Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena


“On oltava vaikka ei olisikaan. Ei ole aina niin kuin oikeastaan on, mutta ei silloin oikeastaan valehtele jos tekee niin kuin kaikki tekevät koska silloin on enemmän oikein koska on muitten mukana samassa.”    –  Olli Jalonen: Poikakirja. Otava 2010.

Vain yksi viidestä kykenee kieltäytymään tottelemasta

Kidutusta simuloiva tosi-tv-ohjelma Le Jeu de la Mort (Kuoleman peli) herätti viime vuonna Ranskassa  paljon keskustelua.  Siinä tietovisa-tyyppiseen tv-ohjelmaan osallistuneet ihmiset houkuteltiin antamaan kilpailijoilleen eriasteisia, jopa lähes kuolettavia sähköiskuja.  

Tosiasiassa kyseessä ei kuitenkaan ollut tietokilpailu eikä pelkkä tv-ohjelmakaan, vaan Kuoleman peli oli tutkijoiden projekti, jossamitattiin osallistujien halukkuutta totella auktoriteettia. Siinä testattiin, minne saakka ihmiset ovat valmiita menemään ryhtyessään noudattamaan auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia sadistisia käskyjä, jotka olivat moraalin ja yksilön omantunnon vastaisia.

Paikalle koottu tarkkailijaryhmä, ”studioyleisö”, seurasi koehenkilön ratkaisuja.

Kokeeseen osallistui vuorollaan kaikkiaan 80 koehenkilöä. Heille ei ennakkoon paljastettu, että kyseessä oli koeasetelma. Heille kerrottiin prosessin alussa vain, että heidän pitää esittää tietokilpailukysymyksiä toiselle kilpailijalle ja jos tämä vastaa väärin, antaa rangaistuksena voimakkuudeltaan eriasteisia sähköiskuja. Voimakkain olisi uhrin mahdolisesti tappava,  jopa 460 voltin sähköisku. Tosiasiassa koehenkilöiden ”tietovisakilpailijat” olivat näyttelijöitä, jotka teeskentelivät saavansa tuskallisia iskuja.  

Iskujen antamista käskettiin jatkamaan, vaikka toinen pyytelisi lopettamaan tai kaatuisi elottomana maahan.

Iskujen antavat koehenkilöt näkivät ja kuulivat uhrien kivut ja tuskan koko ajan. ”Ohjelman”  tarkoituksena oli selvittää, miten valmiita koehenkilöt olivat jakelemaan sähköiskuja – ” juontajan” ja ”yleisön” kannustamina.

Vain yksi viidestä kykeni vastustamaan juontajaa ja yleisöä ja lopetti kilpailun omalta osaltaan kesken.

Taipumus auktoriteetin tottelemiseen vs. yksilön henkilökohtainen vastuu

Kokeessa toistettiin tutussa tv-fromaatissa sosiaalipsykologian klassikon Stanley Milgramin koe yli 50 vuoden takaa.  Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa 1960-luvulla toteutetuissa kokeissa koehenkilöille, jotka olivat yliopisto-opiskelijoita, uskoteltiin heidän ottavan osaa muistitutkimukseen. Heidän piti ”valvojan” ohjeistuksen mukaan antaa sähköiskuja, jos ”oppija” epäonnistui muistitestissään. Kokeessa heitä kehotettiin antamaan jopa tappavia sähköiskuja.

Kokeessa mitattiin osallistujien suostumista ja halukkuutta totella auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia, koehenkilön moraalin vastaisia käskyjä. (Huom. Koeasetelmaa on jälkeenpäin arvosteltu, sekä tieteelliseltä että erityisesti tutkimuseettiseltä kannalta. Kritiikistä huolimatta Milgramin kokeet merkitsivät sosiaalipsykologiassa tieteellistä läpimurtoa.)

 Tilanne oli rakennettu testaamaan sitä, miten pitkälle ihminen on valmis menemään tottelemisessa, kun auktoriteetti häntä käskee.   

