Muutamana aamuna lehteä hakiessa sattui naapuri paikalle.
”Tapauksia ei ole osoitettu olevan ainakaan suhteellisesti enempää vl-liikkeessä kuin muussa väestössä.”
Tuli tästä puhetta. Julkisessa keskustelussa on juututtu viimeksi lasten sukupuolisen hyväksikäytön tilastoihin, kuten SRK:n puheenjohtaja Voittonen onnettomassa suviseurapuheessaan.
On täysin selvä asia, että lasten hyväksikäyttö ei ole erityisesti vanh.lestadiolainen, vaan kaikille yhteinen yhteiskunnallinen ongelma. On epäoikeudenmukaista ja suuri vääryys leimata yksityisiä uskovaisia kauhistuttavilla rikoksilla, jotka ovat kohdistuneet puolustuskyvyttömään lapseen. On murheellista, että rikosvyyhden tultua julki lestadiolaiset yksityishenkilöt ja jopa lapset ovat joutuneet epäoikeudenmukaisella tavalla ikävästi leimatuksi ja kiusatuksi rikosten takia, joihin jotkut lestadiolaisista syyllistyvät.
Mutta herätysliikkeen johtamisen ja opetuksen näkökulmasta yhteisössä ei ole selvästikään tajuttu, että kysymys ei ole suinkaan siitä, miten yleistä lasten hyväksikäyttö herätysliikkeessä on. Tuijotetaan kokonaan väärään suuntaan, kun juututaan prosentteihin ja tilastoihin. Moni vanh.lestadiolainen on ollut huolissaan Voittosen puheen sävystä. (Tässäkään asiassa ei siis pidä yleistää Voittosen asenteita kaikkiin vl-uskovaisiin.)
On kysyttävä, mikä tässä hirmuisessa asiassa on varsinaisesti olennainen näkökohta ja mikä ei. Tarkastellaanpa kysymystä kerrankin analyyttisesti faktojen valossa.
1. Vain pieni osa hyväksikäyttörikoksista tulee ilmi
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on tyypillisesti piilorikollisuutta.
Esimerkiksi poliisi, psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerma ja lastensuojelun asiantuntijat ovat kaikki painottaneet tätä julkisuudessa. Myös tutkimus on osoittanut saman. Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä jää paljon piiloon ja kokonaan rankaisematta. Uhrit jätetään heitteille, vaille apua ja turvaa.
Hyväksikäyttäjät osaavat manipuloida ihmisiä. He manipuloivat ja painostavat uhrejaan vaikenemaan. Aikuiset vaikenevat siitä. Lapset ja nuoret salaavat sitä. Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vaiettu myös muissa hengellisissä yhteisöissä, kirkoissa, järjestöissä, samoin kuin perheissä ja yhteiskunnassa yleensä.
Muissakin porukoissa kuin vanhoillislestadiolaisuudessa on tekijän suojelu on mennyt lapsen suojelun edelle, viime vuosiin saakka.
2. Hyväksikäytön todellisista määrästä ja prosenttiosuuksista ei ole kattavaa tosiasiatietoa olemassakaan
Koska siis hyväksikäyttörikoksia salataan, todellisuudessa kenelläkään ei ole tilastotietoja hyväksikäytön todellisesta määrästä.
Tilastot kertovat vain paljastuneista rikoksista. Muu määriä koskeva tieto on olettamusta ja perustuu erilaisiin kyselytutkimuksiin.
Meillä ei ole siis todellista määrällistä tietoa myöskään vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvan hyväksikäytön lukumäärästä eikä sen suhteesta ei-lestadiolaisten rikollisten tekemiin rikoksiin. Eikä todellista tilastotietoa ole muuallakaan yhteiskunnassa.
Ainoa tieto, joka on saatavilla, on tieto niistä tapauksista, jotka ovat olleet oikeuskäsittelyssä ja joista on saatu selville, että tekijät ovat lestadiolaisia. Niin, ja lisäksi ennen kaikkea se arvokas, käsinpoimittu tieto, jonka tutkijatohtori Johanna Hurtig on tutkimushankkeessaan kerännyt. Hän on tutkinut pari-kolmekymmentä sellaista tapausta, joissa tekijä, ja ilmeisesti myös uhri, ovat vanhoillislestadiolaisia.
