Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä: OHO! Siioni

Jos sinä et pääse kärpäsenä puhvelikokouksen kattoon, voit sen sijaan hiipiä  Periseinälle. Mitä tapahtuu todella?

 

 

(Avaa Omenoidin laatima taiteellinen videoesitys tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=CX2SbuAMXGs

Ankarimmassa hätätilanteessa apu löytyy netistä: OHO! Siioni.

Sinut voi joskus yllättää ankara sanan nälkä. Kaanaan kielen kaipuu.

Haikea ikävä samanmielisten kivojen kokkapuheiden lämpimän turvalliseen suojaan… samanheimoisten yhteiseen äidinkieleen, lapsuudesta tuttujen fraasien ja käsitteiden maailmaan. Siihen maailmaan päästäksesi sinä et tarvitse sanakirjaa, mutta ulkopuoliselle sekin voisi olla tarpeen. [Uusi OHO! Siionin sanakirja tässä.]

Väitetään että  kaanaan kieli olisi katoamassa, mene tiedä. Ainakin siihen syntyy koko ajan uusia ilmauksia, mikä on aina elävän kristillisyy… kielen merkki.

Jumalan valtakunta on ikuinen ja muuttumaton, mutta tapa puhua siitä elää ja uudistuu.

Alussa oli sana – lopussa fraasi, vai oliko se farssi

Nostalgia-ahdistus ei aina parane, vaikka palautat mieleen ahdistavan toiseutesi, hävettävät puhuttelut ja hoitokokoukset, Perhon suviseurojen alustuksen perverssi-ilmiöistä, eikä edes se, että soitat ja laulat volyymit täysillä läpi kaikki siionin laulut, joissa lauletaan runollisesti valtakunnasta ja armohoidosta. 

Ei, sillä tarvitset kunnon fraasiannoksen. Oloasi helpottaa,  kun luet Päivämiehen. “Parodia on nykyään mahdotonta. He tekevät sen itse.”

Mutta jos Päivämiehen pääkirjoituksiakaan ei ole käsillä, Laestadianleaksiin ei ole tullut aikapäiviin uutta,  ja Torven blogikin jo hiirenkorville sataan kertaan luettu, silloin viimeinen oljenkorsi on, missäpä muualla kuin netissä: OHO! Siioni.

OHO! Siioni paneutuu ankaralla vakavuudella viljelemään ja varjelemaan katoavaa kansanperinnettä, kaanaan kieltä ja perinneliikkeen elämänmuotoa nuorisoystävällisellä l. ärsyttävän rakastavalla ja ymmärtävällä asenteeella. Nostalgia-annos on taattu.    

 OHO! Siioni on aito, niin aito kuin SRK:n julkaisujen, avoimen keskustelun, seurojen väliajan, seurakuntapäivien, sisariltojen, iltakylien, kotiompeluseurojen ja suviseurojen isonteltankiertämisen ulkopuolella on mahdollista.

 Ei se nyt yhtä vl-retroiluiltaa kavereiden kanssa voita, mutta toimii pahimpiin riippuvuusoireisiin.

Millainen OHO! Siioni?

OHO Siioni on asenteeltaan sukua tarinoille, joita rautaesiripun takana kerrottiin ennen muinaisen Neuvostoliiton romahdusta. Musta huumori oli terapiaa, selviytymiskeino ja pakoa ankeasta todellisuudesta. 

Nauti siitä niin kauan kuin sitä on saatavilla!

Samanhenkistä  parodista asennetta, astetta tai puolta lempeämmin kuin OHO! Siioni,  edustaa nimimerkki Samuelin Torvi-blogi.  Blogisti on kielellisessä taituruudessaan ja havaintokyvyssään ilmiömäinen lahjakkuus. 

OHO! Siioniin  rinnastuu myös puhtaasti parodinen julkaisu Lehti, yleispolitiikkaa ja mediaa anarkistisesti tarkasteleva, ammattitoimittajien anonyymisti tuottama julkaisu.

  

Koska OHO! Siioni on nettijulkaisu, tahdomme OHO! Siionin kunniaksi ja menestykseksi yhtyä ex-pääsihteerimme kannanottoon sanasta sanaan. 

”Nimetön keskustelu on arvotonta keskustelua ja arvotonta tietoa. Liikkeen piirissä käydään keskustelua  eri tahoilla ja tasoilla avoimesti omana itsenä. Keskustelutilaisuuksissa jokaisella läsnäolijalla on vapaus ilmaista mielipiteensä. Keskustelu lehtien palstoilla tai internetissä ei ole kovin hedelmällistä.”

Klikkaa siis OHO! Siioni – löydä pelkoon kätketty aarre. (Matt 13:44.)  

