Stiven Naatus: vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys


Oululainen pappi, Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus pohtii blogissaan naisten aseman muuttamisen perustelua vanhoillislestadiolaisuu-dessa. Naatus käynnisti bloginsa ajankohtaisella ja SRK-lestadiolaisuuden kannalta keskeisellä aiheella.

Kyse on enemmästäkin kuin pappisviran avaamisesta myös vanhoillislestadiolaisille naisteologeille.

Kerrotaan, että rovasti Aarno Haho on  äskettäin vaatinut vanhoillislestadiolaisia vaikenemaan julkisuudessa liikkeen asioista. Naatuksen kanta taas on, että herätysliikkeessä tulee hyväksyä avoin julkinen keskustelu. Kristillisen yhteisön on oltava ”kuin avoin kirje”, koska se toimii jatkuvassa lähetystehtävässä, toteaa Naatus. Lisäksi julkinen keskustelu normalisoi kuvaa, joka liikkeestä muodostuu, koska silloin useammat eri käsitykset liikkeen sisältäkin pääsevät esiin.

Kuten jotkut muistavat, Naatus ehdotti avointa keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden sisälle myös vuonna 2007, minkä seurauksena hän joutui silloin pois SRK.n rippikoulupapin tehtävästä.

Naatus varoittaa hengellistämästä käsitystä naisten roolista vanhoillislestadiolaisuudessa ja kirkossa.  Hän liittää virkakysymyksen erinomaisen järkevästi ensi sijassa liikkeen arvopohjaan eikä siten pidä sitä teologisena eikä hengellisenä asiana. On ilmeistä, että Naatus tarkoittaa ehkä hieman huonosti valitulla termillä ”arvopohja” nimenomaan maallista käytäntöä ja elämäntapoja.

Lestadiolaisen liikkeen hengellisen sanoman ydin ei ole Naatuksen mukaan sidoksissa enempää tietyn aikakauden arvopohjaan kuin sen virkakäsitykseenkään.  Tässä hän osuu  todella oikeaan, kun ajatellaan mistä kristinuskon universaalissa ja ajattomassa sanomassa pohjimmiltaan on kyse. 

(Voidaan tietenkin perustellusti kysyä, mikä sitten on vanhoillislesta-diolaisuuden uskonopillinen ydin, jos se todellakaan ei ole liikkeessä hengellistetyissä normeissa. Sillä jos se ydin onkin sama kuin ev.lut. kirkon opetus, mihin vl-liikettä enää tarvitaan? Mihin tarvitaan rauhanyhdistyksiä ja varojenkeruuta? Liikkeeseen syntyneiden perinneyhteisöksi?)

Myös tutkija Heikki Nenonen on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia, todeten, että virkakysymys ei ole opillinen kysymys. 

Virkakäytäntö on inhimillinen, ei raamatullinen

Naatuksen naispappeutta perusteleva argumentaatio on selvästi pitkälle sama kuin arkkipiispa emeritus John Vikströmin niinikään maalliselta pohjalta lähtevä, käytäntöihin ja tapoihin nojautuva pragmatistinen argumentaatio naisten pappisviran puoleasta. Hän on julkaissut näkemyksensä Teologisessa aikakauskirjassa 2007-2010.

Vikströmin mukaan luterilainen virkakäsitys ei estä naisen kutsumista paimenen virkaan. Luterilaisessa kirkossa vallinnut virkakäytäntö on muodostunut historiallisista,  inhimillisistä syistä. Ei siis hengellisistä lähtökohdista. 

Käytännön taustalla on ollut sekä Paavalin että Lutherin aikainen käsitys naisen kyvyttömyydestä vastuullisiin tehtäviin. Senaikaisissa yhteiskunnissa naisen tuli alistutua miehen alaiseksi, hän ei voinut johtaa eikä hallita miestä. Tämän järjestelyn, nykykielellä täsmällisemmin sanoen sukupuolijärjestelmän, yksi sovellutus on ollut virkakäytäntö, jonka mukaan naista ei kutsuttu papiksi, seurakunnan paimeneksi. 