Hurtigin aineisto saattaisi auttaa SRK:n johtoa ja uhreja sekä ennaltaehkäisyä parhaiten, jos johto osaisi hyödyntää sitä viisaasti.
3. Tilastojen tuijotus ei auta, vaan vl-yhteisön huomion suuntaaminen siihen, miten ennaltaehkäistään ja miten autetaan uhreja
Edellä sanotusta seuraa, että huomio on tietysti kohdistettava erityisesti siihen, missä määrin rikoksilla on mahdollisuus tulla ilmi vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä.
Edistetäänkö omalla toiminnalla ilmituloa vai salaamista? Kaksi vaihtoehtoa.
On kysyttävä: Onko omassa toiminnassa tekijöitä, jotka estävät rikosten ilmituloa? Onko vl-yhteisössä olemassa piirteitä ja tekijöitä, jotka auttavat rikollisia salaamaan näitä kauheita, lapsia syvästi vahingoittavia tekoja?
Kuten useat ovat todenneet, vastaus on kyllä.
Vanhoillislestadiolaisuuden omassa opissa ja yhteisön rakenteissa on nykyisin piirteitä, jotka mahdollistavat rikosten peittelemisen. Johanna Hurtigin tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri nämä tekijät ovat myös käytännössä todistettavasti johtaneet vakavien rikosten salaamiseen.
Hurtig on yrittänyt saada tätä viestiä ymmärretyksi. Ilmeisen turhaan, jos on uskominen SRK:n johdon ulostuloja asiassa.
Lestadiolaisessa liikkeessä hyväksikäyttötapauksiin liittyy Hurtigin mukaan tiettyjä erityispiirteitä.
– Tulisi katsoa niitä tekijöitä tilastolukujen sijaan. Niiden ymmärtäminen on avain siihen, että voidaan toimia ennaltaehkäisevästi vaikuttaa asioihin, jotka ovat ilmiön kannalta riskejä, sanoo Hurtig Kotimaa24:n hastattelussa.
4. Hyväksikäyttörikosten salaamista yhteisössä edistäviä rakenteita on kolme
Tällaisia rakenteita on vl-liikkeen opetuksessa ja uskonelämän käytännössä kolme kappaletta.
1) Maallikko-salarippioppi
Hyväksikäyttäjä-rikollinen pyytää anteeksi raiskaamaltaan lestadiolaislapselta tekoaan. Lapselle on kotona ja rauhanyhdistyksen kerhossa opetettu, että anteeksi on annettava ja sen jälkeen asiasta ei saa puhua kenellekään. Joka puhuu eteenpäin anteeksi annetuista synneistä, saa ne synnit omanlletunnolleen kantaakseen. Tätä opetusta rikollinen käyttää hyväksi. Jopa vuosia, jopa vuosikymmeniä, aina uusien uhrien kohdalla. Kyseessä on herätysliikkeen omas tulkinta, koska lakien mukaan maallikkoja ei rippisalaisuus velvoita.
2) Toinen salaamista edistävä tekijä on lestadiolaisuuden ”erehtymätön seurakunta” -oppi. Omaa uskon yhteisöä pidetään erehtymättömänä, ja on kuin syyttäisi Jumalaa virheestä jos näkee seurakunna toiminnassa tai sen opetuksessa jotakin pahaa, väärää, tai sellaista joka johtaa pahoihin, jopa lainvastaisiin seuraamuksiin.
Tästä erehtymättömyys-opista seuraa, että jos havaitsee, että yhteisön opetukseen liittyy jotakin tosi pahaa, uskovainen ei mielellään puhu havainnoistaan toisille uskovaisille yhtään mitään. Ollaan mieluiten hiljaa ja suljetaan silmät.
Näin vl-yhteisön sisäinen, omaa yhteisöä suojeleva alakulttuuri muodostaa todellisen turvallisuusriskin lapsille ja tarjoaa otollisen maaperän, ei vain sisäiselle kurinpidolle ja vallankäytölle, vaan myös vakaville rikoksille.
