Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista


Miksi vl-puhujat pitivät 60-luvulla ehkäisyä murhana? Miksi kieltoa ei tänä päivänä perustella murhan synnillä?

Jumalan lapsillekin Saatana haluaisi neuvoa erittäin “siistin” keinon miten lasten syntyväisyyttä voidaan säännöstellä. Mutta Jumala ei tunne mitään eroa tai rajoja siinä, miten siististi tai törkeästi tämä suoritetaan. Jumalan sanassa on tälle synnille nimitys: Murha. Se on harkittu murha huolimatta siitä, miten siististi tai törkeästi se suoritetaan. (Päivämies 17.11.1960.)

Murha-sanan tilalle on annettu uusi nimi ’perhesuunnittelu’. Synnin peitteeksi on vedetty rakkaus. (Päivämies 26.10.1966)

Jos ehkäisy määriteltäisiin yhä nykyisin murhaksi, silloin ehkäisykieltoa voitaisiin perustella suoraan Raamatun viidennellä käskyllä: älä tapa. Mutta tämä puhe jäi jonnekin 1960-70-luvulle.

Nykyään, SRK:n uusimmassa kannanotossa ehkäisyn synnillistäminen perustellaan ”oikeudella elämään ennen hedelmöittymistä”.

Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan lisäksi, että kaikki ihmiset ovat syntyessään uskovaisia (vanhoillislestadiolaisia). Seurapuheissa usein kiitelläänkin uskovaisia äitejä, jotka synnyttävät uusia jumalanlapsia maailmaan. Puhutaan ”Siionimme äideistä”.

Lasten synnyttäminen on SRK-opetuksessa nähty sisälähetystyönä. ”Jumalan valtakunta kasvaa sisältäpäin”, on usein seurapuheissa todettu.

Tämän rinnalla opetetaan ja uskotaan,  että Jumala on asettanut ihmiselle lisääntymisvelvoitteen ja että hedelmöittymisen rajoittaminen on syntiä.

Mutta miten tähän on tultu? Täyttä pötyä on ainakin sellainen väite, että opillisia vaikutteita olisi saatu katolisesta kirkosta. Laestadius, Ruotsin luterilaisen kirkon pappi, ei ollut missään suhteessa katolilanen. Hän ei myöskään käsitellyt saarnoissaan  lisääntymistä eikä esittänyt sitä autuuden ehdoksi. Katolilaisuudella ei muutoinkaan ollut yhteyksiä Pohjois-Suomessa 1960-luvun lestadiolaisuuteen.

Miksi vl-puhujat sitten pitivät ehkäisyä 60-luvulla murhana? Ja miksi kieltoa ei tänä päivänä perustella murhan synnillä, vaan on siirrytty puhumaan uskontunnustuksesta ja oikeudesta elämään? 

Loppujen lopuksi päädytään lopulta kysymään perusasioita. Mikä on nykyisen lisääntymisopetuksen teologinen suhde Uuden testamentin opetukseen uudestisyntymisestä ja uskosta?

Havaitaan, että SRK-lestadiolaisuuden lisääntymiskultti on aivan muuta kuin mitä Raamattu uskosta opettaa. Onko se korpelalaisuuteen rinnastettavaa harhaoppia, jossa ei ole alkuunkaan ymmärretty Raamatun hengellistä sanomaa, vaan tulkitaan se konkreettisena  inhimillisenä lisääntymisenä? Tämä  jää tutkijoiden aikanaan selvitettäväksi.

Vaikka ehkäisy on esitelty liikkeen sisällä ja ulospäin uskonnollisena kysymyksenä, käytännössä ehkäisyn kielto on taannut liikkeen jatkuvuuden ja suojannut perherakennetta sitomalla naisen jatkuvalla synnyttämisellä perinteiselle paikalleen.

*     *     *

Kun asiaan perehtyy, voi todeta, että vanhoillislestadiolaisuuteen on yli 40 vuoden kuluessa kehitetty abstrakti rakennelma: lisääntymiskultti. Sen taustalla olevat ajatukset kumpuavat kansanomaisista uskomuksista, eivät suinkaan katolilaisesta teologiasta, mihin SRK:n uusin kannanotto on tässä yhteydessä viitannnut. Moinen luulottelu on täyttä roskaa eikä vastaa historiallisia tosiseikkoja. 

Lisääntymiskultti ei saa perustaa myöskään kymmenestä käskystä.

Sitä on jouduttu perustelemaan yhä uudelleen eri aikoina eri tavoin juuri siksi, koska se ei perustu Raamattuun.

Ehkäisyn kieltämistä lähdettiin kehittelemään yhteiskunnallisessa murroksessa, jossa naisen ja miehen roolit alkoivat voimakkaasti muuttua. Suomalaisen yhteiskunnan patriarkaalisuus kyseenalaistettiin 60-luvulta lähtien monilla elämänalueilla. Vanhoillislestadiolaisuudessa reagoitiin tähän voimistamalla sisäistä kontrollia sekä kääntymällä sisäänpäin suhteessa kirkkoon ja muuhun yhteiskuntaan.

Kun koulutuksen lisääntyessä uskovaisten oma tietämys kohentui, ehkäisykiellon perusteluja on pitänyt muuttaa.

Ehkäisyä lakattiin pitämästä murhana. Lisääntymiskulttia alettiin vahvistaa uskomuksilla ihmisyksilöiden olemassaolosta ennen syntymää sekä modernin kuuloisella retoriikalla ”oikeudesta elämään”.

SRK:n on tietenkin enää vaikeaa irrottautua ehkäisykiellosta, vaikka moni on jo oivaltanut, että virallinen rakennelma, jolla sitä perustellaan,  ei perustu alkuunkaan Raamattuun. Jos kielto kumottaisiin, jouduttaisiin kohtaamaan kysymys, erehtyivätkö puhujienkokoukset, puhujat ja SRK:n johtokunnan jäsenet, jotka vuosikymmenien mittaan käsittelivät asiaa ja päättivät ehkäisyn synnillistämisestä.

Kun tähän jouduttaisiin vastaamaan myöntävästi, tunnustettaisiin, että uskomus seurakunnan erehtymättömyydestä ei ainakaan lisääntymiskysymyksessä pidä paikkansa.

Tästä puolestaan seuraisi domino-efekti, sillä olisi vaikea välttää sitä, että muutkin ”Pyhän Hengen neuvoina” pidetyt uskomukset joutuisivat kysymyksenalaisiksi.  

Patriarkaatti alkoi murtua

Vanhoillislestadiolaiset maallikko-seurapuhujat ja pappishajaannuksen jälkeen kutistunut ryhmä lestadiolaispappeja päättivät ehkäisykiellosta puhujienkokouksessa vuonna 1967.

Rajoittamattomasta lisääntymisestä tuli oikean uskovaisen tunnusmerkki. Naisen tehtäväksi määriteltiin äitiys.

Historiallisesti tämä tapahtui samaan aikaan, kun Suomen syrjäseudut vahvoilla lestadiolais-alueilla elivät voimakasta ja nopeaa murrosta. Maatalous elämänmuotona ei tarjonnut enää toimeentuloa kasva-neelle väestölle. Ihmisiä muutti kaupunkeihin ja Ruotsiin, pellot pantiin pakettiin ja leipä löytyi tehtaasta. Maaseudulla väki väheni ja asutustiloilla lyötiin lautoja ikkunoihin.

