Armonlapset kaikki täällä: ristin kaksi suuntaa


Tie Jumalan luo kulkee lähimmäisen kautta. Kun usko tuottaa hedelmiä, ne hedelmät kertovat halusta huolehtia lähimmäisen hyvinvoinnista. Se on se, josta Raamatussa puhutaan kun kirjoitetaan: Jumalan tahto.

Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. (Matt.7: 21).

Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’  (Matt. 9: 13.).  

”Mutta sitten hän sanoo: ”Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.” Hän siis kumoaa nuo määräykset asettaakseen niiden tilalle Jumalan tahdon.

Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.Jokainen pappi seisoo joka päivä toimittamassa jumalanpalvelusta ja uhraa kerran toisensa jälkeen samat uhrit, jotka eivät milloinkaan voi poistaa syntejä. – – Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria. ”Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. (Hepr. 10: 9-12)

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef.2: 8 – 9.)

*     *     *

Seuroissa  ei muusta puhuta kuin uskosta, joka ”kerran kelpaa Jumalalle”. Mutta yksikään ihminen ei pysty elämään täysin Jumalan tahdon mukaan. Niin hyvää ihmistä olekaan että hän omilla teoillaan kelpaisi Jumalalle. Kokovikaisena ihminen ei pysty täyttämään Jumalan ankaraa lakia, kymmentä käskyä.

Miten siis ihmisen on elettävä elääkseen uskovana oikein? Kun kerran armoa ei voi ansaita teoilla eikä tekemättä jättämisellä. Eli: mikä se Jumalan tahto oikeasti ja pohjimmiltaan on, jota ihmisen tulee ”noudattaa” ”kelvatakseen” Jumalalle?

Mehän ollaan jo kelvattu Jumalalle, emme omilla teoilla ”kelpoisina”, vaan Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kautta. Syntimme on sovitettu Golgatalla. Sitä emme pysty millään teolla ”maksamaan takaisin” lakia täyttämällä. Sen saamme vain ottaa vastaan ja uskoa kohdallemme.

Tämä armo on ihmisjärjelle käsittämätön.

Usko Kristuksen sovitukseen, armoon, synnyttää hedelmiä. Usko, joka sekin on Jumalan lahja minulle ja sinulle, synnyttää meissä kiitollisuutta ja halun elää Jumalan tahdon mukaan. Onhan Jumala asettanut meihin kuolemattoman sielun, joka iloitsee armosta.

Mutta sitten meni opetuksessa jotakin pieleen.

Kun emme pystyneet täyttämään Jumalan lakia, aloimme rakennella sellaista lakia, jonka pystyy täyttämään. Kieltoja ja normeja, joista olemme tehneet Uutta Lakia ja armon ehtoja. Joka käy ihmisjärkeen.

Yritämme antaa Jumalalle edes jotakin omasta itsestämme. Mutta se on virhe. Kas kun Jumala ei alkuunkaan ole ”ihminen” eikä ”ihmismäinen” taho.

Mutta ihminen tekee Hänestä mielellään oman järkensä mukaisen, itsensä kaltaisen olennon.  Olennon jolla on tarpeita ja joka käy kauppaa.

Näin ihminen tekee, itsekeskeisyydessään ja kyvyttömyydessään ymmärtää Jumalan suuruutta. 

Ihminen yrittää sitten ”tehdä Jumalan tahdon” antamalla suoraan Jumalalle jotakin. Ihminen kuvittelee tekevänsä Jumalan tahdon ja antavansa Jumalalle jotakin mieluista, kun esimerkiksi ei käy teatterissa, ei suhtaudu lisääntymiseensä harkitsevalla mielellä, tai ei meikkaa.

Se vaan ei mene niin kristinuskossa, Raamatun mukaan. Ihmisperäiset lait ja kieltäymykset ovat Jumalalle kauhistus, kirjoittaa Luther.

Ihminen ei voi antaa Jumalalle mitään. Ei mitään. Hän ei kaikkivaltiaana tarvitse mitään.

Ihminen voi vain ottaa Jumalalta armon vastaan kuin lapsi.  Kristitty saa ottaa vastaan armon samalla lailla, yrittämättäkään antaa mitään Jumalalle takaisin.