Tuolloin ja myöhemmin usein toistetuissa samanlaisissa kokeissa yli 60 prosenttia koehenkilöistä päätyi antamaan kuolettavan voimakkaita, yli 450 voltin sähköiskuja, kun auktoriteettiasemassa oleva kokeen valvoja, ”opettaja”, kehotti heitä niin tekemään. Monet tunsivat samalla ilmeistä tuskaa ja voimakasta ahdistuneisuutta, mutta eivät silti keskeyttäneet koetta.

– Jo tuo Milgramin kokeen luku oli hurja, mutta nyt televisio-ohjelmassa toteutettuna  se oli vielä korkeampi. Nyt peräti 80 prosenttia koehenkilöistä myöntyi kuolettavien sähköiskujen antamiseen, kun juontaja niin käski, muistuttaa tutkimusprojektista tv-dokumentin tehnyt Christopher Nick.

Uutta tällä kertaa oli juuri se, että koehenkilöiden ja ”kilpailijoiden” lisäksi paikalla oli itse tilanteen ulkopuolisia, eli ”studioyleisöä”, seuraamassa tapahtumia ja kannustamassa ”visailun” osallistujia. 

Tarkoituksena oli selvittää, mikä lisävaikutus käskijä-auktoriteetin rin-nalla läsnä olevalla yleisöllä olisi yksilöiden tottelevaisuuteen.

Muiden ihmisten läsnäolo koetilanteessa selvästi voimisti yksilöiden tottelevaisuutta ja valmiutta antaa uhreille jopa kuolettavia sähköiskuja.

Yleisön läsnäolo siis vaimensi yksilön henkilökohtaisen omantunnon ja moraalin ja vahvisti alistumista tottelemaan.

Ihmiset suostuivat tekemään yleisön edessä sellaista, mihin he todennäköisesti eivät olisi suostuneet, jos olisivat olleet yksinään käskijän kanssa.

Yksi ranskalaisista koehenkilöistä kertoi hämmästyneenä jälkeenpäin, että hän suostui antamaan sähköiskuja, vaikka hän on useasti ennakkoon pohtinut ja ihmetellyt ihmisen suostumista raakaan väkivaltaan. Hänen omat isovanhempansa olivat aikanaan joutuneet natsien kiduttamiksi.

– Pienestä asti olen kysellyt, miksi natsit tekivät niin, miten he pystyivät tottelemaan sellaisia käskyjä. Ja sitten – tottelin niitä itsekin, ihmetteli koehenkilönä toiminut Sophie.

Vain 20% ihmisistä pystyi kieltäytymään muiden kiduttamisesta

Christopher Nick sanoo olleensa äimistynyt siitä, kuinka moni ihminen oli valmis noudattamaan täysin mielivaltaisia, sadistisia käskyjä ja vahingoittamaan ihmisiä, jotka eivät olleet syyllistyneet mihinkään. 

Valtaosa ihmisistä on siis valmis tottelemaan moraalittomia, epäeettisiä  käskyjä, jotka ovat selvästi yleisen moraalitajun vastaisia.

– Kun auktoriteettiasemassa oleva juontaja käskee tekemään jotain tv-kameroiden edessä, ihmiset eivät osanneet kieltäytyä. Se on pelottavaa, Nick sanoo.

Ranskalaiskokeessa suurin osa, 80 prosenttia koehenkilöistä, jatkoi kuolettaviksi ilmoitettujen 460 voltin iskujen antamista, kunnes näki kanssakilpailijansa olevan kuoleman kielissä.

Vain 16 koehenkilöä marssi kesken kokeen ulos.

Christopher Nick on päätellyt, että tulos kertoo siitä, että ihmisten arvostelukyky ja moraalikäsitykset helposti hämärtyvät, kun auktoriteetiksi mielletty kanssaihminen ryhtyy käskemään heitä. Tilanteessa aktualisoituu auktoriteetti – tottelemis-malli, joka asettuu ohjaamaan yksilöä.

Tulokset osoittavat, että useimmat ihmiset ovat valmiita tottelemaan, kiduttamaan ja jopa tappamaan täysin syyttömiä ihmisiä, kun auktoriteetti siihen kehottaa. Valtaosa aivan tavallisista ihmisistä osoitti kokeessa kuuliaisuutta auktoriteetille viimeiseen saakka, piittaamatta uhrin ilmaisemasta kivusta ja kärsimyksestä.

