Puhujat, uudelleen avioitumisen kielto ja Lex Uljas

Puhujat päättivät vuonna 1973, että avioero ja eron jälkeen uudelleen avioituminen ovat syntiä. Rauhanyhdistyksellä kauan seurapuhujana toiminut nimimerkki Heino on muistellut, millä tavoin ratkaisuun silloin päädyttiin.

Silloin ensinnäkin varmistettiin, että lestadiolaispapit voivat vihkiä eronneita syyllistymättä itse syntiin uudelleen avioitumisen hyväksymisestä, joten he saattoivat edelleen jatkaa viranhoitoaan kirkossa. Perusteluna oli, että papit suorittavat eronneiden vihkimisen ”virkamiehinä”, eivät vl-uskovaisina sananjulistajina.

Samoin päätettiin, että eronnut ei voi toimia puhujana vl-liikkeessä. Tästä päätettiin sittemmin tehdä poikkeus SRK:n johtokunnan erään pitkäaikaisen jäsenen kohdalla, joka on myös arvostettu puhuja.

32 vuoden kuluttua em. päätöksestä SRK julkisti avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevan julkilausuman ”Oikea ja väärä”, jossa  toistettiin samat näkemykset, nyt SRK:n vuosikokouksen, eli kaikkien paikallisten rauhanyhdistysten edustajien, virallisena kannanottona.

SRK:n johtokunta osoitti kannanoton sitovuuden hiljattain kirkolliskokousedustajien äänestysratkaisun takaisinvedossa ja asian muissa jälkiselvittelyissä.

Harva tietää, että vanhoillislestadiolaisuuden avioero- ja uudelleen avioitumiskielto ovat uskonnollisia yhteisöjä ja luterilaista kirkkoa velvoittavan eettisen säännöstön vastaisia. Samoin ne loukkaavat kansainvälistä ihmisoikeussäädäntöä, johon Suomi on perustuslaissa sitoutunut.

*     *     *

Avioero on synti

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, onko vanhoillislestadiolaisuuden oppi kaikin paikoin varsinaisesti luterilaista. Onko paremminkin lähellä katolilaisuutta. Yksi asia on opetus avioerosta, että se on aina syntiä. Käsitys on lähellä katolilaisuutta, ja myös Jehovan todistajat kieltävät avioeron. Samoin siis myös rauhanyhdistyksen seuroissa opetetaan, että eroaminen on synti, jossa samalla menee usko.

Ihminen ei ole silloin enää uskovainen toisten lestadiolaisten silmissä. Hän menettää paikkansa yhteisössään, uskovaisten joukossa, jossa on lapsuudessaan kasvanut ja jossa tavallisesti on lähisuku, kaikki ystävät ja sosiaaliset suhteet.

Eroamista pidetään syntinä vaikka puoliso olisi väkivaltainen, vakavasti psyykkisesti häiriintynyt, alkoholisti tai liitto olisi onneton muista syistä. Vaikkapa lapsettomuuden tai luonteiden yhteensopimattomuuden takia.

Esimerkiksi maalikko-seurapuhuja Petri Kulmala kirjoitti hiljakkoin: ” Jumalan vahvistaman avioliiton purkaminen ei ole oikea vaihtoehto. Ei edes silloin, jos yhdessä saman katon alla eläminen ja arjen jakaminen osoittautuu perheenjäsenten turvallisuuden vuoksi mahdottomaksi. Tällaisessakin tilanteessa saa luottaa siihen, että avioliitto on Jumalan sallimuksesta solmittu. Koettelemuksetkin on tarkoitettu siunaukseksi ja ne ovat viemässä ihmistä lähemmäs Jumalaa!” (Päivämies 50/2010: Seimen ihme.)

Ratkaisuna rauhanyhdistyksen puhujat ovat luvanneet, että epäonnistuneessa liitossa elävä pari saa asettua asumaan erillään. Asumuseoon, mutta edelleen samaan onnettomaan ihmissuhteeseen loppuiäkseen vangittuina ihmiset tietysti jäävät vain roikkumaan löysässä hirressä, kun varsinainen avioero ei ole luvallinen. Käytännössä onnettomaan liittoon joutunut on tuomittu elämään ilman elämänkumppania, jonka kanssa kokea läheisyyttä, rakkautta ja seksuaalista iloa sekä  jakaa lasten kasvatuksen ja kodin huolet.