Epilogi

Vanhoillislestadiolaisuus on iloisten ja hymyilevien ihmisten uskonto, jossa puhutaan paljon ja rento läppä lentää. Itse asiassa hengellisistä kysymyksistä ei keskustella seuroissa, ja harvemmin muutoinkaan, kas kun eihän tässä mitään henkipalloja olla. Siellä kuunnellaan, ollaan puheen ajan omissa ajatuksissaan, ja väliajan tullen puhutaan mieluiten tavallisista jutuista samalla kun tavataan tuttuja.

Epäuskoisten,  eli ulkopuolisten, jumalattomien ja muiden ns. maailman ihmisten (myyjäistilanteissa: kaupunkilaisten), on syytä harrastaa vitsailua lestadiolaisuuden kustannuksella vain hyvin harkiten. Tai suoraan sanottuna, heidän ei pidä harrastaa sitä lainkaan. Siitä loukkaannutaan aina.

Oululaispakinoitsijan rymistelyvitsailu Rauhan Tervehdyksen pakinasarjassa johti  lehden johtokunnan toimenpiteisiin ja koko pakinasarjan lopettamiseen.

Sillä ”mediassa vanhoillislestadiolaisuus näyttää usein kummalliselta”.

Moka ulkopuoliselle, prestiisi osalliselle

Sama pätee ylipäänsä uskontoihin, eivät mikään turvallinen small talkin aihe.

Omien kesken ollaan sallivia melko pitkällekin, mutta sittenkin turvallisinta on tarkasti valittujen samanmielisten kesken. Avoimuus väärässä paikassa voi johtaa arvaamattomiin, likimain kafkamaisiin seurauksiin. Ei ehkä aamulla herätessään havaitse muuttuneensa aivan kovakuoriaiseksi, mutta ehkä esimerkiksi Sepoksi.

Lestadiolaishuumorin laji on (jo tavaramerkiksi muodostuneista puujaloista huolimatta) parhaimmillaan nimenomaan sivistynyttä, älykästä itseironiaa. Siis  itse-. Ulkopuolisen suussa juttu latistuu väsyttäväksi, typeräksi pilkaksi. No, ehkä joku Neil Hardwick tämänkin ironian lajin voisi hallita, ei muut.

Huumoripiiriin ei ulkopuolinen voi  kuulua eikä pääse. Ulkopuolisen vitsailusta saattaa muuten juuri ex-lestadiolainen loukkaantua yhtä verisesti tai jopa verisemmin kuin lestadiolainen. Nämä on vähän vaikeita juttuja. Se identiteetti.

Asiantuntemattomuutta olisi myös luulla, että kyse olisi oman uskonnon yksiulotteisesta pilkkaamisesta. Pääosassa ovat nimenomaan nokkeluus, älykkyys ja tietynlainen itsensä vähättely. Toisinaan tietysti kyse onkin itsekorostuksesta, naamioituna vähättelyyn. Siitä kisataan, toisinaan niin hillittömästi ja pitkälleviedysti,  että itse aihe on lopulta sivuseikka. Tärkeintä on jalo hauskanpito ja sanailun kehittely korkeimpaan potenssiin.

Ulkopuoliselle jää ilo nauttia ”sisäpiiriläisten” älystä ja komiikan tajusta, varsinkin mikäli hän onnistuu tavoittamaan kaikki nyanssit. Musta huumori on parhaimmillaan moniselitteistä. 

Kaanaankieltä sisäpiirille

Huumorin, varsinkin murrehuumorin, kuten kaanaan kielen, kanssa on aina niin,että profeetta on profeetta nimenomaan vain ”omalla maallaan”.  Ulkopuolisten yritelmät ovat auttamatta tuomittuja epäonnistumaan ja vain ärsyttävät niitä, joilla asiat on eletty ja kohtalot koettu omassa nahassa. Toivottavasti tahdotte olla tajuamassa pointtini.

Juutalainen kirjailija Isaac Singer on todennut muistelmissaan, että juutalaisten kertomat keskitysleirivitsit joidenkin muiden kertomina nostattaisivat ankaria vastalauseita ja syytteita antisemitististä. Vitsin clue otetaan vastaan vain jos kertoja kuuluu ”meikäläisiin”. Tai on entinen vl ja kuulijat ovat myös näitä ”etnisiä”.

Sekaryhmät, entisten ja nykyisten vl:ien ystävyydet, ovat harvinaisia, mutta niitäkin on, ja  juttu toimii. Taustalla on oltava luottamus, kohtalainen varmistus siitä että juttu menee perille oikeassa sävyssä eikä kenenkään henkilökohtainen katsomus eikä identiteetti joudu kyseenalaistetuksi. Ei tässä missään hoitokokouksessa olla.

Suuri nauru kyseenalaistaa vallan

Syvimmässä mielessä aidosti kriittisissä lestadiolaisvitseissä ei ole oikeastaan kyse yksinomaan eskapistisesta huvittelusta ja naureskelusta uskonnon hölmöyksien kustannuksella, vaan genre toisinaan myös puraisee ja kyseenalaistaa vallankäytön. 