Vikström kirjoittaa:

”Lutherilla ei ollut vaikeuksia hyväksyä naista saarnaviran hoitajaksi nunnaluostarissa. Syy naisten sulkemiseen pappisviran ulkopuolelle ei ole ollut virkakäsityksessä, vaan käsityksessä naisesta ja hänen oikeasta asemastaan ja roolistaan, ei pelkästään seurakunnassa vaan yhteiskunnassa ylipäänsä. Naisen velvollisuus olla miehelle alamainen ja rajata elinpiirinsä kodin yksityisyyteen on jättänyt hänet julkisen elämän ulkopuolelle ja samalla saarnaviran ulkopuolelle luterilaisissa kirkoissa meidän päiviimme asti. Tämän lisäksi naiselta on ajateltu puuttuvan sellaiset ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan julkisten virkojen, mukaan lukien saarnaviran, hoitoon.

Pappisviran avaaminen naisille luterilaisissa kirkoissa ei ole näin ollen johtunut uudesta virkakäsityksestä vaan uudenlaisesta naiskäsityksestä. Tai oikeammin: Tehtiin viimeisetkin johtopäätökset siitä muuttuneesta naiskäsityksestä ja naisen asemasta yhteiskunnassa ja kirkossa, jotka vähitellen olivat voittaneet sijaa ja askel askeleelta toteutuneet useissa luterilaisissa kirkoissa 1900-luvun aikana.

Meidän kirkossamme naiset saivat äänioikeuden 1910-luvulla, oikeuden tulla valituksi luottamushenkilöksi seurakunnan johtavissa elimissä 1920-luvulla, oikeuden olla kirkolliskokousjäsenenä 1930-luvulla ja vähitellen myös oikeuden toimia kanttorina ja lehtorina. Pappisviran avaaminen naisille oli selkeästi viimeinen askel tässä naisen aseman vähittäisessä muutoksessa kirkossa ja yhteiskunnassa.” (Vikström 2007.)

Mikäli tästä aikaan sidoksissa olevasta järjestelystä (Naatuksen termein ”arvopohjasta”) pidetään kiinni, Vikströmin mukaan on samalla logiikalla kiellettävä naisen toiminta myös muissa johtamisen ja päätöksenteon tehtävissä, niin kirkon eri tehtävissä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Vikströmin analyysit ovat pitkiä ja perusteellisia ja niistä on tietenkin myös kiistelty. Niihin perehtyminen kannattaa ja palkitsee oivalluksilla.

Vältetään riskit ja sudenkuopat

Naatuksen ”vikströmiläistä”, käytännöllistä ja maallista tulkintaa  on pidettävä viisaana ja lupaavana strategisena valintana, ja onnistuneena erityisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen ominaislaatua ajatellen.

Kun kysymys siirretään historiallisesti muuttuvaan, ratkaisut ensi sijassa käytännöllisinä järjestelyinä tulkitsevaan arvopohja-retoriikkaan, tällöin voidaan välttää konservatiivisiiven aseet, jotka nojautuvat sen oman käsityksen mukaan hengelliseen ja teologiseen argumentaatioon sekä perinteeseen.  Tämä käy selvästi ilmi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittosen lausunnosta: ”Lähtökohtana on Pyhä Raamattu ja kirkkomme tunnustuksen perinteinen tulkinta ja liikkeemme perinne.”

Samalla vältetään myös se, että jouduttaisiin toteamaan ja myöntämään konservatiivien pelkäämä riski ”opin muuttumisesta”. Jos heräisi epäilys hengellisen opetuksen muuttumisesta, tämä vaarantaisi käsityksen SRK-lestadiolaisuuden erehtymättömyydestä.  Sen sijaan, puhumalla yksinomaan maallisesta  käsitteestä, arvopohjasta, voidaan yhä säilyttää ja edelleen viestiä julkisuuteen riviuskovaisille doktriini opetuksen muuttumattomuudesta ja seurakunnan erehtymättömyydestä.