Lapset ja suuri perhe eivät enää merkinneet vaurautta ja maataloudelle vält-tämätöntä työvoimaa. Käsitys lapsista ja vanhemmuudesta muuttui. Kasvatusihanteina nousivat esiin lasten yksilölliset tarpeet, kehitys ja koulutus, mikä asetti vanhemmuuden velvoitteet kokonaan uuteen valoon. 

Samaan aikaan naisten itsenäistyminen, opiskelu, ammatissa toimiminen ja palkkatyö alkoivat yleistyä myös köyhimpien tyttöjen kohdalla. Naiset ansaitsivat omia tuloja, joten heidän toimeentulonsa ei ollut enää sidoksissa aviomieheen. Naisen riippuvuus miehestä heikentyi. Ehkäisyvälineet olivat ensi kertaa maailmanhistoriassa kaikkien naisten saatavilla. Miehen ehdoton auktoriteetti yhteiskunnassa, kodissa ja avioliitossa alkoi murtua. Ajatukset sukupuolten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta voimistuivat suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vanhoillislestadiolainen herätysliike, jonka teologeista kaksi kolmasosaa oli vain vähän tätä ennen  jättänyt liikkeen tai erotettu, reagoi tässä tilanteessa lisäämällä kontrollia, varsinkin naisten ja tyttöjen kohdalla. 

Olemattoman teologisen asiantuntemuksen omaavat, usein vain maalaiskansakoulun käyneet maallikkopuhujat määrittelivät ihmisen lisääntymisen ”pyhäksi asiaksi”.

”Siittiössä on ihmisen sielu” eli ”ehkäisy on murha” 

Päivämiehen kirjoituksissa eritoten 1960-luvulla ja samaten vuoden 1967 puhujienkokouksen päätöksessä  esiintyy ajatus, että ehkäisy on murhan synti.

Ehkäisy on saastaisuuden ja murhan synti. Saastaisuutta on sukupuoliyhteys avioliitossa, mutta yritys ehkäistä raskaus. Lisäksi ehkäisy on murha, koska se estää elämän syntymisen. (Päivämies, 14.6.1962.)

Murha-sanan tilalle on annettu uusi nimi, perhesuunnittelu. (Päivämies, 26.10 1966.)

Suositellaan monia tuhokeinoja. Surmaamista jo siemenasteella ei pidetä syntinä. ”Onan antoi pudota siemenen ja turmeli sen, ja se paha kuin hän teki, ei kelvannut Herralle, joka myös kuoletti hänet.” 1. Moos. 38: 9—10. (Selostus Lauri Taskilan ehkäisy- ja aborttiaiheisesta alustuksesta,  Päivämies no 31, 2.8.1967.

Nykyajan vl-uskovaisista ihmisistä murhapuhe tuntuu oudolta.

Mikä ehkäisyssä murhataan, koska ei ollut puhe abortista? Mikä  johti puhujat ja hartauskirjoitusten kirjoittajat ajattelemaan näin?

Nykyisin ehkäisykieltoa ei tavallisesti enää perustellakaan murhan synnillä.

Yli 40 vuoden takaiselle ajattelulle, että ehkäisemällä siittiön ja munasolun yhtyminen todellakin murhataan elävä ihmisolento, oli kuitenkin loogiset syyt.

Valtaosalla puhujista ei siihen aikaan yksinkertaisesti ollut faktatietoja ihmisen lisääntymisestä. He tekivät päätelmänsä kansanomaisten uskomusten pohjalta muotoutuneiden käsitystensä perusteella. He uskoivat itse juuri niin kuin puhuivat ja kirjoittivat: että siittiössä on oikea ihmisen alku, joka ehkäisyssä menehtyy.

Ihmisen lisääntymisen biologiset ja fysiologiset mekanismit saatiin tieteessä selville vasta yllättävän myöhään: 1900-luvun alkuun mennessä. Siihen saakka käsitykset lisääntymisestä olivat lähinnä hatarien olettamusten ja taikauskon varassa. Tieteellinen tietämys välittyi hitaasti. Koulujakäymättömälle kansalle lääketieteen tiedot lisääntymisen bio-logisista ja fysiologisista faktoista jäivät hämärän peittoon vielä pitkälle 1900-luvulle.  

Opetus ihmisen lisääntymisestä ei kuulunut lestadiolaisten maallikkopuhujien lapsuuden aikoihin kansakoulujen opetussuunnitelmiin.

Sukupuoliopetus määriteltiin osaksi kansakoulujen opetussuunnitelmia (terveysoppi) vasta 1950-luvulla ja silloinkin ylimalkaisesti. Oppikoulujen oppikirjoissakin hedelmöittyminen selitettiin ensi kerran vasta 1930-40-luvulla.  (Palojärvi & Veikkola 2002.)

Uskomuksella, että miehen siittiö sisältää ihmisen sielun, kun taas naisen tehtävä on toimia vain teknisenä astiana kehittyvälle lapselle, on yli 2000 vuoden historia, joka ulottuu  Aristoteleen kirjoituksiin saakka.

Tieteessä ymmärrys ihmisen lisääntymisestä eteni hitaasti.  Jälkeläinen nähtiin ennen kaikkea miehen aikaansaannoksena, ja naisen osuus ihmisen lisääntymisessä nähtiin edelleen lähinnä kantajan ja synnyttäjän mekaanisena tehtävänä.  Lääketieteen historia kertoo, että vielä 1700-luvun lopulla uskottiin ja opetettiin Aristoteleen ajatteluun nojautuen, että ”siemenen”, miehen siittiön, sisällä on pieni ihminen, sikiö, odottamassa syntymäänsä. Vieläpä  mikroskoopin keksijänkin Antoni Van Leeuwenhoekin (1632–1723) käsityksen mukaan siittiön sisässä on ihmislapsen sikiö siten valmiiksi muodostuneena, että sen tarvitsi vain päästä naisen kohtuun ja kasvaa tullakseen täysikokoiseksi. Vielä 1800-luvulla tutkijat kiistelivät siitä, onko ihmislapsen alku ensi sijassa siittiössä vai munasolussa (Kokko 2011).

Naisen kuukautisten merkitys ihmisen lisääntymisessä selvitettiin lääketieteellisesti vasta 1900-luvun alkuun tultaessa. Tieto tavoitti suuren yleisön hitaasti, koska koulussa asiasta ei puhuttu ennen 1950-lukua.

Raamatussa naisen kuukautiset liitetään epäpuhtauteen. Tästä syystä niitä pidettiin kansan keskuudessa syntiinlankeemuksen seurauksena ja “Jumalan rangaistuksena” koko naissukukunnalle.  

Taikauskoiset käsitykset olivat kansan piirissä vallassa vielä pitkälle 1900-luvulle. Siten 1960-luvun lestadiolaisilla saarnaajilla oli tuskin oikeaa käsitystä myöskään kuukautisista. 

Ei olekaan ihme, että vain vähän opillista sivistystä saaneilla maallikko-saarnaajilla oli vielä 1960-luvulla se käsitys, että ihminen syntyy ”siemenestä”, siittiöstä, ja että  jokaisessa miehen siittiössä todella on pieni ihmislapsi odottamassa. 

Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen. (Päivämies 14.2.1979.)

Tässä valossa on loogista ja ymmärrettävää, että puhujat päättelivät, että ehkäisy on todellakin murha.

Sana murha antoikin ehkäisykiellolle dramaattisen liikkeellelähdön seurapuheiden retoriikassa ja takasi vahvan pelotevaikutuksen.  Ehkäisyn demonisointi kyettiin perustelemaan viidennellä käskyllä.

Ruumiillisesta lisääntymisestä tehtiin hengellinen päämäärä

Kysymys ehkäisystä ei lestadiolaisuudessa muodostunut yksityiseksi eettiseksi kysymykseksi, kuten Suomen luterilaisessa kirkossa piispat suosittivat 1950-luvun alussa. Vanhoillislestadiolaisuudessa sitä lähdettiinkin viemään yksittäisenä kysymyksenä kohti herätysliikkeen opillista ydintä. 

Inhimillinen lisääntyminen, luonnollinen osa ajallisen ihmiselämän kulkua, nostettiin julistuksen keskiöön.

Siitä muodostettiin ajan mittaan oma erillinen, sisäisesti looginen oppi-rakennelmansa, käytäntöineen, puhetapoineen ja fraaseineen. Muodostui yhteisöllinen lisääntymiskultti, jostaa hiljalleen tehtiin oikean uskon ulkoinen tunnusmerkki. Lisääntymisestä ja suuresta perheestä tehtiin itsessään tavoite.

Rakennelmaan jouduttiin liittämään ajan kuluessa hyvinkin monenlaisia ja usein keskenään yhteensopimattomia aineksia, koska lisääntymisvelvoite hengellisenä opinkappaleena ei saa tukea Raamatusta.

Seksuaalisuudesta ja biologisen lisääntymisen maksimoimisesta tehtiin tavallisesta elämästä irrotettu, hengellinen ja pyhä toimitus.

Yksityisen ihmisen oma vastuu ja normaali elämänhallinta ruvettiin tässä yhteydessä selittämään kääntymiseksi Jumalaa ja hänen luomistaan vastaan.

Kuitenkin, lapsettomuushoitojen kehityttyä päätettiin, että hedelmällisyyteen onkin luvallista vaikuttaa keinotekoisesti – silloin,  kun pyritään parantamaan lisääntymistä.  Lapsettomuushoidot hyväksyttiin. Jo tämä epäjohdonmukaisuus paljastaa, että todellinen tavoite on juuri jälkeläisten määrän kasvattaminen. Ei se, että olisi johdonmukaisesti kiellettyä puuttua siihen, minkä Jumala on luonut tietynlaiseksi.

Ihmisen tarkoituksellinen puuttuminen lisääntymiseen nähdään siis hyväksytyksi vain niissä tapauksissa, kun sillä edistetään hedelmöittymistä ja lasten synnyttämistä.

Tämä vahvistaa sen, että kyseessä todella on lisääntymiskultti. Lisääntymisestä itsessään on tehty hengellinen arvo, päämäärä sinänsä.

Tulos on nähtävillä. Hengellinen toiminta ja seksuaalinen toiminta on sekoitettu keskenään ja  fysiologis-biologisiin mekanismeihin sidottu lajityypillinen ruumiillinen toiminta on muutettu pyhäksi. Sekasotku vailla kristillistä, raamatullista pohjaa herättää jatkuvasti kysymyksiä uskovaisten omassa keskuudessa.

Eräs suuren perheen isä on kuvannut nykytilannetta:

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön luoma paine ehkäisemättömyysopin pitämiseen ja suureen perheeseen on säälimätön. Se on enemmän kuin normi – se on keskeisin opinkappale, jonka ympärillä koko yhteisö pyörii. (Ex vl-isä, Kotimaa24)

Seksuaalisuus ja lisääntyminen hengellistettiin ja pyhitettiin

Tulkintaa lisääntymisen pyhyydestä on vahvistettu  vuosien mittaan useissa lausunnoissa.

SRK:n tuoreimman kannanotossa lisääntymisvelvoitetta perustellaan sillä, että ”Jumala kutsuu avioparin kumppanikseen luomistapahtumaan”. Toisin sanoen sukupuoliyhdyntä selitetään osaksi Pyhän Jumalan toimintaa. Raamattu ei kuitenkaan oikeuta hengellistettyä tulkintaa inhimillisestä seksuaalisuudesta, vaikka Laulujen laulu sitä toki kauniisti ylistääkin.

”1) Avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen mukaan miehen ja naisen välinen liitto, jonka varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Tähän luomistapahtumaan Jumala kutsuu yhteistyökumppanikseen äidin ja isän.

2) Koska lapsi on Jumalan luomisteko, Herran lahja, ja lapsen arvo Jeesuksen mukaan ehdoton, uuden elämän syntyminen on alusta lähtien pyhä tapahtuma, johon ihminen ei saa puuttua.” (Minä uskon Jumalaan, Isään.)

Kun uuden elämän syntymisen todetaan em. lausumassa olevan ”pyhä tapahtuma alusta lähtien”,  määritetään että sukupuoliyhdyntä on sekin lopulta pyhä toimitus.

Samankaltaista seksuaalisuuden ja uskonnon sekoittamista on esiintynyt ja esiintyy yhä luonnonuskonnoissa ja erilaisissa new age- ja mormonilahkoissa. Se ilmenee ulospäin seksuaalisuuden, sukupuoliyhteyden, lisääntymisen ja hedelmällisyyden korostuksena ja suoranaisena palvontana. Samaa opetusta ilmeni jo kristinuskon varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi gnostilaisuutena tunnetun suuntauksen piirissä.

Vanhoillislestadiolaisuuden omassa historiassa on esiintynyt aikaisemminkin seksuaalisuuden pyhittämistä opettanut liike, korpelalaisuus 1920-1930-luvulla. 

Kun yhdyntä nähdään pyhänä, on loogista päätyä seuraavaksi julistamaan hedelmöittymisen ehkäisy suoraan synniksi Jumalaa vastaan:

Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa. (Päivämies, 12.5.2005, pääkirjoitus.)

Kieltoa on perusteltu myös sillä, että rajoittamalla lisääntymistään ihminen estää Jumalan aikaisemmin tekemien suunnitelmien toteutumisen. (Väite on tietysti hämmentävä luterilaisen jumalakäsityksen ja  uskontunnustuksen valossa, mutta tässä yhteydessä sen tarkasteluun ei ole mahdollisuutta.) 

Lisäksi puhujat ovat seurapuheissa todenneet, että ehkäisyä käyttävä ”ei luota kaikkitietävän Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon omassa elämässään”, ja uhanneet, että ”Jumala ottaa siunauksensa pois” siltä, joka rajoittaa perheensä kasvua.

Tämäntyyppinen uhkailu jää tietysti lähinnä taikauskon ja pelottelun ilmentymäksi, koska moisilta väitteiltä puuttuu kristinopillinen, raamatullinen perusta. Koska vanhoillislestadioalisilla ei oel tapana perehtyä itsenäisesti Raamattuun ja kristinoppiin, tämäntapaislla pelotteluilla on ollut demagogista voimaa ja tehoa ihmisten mielissä.

