”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa


Kuvassa Ranuan kristillisen opiston kuoro ja orkesteri 2009. (Kuva Juho Kuha.)

Ruukin suviseurojen yhteydessä vuonna 1971 vanhoillis-lestadiolaisuudessa keskusteltiin suhtautumisesta musiikin esittämiseen ja kuuntelemiseen. Tuolloin järjestettiin vl-kanttoreiden, musiikinopettajien ja musiikista kiinnostuneiden sekä SRK:n johtokunnan yhteinen erityinen neuvonpito. Neuvonpidossa todettiin, että ”kuorossa laulaminen on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon”. 

Neuvonpidolla valmisteltiin kieltoja, jotka tulivat voimaan vuoden kuluttua, kun Pudasjärven suviseurojen yhteydessä puhujien-kokous päätti, että mm. kirkkokuoro on synti. Keskustelussa oli ilmeisesti esiintynyt myös toiveita maltillisemmasta linjasta, mutta se jyrättiin. Tähän viittaa kannanoton lausuma, että hallitsevaa torjuvaa ja tiukkaa linjaa olivat jotkut kritisoineet lakihenkisenä.

Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 2006 musiikkiin suhtauduttiin Päivämiehen artikkelissa  ja sen pääkirjoituksessa  sekä SRK:n järjestämässä neuvonpidossa jokseenkin yhtä torjuvasti kuin 1970-luvun alussa.

“… onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta.

Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.” (Päivämies, syyskuu 2006.)

Vuoden 2006 tiukennusyritys jäi kuitenkin lopulta yritykseksi. Sitä moitittiin vl-muusikkopiireissä melko avoimesti kelvottomaksi ja ihmiset eivät vain yksinkertaisesti noudata sitä. 2000-luvulle tullessa vl-muusikot ovatkin voineet harjoittaa ammattiaan vapaammin.

Lisäksi kuuntelemisen osalta valvonta on käynyt tosiasiassa mahdottomaksi musiikin jakelun siirryttyä  nettiin ja henkilökohtaisiin kannettaviin laitteisiin. Niinsanotun ”maailmallisen musiikin” harrastamisesta ei jää enää kiinni.

Kieltoja lievennetty kaikessa hiljaisuudessa

Puhujienkokouksen päätöstä vuodelta 1972 ei ole koskaan kumottu, mutta on ilmeistä, että se ei enää velvoita luopumaan esiintyvän taitelijan ammatista eikä kuoroharrastuksestakaan. Muusikoita ei enää painosteta rauhanyhdistyksellä. He saavat tehdä rauhassa työtään.

Eri taidemuodoista teatteria ja oopperaa pidetään  yhä edelleen syntinä, mutta kuoroharrastus on vapautettu ”syntilistalta”. Se on itse asiassa esim. opistoissa nostettu uudelleen arvoonsa, joka sillä lestadiolaisuudessa aikanaan oli, 1930-40-luvulla.

Nykyisin vanhoillislestadiolaisten kuorotoiminta on yleistä sekä omissa kuoroissa että ev.lut. seurakunnissa.  Vl-uskovaisia toimii myös kuorojen johtajina ja esiintyvinä ammattimuusikkoina. Jotkut ovat saavuttaneet taiteilijoina huomattavaa arvostusta ja tulleet tunnetuiksi. Vl-uskovaisten omat kuorot ovat tuottaneet paljon myös äänitteitä.

Nykyisin ooppera lienee edelleen synnillistä, mutta kuorot ja kuorojen konsertteihin osallistuminen sallitaan. Ilmeisesti myös klassisen musiikin konsertit on vapautettu syntilistalta.

Musiikkipäätösten hiljainen ”unohtaminen” on vain yksi havainnollinen esimerkki käytännöstä, jolla uskovaisten elämää kontrolloidaan mielivaltaisesti. Aikanaan virallisesti päätettyä kieltoa ei reilusti ja avoimesti kumota, mutta enää vain ei  puututa  siitä lipsumiseen samalla ankaruudella kuin aikaisemmin.

Sama prosessi on parhaillaan käynnissä televisio- ja ehkäisykiellon osalta.

Menettely on omiaan herättämään sisäistä hämmennystä. Yhä edelleen voi kuulla myös kireitä kannanottoja. Ilmeisesti vastuunkantajat odottavat että aika hoitaa ongelmalliset lähihistorian päätökset.