Kun pikkuvauvalle annetaan ruokaa ja vaihdetaan kuiviin, hän ei yritä antaa siitä takaisin mitään. Vauva vain luottaa että saa hoivaa eikä hänen tarpeitaan laiminlyödä. Juuri sellainen on Jumalan ja ihmisen suhde, armon syvimmässä merkityksessä.

Ihminen rakastaa Jumalaa silloin, kun hän tahtoo ylittää oman itsekeskeisyytensä. Silloin kun hän kääntyy, ei ”suoraan Jumalan puoleen” omia kieltäymyksiään ja kilvoitteluaan tarjoillen,  vaan lähimmäisensä puoleen, rakastavasti, huolehtivasti ja hyväksyvästi.

Kun hän katsoo armollisesti lähimmäistään, myötätuntoisesti, jakaen hänen taakkaansa. Ja kun hän, ei enempää eikä vähempää kuin että katsoo suopeasti jopa vihamiestään, kuten Kristus opetti.

Sitä kautta kulkee se sinun rakkaus Jumalan puoleen. Ei sillä että et meikkaa tai pidättäydyt television katselusta. Semmoinen olisi kauppaa Jumalan kanssa.

Sellainen ajatus on vääristeltyä Raamattua, pohjimmmiltaan pakanallista kulttia. Pakanauskonnoissa jumalia lepytetään lahjoilla, itsensä kiduttamisella ja sen sellaisella.

Ristinpuun kaksi suuntaa

Golgatan ristissä on kaksi suuntaa. Se kiteyttää kristinuskon perusasian, joka on hyvin yksinkertainen asia, kaikessa mittaamattomassa suuruudessaan. Ristinpuussa kiteytyvät kristillisyyden ”ilmansuunnat”.  Ristinpuussa ilmaistaan kristityn ihmisen suhteet, hyvät välit.

Ensimmäinen suuntautuu ylös, ja se sanoo, että Jumala on armahtanut meistä jokaisen.  Armo on täydellinen. Evankeliumi merkitsee täyttä Jumalan armoa jokaiselle, ilman ansioita ja vaatimuksia. Siinä on kilvoittelumme, että emme kadota uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen omalla kohdalla.

Ristin toinen suunta on kulkee sydämestä sydämeen, sinusta ja minusta toiseen ihmiseen. Lähimmäisenrakkaus tuohon Toiseen, joka on jokainen kohtaamasi ihminen. Siinä on toinen kilvoittelun kohde.

Topi Linjama on kirjoittanut ristin sanomasta:

Luther muistaakseni kiteyttää, että ”synti on sydämen luopumista Jumalasta”. Itse ymmärrän jotakuinkin niin, että synti on joko epäuskoa (vertikaalinen suunta) tai lähimmäisen laiminlyöntiä tai vahingoittamista (horisontaalinen suunta).

Ensin mainitun voi kiteyttää Uskontunnustukseen: siinä on se, mitä Jumala meille antaa ja tekee. Joka uskoo, pelastuu. Jälkimmäisen voi kiteyttää käskyyn ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Tämän käskyn tärkeyttä ei mielestäni voi korostaa liiaksi.” (Kommentti bologikeskustelussa 30.4.2010.)

Jumala sanoo: Sinä olet saanut suuren velan anteeksi. Laita sinä puolestasi armo eteenpäin kun kohtaat toisen ihmisen.

*     *     *

 Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen.

Lisää aiheesta:

Topi Linjama: Rakkaudesta, eli keittiöteologista yksinpuhelua 

Topi Linjama: Synti vai synnit?

Topi Linjama: Ulos pelosta

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen liike muutoksen edessä

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Verstaalla pohtija: Jumalan armo – ei merta edemmäksi

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): armo, arvot, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, evankeliumi, käskyt, kiellot, kilvoittelu, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, luterilaisuus, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, uskon perusteet, vastuullisuus

One response to “Armonlapset kaikki täällä: ristin kaksi suuntaa

  1. minä

    Kiitos tästä kirjoituksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s