Uusin painotus: lisääntymissolut ovat ”pyhiä” ja niillä on ”oikeus elämään”

Ehkäisyn synnillistämiseen luodussa rakennelmassa mentiin 2000-luvulle tultaessa lopulta jopa niin pitkälle, että kannanotoissa ja hartauskirjoituksissa ryhdyttiin puhumaan ”oikeudesta elämään” sukusolujen tasolla.

Toisin sanoen, oikeuden elämään katsotaan alkavan jo ennen elämän alkamista, ennen hedelmöittymistä.

Tämä elementti on SRK.n lisääntymisteologisen rakennelman uusin palanen.

Sillä on looginen yhteys 1960-luvun murha-puheeseen. Nyt ”murha” tosin selitetään kohdistuvan olentoon, jota ei ole vielä olemassa missään. 

SRK:n johtokunnassa motiivi ”oikeus elämään” -retoriikkaan omaksuttiin selvästikin siitä laajasta kansalaiskeskustelusta, jonka SRK:n ehkäisykieltoa koskeva Ihmisoikeusliiton selvitystyö herätti julkisuudessa alkuvuodesta 2009. Sen perussanoma pohjautui universaaleihin ihmisoikeuksiin,  joihon sisältyy oikeus itsemääräämiseen mm. avioliitossa ja lisääntymiskysymyksissä. 

SRK:ssa napattiin mediassa liikkunut ihmisoikeus-käsite ja käännettiin se palvelemaan ehkäisykiellon perustelemista.

Nyt  ehkäisyn kieltämistä ja lisääntymisvelvoitetta alettiin selittää ja perustella oikeuksilla. Tämä puhe koottiin rakennelmaksi, joka julkistettiin uusimpana SRK:n ehkäisyn torjuvana kannanottona vuonna 2009.

”…lasta arvostavasta ihmiskuvasta nousee itsestään selvänä lapsen oikeus elämään, olemassaoloon, vanhempiin, kotiin ja kasvatukseen, jotka kytkeytyvät saumattomasti avioliittoon. Ja tämä ei koske pelkästään jo hedelmöitynyttä munasolua, josta elämän katsotaan kohdussa alkavan.” (Minä uskon Isään, 2009.)

Oli taitavaa demagogiaa nostaa esiin lapsen oikeuksien käsite. Mielikuvien tasolla heräävät silloin käsitteet lapsen oikeus suojeluun ja huolenpitoon, jotka ovat kaikille tuttuja jo 1980-luvulta, jolloin asiasta keskusteltiin Suomessa laajasti. Kohdistamalla huomio lapseen voitiin ohittaa kysymys naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Samalla käsitettä ”lapsen oikeudet” laajennettiin niin, että lapsen oikeus elämään, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien, ulotettiinkin nyt myös olemassaoloon ennen hedelmöittymistä, eli sukusoluihin: miehen siittiöihin ja naisen munasoluihin. 

Logiikka viittaa vääjäämättä siihen, että ajatellaan ihmisyksilön olevan olemassa jo ennen syntymäänsä.

Olisikin hyvä saada SRK:n tekstinlaatijoilta vastaus siihen, millä perusteella yksittäisillä soluilla voi olla oikeus vaatia ja edellyttää jotakin. Jo sajatusta lähtee yhtään jatkamaan, voi päätyä hyvin kummallisin teoriarakennelmiin.

Kiinnostavaa olisi myös saada vastaus siihen, mihin SRK:ssa uskomus ihmisten tai heidän sielujensa olemassa olemisesta ennen syntymäänsä katsotaan perustuvan.

Näkemykseen sukusolujen pyhyydestä on viitattu Päivämiehessä jo aikaisemminkin, esim. vuonna 1979:

Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen. (Päivämies 14.2.1979.)

Miehen siemen ja siittäminen on siis pyhyydessään arvokkaampi kuin naisen henki!

Huomio kiinnittyy myös siihen, että niinkin äskettäin kuin 1970-luvun lopulla oli vielä vallassa uskomus, että vain miehen siemenessä on lapsen alku, ”siemen on pyhä”.

Munasolun pyhyydestä ei ole löytynyt Päivämiehestä mainintoja.

”Vain synnissä elävä äiti pelkää kuolemaa” – naisen hengestä ei piitattu

Kirjoituksista paljastuu karu seikka, että siittiösolut määriteltiin pyhiksi,  mutta naisen elämä ei suinkaan ollut samanarvoisesti varjelun arvoinen eikä pyhä, kuten edellä olevasta kannanotostakin ilmenee.

Naisen elämän suojelu ja hengen pelastaminen jää selkeästi kakkoseksi. Opetettiin, että naisen henki oli uhrattava lisääntymiskultin alttarille, kun vastakkain olivat naisen säilyminen hengissä ehkäisemällä raskauden tai hengenemeno raskauteen tai synnytykseen liittyviin komplikaatioihin.

Asiaa tarkasteltiin ensisijassa aviomiehen omantunnon kannalta. Aviomiehet vapautettiin kollektiivisesti kaikkia koskevalla lausunnolla kaikesta vastuusta vaimonsa terveydentilan suhteen

SRK:n johtokunnan, puhujien ja lestadiolaisten terveydenhoitoalan työntekijöiden yhteisessä kannanotossa vakuutettiin ettei miehen suinkaan pidä syytellä itseään, jos vaimo lopulta menehtyy tiheiden synnytysten seurauksena:

Usein joutuu myös sellaisiin kysymyksiin, että onko alistuttava näissä asioissa silloin kun terveys on heikko, ja jokainen synnytys näyttää äidille vaaralliselta. — On kuitenkin muistettava se tosiasia, että Jumalan kädessä on päiviemme luku. Jos niin käy, että matkan pää koittaa synnytyksen yhteydessä, ei siinä tarvitse jäädä itseä syyttelemään. (Päivämies 23.10.1974.)

Ja jos nainen itse rohkeni olla huolissaan ja peloissaan terveytensä menettämisestä ja kuolemanvaarasta, se paljasti vain että kyseinen nainen ”eli itse synnissä”:

”… tällaiseen tilanteeseen joutuneet etsivät sellaisia, joilta saisi tukea omille päämäärilleen.

Usein vedotaan äidin sairauteen ja lääkärien antamaan lausuntoon: seuraava synnytys saattaa olla äidin loppu: ei tule terveitä lapsia; on jos jonkinlaisia pelotteluja. Eikö Jumala voi antaa terveyttä, eikö Jumalalla ole voimaa auttaa lapset terveinä maailmaan. Olemmeko me ihmisen iän määrääjiä. Eikö Jumala sanonut: minä tunsin sinun päiviesi luvun ja kuoleman muodon ennen kuin syntynyt olit. Ihmisen ikää ei jatka lääkäri eikä mikään konstailu. Loppu tulee Jumalan määräämänä aikana.

