Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

Tulevan kesän suviseurapuheita voi seurata radiosta. Mistä syystä SRK ei lähetä seuroista televisiolähetyksiä? 

”Mikään, mikä televisiosta näkyy, ei ole totta. Se on vain sielunvihollisen järjestämää irvokkuutta, joka varmasti turmelisi meidät ja meidän lapsemme. Televisio on vihoviimeinen sielunvihollisen eksytyskeino.” Kuusamolainen kirkkoneuvoston jäsen, vanhoillislestadiolainen Eetu Säkkinen (1966).

Keväällä 1966 Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen Televisio halusivat lähettää  jumalanpalveluksen televisioituna Suomessa suomalaisille ja myös Eurooppaan, osana Eurovision kansainvälistä radio- ja tv-yhteistyötä. Jumalanpalvelus oli suunniteltu lähetettäväksi Kuusamosta. Vanhoillislestadiolaiset kuitenkin estivät televisioinnin.

Suomen ev.-lut. kirkko oli ottanut televisioidut jumalanpalvelukset osaksi kirkon sananjulistusta heti kun tv-tekniikka oli sen mahdollistanut. Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliittoon perustettu televisiojaosto toteutti ensimmäisen uskonnollisen TV-ohjelmalähetyksen jo marraskuussa 1955.

Kuusamon televisioinnin kieltotapaus on ”tähän asti ainutlaatuinen”, todettiin Helsingin Sanomissa. ”Maassamme on noin 700 kirkkoa ja jumalanpalvelus on televisioitu paristakymmenestä.” (Helsingin Sanomat 23.3.1966.)

Vanhoillislestadiolaisuuden tv-kielto voimassa vuodesta 1963

Kuusamon lestadiolaisten ratkaisu saa selityksen lestadiolaisuuden televisiokiellosta.

Maan eri puolilta kokoontuneet lestadiolaiset päättivät SRK:n vuosikokouksessa vuonna 1963, että televisio on syntiä. Television hankkiminen ei ole luvallista kenellekään vanhoillislestadiolaiselle kristitylle, mikäli hänellä on halu säilyttää taivaspaikka.

Television kieltävän päätöksen olivat ennakkoon muotoilleet aikaisempaa maallikkojohtoisemmaksi muuttuneen herätysliikkeen puhujat SRK:n johtokunnassa 60-luvun alkuvuosina. Samoihin aikoihin televisiolähetykset alkoivat Suomessakin vakiintua osaksi valtakunnallista tiedonvälitystä.

Kieltopäätöksessä ei ole ollenkaan kysymys siitä, että yksityinen kristitty ratkaisisi huolellisesti omantuntonsa perusteella, mitkä tv-ohjelmat jättää katsomatta ja mitä ohjelmia hyvällä omallatunnolla seuraa. Kielto on ehdoton eikä jätä television katsomista eikä sen hankintaa yksityisen kristityn omantunnon pohjalta tehtävän harkinnan varaan.

Järjettömyydessään absoluuttisesta televisiokiellosta muodostuikin käytän-nössä uskollisuus- ja kuuliaisuustesti siitä, miten pitkälle liikkeen jäsen oli valmis kyselemättä hyväksymään maallikkosaarnaajien kehittelemät opilliset viritelmät. Televisiopäätöksestä muodostettiin kurinpitoväline, jossa ei enää ollut lainkaan kyse sopimattomien ohjelmien välttämisestä, vaan tottelemisesta ja alistumisesta yhteisön kollektiivisen ratkaisun orjaksi, ehdoitta ja kyselemättä.

Useasti esim. puhujienkokouksessa ja Päivämiehen artikkeleissa onkin avoimesti todettu, että television hankkimisella uskovainen syyllistyy tottelemattomuuden syntiin, koska erehtymätön seurakunta on julistanut tv-vastaanottimen hankinnan synniksi. Perustelu kuuluu, että  kristitty on velvollinen osoittamaan kuuliaisuutta kyseiselle kieltopäätökselle, olipa päätös itsessään miten järjetön tai viisas  hyvänsä, ja riippumatta siitä, mitä kristityn oma omatunto asiasta sanoi.

Kollektiivissa on alistuttava: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.” (Päivämies 15, 14.4.2010).

Erehtymättömän jumalanvaltakunnan päätöksiä ei ole luvallista kyseenalaistaa. Ajatukseen sisältyy tulkinta, että tv-päätöksen tehnyt SRK:n vuosikokous = jumalanvaltakunta.