SRK:n konservatiivijohto ja liberaalit nuoren polven teologit voivat parhaassa tapauksessa löytää rakentavan yksimielisyyden etenemisestä kohti vl-naisen pappisvirkaa. Vältetään uuden hajaannuksen vaara.

On  tietenkin vakava riski, että jos kysymys keskusteluissa pääsisi ajautumaan puhtaasti ”hengelliselle osastolle”, vallassa oleva konservatiivisiipi saa syyn katkaista keskustelun alkuunsa, yksinkertaisesti uhkaamalla nykykäsityksen kritisoijia ulossulkemisella uskonyhteisöstä. Tätä tosin tuskin kukaan vastuulinen SRK:n johdossa haluaa, varsinkaan jos nuoren polven rivit eivät ala rakoilla.

Vl-liikkeen vaikutusvalta kasvaa naispappeuden myötä

Yhtä kaikki, Naatuksen ja Nenosen tulkintaa voidaan pitää ei vain strategisesti viisaana vaan myös ihan asiallisestikin hyvin perusteltuna. Vl-naisten pääsy papinvirkaan voidaan nimittäin vielä lisäksi kuvata yksinkertaisesti  loogisena jatkumona sille pohjimmiltaan pragmaattiselle toimintamallille, joka herätysliikkeessä valittiin jo 1985-1986, valmistauduttaessa sihen että kirkolliskokokous avaisi papin viran myös naisille. Ratkaisu on osoittautunut menestykseksi SRK-lestadiolaisuudelle.

Nykyinen tilanne vanhoillislestadiolaisuudessa on monessa suhteessa erilainen kuin se oli 1980-luvulla, ja siksi uutta päätöstä tältä osin voitaneen hyvin perustella, jälleen pragmaattisesti,  puhtaasti käytännön syillä.

Naisopiskelijoiden määrä teologisessa tiedekunnassa on dramaattisesti kasvanut. Naiset onnistuvat valintakokeissa paremmin kuin miehet. Myös hyvin kouluttautuvat vanhoillislestadiolaiset naiset ovat rynnistäneet tiedekuntaan ja menestyvät opinnoissaan. Papinvirka tarjoaa mielekkään ja hyvinpalkatun ammatin vl-naiselle ja työpaikkoja seurakunnissa on lähivuosina tarjolla. SRK-lestadiolaisuuden vaikutusvalta ev.-lut. kirkossa voi kasvaa tätä kautta huomattavastikin, kun seurakuntiin voidaan levittää entistä suurempi joukko ”omia” pappeja. Kanttoreistahan jo huomattava prosentti onkin vanhoillislestadiolaisia.

Vl-naisten tulo pappien työmarkkinoille ei vaaranna vl-miesten etenemistä. Heikki Nenonen on lisäksi korostanut, että vl-naisten pappeus ei tulisi uhkaamaan herätysliikkeen  yli 700:n mies-maallikkosaarnaajan asemaa. 

–  Herätysliike on omaehtoinen maallikkoliike. Se saa toimia niillä ehdoilla, joilla enemmistö ajattelee. Tällä hetkellä vain miehet voivat olla maallikkopuhujia, olkoon niin, Nenonen totesi Kotimaan haastattelussa.

Vanhoillislestadiolaisuutta on kuvattu usein pragmaattisena, käytännön asiat nopeasti ja taitavasti hoitelevana kollektiivina, jossa ei tehdä ongelmia ”turhista” loogis-teoreettisista tai filosofis-eettisistä kysymyksistä. Uudella naispappeus-ratkaisulla liike voi jälleen osoittaa dynaamisen voimansa.

Takertuminen menneisyyden maallisiin tapoihin ei ole hengellisyyttä

Naatuksen puhe 1900-luvun alun arvopohjasta viittaa tietenkin siihen tosiasiaan, että jokainen ihmisyhteisö, myös herätysliike, toimii jossain historiallisessa ajassa ja paikassa ja on auttamattomasti sidoksissa aikansa arvopohjaan ja esimerkiksi sen sukupuolijärjestelmään. Jopa ns. ”jumalanvaltakunta”, jos sellaisena pidetään vl-herätysliikettä.