Siksi emme näissäkään jää epäilemään, vaan uskomme ensimmäisen uskonkappaleen Jumalan sanan mukaisesti ja jätämme näissäkin asioissa kaikki Jumalan haltuun.[…] Lapsi on kivulla synnytettävä, ja jokainen synnytys on itse asiassa vaarallinen. Synnissä elävät äidit pelkäävät kuolemaa. […] Lopputuloksena keskustelussa tuli se ehdoton toteamus: perhesuunnittelu ja lapsisäännöstely sen kaikissa muodoissa on synti Jumalan sanan jälkeen. Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä, vaan on kaikessa pyrittävä rohkaisemaan ja auttamaan synnyttäviä äitejä. ”

(Lääkintähenkilökunnan, SRK:n johtokunnan ja puhujien neuvonpito, Päivämies 28.8.1971.)

Käsitys ihmisyksilön olemassa olemisesta ennen syntymistä

Ajatus siitä, että ihminen olisi olemassa ennen syntymäänsä jossain olomuodossa, ei ole uusi kristinuskon aatehistoriassa.

SRK:n ideassa solujen oikeuksista  ilmenevät pohjimmiltaan kansanomaiset uskomukset miehen siittiöiden pyhyydestä ja animismiin viittaavat kuvitelmat henkimaailman olennoista, joilla on ollut aikaisemmin (ja on yhä edelleen) ns. luonnonuskonnoissa tärkeä rooli.  

Kristinuskon varhaisina vuosisatoina uskomus henkiin ilmeni ns. pre-eksistenssi-oppina,  käsityksenä ihmisolentojen ennalta olemassaolosta tuonpuoleisuudessa ennen syntymistä ihmiseksi tämänpuoleisuuteen.

Käsitys pre-eksistenssistä julistettiin tiettävästi harhaopiksi Konstantinopolissa 553 pidetyssä  kirkolliskokouksessa. Perusteluksi piispat esittivät, että Raamattu tuntee vain yhden ihmisen, joka on ollut olemassa Jumalan luona ennen omaa syntymäänsä, Jeesuksen. Jumalan Pojan pre-eksistenssioppi onkin keskeinen kolmiyhteisen Jumala -käsityksen teologinen elementti.

Mutta kristinopin mukaan ihmisiä ei ole ennalta missään olemassa ennen kuin ihmislapsi syntyy. Ennen syntymää ei ole olemassa myöskään ihmisen sielua. Sielu ja ruumiillinen olemassaolo kuuluvat kristinuskon mukaan yhteen.

Pre-eksistenssi-uskomukset ovat kuitenkin osoittautuneet sitkeiksi. Esimerkiksi teosofiassa ajatus on keskeinen jälleensyntymisen teologinen lähtökohta.

Tuoreimpia ilmauksia vanhoillislestadiolaisuudessa omaksutusta pre-eksistenssiopista löytyy Päivämiehestä vuoden 2010 lopulta. Petri Kulmala kirjoitti ehkäisyn torjumisesta:

Lapset ovat Jumalan lahja. Jumala yksin voi antaa elämän. Millä oikeudella minä, ihminen, voisin sanoa, ettei jollakin perheemme jäsenellä olisi ollut oikeutta syntyä tähän maailmaan? Millä oikeudella minä voisin päättää, että mahdollisesti perheeseemme vielä syntymättömillä lapsilla ei olisi oikeutta syntyä, kasvaa ja elää oma elämänsä? (Päivämies 50, 2010.)

Tekstistä lukija voi päätellä, että kirjoittaja ilmeisesti olettaa, että  ”perheeseen syntymättömät lapset” ovat jollakin tavalla olemassa olevia ja odottavat syntymistään jossakin. Ehkäisyn käyttö estäisi näiden olemassa oleviksi tuloa odottamassa olevien lasten syntymisen.  

Hän on päätellyt, että avioparin sukusoluilla on aina oleva ”oikeus” tulla hedelmöitetyksi ja lähteä kehittymään ihmiseksi. Ihmisellä ei siten ole ”oikeutta” rajoittaa tätä ”hedelmöitetyksi tulemisen oikeutta”, koska on olemassa riski, että silloin ihminen ehkä tulisi estäneeksi jonkun perheeseen tarkoitetun, mutta vielä syntymättömän ihmisen syntymisen, jonka olisi Jumalan ennakkosuunnitelman mukaan pitänyt syntyä.

Mikään Raamatussa ei tietenkään oikeuta tällaiseen hölynpöly-teoretisointiin. Tämä spekulaatio kertoo kylläkin halusta rakennella sinänsä loogisilta ja järkeviltä vaikuttavia, teoreettisia ajatusrakennelmia osaksi uskoa ja hengellisyyttä. 

Tällaisilla rakennelmilla  ja uskomuksilla ei ole tietenkään mitään yhteyttä kristinuskon perustaan, Raamattuun. Ne ovat silkkaa mielikuvituksen tuotteita. Yhteyttä Raamattuun ei ollut edes silloin, kun ehkäisykiellosta ensi kerran päätettiin.

Uskomuksia on siirretty yhteisössä suusta suuhun, ne ovat monimuotoistuneet ja alkaneet elää sitkeästi omaa elämäänsä herätysliikkeen sisäisessä kulttuurissa, ajattelussa ja puhetavassa. Koska tässä on yhdistetty kaksi voimakkaita tunteita ja mielikuvitusta herättävää kokonaisuutta, seksuaalisuus ja hengellisyys, tuloksena ihmisten mieliiin on syntynyt monenlaisia uskomuksia ja kuvitelmia.

SRK:n johtokunta on yrittänyt eritoten viime vuosina rakentaa ehkäisykiellolle teologista yhteyttä myös uskontunnustukseen, mutta kehnonpuoleisella menestyksellä.

Luterilaisen tunnustuksen mukaan Uskontunnustus ilmaisee uskovalle Jumalan lupaukset eikä suinkaan aseta hänelle uusia velvoitteita eikä käskyjä. ”Uskontunnustuksessa on lyhyesti sanottu, mitä Jumala antaa meille ja mitä hän tekee hyväksemme”, todetaan Katekismuksessa.

Mitä tulee syntymättömien oikeuksiin, kysymys on erittäin ajankohtainen, mutta kokonaan toiseessa asiayhteydessä. Siitä on käyty eettisiä ja teologisia keskusteluja viime aikoina erityisesti ekoteologiselta kannalta. Nykyajan kristityillä on suuri vastuu huolehtia siitä, että jätämme maapallon elinkelpoisena paikkana jälkeemme syntyville sukupolville. Tästä näkökulmasta SRK:n opetuksessa ei näy jälkeäkään, mutta joissakin nettikeskusteluissa aihetta on vähän sivuttu.

Sana tuli lihaksi – vai tuliko? 

Voidaan kysyä, vähensikö keskittyminen biologiseen lisääntymiseen vanhoillislestadiolaisen liikkeen intoa ja voimia levittää sanaa herätysliikkeen ulkopuolisten keskuuteen. ”Sana” on sittenkin melko abstraktia ja saattaa jäädä vain ilmaan. Sanan julistajille ei aina jää konkreettista käsitystä siitä, kantoiko sana hedelmää.

Seksuaalisuus ja lisääntyminen on konkreettista ja näkyvää, kouriintuntuvan havainnollista.

Kun ehkäisykiellosta tuli sisäinen dogmi, väen määrä seuroissa alkoikin kasvaa nopeassa tahdissa sitä mukaa kuin perheet kasvoivat. Oli tavallista, että 1960-luvulla avioituneella parilla oli pian toista sataa lastenlasta.