Uudelleen avioituminen on synti

Julminta avioerokiellon lisäksi on se, että se hylätty puoliso, joka jää edelleen lestadiolaiseksi, ei saa avioitua uudelleen. Ei ennen kuin hänet hylännyt puoliso on kuollut. 

”Uudelleen avioitumi-nen mahdollistuu Raamatun mukaan vasta puolison kuol-tua.”

(Oikea ja väärä, SRK.n vuosikokouksen kannanotto 2005.) 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että hylätty mies tai vaimo joutuu elämään yksinhuoltajana ja kasvattamaan lapset ilman kumppanin tukea. Siinäpähän sitten olet esim. 10-15 lapsen kanssa, kun puoliso jätti. Jos hylätty puoliso ei tähän alistu, hän joutuu ulos uskovaisten yhteisöstä.

Tuskin kenenkään oikeustaju voihyväksyä, että pakotetaan syytön osapuoli kärsimään erosta ja elämään yksinäisyyteen tuomittuna koko elämänsä ajan. Syytön joutuu kärsimään kohtuuttoman ankarasti siitä, kun puoliso lähti pettämisen tielle.

Kristillisyyden pitäisi merkitä armollisuutta ja kohtuullisuutta, ei kovuutta.

Näitä ihmisiä, jotka on pakotettu kärvistelemään yksinäisyydessä, on nykyisin yhä enemmän. Naisia ja miehiä parhaassa aktiivisessa iässä, mutta rakkautta, kiintymystä ja parisuhdetta ei saa ajatellakaan. Sukupuolielämää ei saa olla. Tämä sääntö on armoton.

Moni yksinhuoltajaksi joutunut onkin jättänyt uskon, vastoin tahtoaan. Ehdoton vaatimus sitoutua yksinäisyyteen ei ole tuntunut oikealta kristillisyydeltä.

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin

Raamatussa Jumala sanoi: ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Hän loi ihmisen kaipaamaan elämänkumppania, yhteyttä toiseen.

Kristilliseen rakkauteen kuuluu se, että hylätylle uskovaiselle sallitaan uusi mahdollisuus, lupa löytää uusi läheinen ihminen, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ei ole oikein kieltää ihmiseltä aviopuolisoa sen takia, että puoliso on jättänyt ja halunnut erota. Armo tarkoittaa juuri sitä että ihmisellä on mahdollisuus uuteen alkuun. Kuinka tämä armoton sääntö on aikanaan päätetty?  

Miten päätös syntyi 1973

1970-luvulla hoitokokouksessa puhujan tehtävästä erotettu nimim. Heino on kertonut yksityiskohtaisesti, millä tavoin päätös avioeron ja uudelleen avioitumisen käsittelystä vanhoillislestadiolaisuudessa syntyi. Hän on kirjoittanut tästä Mopin palstalla.

Hänen kuvauksensa osoittaa puhuvalla tavalla, että armottomia säännöksiä rakenneltiin ”pykälähengessä”, lähtökohtana Raamatun fundamentalistinen tulkinta. 

Päätöksentekijöiden joukossa oli hoitokokousten yhtenä pääarkkitehtina tunnettu maallikkosaarnaaja Heikki Saari, jota SRK:n johtokunnan teologit tunnetusti pelkäsivät. Näin Heino kertoo:

”Kun olin puhujien kokouksessa vuonna -73, tästä käytiin keskustelu. Keskustelun tulos oli Heikki Saaren kanta, joka on sama kuin katolisen kirkon kanta, eli erota ei saa minkään syyn takia. Perustelu oli tämä Jeesuksen lause: ”Mutta alun perin ei ollut niin.”

Eli Saari vetosi siihen, että Aatamilla ei ollut lupa ottaa toista vaimoa, minkään syyn takia. (Kuinka olisi voinutkaan.)

Tuossa kokouksessa Lauri Taskila joutui tekemään parannuksen, koska oli kirjassaan ”Helteinen matka” luvannut huoruuden takia ottaa eron, ihan niin kuin Jeesus sanoi.

Myöhemmissä painoksissa kohta kirjassa korjattiin Saaren ohjeitten mukaiseksi, joten lupaa erota ei ole kirjassa, muuta kuin sen ensipainoksessa.

Miten se tämä eroasia on ennen käsitetty? Minä kerron, koska minulla on sama käsitys tänäkin päivänä. Ensinnäkin tämä on melko vaikea käsittää, Jeesus sanoo, lainaan Bibliaa: ”ei tätä sanaa kaikki käsitä, vaan ne, joille se annettu on.”