Puhujat joutuvat usein ratkaisemaan sallitun ja kielletyn rajoja epäselväksi käyneessä tilanteessa. Heille on noussut joissakin tapauksissa kiusaus ajella kaksilla vankkureilla, eli pitää kiinni siitä että tietyt tekemiset ovat syntiä,   ja kuitenkin  löysäillä joidenkin yksittäisten henkilöiden kohdalla. Tällaiset ratkaisut heärttävät tietenkin paljon kysymyksiä, kuten esimerkiksi nimim. Jemima kertoi Mopin palstalla:

”Sellainen asia harmittaa mua kovasti, että monet sellaiset puhujaveljet, jotka ovat esittäytyneet meikäläisyydessä virallisen kannan edustajiksi esim. elämätapa-asioissa, niin he ovat yksityisissä keskusteluissa tiukan paikan tullen ”löysänneet kravattiaan” joittenki asioitten kohdalla. Esim. eräs palstoillakin nimeään tunnetuksi saanut puhujaveli on sanonut korvakoruista ”kyllähän se niin on, etteivät ne ole syntiä”. Ja eräs tunnettu puhuja”kööri” on antanut eräälle muusikolle luvan järjestää konsertteja, noin niinku yksityisessä audienssissa. [Puhujat] ovat ilmaisseet konserttien olevan heidän mielestään ihan ookoo tän kys. muusikon kohdalla.” (Jemima Mopin palstalla 12.12.2009.)

Musiikkikieltoja valmisteltiin yli vuoden ajan

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous käsitteli musiikkikysymystä 1971 Ruukin suviseurojen yhteydessä alustavasti ja seuraavan kerran 1972 Pudasjärven suviseuroissa. Musiikkiin suhtautumista pidettiin ”arkana ja ajankohtaisena” kysymyksenä.

Ruukin kokousta oli valmisteltu ennakkoon julkaisemalla Päivämiehessä SRK:n johtokunnan kannanotto “Televisio ja konsertit kristityn näkökannalta” (Päivämies 2.6.1971). Ruukissa pidettyjen kokousten tuloksena todettiin kategorisesti, että kuoroharrastus ei uskovaiselle sovi, ei edes  kirkkokuoroharrastus.

Konserteissa käyminen on myös synti. Erikseen synniksi osoitettiin oopperan harrastaminen.

Pudasjärven suviseuroissa 1972 puhujainkokous teki lopulta virallisen päätöksen, jonka mukaan kuorolaulu ja esiintyvänä taitelijana toimiminen ovat molemmat syntiä. Näiden suhteen ryhdyttiin heti myös kurinpitotoimenpiteisiin yksityisten henkilöiden tasolla.

Tuolloin moni musiikin ammattilainen joutui vakavaan tilanteeseen: luopuako omasta ammatista kokonaan, muokatako siitä jollain lailla ”sopiva” siirtymällä pelkästään opetustyöhön, vai kieltääkö usko. Seurasi paljon henkilökohtaista ahdistusta, vaikeita ratkaisuja ja surullisia ihmissuhteiden katkeamisia, joista kärsineet jäivät monessa tapauksessa täysin yksin.

Mutta nyt, kun vapaammat tuulet puhaltavat, kukaan ei tunnu piittaavan niiden ihmisten kohtalosta, jotka aikoinaan ottivat musiikkikiellot todesta ja luopuivat kuorostaan tai peräti musiikista ammattina. Tai joutuivat tuhoamaan ”syntiseksi” leimatun sävellyksensä. Tai niistä jotka murheellisina jättivät rauhanyhdistyksen, koska vuosikymmenien opiskelun ja jatkuvaa harjoittelua vaativasta ammatista luopuminen oli käytännön mahdottomuus ja  tuntui kohtuuttomalta.

Monet luovat ja lahjakkaat ihmiset joutuivat kärsimään, täysin aiheettomasti.

Syyllisiä ovat puhujienkokouksen tietämättömät ja kulttuurisesti kapeakatseiset sanajulistajat. Heissä ole ollut miestä kantamaan vastuutaan edes nyt jälkenpäin. Se taho jonka nyt asiaan pitäisi NYT tarttua, on tietenkin vl liikkeessä päätöksiä tekevä taho eli SRK:n johtokunta.

