Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa.
– Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. (Päivämies, heinäkuussa 2006.)
Omien ajatusten ilmaiseminen julkisesti on vl-teologille hankala paikka. Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat hyvin perustellut näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on aina mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Sitä varotaan kaikkein eniten, sanottakoon että suorastaan hysteerisesti. Mutta varotaanko oikeissa asioissa.
Joillakin vl-teologeilla on kuitenkin edelleen kirkkosaarnojensa sisällössä yhä tulkinnanvaraa ja leveyttä, raikkaita oivalluksia mikä ei ole täysin linjassa nykyisen SRK:n kannan kanssa. Osa papeista pitää näkemyksensä vain pienen piirin sisällä.
Aika ajoin pappisveljiä ”ojennetaan ruotuun” linjan pitämiseksi yhtenäisenä. Näin tapahtui naispappeusasiassa ja näin tapahtui kirkolliskokouksen jälkeen. Ajatellun yksimielisyyden alttarille on kanniskeltu paljon tavaraa, vaan onko uhri Jumalalle mieluinen.
Teologista asiantuntemusta
Kun ajatellaan kirkolliskokouksen perin vaikeaa asiaa, niin esimerkiksi rovasti Hannu Ojalehto on tässä asiassa yksi asiantuntevimpia vl-teologeja niin virkansa kuin perehtyneisyytensä puolesta. Ojalehto on myös persoonana avoin ja rehellinen pohdiskelija. Hän asennoituu vastuullisesti siihen miten kirkossa toimitaan ja miten suhtaudutaan ei-vl-uskoviin. Nuoruuden päivistä saakka hänelle on ollut ominaista laaja-alainen ja harkitseva asioiden punninta, minkä kyvyn hän on onnistunut yhä säilyttämään. Hän on koulutettu, sivistynyt ja vieläpä ihmisenä mukava, palvellen virassaan ystävällisesti kaikkia ihmisiä.
Sikäli kuin olen päässyt tuntemaan, myös samoin muut vl-pappisveljet, jotka toimivat hiippakuntiensa kirkolliskokousedustajina, ovat Jumalan heille kirkossa ja siionissa antamaan tehtävään vakavasti asennoituvia, rohkeita evankeliumin työmiehiä. Heillä on huomattava teologinen asiantuntemus näkemystensä tukena.
Heidän kantansa eivät usein ole yksioikoisia eivätkä kiveen iskettyjä, vaan ne jättävät tilaa moniäänisyydelle ja helpottavat rakentavan ja sopuisan kannan muodostusta.
Silloin päätöksillä on kantavuuttamyös tulevaisuuteen.
Jumalan sana Raamatun mukaisesti on oikeaa, Jumalan sana myöskin on moniulotteista ja väljää ja jättää tulkintavaihtoehtoja. Nykyhetken ahtaasta ikkunasta katseleva rajal-linen ihminen, joka itse tuntee ehkä huonosti Jumalan sanaa sen laajuu-dessaan, ei aina voi oivaltaa kulloi-senkin kysymyksen hengellisiä ulottuvuuksia.
Elämme enimmäkseen tässä ja nyt ja muistamme vain oman lyhyen historiamme. Samalla lailla teologikin tietysti elää, mutta hänellä on perehtyneisyytensä, ammattitaitonsa ja harjaantuneisuutensa tähden mahdollisesti ymmärrystä ainakin yrittää suuntautua Jumalan sanassa siten, että ei olisi sen tulkinnassa samalla lailla vain menneisyyden ja/tai nykyhetken satunnaisesti muuttuvan ajallisuuden vangitsema.
Vaikka vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan Pyhän Hengen avaavan aina näkösälle oikean vaihtoehdon, ei kumminkaan teologienkaan piirissä näkökannat muodostu absoluuttisen yhteneväisiksi. Ainahan uskovaisten kesken on sävyeroja ollut. Niiden pohjalta on ollut aina pyrkimys tunnistaa Raamatun mukainen, hangellisessä mielessä pisimmälle kantava, rakentava näkemys.
Teologisissa kysymyksissä on monta ulottuvuutta, ja harvoin yksi teologi tavoittaa samalla lailla ne kaikki. Mutta juuri tämän takia tuleekin itse kullakin olla vapaus nostaa esiin näkökohtia avoimeen teologiseen pohdintaan. Erilaiset lahjat tukevat toisiaan.
Kannanotot ajallista elämää varten – iankaikkisuudessa ei ole kannanottoja
”Kannanotot” muodostetaan ajallista elämää varten, ei taivasta varten. Tämä on ensimmäinen asia joka monesti unohtuu.
Ikuisuuden perspektiivissä kannanotot koskevat maallisia asioita. Mikään tässä ajallisuudessa ei ole pysyvää. Tämä pitäisi olla yksi kristittyjen perspektiivi, jossa asioita arvioidaan. Mikään tässä inhimillisessä ajallisuudessa ei ole pysyvää.
Siksi on hyvä pitäytyä johonkin vahvaan ja pitävään ja ajattomaan perustaan, kun johonkin ajassa esiin nousseeseen kysymykseen otetaan kantaa. Myös kirkossa. Olemmeko tulevaisuudessa entistä enemmän kirkon marginaalissa vai aktiivisena osana luterilaista kirkkoa? Näitä kysymyksiä on viime aikoina esitetty.