Kun asiasta tehtiin kuuliaisuuskysymys, tällä estettiin ennalta mahdollisuudet käydä analyyttista  keskustelua tv-ohjelmien sisällöstä, kristityn valinnoista ja television hyödyntämisestä esimerksi sanajulistuksessa. Vanhoillislestadiolaisuus hirttäytyi ehdottomaan televisiokieltoon, josta tehtiin oikeaa uskoa mittaava auktoriteettikysymys.

”Vuoden 1963 televisiopäätöstä ei ole syytä muuttaa”

Ajan mittaan päätöksestä on muodostunut liikkeelle kiusallinen taakka.

Tästä hölmöstä, mutta toisaalta sisäisen vallankäytön kannalta toimivaksi osoittautuneesta näkökannasta johtuu,  että SRK ei tänäkään päivänä lähetä esimerkiksi suviseuroista seurapuheita eikä muutakaan ohjelmaa televisioituna. Vain radiolähetykset ja stillkuvat ovat käytössä.

SRK:n johtokunta ja vuosikokous on käynyt keskustelua televisiopäätöksestä useina vuosina, mutta keskustelu on kosketellut  lähinnä vain siitä, miten ankaria sanktioita paikallisissa rauhanyhdistyksissä kohdistetaan niitä uskovaisia kohtaan, jotka ovat hankkineet vastaanottimen kotiin. Tai joiden samassa taloudessa asuva ei-lestadiolainen sukulainen on laitteen hankkinut.

1970-luvulla SRK:n pääsihteeri lähetti paikallisille rauhanyhdistyksille ohjeet siitä, että jokainen tv-vastaanottimen kotiinsa hankkinut lestadiolainen tulee erottaa ry:n jäsenyydestä ja häntä tulee pitää teoillaan uskonsa kieltäneenä, eli ei-uskovaisena. Häntä on lakattava tervehtimästä uskovaisten Jumalan terve -tervehdyksellä.

Kukaan ei tiettävästi ole ehdottanut missään herätysliikkeen virallisessa kokouksessa tv-kieltoa kumottavaksi. Ei edes jumalanpalveluksen tai seurojen osalta.

SRK:n johtokunta vahvisti televisiokiellon voimassaolon ja muuttumattomuuden viimeksi viisi vuotta sitten, vuonna 2006 suviseurojen lehdistötilaisuudessa. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki vahvisti televisiokiellon pysyvyyden myös seuraavana vuonna Kotimaa-lehden haastattelussa (19.4.2007).

Tv-ohjelmien seuraaminen Internetin kautta onkin sallittua!

Televisiokieltopäätös näkyy entistä omituisemmassa valossa,  kun SRK:ssa on tulkittu, että tv-kieltopäätös ei koske Internetin kautta välitettyjä tv-ohjelmia. Vanhoillislestadiolaisille on sallittua tv-ohjelmien ja samalla minkä hyvänsä Internetin kautta levitettävän materiaalin seuraaminen, henkilökohtaisen omantunnon harkinnan mukaan.

Sen sijaan kansallisten tv-kanavien Suomen lainsäädännöllä valvottujen ohjelmien seuraaminen tv-vastaanottimen kautta ja vastaanottimen hankkiminen kotiin ovat edelleen pysyneet syntinä lestadiolaisuudessa.

Kuitenkin kansallisten tv-kanavien ohjelmistoa säätelee Suomen viestintälainsäädäntö, joka rajoittaa mm. lapsiin, mainontaan, seksuaalisuuteen ja väkivaltaan liittyiven sisältöjen lähetttämistä televisiossa.

Internetin aineistoja sen sijaan eivät valvo eivätkä rajoita  minkään valtakunnan lait eivätkä eettiset periaatteet.

Kysymysmerkiksi jää, miten tässä tilanteessa on ymmärrettävä oheinen perustelu, jolla lestadiolaiset perustelevat televisiokieltoa: “Jos päästämme television kotiimme, me emme pysty sitä hallitsemaan. Jos katsomme hyvän, voimme katsoa pahankin.”  Tässä kohtaa lestadiolaiset eivät tunnusta kristityn omantunnon harkintaa.

On ristiriitaista, että lestadiolaisilta onnistuu henkilökohtaisen omantunnon ohjaamana kristitylle sopivien ohjelmien valitseminen Internetissä, mutta he eivät omien sanojensa mukaan kykene samaan käyttäessään tv-vastaanotinta.

