  kiinnittää ulkopuolisten tahojen,  kuten evankelis-luterilaisen kirkon, viranomaisten, ihmisoikeus-järjestöjen, poliitikkojen ja eduskunnan huomiota herätysliikkeen käytännöistä seuraaviin ongelmiin ja epäkohtiin. Ulkopuolisten kannanotot voivat  näin lisätä ulkoista muutospainetta liikkeen johdossa, jotta kymmeniä tuhansia ev.-lut. kirkon jäseniä koskevista vahingollisista käytännöistä voidaan luopua.  

Jää nähtäväksi, millainen vaikutus julkisella keskustelulla on vanhoillis-lestadiolaisuuden lähivuosien kehityksessä.  – Ja ai niin, Pentikäinen mainitsi että Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja on kotkalainen opetusneuvos Kaisa Rönkä. Todettakoon, että yhdistyksen päätoimikunnassa, joka vastannee SRK ry:n johtokuntaa, on 12 jäsentä, joista miehiä on seitsemän ja naisia viisi.

*    *    *

Jälkipohdintaa harrasteli nimimerkki  ”Katoava kansanperinne”. 

Lue lisää:

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta: Hanna-Leena Nissilän, Riikka-Maria Saukkosen sekä  Juuso ja Maria-Riitta Kalliorannan käsityksiä.

Naiset tulossa sananjulistajiksi

Jussi Rytkönen: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen ja pääsihteerin Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.

Skribentti: Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Hanskat tiskiin ja kirves kaivoon – onnistuuko vl-yhteisön parannus keskustelemalla?

Viiden veljen sisko: Ihmistä ei saa kutistaa

Piispa Kari Mäkinen: Oman liikkeen näkeminen muiden yläpuolella on ongelmallista  

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Johanna Lumijärvi: Keskustelua kasvokkain. Päivämies 29/2010.

Kari Kuula: Teologinen kohukirja: Vanhoillislestadiolaisuuden anomalia kirkossa (A)

Advertisements

6 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2000-luku, arvot, Conservative Laestadianism, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, hengellisyys, historia, johtokunta, kiellot, kirkko, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, naisen asema, naissaarnaajat, normit, nuoret, pietismi, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tulevaisuus, vallankäyttö

6 responses to “Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi

  1. Efeson malliin

    Rauhanyhdistysten johtokuntiin on valittu naisia, joillakin paikkakunnilla pitkäänkin. Tiettävästi ainakin yhdessä rauhanyhdistyksessä on naispuolinen puheenjohtaja. Mutta ilmeisesti SRK:n nykyinen johtokunnassa istuvat henkilöt eivät pidä ajatuksesta että heitä olisi myös Keskusyhdistyksessä. Mieluiten ei saisi näkyä paikallisyhdistyksissäkään. Päätellen julkisista lausunnoista.

    Päivämiehen jutussa ”Konttorin kuulumisia” (huhtikuussa 2010) nimeltä mainitsematon kirjoittaja ohjaili johtokuntapaikkojen täyttöä: ”Oleellinen valintaan (SRK:n johtokuntaan) vaikuttava asia on kuitenkin hengellinen. SRK:n samoin kuin rauhanyhdistyksen johtokunnan toimintaan sisältyvää hengellistä vastuuta voi verrata siihen vastuuseen, jota oli myös Efeson seurakunnan vanhimmilla.”

    Kalevassa pj. Olavi Voittonen totesi SRK:n johtokunnasta: ”Lähtökohtana on ollut se, että johtokunnan koostumus nousee Uuden testamentin vanhin-ajatuksen pohjalta. Uuden testamentin mukaan seurakuntien päättäjät olivat miehiä kuten nyt meidän piirissämme.” (Kaleva 22.3.2009.)

    On varmasti kysymyksiä joihin Efesosta löytyy vastauksia, mutta pidän outona sitä että johtokunnan koostumus olisi opillinen ja siksi Raamatun ajan malliin pohjautuva asia.

    Olisihan tässä ihan oikeitakin opilllisia aiheita jotka kaipaisivat yhteyttä Raamattuun.

  2. H.M.

    On totta, että suhde luterilaisuuteen ja kirkkoon ei ole aivan ongelmaton. Teologisista eroista tärkein on vl-uskon eksklusiivinen seurakuntaoppi, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea tie pelastukseen.

  3. Joku

    Naispuolisten teologien keskuudessa on määrätietoista toivetta siitä että he voisivat ottaa pappisvihkimyksen vastaan vaikka ovat vl:iä. Siis ilman että heidät erotettaisiin vl-yhteisöstä. Sieltä kautta paine voi alkaa purkautua luonnollisella tavalla ennemmin kuin SRK:n linnakkeessa.

  4. hanna

    jep jep, hohhoijjaa.

    • Täyspotti

      Vanha keskustan kettu tietää miten luoda vaikutelma ”objektiivisesta”. Muka-käsitellään rinnakkain kahta herätysliikettä niin lukija ei epäile mitään. Tosiasiassa MP otti tilan kiittääkseen omaa herätysliikettään vanhoillislestadiolaisuutta. Hän lisäksi junaili kymmensivuisen suviseura-reportaasin Kuukausiliitteeseen. SRK:n tiedotuspäällikkö ei pysty samaan millään.

      • Ihmisoikeudet

        Kuinkahan tarkkaan luit kirjoituksen… Siinähän Pentikäinen nimenomaan kritisoi vanhoillislestadiolaisuuden miesvaltaa ja konservatiivisuutta. Hesarin kuukausiliitteen juttu taas oli aika objektiivinen kuvaus suviseurojen todellisuudesta, ei tällä kertaa pelkästään mitään vanhojen äijien haastattelujen referointia. Kai vanhoillislestadiolaisuudesta voi ja pitää kirjoittaa samoin kuin muistakin vähemmistöistä. Kuinkahan paljon on enemmän juttuja esimerkiksi ollut Suomen venäläisestä vähemmistöstä verrattuna vanhoillislestadiolaisuuteen? Jos Pentikäinen junaili jutun, siinä kai ei ole mitään moraalisesti tuomittavaa. Kaikki lehtijutut junaillaan tavalla tai toisella.
        Olen kyllä kuullut, että juttu syntyi toimittajan aloitteesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s