Kannanmuodostajien tulisi olla laaja-alaisesti ”ymmärtäväisiä” ja elävän elämän todellisuuden aistivia, kokeneita teologeja. Heidän tulisi myös tuntea kirkon eri tahojen näkemyksiä ja vastuullisesti nähdä myös kirkkomme kokonaisparas pidemmän aikavälin kannalta. Heillä tulee olla viisautta osata erottaa se mikä on pysyvää ja mille vielä tuntemattomalle muutokselle on jätettävä tilaa.
Kannanotot muodostetaan nimenomaan tätä maailman aikaa, ajallisuutta, ei taivasta varten. Tämän maailman ajan uskovaisia ja kaikkia ihmisiä, seurakuntaa ja kirkkoa varten.
Taivaassa ei kannanotoillamme ole enää merkitystä.
Väheksytty teologia
Jos teologinen perusta olisi vl-kristillisyyden murrosaikoina ollut vahvempi, monelta ajalliselta kriisiltä ja harhaopilta olisi säästytty.
Teologista tietämystä on kuitenkin aina perinteisesti vähän vieroksuttu.
Historiallisista syistä vahvasti maallikkovaltaiseksi muodostuneessa liikkeessä opetuksen teologinen pohja on päästetty hapertumaan. Viime aikoina ilmiö on edelleen voimistunut, päätellen esim. suviseurojen puhujavalinnoista ja puheiden sisällöistä. 
Päivämiehen kirjoituksia ei vuosikausiin ole ollut syyttäminen teologian harrastunei-suudesta. Siionin Lähetyslehti tarjosi aikoinaan foorumin teologisesti opettaville kirjoituksille, mutta se on mennyttä historiaa lehden vaivuttua nykyiseen alennustilaansa.
Kun ajallista luultiin pysyväksi (1963)
Otan näistä lukuisista kannanotoista esimerkiksi vl-kristillisyyden kannan suhteessa analogiseen televisioon. Kieltämättä televisiovastaanottimen omistajattomuus on välittömästi suojannut monia uskovaisia perheitä ”maailmalta”. Samaten on usein todettu sen mukanaan tuomat ajallisen elämän hyödyt (ajankäyttö, sosiaalinen elämä, luovuus jne.). Tämänkaltaiset perustelut eivät tietenkään ole Jumalan ikuisesti muuttumatonta sanaa, vaan ajallisuutta.
Kumminkin televisiokanta oli ja on yhä edelleen yksiselitteisesti vastoin Raamatun syntikäsitystä ja itsessään lyhyt, aikasidonnainen ”kielto”. Televisio ei ollut alun alkaenkaan hengellinen asia.
Tv-kanta piti jonkinasteisen, lähinnä ajallisesti perustellun oikeellisuutensa noin 40 vuotta, mutta viimeistään nyt, kun tekniikka kehittyy ja televisio-ohjelmisto on netissä ja puhelimessa kristittyjen kodeissa ja kädessä, on ”ikuisena” ja ”erehtymättömänä” pidetty kielteinen kanta muodostunut kiusalliseksi. Sen sidonnaisuudet vallan muualle kuin Raamattuun ovat paljastuneet.
Se mikä luultiin, että oli oikein ja ikuisesti pysyvää, ei niin ollutkaan. Mutta löytyykö selkärankaa tämä tunnustaa.
Lisäksi muistamme, että televisio-asia on rikkonut kristillisyyttä sisäisesti ja television omistajuuden takia on suoritettu syntiinsitomisia. Voidaan asiallisin syin kysyä, onko tässä menty opillisesti harhaan ja poikettu omavaltaisesti farisealaisuuteen. Taustalla on taas ajallisten ja hengellisten sekoittaminen, tyypillinen opillinen harha jo alkuseurakuntien aikaan.
SRK:n johtokunnan, joka käytännössä kannat muodostaa ja hyväksyttää ”kannanoton” sitten vuosikokouksella tai puhujainkokouksella, tulisi tietenkin näiden uusienkin kysymysten edessä pitää pää kylmänä. Sen tulisi antaa esikuvallisen rohkeasti suuri painoarvo avaralle, laajakatseiselle teologiselle näkemykselle, jossa on tilaa tulevaisuudessakin sille mitä emme rajallisina ihmisinä osaa ennakoida.
Emme me tiedä, miten näiden uusienkin kysymysten jälkeen tuleman pitää. Tämä maailman, aineellinen ja ajallinen, muuttuu jatkuvasti, ja vain Jumalan sana säilyy ennallaan.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Richard Lamm.
* * *
Lisää aiheesta:
Johannes Ijäs: Lestadiolaiset pyysivät anteeksi äänestämistään. Kotimaa 7.1.2011. (Prof. Jouko Talosen haastattelu.)
Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään. Kotimaa24 30.12.2010.
Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset äänestivät rukouksen puolesta. Kotimaa24 16.11.2010.
Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset puivat kirkolliskokousäänestystä. Kotimaa24 uutiset 26.1.2011.
Jes-mies: Ennustus: ajaudumme umpikujaan
Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?
Martti Murtoperä, Pauli Niemelä ja Hannu Ojalehto: Kaikkien puolesta voidaan rukoilla. Kaleva 23.11.2010.
Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi
Nestori: Keskuskomiteassa tapahtuu: kaksi anteeksipyyntöä
Nestori: Niemelä, Voittonen ja valta
Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.
Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. Päivämies, heinäkuussa 2006, päivämäärä lehtileikkeessä jäänyt merkitsemättä.)
Speedy: “Olinko hölmö -?”
SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