Tämä tarkoittaa, että tämän asian kanssa kaikki ihmiset eivät joudu kamppailemaan. Mutta ne ihmiset joita tämä asia koskee, se koskeen hyvin kipeästi. Tämän takia meidän kaikkien tulee etsiä Jumalan tahtoa ja tarkastella, ei tuomareina ja kovuutta tuntevina Mooseksen kaltaisina.

Jeesus sulkee eroamisen kaikilta multa syiltä, eli eroamisen syy ei voi olla mikään muu kuin huoruuden synti. ” Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen.” On siis lupa erota, jos puoliso harrastaa ”syrjähyppyjä”. Jos eroaa muun syyn takia ja avioituu toisen kanssa, tekee syntiä.

Mutta tämä lupa ei estä antamasta anteeksi tätäkin syntiä, mutta antaa puolisolle Jumalan luvan hyljätä huorahtava puoliso.

Nyt ihmiset ovat Saaren tavoin käsittäneet, että syytön puoliso ei saa ottaa uutta puolisoa, niin kauan kuin entinen elää, ei vaikka olisi avioitunut jonkun toisen kanssa. Eli syytön puoliso on niin kuin Biblia sanoo: ”jotka ihmisiltä kuohitut ovat”.

Luetaanpa tämä paikka oikein tarkasti:

”Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.”

Ymmärsittekö nyt tämän paikan, eli tuo ” miehensä hylkäämän naisen.” on se huorahtava osapuoli, ei se syytön aviopuoliso. Eli ei tarvitse olla loppuelämää yksin, jos sattuu olemaan sellainen puoliso, joka ei kunnioita avioliiton pyhyyttä.”

Tulkinta on edelleen voimassa. Päivämiehen pääkirjoituksessa todettiin 2010: ”Jumalan sana tuomitsee yksiselitteisesti avioeron, eronneen uudelleen avioitumisen sekä samaa sukupuolta olevien keskinäisen seksuaalisuuden. Jeesus kumoaa Mooseksen lain antaman luvan erota ja muistuttaa, miten oli alussa ja miten tulisi edelleen olla – – .”

Säännön soveltaminen käytännössä ja ”Lex Uljas”

Heino kertoo myös, millä tavoin säännöksiä päätettiin soveltaa käytäntöön. 

Puhujienkokous varmisti sen, että vanhoillislestadiolaiset papit eivät joudu avioeron kieltäessään kirkossa silmätikuksi. Heille päätettiin sallia eronneiden vihkiminen.  Perusteluksi määriteltiin se, että vl-papit toimivat vihkimistilanteessa ”virkamiehinä”, jolloin he eivät syyllistykään uudelleen avioitumisen hyväksymisen syntiin.

Samoin päätettiin, että mikäli lestadiolaispari, josta toinen tai molemmat ovat eronneita, kielloista huolimatta avioituu, heidän tulee pyytää julkisesti seurakunnalta anteeksi syntiään. Heidät siis velvoitettiin julkirippiin, minkä jälkeen heitä voidaan pitää jälleen uskovaisina. Vl-papin, joka heidät vihkii, ei tarvitse pyytää anteeksi uudelleenvihkimisen hyväksymistä, koska hän jälleen tekee sen virkamiehen roolissa.

Päätettiin myös, että uskovainen mies, joka eroaa puolisostaan, ei voi koskaan tulla nimitetyksi puhujaksi, vaikka pyytäisi avioeroaan julkisesti anteeksi ja seurakunta sen anteeksi antaisi. Päätettiin myös, että mikäli puhujana toimiva mies eroaa, hän menettää puhujan asemansa loppuiäkseen. 

Heino kertoo myös, että tästä säännöstä tehtiin sittemmin yksi poikkeus SRK:n johtokunnan erään jäsenen kohdalla. (On mahdollista, että SRK:n johtokunta on sallinut säännöstä poikkeamisen jonkun muunkin puhujan kohdalla.)

Tässä Heinon kuvaus tapahtumista:

”Minun on pakko vielä palata ja jatkaa kirjoitustani avioerosta, koska jäi kertomatta vuonna -73 puhujain kokouksen keskustelusta vihkiminen. Eli kun tehtiin päätös, että avioeroa ei saa ottaa minkään syyn takia ja jos toinen puoliso rikkoo avioliiton ja nai toisen, syytön puoliso ei saa avioitua ennen kuin rikkonut osapuoli kuolee.

Kun tämä päätös on lopullinen Jumalan valtakunnan päätös, joka ei muutu, niin Jorma Manninen ehdotti, että uskovainen pappi kieltäytyisi vihkimästä eronneita pareja.