Lestadiolaiset uskovat, että omatunto kykenee ohjaamaan kristittyä nettiteknologian piirissä, mutta ei tv-vastaaottimen ääressä. Kun on kyse aikuisista ihmisistä, uskomusta ei voi pitää muuna kuin taikauskona.

Samalla tuntuu kevytmielisen vastuuttomalta, että nykyisin on päädytty silkkaan mekaaniseen ratkaisuun tv-kiellossa, jonka perusteella on vielä vain vähän aikaa sitten julmasti erotettu kristittyjä liikkeestä ja itselleen läheisistä ihmissuhteista sekä aiheutettu tuhansia inhimillisiä tragedioita.

On ilmeistä, että Internet on lopullisesti arkipäiväistänyt ja ”kesyttänyt” television vanhoillislestadiolaisuuden uskomusmaailmassa. Televisio-ohjelman seuraaminen ei enää merkitse juhlallisesti kiellettyä ”huonekalua” olohuoneessa. Ohjelmien sisältökysymyksistä ei tässäkään muutoksessa ole käyty lainkaan keskustelua.

Ei jumalansanaa television kautta!

Televisiopäätöksestä seurasi Kuusamossa historian lehdille talletettu tapaus vuodelta 1966, jolloin kuusamolaiset vanhoillislestadiolaiset estivät jumalanpalveluslähetyksen lähettämisen televisiossa Käylän rajaseutukappelista.

Aloitteen televisioinnista oli tehnyt ev.-lut. kirkko, ja tuomiokapituli oli puoltanut ohjelman tekemistä. Jumalanpalveluksesta suomalaisen luonnon keskellä kiinnostuttiin myös kansainvälisesti  ja ohjelma oli jo pyydetty Eurovisio-lähetykseen. Ohjelmanteon puuhamiehenä toimi helsinkiläinen tv-pastori ja monien hengellisten ohjelmien sekä tv-elokuvien tekijä Heikki Kalima. Lähetyksen oli määrä tapahtua samoihin aikoihin Rukan televisioaseman vihkiäisten kanssa 17.4.

Mutta vanhoillislestadiolaiset pysäyttivät hankkeen maaliskuussa kirkkoneuvoston äänestyspäätöksellä 8 – 3.

Suurin osa Kuusamon kirkkoneuvostosta, kahdeksan lestadiolaista miestä, oli kielteisellä kannalla. Televisiointia puolustivat vain sisäministeri Niilo Ryhtä, maisteri Seppo Ervasti ja maanviljelijä Väinö Leskelä. Äänestyksen jälkeen kirkkoneuvosto päätti kieltää televisioinnin.

Paikalliset lestadiolaiset perustelivat jumalanpalveluksen televisioimisen kieltämistään seuraavasti:

– Me emme voi hyväksyä televisiota kotiimme, kuinka sitten kirkkoomme. Jumalanpalveluksen televisiointi on houkutus. Kun sen piti tapahtua yhtä aikaa Kuusamon televisioaseman vihkiäisten kanssa, pyrittiin sillä levittämään televisioita uskovaisiin koteihin. Kuinka hyvä olisi sitten lasten vaatia televisioita, kun sieltä puhuttaisiin Jumalan sanaa omasta kirkosta. (Ilta-Sanomat 25.3.1966.)

Pastori Heikki Kalima selosti ongelman taustoja Helsigin Sanomille 23.3.1966:

– Lestadiolaisten kielteinen asennoituminen on peräisin Rauhanyhdistyksen päätöksestä, jonka mukaan televisio on synti. Aikanaanhan radioon suhtauduttiin samalla tavalla, mutta nyt ovat lestadiolaisetkin käsittäneet, että radio päinvastoin palvelee heidänkin asiaansa. Television kautta pääsisi paikallinen jumalanpalvelusmuoto ja lestadiolaiset tavat ja perinteet esille aidoimmassa muodossaan. Kuusamon monissa lestadiolaiskodeissa on televisio, mutta koska Rauhanyhdistys tuomitsee television, syntyy luonnollisesti kaksinaismoraalia ja ihmiset kantavat salakatselustaan huonoa omaatuntoa.

– Mutta koska televisiot joka tapauksessa ajan mittaan ilmestyvät yhä useampiin koteihin, olisi syytä ryhtyä asialliseen keskusteluun. Tulevaa sukupolvea pitäisi opettaa suhtautumaan televisioon yhtä viileästi ja kriitillisesti kuin muihinkin teknillisiin välineisiin, sanoi Kalima (Helsingin Sanomat 23.3.1966).