Yksilön itsenäinen harkintakyky ja omatunto näyttävät katoavan erityisen tehokkaasti tilanteissa, joissa on paikalla joukko muita ihmisiä seuraamassa yksilön ratkaisuja.

Yleisön läsnäolo voimistaa yksilön mukautumista auktoriteetin vaatimuksiin. Iso joukko lisäsi selvästi tottelevaisuutta, verrattaessa kokeisiin, joissa yleisöä ei ole ollut paikalla.

Katuväkivallasta on todettu sama asia. Kun ympärillä on porukka kannustamassa, ihminen saattaa syyllistyä sellaiseen silmittömään väkivaltaan, jota hän ei yksinään tekisi. 

Nykyinen tv-viihde hyödyntää auktoriteetti-tottelija -malleja ja alistamista kasvavassa määrin jatkuvasti lisääntyneissä tosi-tv- ja häpäisyohjelmissa. Niiden raa’istavasta vaikutuksesta on keskusteltu julkisuudessa.

Moraalittomasta teosta on vaikea kieltäytyä yksinään seurakunnan edessä  

Ranskalaisten Kuoleman peli -koetilanne muistuttaa jossain suhteessa rauhanyhdistyksen hoitokokouksia. Niissä uhrin ja auktoriteetin lisäksi on paikalla usein suuri joukko yleisöä, ja uhriksi valikoitu(nut) yksilö on yksinään mikrofonin ja yleisön sekä auktoriteettien edessä, ja kaikkien tarkkailun kohteena.

Auktoriteetti, hoitomies,  esittää syytöksiä ja vaatimuksia uhrille. Uhri tietysti joutuu ratkaisemaan suhtautumisensa auktoriteettina esiintyvän ihmisen vaatimuksiin seurakunnan edessä. Mutta ennen kaikkea kaikki muut paikalla olevat joutuvat ratkaisemaan kantansa tilanteeseen. Millä tavoin he tilanteen määrittelevät, lähtevätkö he mukaan näytelmään?

Luultavasti useimmille hoitokokouksissa paikalla olleille tilaisuudet ovat jääneet mieleen, syvälle sydämeen. Mikä oli oma rooli siinä tilanteessa? Missä olin osallisena?

Tilanteen luonteen ovat määritelleet muut, eivät uhri eivätkä muutkaan riviuskovaiset alkuaan. Mutta miksi he eivät panneet ranttaliksi? Miksi he alistuivat ja suostuivat pitämään auktoriteetteinaan moisia ahdistelijoita? Miksi ihmiset eivät vain lähteneet pois noista kiusaamiskokouksista? Jos niihin ei olisi ketään tullut, koko juttu olisi tietenkin mennyt myttyyn!

Käsi sydämelle. Kuinka moni meistä on kyennyt vastustamaan auktori-teettia rauhanyhdistyk-sellä julkisesti? Tai sen puoleen muuallakaan – työpaikalla, sukulais- tai ystäväpiirissä? Rauhanyhdistyksellä vastustaminen on luulta-vasti kaikkein vaikeinta siitä syystä, että vastarinnan seuraukset voivat olla erityisen raskaat yksityiselämän ja läheisten ihmisten kannalta.

Lisäksi asetelman tekee erityisen raskaaksi se, että auktoriteetilla, joka on usein puhuja tai peräti keskusyhdistyksen mies,  uskotaan olevan valta riistää  uhriltaan iankaikkisen elämän toivon, eli Jumalan armon pois. Tietäen, että vanhoilislestadiolaisuus on ihmiselle hengellinen koti, johon on synnytty, kasvatettu ja kasvettu.  Tällöin osallisuus liikkeessä on ihmiselle elintärkeä ja siihen kuuluminen on keskeinen ja iso osa identiteettiä ja sosiaalisia suhteita. Koko arkielämän rakennetta.