1970-luvulla ammattiaan aloittelevien muusikoiden  olisi pitänyt syntyä vasta myöhemmin, kun herätysliikkeen syntikäsitys muutettiin.

Kukaan ei niistä uhreista enää puhu eikä edes tiedä. Silloiset päätösten tekijät tai SRK:n edustajat eivät ole esittäneet pahoitteluaan kärsimyksistä, joita päätös aikanaan heille epäoikeudenmukaisella tavalla aiheutti.  Kaiken tämän nähnyt vanhempi uskovainen tuntee itsensä vähintään hölmöksi.

Näitä virallisia SRK:n puhujainkokousten ja johtokunnan päätöksiä ei siis ole kumottu. Tästä huolimatta niitä ei kuitenkaan enää tarvitse noudattaa voidakseen olla vl-uskovainen.

Erehtymätön jumalanvaltakunta saattaa siis joskus erehtyä. Mutta erehdysten seuraamuksista ei nähtävästi kenenkään tarvitse piitata.

Liperin suviseurojen yhteydessä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen korosti jumalanvaltakunnan absoluuttista erehtymättömyyttä.

Henkilökohtainen menestys muilla aloilla hyväksytään – miksi ei musiikissa? 

Ristiriitaista on,  että sillä jyrkkyydellä, jolla opin vartijat ovat torjuneet musiikin, he eivät ole koskaan puuttuneet muilla elämänalueilla ja ammattialoilla toimivien uskovaisten ammatinharjoittamisen ongelmiin. Henkilökohtaisen osaamisen ja menestyksen tuottamat saavutukset ovat julkisia myös politiikassa, talouselämässä ja julkisen hallinnon huipulla. Ne tuottavat yksityiselle ihmiselle mainetta ja kunniaa jopa enemmän kuin musiikkielämässä. ”Ihmiskunniaa” nostavat myös talousivuilla euroina julkistetut yrityskaupat, tilaukset ja sijoittajien voitot. Taloudelliset palkinnot ovat yrityselämässä lisäksi kokonaan eri maailmasta verrattuna musiikkialojen usein hyvin vaatimattomiin ansioihin.

On vaikea ymmärtää, mihin kristinopillisesti nojaudutaan, kun ankarimmat kiellot on päätetty kohdistaa  juuri musiikkialalle.

*   *    *

Päivämies-lehti julkaisi Ruukin suviseurojen jälkeen seikkaperäisen artikkelin  Kristitty ja taide (Päivämies 37, 8.9.1971). Tässä siitä musiikkia koskenut katkelma.

 

SRK 1971: ”Kirkkokuorossa laulaminen on vaarallinen silta maailmaan”

Päivämies 37, 8.9.1971

Musikaalisuutta ei ole lupa käyttää oman kunnian eikä epäjumalien hyväksi

Periaatteellisena näkemyksenä todettiin, että taiteellinenkin lahja on Jumalan lahja ja sitä sellaisenaan ei kukaan saa katsoa ylen. Kuitenkin tuli esille, että tätä lahjaa paljon käytetään väärin. Ei Jumala ole antanut näitä lahjojaan ihmiskunnian korottamiseksi, ei Jumala anna kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille. – -

TÄLLAINEN NEUVONPITO käytiin seurojen viimeisenä päivänä ja siihen oli kokoontunut niin runsaasti osanottajia, että osan oli etsittävä itselleen istumapaikka ikkunalaudalta.

Keskustelussa aikaisemmin oli tullut esille sellaisiakin ajatuksia, että Jumalan valtakuntaan olisi tullut jonkinlaisia kahleita ja laillisia määräyksiä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Heti alussa todettiin, että itse meissämme me ahtaalla olemme; Jumalan valtakunnassa ei ahdista eikä purista kun vain tunnon asiat ovat kunnossa. Neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat ovat osa evankeliumia.

MITEN SITTEN käytämme Jumalan antamia lahjoja musiikin alalla? Toiminnan muodot sillä alalla ovat avartuneet.

Musiikista on tulemassa vaara joutua maailmanmielisyyteen.

Jumalanlapset arvostavat Jumalan lahjaa myös musiikin alalla, mutta sitä ei saa käyttää väärin. — Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. — Musiikin taidossakaan ei ole varaa lähteä etsimään ihmiskiitosta, vaan mahdollisimman epäitsekästä Jumalan lahjojen käyttöä Jumalan kunniaksi.