On tietenkin vaativaa  kyetä nousemaan  oman aikansa arvojen yläpuolelle tarkastelemaan niitä kriittisesti hengelliseltä ja eettiseltä kannalta. Herätysliikkeelle se on onnistunut yleensä vain sen synty- ja  alkuaikoina.

Kun herätysliike sitten on institutionalisoitunut, sille on tyypillistä takertua tiukasti kiinni menneisyyden ulkonaiseen järjestykseen ja arvomaailmaan. Menneisyyden tapoja aletaan tulkita hengellisenä normistona. Lutherin mukaan kristillisen kirkon tulisi elää jatkuvassa uudistumisessa ja parannuksenteossa.

Vanhoillislestadiolaisuudessa takertuminen paljastuu naisen aseman lisäksi liikkeen elämäntapanormistossa, joka heijastaa eurooppalaista pietismiä ja 1900-luvun alun pohjoisen agraariyhteiskunnan arvopohjaa: elämänpiiriä, rakenteita ja tapoja. 

Sama menneisyyden arkielämän tulkinta hengellisenä koskee kaikkia pietistisiä liikkeitä, äärimmilleen vietynä esimerkkinä amishit. He hengellistivät 1600-1700-luvun elämäntavan. Voidaan kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuus hengellistänyt 1920-1930-lukujen arvopohjan.

Vl-liike ei ole toistaiseksi kyennyt vapautumaan epäraamatullisista luutumistaan. Onkin toivottavaa, että se kykenisi vapautumaan menneisyyden sukupuolijärjestelmästä nuoren ja vanhan polven keskinäisessä dialogissa. Ratkaisu avaisi liikkeelle lupaavia näkymiä tulevaisuudessa. Tulevaisuus tehdään tämän päivän ratkaisuissa. SRK:n johto on paljon haltijana.

Ja joka tapauksessa: aika on nuoremman vl-polven puolella. Tulee päivä jolloin sillä on kaikki valta.

*    *     *

Naatus: Naiset herätysliikkeessä?

”Vanhoillislestadiolaisuudessa käytävä keskustelu naispappeudesta, josta Kotimaa24.fi uutisoi, liittyy minusta virkateologiaa enemmän herätysliikkeen arvomaailmaan.

Sen takaa aukeaa kysymys siitä, kuka käyttää ääntä liikkeessä. Millä tavalla esimerkiksi naiset ovat toimijoina näkyvissä ja miten heidän näkökulmansa tulee esiin?

Keskustelu naispappeudesta tässä herätysliikkeesä ei ole aiemmin tuottanut isoja otsikoita vaan on edennyt hiljakseen pinnan alla. Jotkut asiat vain tapahtuvat prosessimaisesti hitaassa tahdissa.

Julkinen keskustelu voi olla luonteeltaan monenlaista, myös pinnallista ja tarpeettoman kärjistävää. Silti se on periaatteellisesti hyväksyttävä. Kristillinen yhteisö on jatkuvassa lähetystyössä, jolloin sen on oltava ”kuin avoin kirje”. 

Vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla julkinen keskustelu normalisoi tilannetta: hyvin erilaiset liikkeessä mukana olevat ihmiset voivat kertoa omia näkökulmiaan. Yksipuolinen, usein mielikuviin ja kohuotsikoihin perustuva käsitys liikkeestä saa täydennystä.

Vanhoillislestadiolaisuus on taustaltaan konservatiivinen pietistinen liike. Silti tämä arvopohja on eri asia kuin liikkeen hengellinen ydinsanoma ja evankeliumin julistus.

Jos esimerkiksi kannattaa 1900-luvun alun suomalaista arvomaailmaa, jossa naisilla on nykyajasta poikkeava rooli, on reilua sanoa se ääneen. Silloin voidaan keskustella arvoista ja niiden perusteista sen kummemmin asiaa hengellistämättä.”

*     *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Stiven Naatus ja  Korpijaakko.