Kirkkoneuvosto myönsi luvan kuvata Käylän kirkkoa ulkopuolelta. Lupa oli kuitenkin tarpeeton, koska julkisia rakennuksia saa kuvata muutenkin.

Kirkkoneuvoston jäsen, Kuusamon yhteiskoulun lehtori ja syntyperäinen kuusamolainen Seppo Ervasti oli pettynyt ratkaisuun. Hän esitti Ilta-Sanomissa seuraavan ennusteen, joka saattaa herättää hilpeyttä nykypäivänä:

– Laestadiolaisuus on vähenemässä ja häviämässä. Laestadiolaiset ovat nyt enimmäkseen vanhoja ja keski-ikäisiä ihmisiä. Kymmenen vuoden kuluttua ei laestadiolaisuus aiheuta ongelmia. (Ilta-Sanomat 25.3.1966.)

Oppi ihmisen olemassaolosta ennen syntymää: vauvavarasto-oppi vm.1966

Suomen Kuvalehden reportaasista paljastuu myös, että ns. vauvavarasto-oppi oli voimissaan Kuusamon lestadiolaisuudessa vuonna 1966. Se on osa ehkäisyn synnillistämisen perustelua vanhoillislestadiolaisuudessa. Ehkäisykieltoa on vuosikymmeniä perusteltu kuvitelmalla, että ihmislapset ovat olemassa jossakin ennen hedelmöittymistä ja odottavat eksistoitumistaan. Naisille on kerrottu näistä olemistaan odottavista lapsista pelottelutarinoita, jotka ovat olleet tuttuja monelle vl-uskovaisten sukupolvelle.

Tavallisin on kuusamolaistenkin viljelemä  tarina synnyttämättä jääneistä lapsista, jotka tulevat naisen kuolinvuoteella piinaamaan naista ja vaatimaan itselleen pääsyä elämään. Tarina toinen versio väittää, että ”synnyttämättä jätetyt lapset” ilmaantuvat vaatimuksineen syyttämään naista tuomiopäivänä. Kolmas tarinan versio taas pelottelee, että nainen joutuu synnyttämään heidät helvetissä, kärsien hirvittävissä tuskissa.

Tarina syntymistään odottavista ihmisolennnoista on osoittautunut sitkeäksi ja elinvoimaiseksi. Erityisesti herätysliikkeen maallikkopuhujat ovat ylläpitäneet sitä ja siirtävät sitä nuorille. Viimeksi tätä hölynpöly-taikauskoa on levittänyt kiiminkiläinen puhuja Päivämiehessä julkaistussa hartauskirjoituksessaan (15.12.2010).

*      *      *

Kuusamo on puhunut (Suomen Kuvalehti nro 15, 1966)

”Kuusamossa on meneillään vakava uskonnollinen näytelmä. Pääosia esittävät Kuusamon vanhemman suunnan laestadiolaiset. Muita huomattavia osia näyttelevät Käylän rajaseutupastori Martti Kallunki, Kuusamon kirkkoherra Antti Poukkula, Suomen Televisio sekä itse Saatanakin avustajineen puheiden mukaan.

Näytelmä alkoi Kuusamon kirkkoneuvoston päätöksestä, jonka mukaan Käylän rajaseutukirkosta ei saa televisioida jumalanpalvelusta. Ei saa televisioida, vaikka hankkeen takana on Suomen kirkko.

Televisiointiluvan epää-minen hämmästytti koko maan uskovaiset ja uskot-tomat. Laestadiolaiset vakuuttivat, että televisi-ointi kiellettiin, koska se olisi ollut syntiä.  Ylipäätänsä vanhemman suunnan laestadiolaiset ovat sitä mieltä, että televisio on sielunvihollisen uusin keksintö ihmiskunnan tuhoamista varten. Tämä käsitys on Kuusamon erämaakylissä järkkymätön; uskovaiset katsovat, että kuvien palveleminen on epäjumalan palvelusta.

– Me haluamme pitää kirkon kirkkona. Ei televisiota päästetä synnillisine vehkeineen kirkkoon, sanoivat vanhat kuusamolaiset.