Vapaaehtoisena harrastuksena kuoroissakin laulaminen, myös kirkkokuorossa, on osoittautunut monelle vaaralliseksi sillaksi maailmaan.

Yhteyden rakentaminen on kadottanut suolan, ja Jumalan valtakunnan rajat ovat alkaneet pimentyä. Viimeisen eriseuran aikana oli huomattava osa eriseuraan menneistä n.s. kirkkokuorolaisia. Laulettiin sydämet yhteen epäuskoisten kanssa. Jumala ei asu jaetussa sydämessä. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.

”Solistina esiintyminen saa aikaan pahennusta”

TÄHÄNKIN OLISI lähtökohdaksi tehtävä kysymys-asettelu: etsinko siellä Jumalan kunniaa vai tämän maailman kunniaa. Eiköhän siellä pohjimmaisena tavoitteena ole tuoda esille itseään ja etsiä omaa kunniaa.

Osallistumisen turmiollisena seurauksena ei ole vain omantuntonsa turmeleminen, vaan siellä on vielä esimerkin vuoksi pahennukseksi monille muille.

Toisille tieto uskovaisen esiintymisestä jossakin tilaisuudessa tuo tervettä hätää sielun autuuden tähden, toisille se on houkutuksena osallistumiseen ja näin saa aikaan pahennusta.

Paavali sanoi, että hän ei lihaakaan söisi, jos tietäisi sen veljiä pahentaneen. Vaarat ovat perin moninaiset. Kannattaa siis pysyä erossa oman ja toisten sielujen autuuden tähden. Ei laulamisesta saa tulla epäjumalaa, se ei vie taivaaseen. Ei saa myös houkutella kanssaveljiä ja -sisaria sinne, missä pilkkaajat istuvat.

Tämä on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon. Liiallinen kiintyminen taiteeseen saattaa tulla epäjumalaksi ja nousta evankeliumin edelle.

”Oopperat ovat ilveilyä”

ILMAN ENEMPÄÄ selitystä on selvä asia, että jumalanlapsen paikka ei ole oopperassa. Kokouksessa olikin syvä huoli, että jumalanlapset karttaisivat tällaisia tilaisuuksia.

Oopperat ovat suoranaista ilveilyä, johon usein sekoitetaan jumalisuuden kuva. Samasta suusta tulee kiitos ja kirous, miten voisi sellaiseen osallistua ja siihen yhtyä.

”Kuorot ja konsertit vievät sielun autuuden”

KUOROTOIMINTA on vapaaehtoisena musiikkiharrastuksena hyvin yleistä. On eri järjestöjen piirissä toimivia kuoroja, kirkkokuoroja ja vielä lapsikuoroja. Laulutaidon kehittämisen suhteen ne ovat hyviä ja monet näennäisesti ajanvietteenä vaarattoman näköisiä.

Mutta ajatellaanpa tilannetta. Kuorossa on suurin osa epäuskoisia laulajia, on laulettu sydämet yhteen. Monelle on käynyt niin, ettei ole jaksanut tunnustaa uskoaan ja vielä vähemmän saarnata kavereille parannusta. On joutunut jaetulle sydämelle.

Raamattu sanoo: Jumala ei asu jaetussa sydämessä, eikä kukaan voi palvella kahta herraa. Näin on vaarattoman tuntuisesta ajanvietteestä ollutkin mitä suurin vaara, on mennyt sielun autuus.

Kumpi on silloin parempi, säilyttää jumalanlapsen oikeus vai menettää se kallein aarre. Sielun autuus on kaikkein kallein asia, kaikki muu sen rinnalla on pelkkää roskaa.

KUOROT ESIINTYVÄT kaiken lisäksi erilaisissa konserteissa ja pitävät konsertteja. Eivät kaikki ole edes kirkkokonsertteja. Ulkonaisesti kaunista menoa, mutta puuttuu se eläväksi tekevä voima, Kristuksen evankeliumi.

Kun kuorossa on uskovaisia pitää moni kuoroon kuulumatonkin kristitty täysin oikeutettuna mennä konserttia kuuntelemaan ja saa siellä sielulleen kipuja; tunto tulee sairaaksi. Esiintymisellään on loukannut oman omantuntonsa ja vielä pahentanut monia muita.