Lue lisää:

Stiven Naatuksen blogikirjoitus: Naiset herätysliikkeessä? 20.9.2010.

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010. Katsaus fundamentalismin kansaninvälisistä historiallisista juurista sekä sen vaikutuksista.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus Kalevassa syyskuussa 2007.)

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Jyri-Jussi Rekinen: Tuiran miespapit hyväksyivät tasa-arvon. Kaleva 8.12.2009. (Oulun Tuiran seurakunnassa lopetettiin lainvastainen pappien työvuorojen järjestely.)

Skribentti: Naiset tulossa sananjulistajiksi

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

John Vikström: On kyse enemmästä: Suhtautuminen naispappeuteen raamatullisuuden mittarina. Teologinen aikakauskirja 3/2010.

John Vikström: Kirkko ja yhteistyöstä kieltäytyvät papit: Mikä yhdistää, mikä erottaa? Teologinen aikakauskirja 2009, s. 264-.

Joihn Vikström: Omatunto ja naispapit. Kotimaan verkkolehti 29.10.2007. Suom. Tiina Partanen.

John Vikström:  Samvetet och kvinnliga präster: På vilket sätt är de samarbetsvägrande prästernas samveten bundna? Teologinen aikakauskirja 2007, s. 357-.

Advertisements

12 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 2000-luku, amishit, elämäntapa, erehtymättömyys, hengellisyys, historia, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, naisen asema, naissaarnaajat, normit, nuoret, opilliset kysymykset, pietismi, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, synnit, tasa-arvo, tulevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö

12 responses to “Stiven Naatus: vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys

  1. Matias

    Mielenkiintoinen, historiallinen ulostulo Naatukselta. Mitä mahtaa nyt tapahtua, mietin.
    Naatuksen mallissa jäi vaivaamaan useammassakin kohtaa sana ”arvot”.
    Hän sanoo:
    ”voidaan keskustella arvoista ja niiden perusteista sen kummemmin asiaa hengellistämättä”.

    Kysyisin, voivatko arvot oikeastaan sijaita kovinkaan etäällä kristillisestä opetuksesta ja uskosta, siis siitä ”hengellisyydestä”. Ovatko ne ”jotkain muuta”, irrallaan uskosta? Eikö arvojen ja hengellisen opetuksen tulisi olla samansuuntaiset?

  2. Juha

    Nyt kun naispappeusasiassa viitataan aika paljon Paavalin ajatuksiin, onko kellään tullut mieleen pohtia tai jopa tutkia mihin Paavalin kanta perustui. Perustuiko se pelkästään sen ajan käsityksiin naisen yhteiskunnallisesta asemasta? Paavali tunsi hyvin Vanhan Testamentin. Voisiko sieltä löytyä joku selitys myös.

    • Vellamo

      Juha, en oikein ymmärrä miten paimentolaiskulttuurin sukupuolijärjestelmä voisi olla meille suomalaisille tasa-arvon mallina.

      Luomiskertomuksen ydinsanoma ei suinkaan ole sukupuolirooleissa. Mutta se kertoo meille syvällisellä metaforisella tavalla siitä, mitä on olla ihminen, mitä on ihmisyys kaikkinensa suhteessa maailmaan, toisiimme ja elinympäristöömme.

      Vanhan testamentin kuvaama aika oli juutalaisuutta joka oli ja on sovinistinen uskonto naisten kannalta. En ymmärrä mitä tasa-vertaisuutta sieltä voit löytää.

      Esim. 5 Moos.22:13-21 käskee kivittämään kuoliaaksi tytön, joka ei ollut neitsyt, kun mies otti hänet vaimokseen. ”Vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä.”

      Mutta ei säädetä mitään rangaistusta miehille, jotka ovat sen neitsyyden viemisessä tehneet väärin.

      Raiskaaminen on VT:ssa tavanomaista ja sitä käytetään surutta myös sodankäyntivälineenä.

      Tyttöjen ja naisten osa fyysisesti heikompina oli Lähi-idän uskonnoissa heikko, kuten se on yhä tänäänkin sielläpäin ja monissa muissakin uskonnoissa.