Vanhat ry:n talot kävivät ahtaiksi. Samaan aikaan otettiin etäisyyttä myös luterilaisesta kirkosta. Ryhdyttiin rakenta-maan valtakunnallisesti kattavaa omaa toimitaloverkostoa. Organisoiduttiin.

Kuten tunnettua, vanhoillislestadiolaisuus on ollut jo kauan ns. kasvatuskristillisyyttä. Liikkeen ”herättävä”  luonne katosi puoli vuosisataa sitten, samaan aikaan kun liike alkoi voimakkaasti kasvaa ja organisoitua.

Vanhoillislestadiolaisuudesta onkin muodostunut lähinnä liikkeeseen syntyneiden elämäntapa ja oma ”heimokulttuuri”, jota on rakennettu jo monessa polvessa. Sillä on vakiintunut asema luterilaisen kirkon hengenelämässä juuri perinneliikkeenä.

Hartaustilaisuudet suunnataan käytännössä omalle jäsenistölle, toisin kuin vielä  sata vuotta sitten, ja ilmeisesti vielä 1930-50-luvullakin. Ulkopuolisia liittyy yhteisöön enää harvoin. Tästä ei kuitenkaan olla erityisesti huolissaan. 

Huomattava osa liikkeen resursseista kohdistetaan uskovien perheiden lasten ja nuorten kasvattamiseen vanhoillislestadiolaisiksi ja pitämiseen edelleen liikkeessä, niin että he vuorostaan taas ”pyhästi lisääntymällä” ylläpitävät yhteisön jatkuvuutta.

”Jumalan valtakuntaa kasvatetaan synnyttämällä” 

Hedelmöittymisen ja synnyttämisen pyhittämisen ajatuksesta ei ole enää pitkä matka siihen käsitykseen, että juuri biologinen lisääntyminen ja ehkäisemättömyys muodostavatkin vankimman perustan Jumalan sanan levittämiselle ja säilymiselle.

Evankeliumia eli ilosanomaa ei siten levitetäkään enää yksin Jumalan sanalla Kristuksesta (logos), vaan myös ”pyhällä siemenellä”. Itse asiassa tämä nähtiinkin arvokkaana tavoitteena jo 1970-luvulla.

Jumalan perheväkeen syntyy lapsia siihen asti, kunnes Jumalan lapsiluku on täynnä. (Päivämies, 3.8 1972.)

Näissä seuroissa oli hyvin paljon lapsia. Siitä näemme ja epäuskoinenkin maailma näyttää huomanneen, että olemme niin kallista sukua, ettemme kuole sukupuuttoon. Jumalan siionilla on tulevaisuutta. Ja senkin tähden on hyvä, kun on paljon lapsia, että näin Siioni kasvaa sisältäpäin. (Päivämies, 9.4.1976.)

Biologisen lisääntymisen tavoitetta pidetään olennaisena yhä edelleen, myös 2000-luvulla.

Rovasti Seppo Lohen mukaan juuri rajoittamaton lisääntyminen erottaa vanhoillislestadiolaisuuden selvimmin muista herätysliikkeistä ja on samalla liikkeen elinvoimaisuuden suora selittäjä.

– Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä. (Seppo Lohen haastattelu MTV3, 24.7.2002.)

Lohen mukaan vain ehkäisemättömyys varmistaa vanhoillislestadiolaisuuden säilymisen ja Jumalan sanan levittämisen myös tulevaisuudessa.

… Ehkäisyn hyväksyminen heikentäisi lestadiolaisuutta. — Seppo Lohi sanoo, että ehkäisyn hyväksyminen olisi kuolema lestadiolaiselle liikkeelle. — Seppo Lohi pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta olennaisen tärkeänä.

– Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa ja koko liike sammuu. (Kalajokilaakso-lehti 27.6.2008.)

Naiset valjastettiin synnyttämään suurperheitä ja  takaamaan sillä kokonaisen herätysliikkeen kasvu ja elinvoima. Uskollisesti vl-naiset ovat tätä tehtävää täyttäneetkin. 

Nyt vanhoillislestadiolaisia lienee lähemmäs sata tuhatta ja liike on maan suurin lapsi-ja nuoristyöjärjestö. Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä elää yli 50 000 alle 18-vuotiasta. Pohjois-Pohjanmaan väestönkasvu on EU:n korkeimpia.

Uusi testamentti ilmoittaa toisin: ”Te olette syntyneet uudesti” 

Uudessa Testamentissa on useita kohtia, joissa erikseen nimenomaan kiistetään se, että Jumalan lapseksi voisi syntyä ”luonnollisella menetelmällä” eli biologisesti. Tämä muodostaakin selvän ristiriidan SRK-lestadiolaisuuden keskeisen opinkappaleen kanssa.

On sinänsä mielenkiintoista, että tämä näkökulma ylipäätään tulee Raamatussa esiin, tuntuuhan se vähän kankealta rautalangasta vääntämiseltä sellaisten tekstien keskellä, joista on aina totuttu lukeamaan metaforia ja vertauksia. Mikä motivoi itsestäänselvän käsitteen selittelyn tässä kohtaa? Mutta se oli omana aikanaan tarpeen. Olisi tarpeen tuntea myös nykypäivänä.

Asiaa tähdennetään UT:ssa todennäköisesti juuri siitä syystä, että silloinkin oli liikkeellä seksuaalisuuden hengellistäneitä saarnaajia.Samoin ns. pakanauskonnoissa hedelmällisyyden palvonta oli tavallista, ja kristinuskon levitessä apostolien mukana se kohtasi muiden kansojen tapoja ja uskomuksia. Oli riski että niistä saatettaisiin siirtää vaikutteita nuoreen kristinuskoon.  Tämä haluttiin torjua jo ennalta.

Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaan.

Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”

Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ ”(Joh3: 3-7.)

Apostolit tähdentävät, että vanhurskauttamisessa ei todellakaan ole kyse inhimillisestä, konkreettisesta syntymästä, vaan uudestisyntymisestä. Tässäkin Raamattua on tulkittava sen hengellisen sanoman valossa, jota Uusi testamentti kokonaisuutena valaisee.

Kyseessä on siis sanan voima, logos, jonka hedelmänä hengellinen uudestisyntyminen tapahtuu. Usko syntyy sanasta.

Jumalanlasten tuottaminen biologisesti torjutaan Uudessa testamentissa selvin sanoin.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh. 1:13)

Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. (1 Piet.1:23)

Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. (Room.9:8)

Ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat jo syntyessään Jumalan lapsia (”vanhoillislestadiolaisia”), poikkeaa luterilaisen kristinopin opetuksesta. (Asia on sen verran monimutkainen, ettei sen tarkastelu ole tässä yhteydessä mahdollista. Kysymystä on käsitelty esim. v. 2012 julkisessa keskustelussa, Tampereen piispan Matti Revon Lopen suviseurapuheen ansiosta, mm. hänen facebook-sivullaan.)  Mielenkiintoista onkin, että SRK-opetus on täsmälleen sama kuin islaminuskossa. 

Islamissa opetetaan, että kaikki ihmislapset syntyvät maailmaan muslimeina.