Kaikki alkoi Kalimasta

Televisiopappi Heikki Kalima keksi jo aikoja sitten, että Käylän kauniista kirkosta pitäisi saada televisioiduksi rajaseudun jumalanpalvelus. Mikäpä siinä, valmisteluihin ryhdyttiin. Valmisteluiden loppuvaiheessa tiedusteltiin myös käyläläisten mielipidettä. Siinä vaiheessa asia mutkistui; käyläläiset kielsivät televisioinnin jyrkästi.

Ällikällä lyöty Kalima ei kuitenkaan luopunut hankkeesta. Olihan luvassa jumalanpalveluksen lähettäminen myös Eurovision kautta moniin Euroopan maihin. Käylän rajaseutupiirin pastori Martti Kallunki asettui hänkin vastustamaan televisiointia. Kuusamon kirkkoherra ei tässä vaiheessa ottanut asiaan kantaa, kertoipa vaan siitä hiippakunnan vt. piispalle asessori Jorma Sipilälle.

Kirkonmiehet päättivät yhdessä, että asia on annettava kirkkoneuvoston käsiteltäväksi. Kuusamon kirkkoneuvosto teki kielteisen päätöksen. Kahdeksan jäsentä äänesti televisiointia vastaan ja vain kolme asettui sitä puoltamaan. Kirkkoherra ei äänestänyt lainkaan. Sen jälkeen asia annettiin kirkon hallitsijalle, Käylän rajaseututoimikunnalle. Taas tuli yhtä kielteinen päätös. Kaliman oli toki uskottava, että Käylän kirkkoon ei ole menemistä synnillisissä aikeissa. Kuusamolaisia ihmetytti, että Kalima, pastorismies, on lähtenyt elokuvien tekijöiden mukaan.

Kuusamolaisten oma uskonto

Näin hämmentävä päätös panee epäilemään, onko asiassa jotain erikoista takana. Vieraalta paikkakunnalta tulleen ihmisen on kovin vaikea ymmärtää, mitä kaikkea Kuusamossa maailmasta ajatellaan.

Kaikkein helpointa on lyödä koko asia leikiksi, nauraa Kuusamon vanhoilliset laestadiolaiset suohon.  Parempi on kuitenkin yrittää löytää tuntuma kuusamolaiseen laestadiolaisuuteen. Se on ulkopuoliselle vaikeaa. Kuusamolaisilla on miltei oma uskontonsa. Se on vääjäämätön, järkähtämätön uskonto.

Kysymyksiä kuusamolaisille

Teimme kuusamolaisille paljon kysymyksiä. Selvisi, että vanhat laestadiolaiset haluavat pitää elämänpiirinsä puhtaana kaikesta maailmallisuudesta.

Kolmikymmenluvulla katsottiin kalossit synniksi; etelän matkalla käynyt saarnamies oli ostanut reissullaan kalossit. Kotikuusamossa sellainen ei kolmikymmenluvulla ollut säädyllistä; kalossit siis pois.

Ja kun radio valloitti maan, taisteltiin sitä vastaan sitkeästi. Viimein se hyväksyttiin. Nyt on television vuoro.

Avioliitto on pidettävä ehdottoman pyhänä; avioliiton kiroukseksi katsotaan laestadiolaisten piirissä syntyvyyden säännöstely. On vallalla käsitys: naisen kuolinvuoteen ääreen tulee ennen viimeistä tuomiota kaikki syntymättä jääneet lapset vaatimaan äidiltään itselleen elämää.

Tällainen vakaumus johtaa ylisuuriin perheisiin, sairasteleviin, heikkoverisiin perheenäiteihin.

Miksi kirkkoneuvosto kielsi

Eräs kirkkoneuvoston jäsen, nimetön, sanoi: tv halusi aitoa rajaseudun jumalanpalvelusta. Koska käyläläiset kieltäytyivät tulemasta kirkkoon, olisi kirkonkylästä viedyillä sanankuulijoilla vesitetty koko juttu. Ja toinen peruste: televisio esittää niin surkean huonoa ohjelmaa, että sitä on kaikin tavoin vastustettava.

– Tämä on kirkkoneuvoston kanta. Ei kiellossa ole takana hurmahenkisyyttä.

Eetu Säkkisen teesit

– Meidän isämme aloittivat aikoinaan kovan taistelun teatterikappaleita vastaan. Nyt sielunvihollinen on kavalasti työntymässä meidän koteihimme television avulla. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä, jos me kaikin tavoin taistelemme tuota kuvien kumartamista vastaan.