Se nauraa, kuin ennen hovinarri, vallan-pitäjien säälittävälle vallanhalulle, ihmisten yleiselle lammasmaisuudelle ja henkiselle laiskuudelle. Kun nauramme sille, samalla ymmärrämme, että kaikki tämäkin on inhimillistä ja ymmärrettävää ja kertoo meistä itsestämme.

Parhaimmillaan älykäs itseironia herättelee nauramaan itselleen ja paljastaa valta-asetelmien irvokkuuden. Se saa ajattelemaan asioita uudelta kannalta. Mutta sillä voi olla hintansa.

Mikä muuten mahtaa selittää sen, että monet maailman parhaista koomikoista ovat lähtökohdiltaan  juutalaistaustaisia?  Ja mikä selittää sen, että diktatuurin romahdettua aikaisemmmin niin luova ja moniulotteinen huumori tahtoo latistua ja pinnallistua?

Tarjoaako  jonkinlainen toiseuden kokemus, kasvaminen tiukasti normitetussa sisänpäin kääntyneessä kulttuurissa tai julmassa diktatuurissa erityisen hedelmälliset kasvuolosuhteet älykkäälle itseironialle ja monitasoiselle huumorille? Toimiiko se eskapistisena lohtuna ja varaventtiilinä?

Kahden maan kansalaiset

Samoin kuin juutalaisuuteen tai muuhun ”etniseen” erilliskulttuuriin syntynyt, tai diktatuurin mielivallan alla elävä, myös vanhoillislestadiolainen elää lapsesta saakka samanaikaisesti kahdessa todellisuudessa: jumalanvaltakunnassa ja maallisessa normaalielämässä. Kummassakin kontekstissa on oma puhetapansa ja kielensä. Kieli, jossa usein ”toimija aivan kuin loistaa poissaolollaan”.

Juuri kielellä ylläpidetään erotteluja ja tunnistetaan heimolaiset (me – muut).  Ja samoin kielellä luodaan ja ylläpidetään kontrollia, valtarakenteita ja ajattelumalleja. Kummassakin maailmassa.

Kielessä elävät iloisessa sekasotkussa retoriikan koko skaala, onni ja epäonni, totuus ja valhe,  ennakkoluulot ja kulahtaneet kliseet, oikeasti eettinen yritys parantaa asioita ja ontto sanahelinä, manipulointi ja mustavalkoiset ääriasenteet, enemmän tai vähemmän tietoinen pelaaminen voimakkailla tunnelatauksilla ja samalla aidot, autenttiset henkilökohtaiset kokemukset ja tulkinnat. Siellä on mistä ottaa!

(Kirjoitti: Totinen Togosta)  

*      *       *

Lue lisää:

Admata: Vl-Fraaseja ja ”Kaanaan kieltä”

Citykanirinnastus lopetti Rauhan tervehdyksen pakinapalstan. Kaleva 29.1.2009.

Jukka Huusko: Huumori kukkii moskeijassakin -Juutalaisille huumori on ollut selviytymiskeino. Vihreä Lanka 10.2.2006.

Markku Ihonen: Uskonnolliset kielipelit: vallankäyttöä ja identiteetin vahvistamista. 1997.

Johannes Ijäs: Citykanien ja suurperheiden rinnastaminen ei naurattanut seurakuntalehden hallitusta. Kotimaa 29.1.2009.

Outi Ilkonen: ”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”. Kotimaaa24 26.9.2010.

Kanaan kielen sanakirja, OHO! Siioni

Lehti: tärkeän näköistä tietoa. Julk. Omaehtoisen huumorin puolesta ry.

Topi Linjama: Emmehän me halua meititellä?

Topi Linjama: Kaanaan kielen maailmankuvasta

Topi Linjama: IV: Toimija puuttuu – vai puuttuuko?

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisten saarnakielen piirteitä. Sana-lehti 19.6.2008.

Topi Linjama:  Siionin laulujen teologia muuttunut. Kotimaa 11.03.2010, s. 27. (Kirjoitus luettavana tässä.)

Mitäs me retro-laestadiolaiset

Piispa Kari Mäkinen: Oman liikkeen näkeminen muiden yläpuolella on ongelmallista. Haastattelu 26.6.2009.

OHO! Siioni – Huumorilla vanhoillislestadiolaisesta elämäntapaliikkeestä

Puheet & teot: Mun henkeäni salpaa

Samuel: Ghanan kieli?

Samuel: Kaikki selvää?

Olli Seppälä: ”Mediassa vanhoillislestadiolaisuus näyttää usein kummalliselta”. Kotimaa24 27.3.2011.

Omenoid: Herätysliikkeen periseinällä. Youtube-video.

Suomi-lesta-suomi -sanakirja. Larsleevin Vanhoillislestadiolaisuus-blogi.

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Tintti: Sanakirja

Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre. SRK, 2000.