Auktoriteetteja mieluummin totellaan kuin vapaaehtoisesti luovutaan yhteisön jäsenyydestä, mikä murtaisi  oman elämän arjen ja perusrakenteet toisiksi. Veisi turvallisuudentunteen.

Jokaisen, joka joutuu rauhanyhdistyksellä puhuttelutilanteeseen, ei tulisi mennä siihen missään tapauksessa yksinään, vaan aina kannattaisi yrittää saada kavereita mukaan. Silloin on helpompi pitää kiinni henkilökohtaisesta omantunnon äänestä ja rehellisyydestä.

”Ei saa rikkoa sääntöjä” –  kun tilanteessa syntyy sosiaalisesti ennakoitu tottelemisvelvoite

Milgramin tulkinnan mukaan ihmiset tottelevat, koska auktoriteetin käskyt koetaan tärkeämmiksi kuin omat moraaliset velvoitteet. Tällöin oma henkilökohtainen omatunto jää kakkoseksi.

Osasyynsä oli sillä, että henkilö pystyi piiloutumaan vastuuasioissa auktoriteetin selän taakse. Hän siirsi vastuun henkilökohtaisesta ratkaisustaan auktoriteetiksi mieltämälleen henkilölle ja selitti itselleen tilanteen niin,  että itse vain noudatti käskyjä.

Syvimpänä selityksenä tottelemiseen Milgram pitää sitä, että ollaan asetuttu tiettyyn sosiaaliseen tilanteeseen, jossa ihmisten mielissä on jo olemassa tietyt ennakoidut säännöt ja tietty rakenne.

Kun yksi ihmisistä pääsee määrittelemään tilanteen luonteen ja esittää suoraan tai epäsuorasti olevansa itse tilanteessa auktoriteettiasemassa, hänen käytöksensä automaattisesti vetoaa muihin moraalisesti, velvoittaen heitä arvostamaan ja kohtelemaan itseään tavalla, jota hänenlaisillaan on oikeus odottaa.

Muut puolestaan ovat tilanteeseen tullessaan, esimerkiksi tullessaan rauhanyhdistykselle hoitokokoukseen, hyväksyneet tilanteen tietynlaisen ennakoidun rakenteen, johon sisältyy jonkun tai joidenkin auktoriteettiasema.

Tämä kuuluu ”pelin sääntöihin”, joiden rikkominen koetaan ryhmässä erittäin epäsopivana.  

Säännön rikkominen – vaikkakin moraalisesti kunniakkaalla tavalla, jälkikäteen ajatellen – on siksi yksilölle vaikeaa, varsinkin kun tämän julkilausumattoman ”sopimuksen” toinen osapuoli on monin tavoin arvostettu ja vahva hahmo yhteisössä.

On totta, että jotkut uskovaiset ovat kyenneet asettumaan vastahankaan jopa rauhanyhdistyksellä järjestetyssä hoitokokouksessa, jossa paikalla koko paikallinen siioni, oma tuttavapiiri ja paikallinen, arvostettu johto, ja tilanteessa,  jossa ei yksikään toinen asettunut vastustamaan syytöksiä.

Usein yksikään ei rohkene nousta puolustamaan syytettyä, tai edes kyselemään syytösten perusteita.

Näitä  itsenäisiä kristittyjä oli ja on erittäin vähän.

Ranskalaisten kokeessa heitä oli yksi viidestä, rauhanyhdistyksellä arviolta ehkä yksi viidestäsadasta.

Tottelemisen kyseenalaistajat joutuvat säännöllisesti tavalla tai toisella vainotuksi yhteisössä. Vielä useammat joutuvat rauhanyhdistyksellä kiusatuksi täysin ilman syytä.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Korpijaakko.

*         *          *

Lue lisää:

Johannes Alaranta: Huolinkaisia

Johannes Alaranta: Saako Asioista oikeasti puhua?

Johannes Alaranta: VäkiVallaton?

Johannes Alaranta: Ystävä Sä Lapsien?

Hakomaja: Mitä hoitokokoukset olivat 

Hoitokokous  (Wikipedia)

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet. Hannu Karpon haastattelu, Helsingin Sanomat 23.5.2007.