– Mikään, mikä televisiosta näkyy, ei ole totta. Se on vain sielunvihollisen järjestämää irvokkuutta, joka varmasti turmelisi meidät ja meidän lapsemme. Televisio on vihoviimeinen sielunvihollisen eksytyskeino.

– Sielunvihollinen tekee työtä, yrittää tämmöisten koneiden avulla saattaa koko kansan kadotukseen. Elämänmeno saa riettaallisen luonteen. Kohta katsotaan kaikki synti sallituksi, kohta tämä maa ehtii synnillisyyden synkeään iltaan. Me, jotka uskossa kilvoittelemme, tiedämme kuitenkin pelastuvamme.

– Tietysti meissäkin on vaivana perisynti, kaikkien ihmisten vaiva. Mutta tekosyntejä ei ole ja se on eri asia. Perisyntiä ei viimeisellä tuomiolla katsota kovin pahaksi. Sen sijaan tekosynnit, tahalliset riettaudet, saattavat ihmisen tuhoon.

Näin puhui maanviljelijä Eetu Säkkinen, Kuusamon kirkkovaltuuston jäsen. Tuvassa oli lauluseurat; kaikki kannattavat Säkkistä.

Kirkkoherra ei ota kantaa

Kuusamon seurakunnan kirkkoherra Antti Poukkula on joutunut vaikeaan asemaan. Televisioinnin vastustaminen on kovin arveluttavaa, onhan Suomen kirkko antanut siihen suostumuksensa.

Niinpä Kuusamon kirkkoherra ei olekaan Käylän televisiointikiistassa mitään mieltä, ei puolesta eikä vastaan.

– Olen henkilökohtaisesti lähinnä kovin vaivautunut, sanoi kirkkoherra Poukkula. – Toivon, ettei asiasta sukeutuisi riitaa paikkakunnalla.

Kuusamolaiset noloja

Ne kuusamolaiset, jotka eivät ole laestadiolaisia, ovat kotipitäjänsä puolesta noloja.

– Kirjoittakaa nyt, etteivät kaikki kuusamolaiset ole samaa mieltä kuin nuo laestadiolaiset. Koko juttu on niin nolo, ettei tiedä miten siihen suhtautuisi. Televisiointi olisi ollut hyvää mainosta Kuusamolle. Nyt se jäi saamatta. Nolo juttu.”

Arto Paasilinna: Kuusamo on puhunut.  Suomen Kuvalehti 15/1966.

*      *      *

Aarreaitta nimeltä Lestadiolaisuus.info on tallettanut nämäkin dokumentit kansan käyttöön, jotta emme unohtaisi taustoja. Terveisiä ja kiitos.

(Kirj. Nestori)

*     *      *

Lue lisää:

Pertti Alasuutari: Television as a moral issue. Teoksessa: Peter L. Crawford and Sigurjon Baldur Hafsteinsson (eds.): The Construction of the Viewer: Media Ethnography and the Anthropology of Audiences. Højbjerg, Denmark: Intervention Press. 1996.

Urpo Harva: Takamaiden kansan puolesta. Suomen Kuvalehti 16, 1966.

Johannes Ijäs: KT vastaa Kankkoselle – Pysymme YLE-linjalla. Kotimaa 27.4.2011.

Kaisu Innanen Kaltiossa: Mitä ne oikein ajattelee?

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta. Kaleva 24.9.2009; Kotimaa 1.10.2009.

Petri Kulmala: Seimen ihme. Päivämies 50, 15.12.2010.

”Jumala armahtaa, SRK ei” (nimimerkki): Vanhoillislestadiolaiset katselevat televisiota salaa

Kuusamon kirkkoneuvosto kieltää jumalanpalveluksen televisioinnin. Helsingin Sanomat 23.3.1966.

Nestori: Voittosen yllätyslausunto televisiosta

Leila Pentinpuro: ”Pirusta se lähti radiokin aikoinaan”. Ilta-Sanomat 25.3.1966.

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007 

Hannu Salmi: Televisio, ”pyhäkoulujen kilpailija” vai ”kokoava keskipiste”? Teoksessa Atoomipommilla kuuhun: tekniikan mentaalihistoriaa. 1996.

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus)

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Televisiopäätös (Wikipedia)

Totuuden kuuliaisuuteen. Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa vuosina 1960-61 esiintyneistä erimielisyyksistä. Vanhoillislestadiolaisten pappien veljespiiri. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1962. Otteita kirjasta sekä keskustelua Mopin palstalla.

T 10 n11 m12: Kun äiti synninmyllyn osti

Advertisement