Liikkeen sisällä tapahtuvasta vääryyksistä ja rikoksista ei uskalleta puhua. Pelätään että sitä saatettaisiin pitää vikomisena. jopa Pyhän Hengen pilkkana.
Eipä ihme, kun jo se, että ehdottaa ry:llä lisättäväksi diakoniatoimikunnan määrärahaa, johtaa syytteisiin väärästä hengestä ja ”Jumalanvaltakuntaa vastaan nousemisesta”. Seuraa puhuttelu, kuulustelu. Ihminen hätääntyy ja pitää suunsa kiinni, vaikka näkisi ja epäilisi jotakin kyseenalaista.
Kiteytettynä lentävänä lauseena tämä oppi on viime aikoina opittu tunnistamaan muodossa: ”Saa kysyä mutta ei kyseenalaistaa!” (SRK:n pääsihteeri Tuomas Hännisen julkisuudessa esittämä sääntö.)
Kontrollin alaisena sitä varoo sanojansa. Seurakunnasta on tehty uskomisen kohde, seurakuntajumala, jonka täydellisyyttä ei voi eikä saa mikään naarmuttaa.
Vanhoillislestadiolainen yhteisö on mennyt seurakuntajumalansa palvonnassa jopa niin pitkälle, että on sorruttu painostamaan rikoksia julki tuoneita tahoja, kuten mediaa ja tutkijoita.
Viestintuojien uhkaileminen ja painostaminen ei erityisemmin rohkaise luottamaan siihen, että liikkeessä ymmärretään rikosten vakavuus ja niiden maan lapsirikkaimmalle uskonliikkeelle asettamat velvoitteet.
Viittaan Topi Linjaman kiteytykseen: ”Kristuksen seurakunta on siellä, missä Kristusta kirkastetaan, ei siellä, missä seurakunta vaatii kuuliaisuutta itselleen.”
3) Naisten syrjintä rauhanyhdistyksissä ja johtotasolla
Naisten viisaus ja tieto on saatava mukaan SRK:n johtokuntaan ja laajemmin käyttöön myös paikallisissa rauhanyhdistyksissä. Lestadiolaisille naisteologeille tulee 
sallia oikeus ottaa pappisvihkimys ja mahdollisuus toimia myös seurapuhujina.
Mitä SRK:ssa olisi jo tehty lastensuojelussa, riskien ennalta ehkäisyssä, tiedottamisessa ja uhrien auttamisessa, jos SRK:n johtokunnasta puolet olisi naisia?
Miksi suviseuroissa ei kuulu naisen ääni? Niistä kaiuttimista, tarkoitan. Suviseurojen äänimaailma on absoluuttisen miehinen. Tänäkin kesänä kaikki äänet olivat miehiä, lukuunottamatta valtion viranomaisen tervehdystä avajaisissa.
Lastensuojelussa suunta vain ylöspäin
Kalevan teettämän mielipidekyselyn mukaan 25% uskovaisista oli sitä mieltä, että johto on hoitanut lastensuojeluasian huonosti tai erittäin huonosti. Kaikista haastatelluista tätä mieltä oli 75%.
Tästä on SRK:n johtokunnalla suunta vain ylöspäin. Miten?
Jotkut vl-uskovaiset ovat olleet sitä mieltä että oikea ratkaisu on siirtyä itsekritiikistä mediakritiikkiin, ja päättivät lopettaa Kalevan tilaamisen. Se tuskin auttaa estämään hyväksikäyttörikoksia rauhanyhdistyksissä.
Tässä rautalangasta väännettynä selitys, miksi näistä asioista on todella puhuttava ja ääneen. Ja saatava aikaan korjaus.
Ei siis lukumääristä eikä prosenteista ole puhuttava, vaan nyky-vanhoillislestadiolaisuuden opista. Maallikko-salarippi-opetuksesta ja seurakuntaopista. Naisten syrjinnästä ja alistamisesta. Pelosta ja hengellisestä väkivallasta. Ne ovat nykyisen hyväksikäyttökriisin alkujuuret.
Kriisiä ei pystytä purkamaan puuttumatta näihin asioihin.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.