Asiasta käydyssä keskustelussa tuli päätökseksi Kauko Mäntylän ehdotus. Uskovaiset papit vihkivät virkamiehinä parit. Vihityitä pareja ei eroteta ry:stä, vaikka ovat tehneet syntiä, kun ovat menneet eronneina uusiin naimisiin, entisen puolison vielä eläessä.

Tämän synnillisen vihkimisen suorittanut pappi, ei tehnyt syntiä, koska hän vihki virkamiehenä, virka siis suojeli synninteolta. Sen sijaan vihityn parin, tuli tehdä julkinen parannus rauhanyhdistyksellä ja jos mies oli puhuja, hän joutui loppuelämäkseen puhujakieltoon. Mutta jos mies ei ollut puhuja, häntä ei saa asettaa puhujaksi koskaan.

Tämä puhujakielto johtuu Paavalin sanasta: Tiit. 1: 6 ”tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies.”

Tästä säännöstä voi saada jossain tapauksessa vapautuksen, ja näin tehtiin mm. Juhani Uljaan kohdalla. Hän oli tuolloin SRK:n johtokunnan jäsen ja arvostettu puhuja.”

Juhani Uljas toimi erostaan huolimatta SRK:n johtokunnan jäsenenä vuoteen 2007 saakka.

Lestadiolaisuuden kanta eettisen säännöstön ja ihmisoikeuslakien vastainen

Suomessa määriteltiin uskonnollisia yhteisöjä koskeva eettinen säännöstä vuonna 1995 monien yhteisöjen keskinäisen yhteistyön tuloksena.  SRK ei osallistunut valmisteluun käytännössä, mutta ilmoitti olevansa mukana ev.-lut. kirkon edustajien kautta. Eettinen säännöstö edel-lyttää, että uskonyhteisö ”huolehtii  siitä, että jäsenillä on oikeus valita vapaasti aviopuolisonsa ja perustaa perhe tai erota tai olla perustamatta perhettä.”

SRK:n kannanotto Oikea ja väärä loukkaa eettistä normistoa, koska se kieltää uskovaisilta ihmisiltä eroamisen ja uuden avioliiton solmimisen.

Avioero- ja uudelleenavioitumisen kielto loukkaa myös kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä, johon Suomi on perustuslaissa sitoutunut (yksilön itsemääräämisoikeus sekä yksityis- ja perhe-elämän suoja, perustuslain 10 §).

Lestadiolaisuuden kanta ev.-lut. kirkon käsityksen vastainen

Luterilaisen kirkon suhtautuminen uudelleen avioitumiseen on toinen kun vanhoillislestadiolaisuudessa omaksuttu kanta.  Elämänmittainen, kestävä parisuhde on kirkon ihanne, mutta samalla tunnustetaan , että aina eivät ihmiset siihen kykene.

Luterilainen kirkko ei pidä avioeroa syntinä. Enemmänkin on kyse inhimillisestä epäonnistumisesta ja riittämättömyydestä, ajautumisesta tilanteeseen, jossa ei löydetä ratkaisua yhteisen elämän jatkamiseen. Kirkko ei hylkää eikä syytä ketään avioliitossaan karille joutunutta. ”Jokaisella on oikeus uuteen alkuun”, toteaa pappi Henna Hauta-aho Kirkko kuulolla -keskustelupalstalla.

Kirkon kanta kiteytettynä: Aamenesta öylättiin: Avioero ja  Avioituminen uudelleen.

*      *       *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

*     *      *

Lue lisää:

Eettiset ohjeet Suomessa toimiville uskonnollisille yhteisöille.

Heino: Avioliitto on Jumalan säätämä liitto…  Mopin palsta 31.1.2011.

Heino: Minun on pakko vielä palata ja jatkaa… Mopin palsta 1.2.2011.

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia.

KION: Lestadiolaisten ehkäisykielto ihmisoikeusloukkaus. Kotimaa24 12.1.2011.

Pirkko Lahti: Mielenterveyspalvelut. Teoksessa Harri Heino, Pirkko Lahti & Kristiina Salonen (toim.): Uskonnon kahdet kasvot: mielenterveyden tuki vai taakka. Helsinki: Suomen mielenterveysseura 1995. 63–65.

Luovuttamaton avioliittokäsitys. Pääkirjoitus, Päivämies 47/2010.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Rakkauden lahja: Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Kirjapaja 2008.