Ei tarvinne kerrata, mitä Raamattu sanoo niille, jotka pahentavat yhden näistä vähimmistä, jotka uskovat Kristuksen nimen päälle. Sielunvihollisen eksytykset ovat niin ovelat ja kavalat, että jos taitaisi tapahtua, niin valitutkm eksytettäisiin.

Näitä asioita kannattaa tarkasti tutkia Jumalan sanan valossa. Vielä kannattaa tutkistella näitä Jumalanlasten kanssa keskustellen, että säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Paavali kirjoittaa Koi. 3:1—2: ”Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, missä Kristus istuu Isän oikialla kädellä. Pyrkikäät niiden perään, jotka ylhäällä ovat ja ei niiden, Jotka maan päällä ovat”. – -

Loppusanat

KAIKISSA KOKOUKSISSA tuli esille voimallisesti se tosiasia, että kristityn elämä on todellista taistelua kehdosta hautaan asti.

Taistelu on jatkuvasti kiihtynyt ja edelleen kiihtyy. Syntielämä suojataan lailla. Onhan luonnollista, että sitä silloin tehdään ja joka ei siihen voi yhtyä hyvän omantuntonsa tähden, joutuu yhä suuremman painostuksen alaiseksi. Kristittyä pidetään ahdasmielisenä ja kehityksestä jäljessä olevana, nimityksiä löytyy toinen toistaan kummallisempia. Näin on kalkilla elämänaloilla, joten ei ole mitään aihetta asettaa toista vartiopaikkaa toista helpommaksi. Missään ei jaksa, ellei Jumala anna voimaa.

*    *    *

Päivämiehen artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Mopin palstalla.

Lue lisää:

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde 

 

Puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätös (Ruukki 1971), jossa kielletään kirkkokuoroissa ja muissa kuoroissa laulaminen, solistina esiintyminen ja oopperaharrastus sek varoitetaan kuvataiteilijan ja musiinkinopettajan ammateista.  Päivämies nro 37, 8.9.1971: “Kristitty ja taide”. (Nimim. Pölyttynyt: suothan esittää parhaimmat kiitokset jälleen historian havainnnollistamisesta nostamalla esiin autenttisia dokumentteja.)

Televisiopäätös (Wikipedia)

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Kaisu Innanen:  “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot  (Kaltio-lehdessä julkaistu artikkeli)

Jyrki Linjama: Kirkko-ooppera: säveltäjän puheenvuoro. 11.2.2010 Amfion.fi

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Syntilista

Tampereen rauhanyhdistyksellä 10.3.1976

About these ads

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2000-luku, elämäntapa, epäily, erehdys, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kilvoittelu, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, musiikki, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, taide, teatteri, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

12 responses to “”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

  1. hume

    Tämänkin asian tiimoilta voi laskea useita argumantaatiovirheitä.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentaatiovirhe

  2. Dumbo lentävä norsu

    Meillä kotona on jo kauan katottu huumorielokuvia (tyyliin Uuno Turhapuro), piirrettyjä ja klassikoita esim.Chaplin. Ei ne ole mitää ihmeellistä.

    • Elina

      ”Meillä kotona on jo kauan katottu huumorielokuvia (tyyliin Uuno Turhapuro), piirrettyjä ja klassikoita esim.Chaplin. Ei ne ole mitää ihmeellistä.”

      Ei ongelma olekaan se katsovatko ihmiset elokuvia ja käyvätkö teatterissa jne. jos he katsovat ettei se haittaa heidän uskoaan. Ongelma on juurikin tämä yleinen kaksinaamaisuus, kun seurakuntapäivillä ja seuroissa puhutaan elokuvien ja teatteriesitysten haitallisuudesta ja epäsopivuudesta uskovaiselle. Eli virallinen kanta on erilainen käytäntö ja se herättää varsinkin liikettä ulkopuolelta seuraavissa suurta hämmennystä.

  3. Moppilainen

    Mopin palstan keskustelussa säveltäjä Jaakko Linjaman kirkko-oopperan kohtalosta nimimerkki Dubius toi esiin elämäkerrasta poimittua tietoa.

    ”Jaakko Linjama oli tehnyt oopperaa Pirkko Randellin elämäkerran mukaan 78 sivua.

    Randell kirjoittaa, että Linjama kävi Wienissä katsomassa oopperoita (mm. Bergin Wozzeckin) ja kirjoitti innosta palaen aikovansa ”Jumalan avulla” viedä oman projektinsa, josta oli valmiina 1/6, päätökseen. Elettiin vuotta 1961.