PS. Lasten sukupuolisen hvyäksikäytön tutkija Johanna Hurtigin näkemyksen mukaan Voittosen puheet Suviseuroissa olivat ”valitettava yritys mitätöidä hyväksikäytöstä ja sen yhteisöllisistä piirteistä vl-liikkeessä virinnyttä keskustelua”.
– Harva asia ohittaa niin totaalisesti uhrit ja heidän kärsimyksensä kuin tämänkaltainen yleisyys- tai lukumääräkeskustelu. Tällainen ajattelu voidaan kokea myös ilmiötä vähättelevänä. Ikään kuin asiasta olisi syytä keskustella vasta kun ilmiö on yleisempi kuin muualla! Jos lähtökohta lapsiin kohdistuvassa väkivallassa on nollatoleranssi, satojen uhrien määrä yhteisössä pitäisi olla erittäin vahva peruste asiasta puhumiseen, syiden pohtimiseen ja yhteisölliseen vastuunottamiseen, totesi Hurtig Kotimaa24:n haastattelussa.
Lue lisää:
Jan Ahonen: Arkkipiispa kehottaa vanhoillislestadiolaisia katsomaan peiliin. Kotimaa24 13.4.2011.
Johannes Alaranta: Multainen Kynttilänjalka
Johannes Alaranta: Pyhä Yhteinen Seurakunta
Johannes Alaranta: Usko, Toivo, Rakkaus
Simo Alastalo: Tutkija: Lukumääräkeskustelu loukkaa hyväksikäytön uhreja. Kotimaa24 6.7.2011.
Juhani Huttunen: Ripin väärinkäyttö on suojannut pedofiileja lestadiolaisuudessa. Kirkko ja kaupunki 11.4.2011. (Johanna Hurtigin haastattelu.)
Herätysliikejuhlat ovat yhä voimissaan. Pääkirjoitus, Helsingin Sanomat 12.7.2011.
Johannes Ijäs: Kaleva: Mielikuvat vanhoillislestadiolaisuudesta huonontuneet. Kotimaa24 30.6.2011.
Topi Linjama: ”Vain me”?
Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset
Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista
Lucas: Syytteet insestistä
Risto Lauriala: On aika pysähtyä arvioimaan vl-liikkeen suuntaa. Kaleva 6.7.2011.
Linjakumpu: Ristiriidat eivät katoa hoitokokouksilla
Topi Linjama: Oletko varmasti oikeassa? Olen. Vihreällä valolla -blogi 8.8.2011.
Pekka Mikkola: SRK:n toiminta hyväksikäyttöjupakassa saa haukut kansalaisilta. Kaleva 30.6.2011.
Veronica Pimenoff: Kuinka suojella lapsia hyväksikäytöltä? Voima – fi.fi 8.5.2010.
Olli Seppälä: Kaleva: ”Lestadiolaispapalle” syyte hyväksikäytöstä. Kotimaa24 11.11.2011.
Torvi: Heinäkuu 2011
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Käsitystä erehtymättömyydestä pitää ajatella huolella ja tarkasti. Seurakunnan erehtymättömyys on _vain_ ja _ainoastaan_ evankeliumissa. Sen absoluuttiseen totuudellisuuteen saamme aina luottaa eikä se koskaan meitä petä. Näin siksi, että evankeliumi tulee Jumalalta, ei ihmiseltä.
Sen sijaan kaikessa muussa “talostelussa” mikä seurakuntaan liittyy, näkyy auttamatta aina ihmisen vaikutus. Tämä kaikkimuu mitä siionissa teemme on ihmisten eri aikona eri tavoin rakentamaa. Siksi siihen saa ja pitää suhtautua asianmukaisesti, harkitsevasti ja arvioivasti, ei ylihengellisesti.
Maanmittari on asian ytimessä. Juuri maallisten asioiden hengellistämisellä saadaan suurta tuhoa aikaiseksi, ja vaiennetaan keskustelu tärkeistä maalliseen toimintaan liittyvistä asioista. On suuri vääryys sanoa ry:n ”liiketoimintaa” bisnekseksi, vaikka se selvästi sitä on. Näin minulle ilmoitettiin, ja sen jälkeen osa keskusteluun osallistuneista ei ole halunnut tervehtiä minua. Että semmosta keskustelukulttuuria 2011
Ei promilleilla saa vähätellä, eikä väistää ongelmaa. Mutta miksi niitä ei saa sanoa?