      Toisaalta, VT tuntee useita naisprofeettoja!

      • Juha

        Minä en tarkoittanutkaan mitään maallista kulttuuria ja sen vaikutusta. Tarkoitan sitä miten ja millaisiksi Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen.

        Oliko Mooseksen laki sen ajan ihmisten asettama ja sen ajan kulttuurin sovittama? Vai oliko se Jumalan asettama? Olivatko ihmiset laittaneet siihen omiaan? Vaikea uskoa, kun se on päätynyt kuitenkin Raamattuun. Miksi laki oli sellainen kuin oli? Se on hyvä kysymys, ja yksin Jumala sen tietää. Ehkä Hän tiesi, että sen ajan uppiniskainen kansa tarvitsee tiukat rajat, mene ja tiedä. Ainakin sen voimme Raamatusta nähdä, että kansa todella oli uppiniskaista.

        Paavali viittaa luomiskertomukseen 1. Tim. 2:13-14. Luomiskertomuksen aikaan ei liene ollut mitään paimentolaiskultuuria vaikuttamassa sukupuolijärjestelmään.

        Tätä tarkoitan, kun kritisoin Vanhan ja Uuden Testamentin aikojen kulttuurien vaikutuksien korostamista, kun puhutaan esim. pappeudesta. Siis onko kulttuuri muokannut Jumalan sanaa eli Raamatun kirjoituksia vai onko Jumala sana ollut koko Vanhan ja Uuden testamentin ajan vaikuttamassa Raamatun kirjoittajiin, sen ajan käytäntöihin ja siten myös kulttuuriin, myös seurakunnan paimenen tehtäviin.

        ” Mutta ei säädetä mitään rangaistusta miehille, jotka ovat sen neitsyyden viemisessä tehneet väärin.”’

        Höpö höpö. Lue kymmenen käskyä uudelleen.

        ” Raiskaaminen on VT:ssa tavanomaista ja sitä käytetään surutta myös sodankäyntivälineenä.”

        Raamatussa mainitaan paljon muitakin pahoja tekoja. Se ei tarkoita, että ne olisivat olleet OK silloin tai nykyään. Ihminen on ollut pahaan taipuvainen syntiinlankeemuksen jälkeen. Oliko raiskaaminen hyväksyttävää sen ajan uskovaiselle ihmiselle tai ylipäätään kenellekään? Hullu ajatus. Viittaan taas kymmeneen käskyyn.

  3. Korpijaakko

    Voi olla että SRK-lestadiolaisten naispappeuden vastustus ei ollut ainakaan aluksi ollenkaan niin jyrkkää kuin miksi se sitten loppujen lopuksi muodostui julkisuudessa 1980-luvulla, kun asia oli etenemässä myönteiseen ratkaisuun kirkolliskoukouksessa. Erkki Piri on viitannut tähän 2005 haastattelussa Jani Alatalolle (tieto gradusta ”Kohti avoimuutta”). Pirin/Alatalon mukaan naispappeudesta tehtiin julkisuudessa paljon jyrkempi kysymys lestadiolaisille kuin se todellisuudessa oli. (Ja on?).

    Lisäksi SRK:n naispappeutta vastustavaan kantaan 80-luvulla saattoi osaltaan vaikuttaa silloisen vahvan ja lestadiolaismyönteisen piispan ehdoton näkemys. Oulun piispa Olavi Rimpiläinen vastusti jyrkästi naispappeutta. Vaikka hän toimi piispana vielä yli kymmenen vuotta naispappeuden
    hyväksymisen jälkeenkin, hän ei vihkinyt yhtään naista papiksi eikä suostunut tekemään naispappien kanssa yhteistyötä jumalanpalveluksissa.

  4. Juha

    Minulla on se käsitys, että Raamatu on aika johdonmukainen näissä mies-naiskysymyksissä. Ensinnäkin Raamatussa on ylivoimaisesti paras selitys siitä, mitä on miehen ja naisen (vaimon) välinen tasa-arvo.