Mutta kristinuskon käsitteessä uudestisyntymästä ja Jumalan lapseudesta  ei siis ole alkuunkaan kyse luonnollisesta syntymästä, vaan Sanasta (kr. logos), jolla tarkoitetaan Kristusta, Pyhän Kolminaisuuden toista persoonaa.

Kyse on Kristuksen lunastustyön kautta tapahtuvasta armahduksesta ihmiskunnalle.

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.  Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä […] Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Joh. 1:1-14

*      *      * 

(Ajattelemisen aihetta antoi Korpijaakko.)

*      *      * 

 

Lue lisää:

Syntyvyyden säännöstely sen kaikissa muodoissa on synti: lääkintähenkilökunnan, SRK:n johtokunnan ja puhujien neuvonpito. Päivämies 28.7.1971. (Julkaistu Mopin palstalla.)

Avoin kirje herätysliikkeelleni: Raskauden pelko

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla. (Anonyymi sivusto.)  

Arno Forsius: Kuukautisten historiaa. Lääketiedettä – kulttuuria – ihmisiä.

Hautamäki ei perustele Raamatulla  (Päivämiehen pääkirjoitus 27.1.2009.)

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Taustamuistio 4.3.2009.

Jes-mies: Ennustus: ajaudumme umpikujaan

M4 Sherman: Luomiskertomuksen sanoma

Pauliina Kainulainen: Ympäristöongelmat vaativat uutta ajattelua. Helsingin Sanomat 1.3.2010.

Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelma. Kirkkohallitus, 2008.

Hanna Kokko: Spermistit ja ovistit. Helsingin Sanomat 5.7.2011, Tiede, s. B8.

Petri Kulmala: Seimen ihme. Päivämies nro 50, 15.12.2010.

Topi Linjama: Mollaam poijat eletty yli varojen.  (Epäkuluttajan blogi.)

Topi Linjama: Suurperheiden vanhempien masennuksesta. 26.1.2011. (Vihreää valola -blogi.)

Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille. (Terveydenhoitaja Terttu Holmin haastattelu Kotimaa-lehdessä 28.1.2009.)

UUDET kymmenen käskyä (Tea Mäkipää)

Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu! (J-Prevert)

Hanna-Leena Nissilä: On vain luonto. Kaltio, kesäkuu 2004.

Elina Palojärvi ja Elina Veikkola: Salailusta sallivuuteen – seksuaaliopetuksen kehittyminen terveystiedon oppikirjoissa 1800-luvun lopulta nykypäivään. Terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto 2002.

Perheellinen vl:  

Maria Saari: Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu   Helsingin Sanomat 5.4.2009.

Seppo Lohen alustus tiedotustilaisuudessa 27.6.2009. Kopio Mopin palstalla.

SRK: Minä uskon Jumalaan, Isään. (Perustelut ehkäisykiellolle, uusin SRK:n kannanotto 2009, poistettu netistä helmikuussa 2011). Kannanoton teksti myös täällä. (Jonkin aikaa myös Googlen välimuistissa.)

Maria Suutala: Kesytetty nainen:  seksuaalisuus ja luontosuhde länsimaisessa ajattelussa.Yliopistopaino, 2001.

Verstaalla pohtija: Emme elä paratiisillisessa tilassa

Ympäristövastuu alkaa makuuhuoneesta

Advertisements

11 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, erehdys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellisyys, isyys, Jumalan sana, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, opilliset kysymykset, Päivämies, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, uskon perusteet, vallankäyttö

11 responses to “Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

  1. JuhaK

    Uudestisyntymisestä. Syntyvällä lapsella ei ole tekosyntejä ja hän on osallinen kristuksen sovitustyöstä. Miksi ei olisi? Eli hän on Jumalan lapsi. Eikö?

    Suurin osa lapsista menettää tuon yhteyden Jumalaan eli jumalanlapseuden enemmin tai myöhemmin. Heistä tulee tällöin epäuskoisia. Herra sisimmässä vaihtuu Jumalasta sielunviholliseen. Tullakseen Jumalan lapseksi Herran pitää taas vaihtua ihmisen sisimmässä: sielunvihollinen pois ja Jumala tilalle. Ihmisen pitää siis uudestisyntyä ylhäältä. Eli tulla uskoon. Usko puolestaan on Jumalan työ, ei ihmisen ansio, ei ihmisestä lähtevä. Näin ollen en näe tässä tulkinnassa mitään ristiriitaa näiden raamatunkohtien kanssa:

    “He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:13)
    “Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta.” (1 Piet.1:23)
    “Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.” (Room.9:8)

    Noissa puhutaan ihmisistä, jotka ovat saaneet uskon lahjan.

    Mikä noista tai mistä tahansa muusta raamatunkohdasta todistaa, että syntyvä lapsi ei ole Jumalan lapsi? Puhutaanko niissä vastasyntyneistä?

    Ideologia, jossa vastasyntynyt nähdään jonakin muuna kuin Jumalan lapsena, tuo mukanaan hyytäviä tuulahduksia mm. 1930- ja 1940-luvuilta.

  2. JukkaH

    ”Ideologia” tai paremminkin teologia, jossa vastasyntynyt nähdään muuna kuin Jumalan lapsena, johtuu kai perisyntiopista. Siinä ajatellaan että jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan syntisenä , elää elämänsä sikäli kuin se on hänestä kiinni, erossa Jumalasta ja päätyy iankaikkiseen kadotukseen. Raamattu ei kyllä mainitse sanaa perisynti, mutta sitä perustellaan mm. Matt 15:19, Joh 3:6, Ps 51:7 Job 14:4, Room 3:9-12, Room 5:18-19 ja Ef 2:1-3

    Siis on olemassa tekosyntejä ja perisynti, josta tekosynnit myös kumpuaa. Perisynnin myös ajatellaan kadottavan. Tähän teologiaan kuuluu myös oleellisesti, että lapsi otetaan kasteessa Jumalan lapseksi ja Kristuksen omaksi

  3. Profundis

    Emmekö me luterilaisina ymmärrä Uuden testamentin teologian niin, että Kristus Golgatalla vapahti koko ihmiskunnan perisynnin vallasta, ja piste. Kastetta tai muutakaan ”Jumalan yhteyteen liittämistä” ei siis käytännössä tarvittaisi, ainakaan minään pelastuksen takeena, koska perisynti on jo sovitettu. Tämän jälkeen ”Jokainen, joka uskoo, pelastuu.” Yksinkertaista?

    Lestadiolaisuus vaatii uskomaan heidän ihmis-välimiehensä ja sääntölistansa mukaan, mitä UT ei tue. Mutta UT ei tue myöskään ev.-lut. kirkon opetusta lapsikasteesta. Vai mitä?

  4. Pekka

    Vanhoillislestaadiolaisessa liikkeessä tarvitaan uskonpuhdistus; on hylättävä 1960 ja erityisesti 1970-luvulta periytyvät Heikki Saaren hengessä muodostuneet käsitykset niin sanotusta perhesuunnittelusta.
    (Niille jotka eivät tiedä kuka Heikki Saari oli, kerron, että Heikki Saari oli oppisivistystä vaille jäänyt tyrannimainen hohtohahmo 1970-luvun vl-liikkeessä).