Kahdeksan hoitokokousvuotta Haapajärven ry:llä: referaatti Tuomas Lohen pro gradu -tutkielman osasta.

Hannu Karpo:  Syntisin silmin. TV-dokumentti hoitokouksista. 3.10.1981.

Mikko Ketola: Apologising for Past Violence of SRK-Laestadians’ “Healing Meetings”

Aini Linjakumpu: Tiedonkeruuta vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksista

Topi Linjama:  Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010.

Matkalippu helvettiin. YLE TV1, dokumentti 31.10.1985.

Milgramin koe toistettiin – tulos sama kuin 50 vuotta sitten: ihmiset jatkavat sähköiskujen antamista jos käsketään. YLE Tiedeuutiset.

Milgramin tottelevaisuuskoe (Wikipedia)

Stanley Milgram: Obedience to authority. Helsingin yliopisto. (Suomenkielinen.)

Terho Pursiainen: Jumala tarvitsee nyt niitä jotka lopettavat tottelemisen

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: sosiaalinen riippuvuus

Ranskalainen tosi-tv simuloi kidutusta. YLE uutiset 19.3.2010.

Tv-visailijat olivat valmiit antamaan tappavia sähköiskuja. Ilta-Sanomat 19.3.2010.

Leo Väyrynen: Kuuliaisuus Jumalan äänelle.  Päivämies 15/2010.

YLEn ohjelma

4 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, avainten valta, eettisyys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, mielenterveys, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, SRK ry., syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

4 responses to “Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena

  1. SV

    Hämmentävä tulos. Valtaosa ihmisistä ei pane vastaan vaikka seurapuhuja tahi SRK:n puhujienkokous opettaisi päin prinkkalaa. Tällainenko on ihminen, ihmisluonto?

  2. Wäinö

    Tulokset on järkyttäviä. Mikä saa aikuisen ihmisen toimimaan näin järjettömästi, että ei usko omia silmiään eikä edes omaatuntoaan? Tai vaikka uskookin ja pitää omaa käsitystään oikeana, ohittaa vaan alistuu johtajan taikka enemmistön kannalle? Miksi ihmisen omantunnon voittaa halu olla johtajan ja ryhmän kanssa kaveri ja samaa mieltä? Viittaisi ekä evoluutiossa muodostuneeseen käyttäytymiskaavaan, että ryhmään kuulumisella yksilö voi saavuttaa jotakin enemmän kuin silloin jos pitää vain kiinni omasta kannastaan.
    Ehkä menneisyyden heimoyhteisössä eri mieltä oleminen tiesi ryhmästä eristämistä ja nälkäkuolemaa.

  3. Sälpä

    Tottelemiskoe, panoksena kuolema

    Torstaina 29.9.2011 YLE Teema 21.00 – 22.35
    Dokumentti jäljittelee kuuluisaa Milgramin testiä: Koehenkilöt luulevat tulevansa ison rahapalkinnon tv-visaan. Kisa etenee kovenevin sähköiskuin. Kuinka pitkälle kisaajat menevät? Miksi ihminen tottelee käskyjä?

  4. Nimetön35

    Tuossa Tottelemiskoe-dokumentissa kilpailija ei kuitenkaan näe henkilöä jolle ”aiheuttaa” niitä sähköshokkeja. Se vaikuttanee aika lailla. Shokkien antaja kyllä kuulee (ennalta tallennettuja) henkilön reaktioita. Siitä huolimatta, hämmentävä tulos, joka kertoo paljon yleisöpaineesta ”auktoriteetin” edessä.

    Hyvät miehet (ja jotkut naisetkin), muistelkaapa armeija-ajoilta, olisitteko olleet valmiita kyseenalaistamaan käskyjä siellä rivistössä, vaikka olisi ollut kuinka selvää simputusta tahansa. Sitten voi miettiä sitä sota-ajan Saksaa ja kuvitella itsensä joksikin pieneksi osaksi koneistoa, jonka kuitenkin varmuudella tietää johtavan teloituksiin.

    Kun meno alkaa olla vastenmielistä, sanokaa selkeästi ei.
    Muitakin on silloin samaa mieltä, useimmiten suurin osa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s