Mikä on uskomisen kohde?


Se kysymys, joka on vallannut alaa ja jonka hedelmät lopulta kulminoituvat nykyisessä kriisissä.

Uskomisen kohde on siirretty pois Kristuksesta ja armosta.

Armosta uskominen on yksinkertainen asia. Se on silkkaa Jumalan armoa, jossa ihmisen omat rakennelmat ovat Jumalalle kauhistus.

Ihminen on Jumalan armon vastaanottajana lapsi: avuttoman lapsen asemassa. Katso, lapsi ei edes yritä tarjota vanhemmilleen mitään korvauksena saamastaan hoivasta ja rakkaudesta. Lapsi ottaa sen vastaan vapain sydämin, murehtimatta vastapalveluksia. Ja hän on luttavainen, hänellä on toivo sydämessään.

Mutta kuten Luther opettaa, ihmiselle on kuitenkin tyypillistä rakennella omia autuaaksipääsyn ehdollistavia rakennelmiaan, kaikkina aikoina.

*    *     *

Jumalan rakkaudesta luomiaan ihmisiä kohtaan sanoo Johanneksen evankeliumi: “Siinä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1 Joh. 4:10.)

Tässä on armoevankeliumista nouseva toivo. Siinä ei ole pelkoa.

Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä armosta uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys. Eksyttäminen on sille helppoa, koska ihminen on altis luomaan uskomisesta monimutkaisen asian, jossa ihminen itse voisi omalla voimallaan häärätä. Tehdä itsekin jotakin.

Rakennella rakennelmia.

Monimutkaisen järkiopin kautta ihminen pääsee harjoittamaan valtaa ja kontrolloimaan toinen toistaan.

Vallanhalu riivaa kaikkia ihmisiä, mutta kun se liitetään hengellisen rakennelman osaksi, seuraa erityisen pahaa jälkeä.

Hartauden tarkoituksessa kokoontuvaa kristittyjen ajallista yhteisöä käytännön toimintoineen on alettu pitää itsessään Jumalan valtakuntana.

Niinhän asia ei ole. Meillä ovat yksistään puitteet, joita ihmiset maan päällä voivat luoda, milloin minkäkinlaiset. Ne ovat olemassa ajallista toimintaa varten, eivät itseään varten, eikä niiden kunnioittamista saati niihin uskomista varten. Uskoa ei pidä kiinnittää rauhanyhdistykseen.

Uskon silmä kiinnitä / aina kohden ristiä!

Onkin olennaista sydämessään ottaa vastaan se, mikä oikeastaan on kristitylle uskomisen kohde.

Raamatun mukaan uskon kohteena eivät ole mitkään inhimillisen elämän asiat, vaan armoevankeliumi omalle kohdalle, tässä ja nyt. Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen.

Emme saa laajentaa uskomme kohdetta. On harhauduttu laajentamiseen, mitä moninaisimpiin uskomisen kohteisiin. Pois armosta.

Monet korostavat uskomista ”Jumalan valtakuntaan”,”erehtymättömään seurakuntaan”, ”samoin uskovien joukkoon”. On luotu mainoslause: ”Tässä  joukossa pääsee taivaaseen.”

Mutta ei ole olemassa luonnollisin silmin nähtävää Jumalan valtakuntaa.

Kristityn usko ei voi kohdistua elämäntaparatkaisuihin, ei myöskään tarkasti puhdistettuun samoinajattelevien joukkoon, rauhanyhdistyksen neuvoihin eikä SRK:n ”päätöksiin”. Niihin voi itse kukin ottaa kantaa omantuntonsa mukaan, ja ”pitää sen mikä hyvää on”. (1. Tess. 5:19-22.)

MUTTA USKO kohdistuu yksistään luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi. Seurakunta ei ole uskomisen kohde, ei ”Saara-äitikään”. Eikä rakennelmat.

Kyseessä on opillinen väärinkäsitys, jolla ei ole Raamatun perustaa. Mutta Uudesta testamentista löytää siitä varoituksia.

Rakennelmiin uskomisen seuraukset

Historia on osoittanut, että aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, tämä ei tapahdu seurauksitta. Seurauksena on, että ihminen alkaa korottaa oman itsensä valtaistuimelle, Jumalan kaltaiseksi, ”korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa” (Ef 1:21).

Tällöin on aina ruvettu kohdistamaan usko yksittäiseen ihmisryhmään, joskus jopa yksittäiseen ihmiseen.

Siitä taas on aina seurannut ankara puhtaan joukon tavoittelu, pikkutarkka oikean ja väärän tapakulttuurin määrittely sekä loputon keskustelu ”säännöistä”, kielloista ja normeista, joille etsitään perusteita Raamatun detaljien kirjaimellisesta tulkinnasta. Fundamentalismista.

