Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita


Se että jako [vuohiin ja lampaisiin] on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee. – Topi Linjama 2010.

”Muistan, kuinka turvallista oli pienenä poikana istua seuroissa, nukahtaa isän tai äidin lämpimään syliin siionin laulujen kaikuessa. Muistan, kuinka sydäntä puristavasta pahasta olosta pääsi eroon, kun sai uskoa syntinsä anteeksi, pois pyyhityiksi. Armosta. Yksin Armosta.

Muistan, kuinka kasvaessani tajusin, etten ole kuten toiset. Minulle kerrottiin, että olen ”uskovainen”.

Hämmentyneenä katsoin maailmaa ja opin, että on me ja muut. Pelastuvat, ja ne, jotka kerran tuhotaan.En ymmärtänyt, mutta uskoin. […]

Aikuisena tajusin, että rajaa ei ole.

Tajusin, että jos on meitä ja muita, emme voi silmin nähdä eroa. Tajusin, että muissakin on meitä ja meissä muita. Tajusin ja vapauduin.

Tajusin, että asiat, joiden oli sanottu pohjautuvan Kirjaan eivät aina pohjautuneet siihen. Tajusin, että kaikki ei ollutkaan, kuten oli sanottu olevan.

Tajusin ja Usko virisi uudelleen.

”Tajusin, että Jumala armahtaa, organisaatio ei”

Myöhemmin törmäsin ”meissä” outoihin piirteisiin. Tajusin, että valehtelu on sallittua, jos se edistää julkisuuskuvaa tai ”meidän” asiaa. Tajusin, että lapsen etu ei aina ole ”meidän” etu. Pelkäsin ja vihasin. Tajusin, että Jumala armahtaa, organisaatio ei.

”Ymmärsin, että uskoni rajoja ei piirrä ihminen”

Ymmärsin, että uskoni rajoja ei piirrä ihminen. Tajusin, että saan olla vapaa Evankeliumin takia. Tajusin, että Jeesus kuoli minunkin vuokseni.

 Tajusin, että en tarvitse uskolleni meidän hyväksyntää. Tajusin ja uskoin.

Pelkoni väistyi. Tilalle muutti usko ja ilo. Tajusin, että tätä on se rauha ja ilo, josta olin jo lapsena kuullut. Tajusin ja kiitin.”

”Suurin niistä on Rakkaus”

”Siitä teidät tunnetaan, että te rakastatte toisianne. Mutta jos teiltä puuttuisi rakkaus, ette olisi mitään. Rakastakaa. Ilman Rakkautta ei ole Uskoa. Ilman Rakkautta ei ole Toivoa. Ilman Rakkautta ei ole mitään.

Kaiken se kestää. Kaikessa Uskoo. Kaikessa toivoo. Kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme Usko, Toivo, Rakkaus. Mutta suurin niistä on Rakkaus.”

*     *     *

(Katkelma Johannes Alarannan blogikirjoituksesta Usko, Toivo, Rakkaus 29.3.2011.)

Lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: Ystävä Sä Lapsien?

Arkkipiispa Kari Mäkinen: Moniäänisyys edellyttää aikuisuutta, nöyryyttä ja rohkeutta.  Avauspuhe Kirkolliskokouksessa 2.5.2011

Askartelua ja seurapuheita : vanhoillislestadiolaisuuden katkeroitumatta jättänyt blogisti muistelee.

Ent. Lukkari: Ajatuksia ajassa

Matti H.: Yksi usko?

Heli Karhumäki:  Helevettiin menöö että heilahtaa

Topi Linjama: VI: Oidipaalinen ristiriita

Topi Linjama: Oletko varmasti oikeassa? Olen.  Vihreällä valolla -blogi 8.8.2011.

Topi Linjama: Rakkaudesta, eli keittiöteologista yksinpuhelua

Topi Linjama: Saunakalja & jumalasuhde

Topi Linjama: ”Vain me”?

NormallyGirl: Vainko me vanhoillislestadiolaiset pelastumme?

“Pelkoa ei rakkaudessa ole”: iltahartaus (Virpi Hyvärinen)

Piispa Kari Mäkinen: oman liikkeen näkeminen muiden yläpuolella on ongelmallista

Jussi Rytkönen: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. Kotimaa 9.1.2008. (Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen haastattelu.)

Totuuden kuuliaisuuteen. Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa vuosina 1960-61 esiintyneistä erimielisyyksistä. Vanhoillislestadiolaisten pappien veljespiiri. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1962. Otteita kirjasta sekä keskustelua Mopin palstalla.

Vl-vanhempi: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, armo, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, kasvatus, kontrollointi, lapsuus, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamattu, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, SRK ry., suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, toivo, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

One response to “Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

  1. Kuratovskaja

    Lueskelin tämän palstan kirjoituksia ja mietin tuota meikäläisiin ja muihin kuulumista. Uskovainenhan on se, joka uskoo koko evankeliumin ilosanoman, sen, että Jeesus on sovittanut syntimme. Uskon sen. Se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Koen oikeasti olevani uskovainen. Seuroissa sitten, nykyään enemmän kuin ennen, ihmettelen syntien anteeksi saarnaamista. Ei se minua haittaakaan, mutta ihmettelen, miksi niin tehdään. Kun minä pystyn uskomaan ihan missä vain, koska vain ja ymmärtän että Raamatussa on annettu siihen lupa. Kun olen möykännyt lapsille, riidellyt miehen kans tms. tietysti pyydetään anteeksi. Se tuntuu hyvältä sen ”Jeesuksen nimessä..” kera tai ilman. Uskon sen joka tapauksessa anteeksi. Mutta joko minulla ei ole sitä Henkeä tai sitten sitä ei ole muillakaan, koska minä en sitä ainakaan ole koskaan tuntenut eikä kukaan ole huomauttanut minulle sen puuttuvankaan. Ihan sujuvasti anteeksi antamiseni näyttää vaikuttavan. Luulen, ettei se olekaan Henki, josta lestadiolaiset tunnistavat toisen samanmoisen. Se on sukunimi, paikkakunta, ulkoiset tekijät, lapsilaumat..niinkö? Kun matkustaa jonnekin, huomaa heti ”meikäläiset”. Tunnistaa vaikkei tunne. Hengestäkö? Entä miten olisi Togossa tai etelä-Amerikassa? Ehkä, jos tulisi puhetta kieltäymyksistä, mutta ei se voi olla uskon mitta. Ristiriitaista . Vaikeaa näistä on jutella, koska useimmat tuntemani ovat syntyneet lest.kotiin ja kasvaneet tähän. Itse en ole ja vähän erilailla peilaan. Alunperin viehätti tämä yhteisöllisyys, liikuttavan ihanat perheidyllit joihin tutustuin, osallistuvat isät ja viisaat äidit. Niin monta asiaa sujuu luonnostaan hyvin, kun noudattaa perinteistä lest. linjaa. Lapsista KESKIMÄÄRIN kasvaa onnellisia ja tyytyväisiä, avioliitot keskimäärin pysyvät koossa yms. Minä näin sen hyvän ja halusin sitä. Halusin uskoa samoin. En ole tainnut siinä onnistua. No, sain kaiken ulkonaisen; ihanan , ison perheen, rakkaan turvallisen yhteisön. Lapsilla hyvää seuraa, eivät roiku kylällä alkoholin kanssa . Nautin sosiaalisuudesta, tapahtumista, vilkkaasta seuraelämästä ja seuroistakin. Mutta edelleen pystyn uskomaan ihan mainiosti ilman erityisiä sanakäänteitä, seurailtoja tai armoneuvoja. Missä vika?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s