    Myöhemmin tapahtui jotain, minkä seurauksena Linjama poltti partituurin.

    Linjama sanoi Kainuun Sanomissa 21.8.1977:

    ”Se oli kirkko-oopperan tapainen ja kertoi kristinuskon tulosta Suomeen. Tehdessäni oopperan sävellystyötä, sieluni ei ollut mukana siinä työssä…Ajattelin, ettei kristityllä ole teatterin kanssa mitään tekemistä.”

    Näiden tietojen perusteella jää spekuloinnin varaan, miten Linjama itse mielsi sen, mitä oli tapahtunut. Väitän, että muutos Linjaman käsityksissä heijasteli muutosta nimenomaan vl-yhteisössä.

    Linjama on 70-luvulla täysin toinen mies, kuin se, joka sävelsi Olympiahymnin vuoden 1952 kisoihin (kaksi pahaa, musiikki ja urheilu yhdistyi).

    70-luvun Linjama oli täysin lojaali yhteisölleen: Randellin kirjassa ”Isäni Jaakko Linjama” on kuvaus (s. 256) Jaakko Linjaman 70-vuotiskonsertista.

    Linjama ”ei päässyt konserttiin”, kirjoittaa Randell. Se ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Eräältä Jaakko Linjaman sukulaiselta kuulin, että Jyväskylän ry:n johtokunnasta oli ennen konserttia soitettu ja kehotettu häntä olemaan menemättä konserttiin. En mene, Jaakko oli sanonut lysähtäen tuoliin.”

    http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=2924&postdays=0&postorder=asc&start=16

  4. Marah

    Vanhoillislestadiolaisuuden epäluuloilla musiikkia kohtaan, samaten kieltojen perusteluilla, on selvästi yhtymäkohtia toisen suositun uskonnon kanssa.

    ”Epäilemättä sellaiset nykyajan soittimet kuin viulu, urut, piano, kitara yms. kuuluvat myös profeetan soitinkiellon piiriin, sillä onhan niiden voimakkuus ja teho vielä suurempi kuin joissakin haditheissa mainittujen vanhojen soitinten. —

    Selvästi kielto on vielä vahvempi ja asiaan sisältyvä synti suurempi, kun musiikkiin yhdistyy laulua ja naislaulajien ääntä, ja vielä pahempaa on, jos sanoitukset kertovat lemmestä ja kuvailevat fyysistä kauneutta.

    Niinpä oppineet ovat sanoneet, että laulu pohjustaa tietä zinalle (aviorikokselle tai kielletyille suhteille) ja että se kasvattaa sydämeen tekopyhyyttä. Kaiken kaikkiaan musiikki ja laulu ovat aikamme suurimpia kiusauksia.

    Asian tekee vaikeaksi se, että nykyisin musiikkia sisältyy melkein kaikkeen, vaikkapa kelloihin, ovisummereihin, lasten leluihin, tietokoneisiin, puhelimiin jne. ja sen välttäminen vaatii suurta päättäväisyyttä.

    Islam sallii laulamisen sillä ehdolla, että siihen ei sisälly mitään säädytöntä tai islamin moraalin vastaista.

    Sitä voidaan myös säestää musiikilla, kunhan se ei ole laadultaan mieltäkiihdyttävää.

    Laululla voidaan ilmaista iloa esimerkiksi sellaisissa tilaisuuksissa kuin Eid-juhlat, häät ja lasten syntymään liittyvät juhlat.

    Lauluun liittyy kuitenkin tiettyjä rajoituksia:

    1. Laulujen sanoitukset eivät saa olla islamin opetusten vastaisia. Jos laulu vaikka ylistää viiniä ja kehottaa ihmisiä juomaan, sen laulaminen tai kuunteleminen on haram. [Haram=kielletty.]

    2. Vaikka sanat eivät olisikaan islamin vastaisia, esiintymistapa voi olla sitä, esimerkiksi viettelevä liikehtiminen.

    3. Islam on kaikkea liiallisuutta ja ylenmääräisyyttä vastaan, jopa palvonnassa.

    Kuinka huvituksissa sitten voitaisiin hyväksyä liiallisuus?