    Olen sitä mieltä, että esimerkiksi minun vanhemmilleni olisi perhesuunnittelu ollut paikallaan ja heille hyvin riittänyt kurjuuden keskellä kasvatettavaksi (=lue pahoinpideltäväksi, jota se elämä sillloin todellisuudessa oli) 13 lapsen sijasta 3.

    On se kauhistuttavaa, että lestadiolaisukot panee omien himojensa ja halujensa mukaan muijiaan välittämättä yhtään mitään siitä kuinka äärimmilleen ne vl-muijat joutuu ukkojen panohajujen vuoksi ja puhumattakaan siitä, miten ankeaa niillä syntyvillä lapsilla on elää jatkuvassa köyhyydessä, melussa yms kurjuudessa monilapsisissa vl-perheissä. (Tämän asian tiedän kokemuksesta).

    Lestadiolaisliikkeessä on kyllä uskonpuhdistukselle tarvetta monissa muissakin asioissa kuin perhesuunnittelussa.

  5. Lapsi-asiaa

    ”Lutherin mukaan evankeliumi synnyttää Jumalalle lapsia. Vl-liikkeessä vl-äiti hoitaa sen homman :). […] Sitä on ikäänkuin velvoitettu kasvattamaan Jumalan kansaa omalta osaltaan. Jumala tekee työtänsä, kasvattaa laumaansa vl-vanhempien kautta.”

    Lukekaa Vuokko Ilolan blogikirjoitus
    ”Jumalan valtakunta kasvaa sisältäpäin”
    http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=351&id=16551

  6. Profundis

    Vaikuttaa siltä että juuri 60-luvulla luotiin ne opit joista nyt monella taholla kärsitään. Suhde kirkkoon oli niin kireä että seurakunnan jumalanpalveluksen televisiointi katsottiin viisaaksi kokonaan estää. 60-luvulla tuli myös tämä tunnettu lisääntymis-fanatismi. Olisiko jossain tietoa että mitä kaikkea muuta 60-luvulla uskoon liitettiin…?

  7. Ma non troppo

    Eikö kukaan ole opettanut lestadiolaisille rippikoulussa, että on olemassa ehdonvallan asioita? Kristityn tulee itse harkita omassatunnossa miten toimii. Raamatussa on kymmenen käskyä jotka ohjaa omaatuntoa. Mutta niiden lisäksi elämässä on paljon ratkaisuja, ehdonvallan asioita, joissa kristitty on vapaa ratkaisemaan asian oman järkensä ja omantuntonsa avulla. Raamatussa ei ole otettu joka asiaan kantaa.

  8. Snen

    Ehkäisy eri muodoissaan on puuttumista Jumalan luomistyöhön tavalla, jota Jumala ei ole ihmiselle antanut. Siksi se on synti Jumalaa vastaan. Mutta ehkäisy on samalla rikkomus myös sitä lasta kohtaan, jonka Jumala tarkoitti ja halusi syntyväksi. Tämä on uskovaiselle selvä ja yksiselitteinen asia.

  9. Oululainen vieras

    Minä itse olen nähnyt perheen jossa tehtiin paljon lapsia ja heille ei ollut tilaa enää ahtaassa kolmiossa niin vanhimpia jaettiin kasvattilapsiksi ympäri kaupunkia ja lisää vain tehtiin, kai meidän kaikkien sitten täytyisi tehdä niin…. ja sitten vielä puhutaan ylikansoittumisesta monessa maassa ja jumalahan on antanut meille silmät joilla nähdä, korvat joilla kuulla ja aivot joilla ajatella…………

  10. Kapu

    Jutun alussa kysytään: ”Miksi vl-puhujat pitivät 60-luvulla ehkäisyä murhana? Miksi kieltoa ei tänä päivänä perustella murhan synnillä? ”

    En osaa tuohon vastata. Vaikutelma on, että ehkäisykiellon perustelut ovat lestadiolaisten puhujien opetuksessa ja puhujienkokousten kannanotoissa vaihdelleet vuosikymmenien mittaan ja samaten eri maissa. Amerikkalaispuhuja Ray Waaraniemi Pudasjärven suviseuroissa 2013 nosti saarnassaan perusteluksi sen, että ehkäisy on murha. Samalla hän vetosi tähän toiseen SRK:n suosimaan väitteeseen, että ihminen ei saa ”estää Jumalan luomistyötä”.

    SRK:n uusin kannaotto asiasta (2009) perustelee ehkäisykieltoa uskontunnustuksen ensimmäisellä uskonkohdalla: ”minä uskon Jumalaan, Isään”. Teologit pitävät perustelua epäonnistuneena, koska uskontunnustus ei kristinopin mukaan lähtökohtaisesti aseta uskovaiselle määräyksiä eikä käskyjä. Uskontunnustuksen tehtävä on kertoa meille niistä Jumalan lupauksista, joihin meillä on lupa luottaa ja joihin uskomme. Uskontunnustuksessa ilmaisemme, että uskomme ja luotamme näihin luupauksiin Jumalan lahjoina.

    Lisäksi uskontunnustus itsessään on kirkolliskokouksissa muotoutunut yksimielisyyttä ilmaiseva lausunto, joka ei ole Raamatun osa.

    Käskyt ovat merkitykseltään painokkaampi asia, sillä ne sisältyvät sekä Raamattuun että Tunnustuskirjoihin. Ja kuten tiedetään, käskyissä ei ole viittaustakaan siihen, että lisääntymiseen vaikuttaminen suuntaan tai toiseen olisi synti.

    Ehkäisykiellolle ei ole minkäänlaisia perusteita Raamatussa eikä kristinopissa.

  11. että näinkin

    Ihmettelen, miten lyhyt sukupolvien muisti Suomessa onkaan,kun ilmeisesti monelle vanhoillislestadiolaiselle ja tavallisellekin ihmiselle on jotenkin itsestäänselvää, että lestadiolaisilla on suuret perheet. Ei tajuta, miten nuori ilmiö tuo kaiken ehkäisyn ja lapsiluvun rajoittamisen perinteisinkin keinoin kieltävä oppi onkaan.

    Meillä ainakin totuus näkyy jo isovanhemmistani: he olivat hartaita lestadiolaisia koko ikänsä, mutta isälläni on vain yksi veli. 1960-luvun lopulla isoäitini ei ollut enää hedelmällisessä iässä. Isäni ja hänen veljensä olivat kasvaneet aikuisiksi erilaisessa perinteessä, joten heille ei tullut jo omiin koteihinsa muutettuaan mieleenkään ryhtyä mukaan isänsä ja äitinsä yhteisön uusiin hullutuksiin. Lestadiolaisten aktiivisesta, ulospäin suuntautuneesta lähetystoiminnasta taas on vielä äidilläni muistoja 1950-luvulta. Osin ahdistaviakin.

    Lestadiolaisuuden arvovalta taitaisi kärsiä monen muunkin ihmisen silmissä, jos he tajuaisivat paremmin, miten vähän aikaa sen nykyään leimallisimmat lahkolaispiirteet ovat itse asiassa olleetkaan olemassa. Lestadiolaisuus, Beatlesien ja hippien aikakaudella nykyisen muotonsa saavuttanut liike.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s