Seurauksena on myös kysymys normien valvomisesta ja rikkomiseen liitettävistä sanktioista. Valvomisesta ja painostamisesta. Ajatellaanpa Lutherin ajan kirkkoa. Kristillinen kirkko  oli ajautunut samanlaiseen tilanteeseen kuin vl-liike tänään. Armon ehdoksi oli rakenneltu mitä moninaisimpia kieltoja, elämäntapamääräyksiä ja normeja.

Nykyinen SRK-lainen vl-lestadiolaisuus onkin pohjimmiltaan inhimillistä järkioppia. Niin innokkaasti kuin monet puhujat torjuvatkin järjen ja arvostelukyvyn, itse uskomiseen on paradoksaalisesti rakennettu inhimilliseen logiikkaan nojautuva järjestelmä, jossa yksinkertainen armoevankeliumi tulee maahan poljetuksi.

Osallisuus armosta ansiotta on kirkas ja yksinkertainen sanoma.

Ehkä YKSIN ARMOSTA on ihmiselle liian yksinkertainen, kun sitä on lähdetty monimutkaistamaan ja järjellistämään luomalla maanpäälliset, inhimilliset ”Jumalan valtakunnan rajat”, elämäntapaa ohjailevat, jatkuvasti muuttuvat säännöt sekä jopa erilaiset ”henkiopit” evankeliumin ehdoksi.

Tämänkaltainen ihmisoppi on herätysliikkeen harha, jonka kauhistavia hedelmiä KRP nyt tutkii.

SRK:n teologian teesit

SRK:n Oman Teologian teesit ovat:

  1. Yhteisö jumalana. Voit kadottaa aidon omakohtaisen hengellisyyden, voit olla salaa omassa mielessäsi vaikka ateisti, kunhan tunnustat ulkonaisesti VL-seurakunnan jumaluuden, eli kuljet ulkonaisesti joukossa etkä kyseenalaista julkisesti mitään.
  2. Yhteisön perinnenormit eli ”rakkauden neuvot” l. ”armoneuvot” ovat Raamatun veroisia auktoriteetteja  – useimmiten jopa tärkeämpiä kuin käskyt tai Jeesuksen opetukset. Kuitenkin:  Jumala on antanut ilmoituksensa Raamatussa. Kaikki, mikä on siihen lisättyä, on turhaa.
  3. Vain Me –oppi: Sinä pelastut vain jos olet vanhoillislestadiolaisuuden jäsen ja sellaisena rauhanyhdistyksellä tunnustettu, kuolemasi hetkellä, eikä pelastuksessa ole armolla eikä uskollasi Kristukseen mitään arvoa. Kaikki muut maailman ihmiset muissa kristillisissä kirkoissa ja yhteisöissä joutuvat kadotukseen. Tämä uskomus on monelle ainut syy pysytellä yhä vl-yhteisössä.
  4. Yhteisön jäsenmäärän kasvattaminen sisältäpäin hengellistämällä biologinen lisääntyminen ja valjastamalla naiset tuottamaan uusia ”jumalanlapsia” (ns. ehkäisykielto). Lähetyskäsky on käännetty räikeällä tavalla nurinkuriseksi.
  5. Itse itsensä täydentävä johto, jonka jäsenyys on osoittautunut käytännössä likimain elinikäiseksi ja jonka päätöksiä jäsenten ei ole luvallista kyseenalaistaa. SRK:n johtokunnan jäseniksi valitut eivät noudata sääntöjen määräämää vaihtuvuutta, vaan erovuoroisetkin asettuvat yhä uudelleen ehdolle ja tulevat valituksi yhä uudestaan. Sisäisessä selvityksessä johtokunta arvioi itse itsensä luotettavaksi. Eriäviä mielipiteitä ei pöytäkirjoissa esiinny.

Yhteisössä rakennellusta tapakulttuurista on tullut vl-uskovaisten keskuudessa automaatti ja oikotie pelastukseen sekä ”elävän uskon” tunnusmerkki. Tämä on irvokasta. Jeesus itse kyseenalaisti oman aikansa hurskaiden elämäntapanormit ja puheissaan aina terävöitti velvoitetta suhteessa lähimmäiseen, eli rakkauden käskyä, jota vasten kaikkea täällä ajassa tulee tarkastella.

*     *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen.

Lue lisää:

Johannes Alaranta: Fundamentalisti!

Johannes Alaranta: UskoToivoRakkaus

Joona Korteniemi: Raamatun lukeminen ja rukous

Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Topi Linjama: II: Kuuliaisuus äidille

Topi Linjama: Rakkaudesta, eli keittiöteologista yksinpuhelua 

Topi Linjama: Yhteisön korottamisesta

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Verstaalla pohtija: Jumalan armo – ei merta edemmäksi

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, evankeliumi, fundamentalismi, harhaoppi, hartauskirjoitukset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, johtajat, Jumalan sana, kasvatus, kristinoppi, lakihengellisyys, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., syntien anteeksiantamus, toivo, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s