    Kun lähdetään luomiskertomuksesta ja edetään Uuteen Testamenttiin ja Paavalin ajatuksiin, voidaan huomata, että käsitys ei Raamatussa muutu. Miksi meidänkään pitäisi poiketa Raamatun opetuksesta?

    Mieshän luotiin ensin ja nainen hänelle avuksi. Mies on perheen pää Raamatun mukaan. Se ei tarkoita, että hänellä olisi oikeus olla despootti tms. Se tarkoittaa sitä, että hänellä on vastuuta ja että tämä vastuu mm. velvoittaa hänet palvelemaan lähimmäisiään, niin vaimoaan, lapsiaan kuin muitakin. Tämä lähimmäisen kohtelu ei tietenkään koske pelkästään miehiä, mutta mies on ensisijaisesti vastuussa perheensä toimeentulosta, turvallisuudesta yms. Tätä tarkoittaa se, että mies on perheen pää. Kielikuvaa käyttääkseni hän on se auran pää, joka ottaa vastaan kivien ja muiden aiheuttamat iskut ja ohjaa ne sivuun. Näin hän suojelee perhettään. Tähän rooliin Jumala miehen loi.

    Lähimmäisten palvelemiseen parhaan esikuvan antoi Jeesus. Luulenpa, että Paavalilla oli jotain tällaisia mielessä, kun hän antoi neuvoja vastuullisen seurakunnan paimenen tehtäviin liittyen. Seurakunnan paimenen tehtävähän oli ja on palvella seurakuntaa. En usko millään, että naista olisi halki vuosituhansien pidetty kykenemättömänä siihen tehtävään. Kyllä kyse on Jumalan sanassa pitäytymisestä.

  5. Silva Densa

    Juha, esitit Raamatusta mielestäsi löytämäsi sukupuolihierarkian uskon ja opin ehdottomana osana.Et perustellut käsitystäsi, paitsi että se on sinun mielestäsi ”paras”. Pelkkä mielipide ei riitä perustelemaan kun haluat tehdä tuosta kristinopillisen doktriinin. Kehottaisin sinua miettimään tarkemmin perustelujasi.

    Luterilaisen teologian kannalta asia on ongelmallinen sillä on kysyttävä, voidaanko tuota sukupuolihierarkiaa lainkaan sisällyttää evankeliumiin ja siis luterilaisen opin ns. muuttumattoman uskon alaan. Vai kuuluuko se ns. muuttuvan etiikan alaan. Uskolla tarkoitetaan tässä
    Jumalan pelastavaa evankeliumia, sen sisältöä ja vastaanottamista.

    Evankeliumi on sanoma Kristuksesta ja piste. Siihen ei pidä tuoda lakia. Luterilainen uskonkäsitys asettaa tähän aivan ehdottoman vedenjakajan. Mikäli evankeliumiin sekoitetaan vähäisessäkään määrin lakia, koko kristillinen usko ja elämä turmeltuvat.

    Viittaan Lutherin Galatalaiskirjeen selitykseen ja Tuomo Mannermaan kirjoituksiin. Esimerkiksi ”Paralleeleja. Lutherin teologia ja sen soveltaminen”.

  6. Juha

    Silva Densalle

    “Juha, esitit Raamatusta mielestäsi löytämäsi sukupuolihierarkian uskon ja opin ehdottomana osana.”

    En esittänyt. Älä ole huvittava. Perustan ajatukseni sille, mitä Raamatussa lukee. En sille mitä toivoisin siellä lukevan tai mitä siellä mielestäni pitäisi lukea. En lähde siis Jumalan sanaa oikomaan selittämällä asioita juuri päinvastoin kuin siellä lukee.

    ”Et perustellut käsitystäsi, paitsi että se on sinun mielestäsi “paras”. Pelkkä mielipide ei riitä perustelemaan kun haluat tehdä tuosta kristinopillisen doktriinin. Kehottaisin sinua miettimään tarkemmin perustelujasi.”

    Raamattu ei perusteluja kaipaa. Kyse ei ole minun mielipiteestäni.