Jos puhutaan luvuista, puhutaan paljastuneista tapauksista. Jos vl-liikkeessä on paljastunut vähemmän tapauksia kuin väestössä keskimäärin, se voi tarkoittaa a) sitä, että tapauksia on vähemmän tai b) sitä, että tapaukset onnistutaan salaamaan (evankeliumilla?) paremmin kuin muualla.
”Jos puhutaan luvuista, puhutaan paljastuneista tapauksista. Jos vl-liikkeessä on paljastunut vähemmän tapauksia kuin väestössä keskimäärin, se voi tarkoittaa a) sitä, että tapauksia on vähemmän tai b) sitä, että tapaukset onnistutaan salaamaan (evankeliumilla?) paremmin kuin muualla.”
Epävarmuustekijöitä liittyy kaikkiin tilastoihin. Epäilys että lestadiolaisuudessa jää piiloon tavallista enemmän tapauksia, ei ole mikään peruste numeroiden kertomatta jättämiseksi.
Kiitoksia kommentista. Kirjoitin nähtävästi epäselväsi, koska et tavoittanut kirjoitukseni ydinajatusta.
Kirjoitit: ”Epäilys että lestadiolaisuudessa jää piiloon tavallista enemmän tapauksia, ei ole mikään peruste numeroiden kertomatta jättämiseksi.”
En kirjoittanut, että tilastollisia tietoja pitäisi jättää kertomatta. Tottakai tilastotiedot ovat sinänsä tarpeellisia aina, kun jotakin ilmiötä halutaan ymmärtää.
Kritiikkini kohde on sen sijaan se, että O. Voittonen kohdisti juhlapuheessa huomion väärään asiaan. Tilastot ei ole se asia, jota nyt kaivattiin. Odotimme vihdoin kuulevamme jämäkkää, kevään julkisen itsekritiikin kautta kypsynyttä linjausta. Myötätunnon osoitusta uhrien kärsimyksille ja selkeää linjausta siitä, miten hyväksikäyttöongelmaan tartutaan.
Sen todistelu, että vanhoillislestadiolaisuudessa olisi yleisesti ottaen tilastollisesti vähemmän hyväksikäyttörikoksia kuin muissa yhteisöissä, ei ollut alkuunkaan oikea viesti. Väite voi sinänsä olla tosi tai epästosi. Viesti menetti kuitenkin uskottavuutensa jo sen tosiasian takia, että tilastot ovat asiantuntijoiden mukaan epäluotettavia.
Mutta vakavampi erehdys oli kuitenkin se, että puheenjohtaja jätti käyttämättä tilaisuuden osoittaa, että johtotasolla on tunnistettu kriittiset riskitekijät ja tartuttu ongelmiin määrätietoisesti ja avoimesti.
Nyt jäi väkisinkin päällimmäiseksi oman yhteisön puolustelu ja varsinaisen asian, lapsiin kohdistuvien rikosten, vähättely. Se ei varmaan ollut tarkoitus, mutta pieleen meni.
Torvi kirjoitti blogissaan erinomaisesti:
”Lausunto, että lasten hyväksikäyttö on vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella 2-4 kertaa yleisempää kuin liikkeen sisällä, on aika raaka. Siitähän voidaan jatkaa, että vanhoillislestadiolaiset puhujat syyllistyvät lasten hyväksikäyttöön 2-4 kertaa useammin kuin yhteiskunnassa yleensä ja 4-16 kertaa useammin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa keskimäärin! Auts auts. Ennen kaikkea tämä lukumääräkeskustelu loukkaa jälleen kerran uhreja.”
http://rauhanyhdistys.blogspot.com/2011/07/en-mielellani-ruodi-esim.html
En ota kantaa mihinkään Voittosen puheenvuoroon vaan sanon vain sen, että luvuistakin pitää saada puhua – tärkeä asia nimenomaan leimakirveen takia. Ja jos väitetään, että oppi ohjaa pedofiliaan, pitää kai siinäkin olla lukuja väitteiden todisteeksi. Tällä hetkellähän niitä ei ole. Luvut ovat päinvastoin ”väärään suuntaan” mutta sitä ei saa sanoa, koska ”oppi on syynä pedofiliaan” -teoria ei saa tukea.