    Liikaa aikaa ei pitäisi tuhlata sellaiseen, koska onhan aika juuri sama kuin elämä itse. Sallittuihin huvituksiin käytetty aika on kiistämättä pois uskonnollisista velvollisuuksista ja hyvistä teoista.

    4. Jokainen on oman itsensä paras vartija. Jos laulu nostattaa jossakin intohimoja, vie kohti syntiä ja eläimellisiä vaistoja sekä tappaa hengellisyyttä, hänen on vältettävä sitä sulkeakseen ovet kiusauksilta.

    5. Siitä ollaan yhtä mieltä, että jos lauluun liittyy kiellettyä toimintaa, kuten juomista tai rivoutta, se on haram.

    http://www.islamopas.com/musiikki.html

  5. Ihmiskokeet

    Mikä on vl-synnin puoliintumisaika? Siis aika jonka jälkeen 50% sen synnillisyydestä on kadonnut ja se on pikkuhiljaa muuttumassa ei-synniksi.

    Luokkaa 15–20 vuotta?

  6. Andante

    Tiettävästi Heikki Saari, tunnettu 1940-1970-lukujen puhuja ja pitkäaikainen SRK:n johtokunnan jäsen, oli noina aikoina yksi aktiivisimpia vetämässä muusikoiden tilannetta tiukalle.

    Musiikin julkiseen esittämiseen ja konserttien kuuntelemiseen liittyvät rutikuivat linjaukset olivat syntyneet pitkälle juuri hänen toimestaan.

    Sekin tiedetään että hänellä oli SRK:n johtokunnassa johtavan auktoriteetin asema. Muut jäsenet eivät yleensä rohjenneet asettua vastustamaan hänen ajatuksiaan.

    Myöhemmin, lähellä kuolemaansa (1987), hän oli tiettävästi katunut ja tehnyt parannusta ns.kireästä hengestä. Hän oli tunnustanut toimineensa musiikkikysymyksissä väärien vaikuttimien alaisena.

    Hän oli pyytänyt silloin myös henkilökohtaisesti anteeksi joiltakin muusikoilta, joita oli toiminnallaan saattanut hyvin ahtaalle.

    Jostain syystä nämä hänen kannanottonsa, jotka tulivat julki kokousten ”julkilausumina” (koska neuvonpidoissa ei kukaan ollut rohjennut kyseenalaistaa niitä), ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, niin että niiden mukaisia linjauksia saamme lukea Päivämiehestä vielä tänäkin päivänä. ja näitä opetetaan mm. rippikoululaisille.

    Monen ammattimuusikon osa on noiden aikojen perintönä ollut vuosikymmenten mittainen sietämätön ahdistus ja piina, liittyen ajalliseen ammatinharjoittamiseen. Moni ei ole sitä jaksanut, vaan on luopunut vl-uskosta.

    • Unisono

      Heikki Saari kirjoitti mm. Siionin lähetyslehteen, että äänissä laulaminen on syntiä. Sen takia vl-uskovaiset joutuivat lähtemään kirkkokuoroista. Ennen sotia ja paikoin vielä 50-luvullakin oli tavallista että vl:t lauloivat seurakunnan kuorossa.

  7. Neliapila

    Musiikki eri muotoineen on yksi Jumalan lahjoista. Pietismin vaikutuksesta ja 1800-luvun agraarimaailmassa syntynyt herätysliike kantaa yhä mukanaan syntyaikojensa elämäntapaa, jossa musiikkia ja taidetta ei tietenkään tunnettu nykyaikaisessa muodossa. Ja nyt on juututtu pitämään menneisyyden perinnettä pyhänä. Perinteestä on tehty epäjumala.

  8. Edellä luetusta päätellen ei ole johtajien toimesta rehtiä väittää että vanhoillislestadiolaisuus olisi luterilaisuuden ydintä, koska se tekee Raamatun opin vastaisesti ehdonvallan asioista synti-ja autuuskysymyksiä! Lestadiolaisuudessa on erinomaisia kultturipersooniakin, kuten vaikkapa kirjailija Antti Hyry, ja runoilija Niilo Rauhala. Heitä arvostan!

  9. Tarkkailija

    Olipa asiantuntija taulukauppias H.S. , joka tiesi, että äänissä laulaminen on syntiä. Tuollainen lausunto todisti suurta typeryyttä, tietämättömyyttä ja sivistymättömyyden huippua. Tekojen oppia parhaimmillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s