    ”Luterilaisen teologian kannalta asia on ongelmallinen sillä on kysyttävä, voidaanko tuota sukupuolihierarkiaa lainkaan sisällyttää evankeliumiin ja siis luterilaisen opin ns. muuttumattoman uskon alaan. Vai kuuluuko se ns. muuttuvan etiikan alaan. Uskolla tarkoitetaan tässä
    Jumalan pelastavaa evankeliumia, sen sisältöä ja vastaanottamista.”

    Mitään sukupuolihierarkiaa ei ole. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Sukupuolet ovat siis lähtökohtaisesti tasa-arvoisia, mutta erilaisia. Onko tämä jotenkin vaikea uskoa ja ymmärtää?

    ”Evankeliumi on sanoma Kristuksesta ja piste. Siihen ei pidä tuoda lakia. Luterilainen uskonkäsitys asettaa tähän aivan ehdottoman vedenjakajan. Mikäli evankeliumiin sekoitetaan vähäisessäkään määrin lakia, koko kristillinen usko ja elämä turmeltuvat.”

    Nyt en saa oikein ajatuksestasi kiinni. Syytätkö Paavaliakin siitä, että hän toi lakia evankeliumiin, kun hän antoi ohjeita esim. seurakunnan palvelutehtäviin liittyen? Totta kai evankeliumi on sanoma Kristuksesta. Minäkin laitan tähän pisteen. Siihen ei pidä todellakaan sekoittaa mitään, ei edes naispappeuskysymystä. Silti naispappeuteen saa ottaa kantaa, varsinkin kun perustelee kantansa sillä, mitä Raamatussa asiasta sanotaan.

    Johtoajatukseni oli, että Paavalin näkemyksillä saattoi ehkä olla jotain muutakin perustetta kuin pelkästään sen ajan kulttuuri. Jotain Jumalan sanaan liittyvää.

  7. Inka

    Ei syytetä Paavalia siitä, mitä hän ei ole tehnyt. Paavali ei ole itse kirjoittanut ns. pastoraalikirjeitä, vaan ne ovat huomattavasti myöhempää aineistoa. Paavalin aikana kysymyksenasettelu oli toinen. Tuolloin Jeesus oli ainoa todellinen ”pappi”. Eikä virkajärjestelmää ollut lainkaan sellaisena kun sen tänään tunnemme.

    Pastoraalikirjeissä sen sijaan pohditaan niitä kysymyksiä, joita järjestätyvässä seurakunnassa tuli eteen.

    Kirkon hallintorakenteita on pohdittava aina uudelleen kussakin tilanteessa. Mikä milloinkin palvelee parhaiten evankeliumin asiaa?

    Raamatussa ei muuten sanota mitään naisten pappeudesta.

  8. Pauliina

    Jokaisessa uskonnossa mies on seuraava Jumalasta ja tekee mitä haluaa. Naisia ja tyttöjä kontrolloidaan muka uskonnon jumalilta tulleilla normeilla – jotka on tosiasiassa miesten päätöksiä. Kuinka monta naista istuu SRK:n johtokunnassa? Kuinka monta naista on pöydän takana selittämässä Raamattua seuroissa? Itse olen entinen vl, nykyisin uskonnoton. Vl opit ja rakenteet läpikäyneenä minuun eivät uppoa enää minkään muunkaan uskonnon tarinat, muina kuin enemmän tai vähemmän kiinnostavina inhimillisen kulttuurin luomina tarinoina.

  9. Nimetön7

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuskäsityksistä on tässä gradussa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26561/naispapp.pdf?sequence=1

    • Toimitus

      Kiitos vinkistä. Mari Leppäsen graduun kannattaa tutustua. Kaksi meille yhteyttä ottanutta henkilöä on valmistelemassa kirjoitusta ko. gradusta, jo jonkin aikaa. Myös uudet artikkelit ja kommentit aiheesta ovat tervetulleita. Niitä voi lähettää meilitse osoitteella verkosto (at) luukku.com, ja kommentoida voi myös suoraan blogiin kommenttitilaan. – Toimitus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s