Yksi pointti voi olla se, että liike/perhe ei tue/ymmärrä yksilön seksuaalista kehitystä. Seksuaalisuus on synti ja kiellettyä papin aameneen saakka. Naimisiin menon jälkeen pitäisi hetkessä kehittyä yksilön seksuaalisuus ja se onkin nyt hyväksyttävää. Monenlaista haitallista kehitystä voi tapahtua lapsuuden ja nuoruuden aikana, kun normaali ihmisen seksuaalinen kehitys täytyy kieltää ja tuntea huonommuutta sen olemassa olosta. Luulenpa, että moni liikkeessä kasvanut on hämmentynyt ja aivan hukassa oman seksuaalisuutensa kans. Siitä kannetaan häpeää ja se edelleen tuntuu kielletyltä ja väärältä.
Jos seksuaalisella kasvulla eiole mahdollisuutta kehittyä normaalisti olemalla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Halut voivat ohjautuvat jonnekkin muualle surullisin seurauksin. Siitähäm tässäon yksinkertaisimmillan kyse. Halujen ohjautuminen väärään kohteeseen.
Luulenpa,että valitettavasti vuosien kuluttua tiedämme myös numeroinakin totuuden asiasta.
Hyvä nimetön (26.7.), tätä pointtia olen pitkään ja turhaan etsinyt keskusteluista ja artikkeleista. Rippiopin lisäksi juuri tästä vääristyneisyydestä on kyse. Jos seksuaalisuudella on yksi luvallinen ilmaisumuoto (ja siihenkin sisältyy paljon paineita, mm. ehkäisykielto), on selvää, että se voi kieroutua. Sama kääntäen: koska ”maailmassa” on paljon hyväksyttyjä seksuaalisuuden toteutustapoja, on ERITTÄIN harvinaista turvautua lasten hyväksikäyttöön. Sehän on jopa paatuneimpien rikollisten ajatusmaailmassa pahin mahdollinen rikos. Näin ollen on virhe olettaa, että jos vl-yhteisössä on pedofiliaa x määrä, muualla on 4x tms.
Huomauttaisin myös, että yleisesti yhteiskunnassa pedofiliarikosten esiintulo on entistä huomattavasti todennäköisempää. Näin saattaa näyttää siltä, että nuo rikokset olisivat yleistyneet. Kuitenkin juuri ilmitulot nostavat kynnystä alunperin syyllistyä rikoksiin – nyt varmasti myös vl-yhteisössä, ja jos jotain hyvää niin se tässä skandaalissa on.
Vielä se, että valtaosa nykyisin ilmitulleista pedofiliatapauksista ovat olleet lapsipornon hallussapitoa ja vihjailua verkossa. Yhtään noiden rikosten vakavuutta vaheksymättä ne ovat kuitenkin pikkurikkeitä vuosia jatkuneisiin raiskaussarjoihin verrattuna!
Salvia
Mielestäni on äärettömän huolestuttavaa mitä Johanna Hurtig kertoi HS:n haastattelussaan (”Lasten suojelija”).
”Osallistuin keväällä 2009 tilaisuuteen, jossa oli SRK:n työntekijä paikalla. Hän viittasi esille tulleeseen insestitapaukseen sanomalla, että vaikka me olemme kauhuissamme siitä, että uskovainen perheenisä on syyllistynyt omien lastensa hyväksikäyttöön, se ei ole sen pahempi synti kuin mihin me jokainen olemme omassa sydämessämme valmiita.
– Minusta sellainen puhe on vaarallista väkivallan normalisointia. Kirjoitin siitä SRK:lle ja kysyin, miksi tällaista opetetaan.
Johto ei tunnistanut ilmaisemaani huolta tai keskustelun tarvetta, vaan näki tapaukset yksittäisinä.”
Vika johtotasolla on jo asenteissa, mikä on erityisen huolestuttavaa. Kuinka asenteet muuttuvat? Muuttuvatko ne?
Hurtigin haastattelua ei löydy nettilehdestä, löytyy tästä: