Hoitokokousten taakka on syytä purkaa


”Vääryyden tunnustaminen ei riitä, tulisi tehdä parannus ja korjata mitä pystyy vielä korjaamaan. Monet vääryyttä kärsineet ovat jo kuolleet. Vääryys on opillinen, eikä riitä, että väärintekijät toisilleen tunnustavat vääryytensä.”

Luin Heinon kirjoituksen. Luin hänen kokemuksistaan ja yrityksistään ottaa juurta myöden selville mistä ”henkioppi”-parannuksenteossa oli kysymys. Vanhan miehen muistot ja puhuttelevat ajatukset kirvoittivat laittamaan jotain paperille.

Vaikka en itse ole hoitokokousaikoja kokenut, tapahtumien jäljet tuntuvat ja näkyvät edelleen tänä päivänä. Riippuu tietysti paikkakunnasta.

Moniko jakaa kanssani saman kokemuksen, tuntee häpeää. Väkivalta tuntuu yhä, vaiettuna yhteisenä häpeänä rauhanyhdistyksellä.
Häpeää kokevat uskoakseni ne jotka olivat mukana ja hyväksymässä sitä, mutta asia kaihertaa myös meitä nuorempia, joiden omat vanhemmat ehkä olivat väkivallan tekijöinä. Ainakin sen hyväksyivät. Taikka olemme yllättyneet, kun on kuultu muualta niiden aikojen tapahtumista ja kohtaloista. Miten ihmisille silloin saattoi käydä. Tässä meidänkin tutuksi käyneessä rauhanyhdistyksessä.

Usein sanotaan, että kollektiivisesta traumasta ei päästä toipumaan ennen kuin se julkisesti ja avoimesti keskustellaan, tutkitaan ja puretaan, vieläpä niin että siinä työssä on osallisena kaikki osapuolet. Näin olen kuullut sanottavan. Historiassa on joitakin tapauksia, joissa sovitteluun eri osapuolten kesken on onnistuttu pääsemään pitkänkin ajan kuluttua.

Meillä vl liikkeessä ei kuitenkaan ole näkyvissä foorumia eikä tapaa, jolla se vielä tänä päivänä onnistuisi. Jonkinlainen foorumi tai muu millä saada aikaan siltaa, pitäisi luoda.

Aika ajoin aihe nousee julkisuudessa esiin. Kuten nyt Kalevassa kun Aini Linjakumpu siitä kirjoitti (24.7.2011). Pitääkö odottaa yhä vielä vuosia, ennen kuin rohkenemme itse tarttua siihen?

Vähättely ja unohtaminen ei poista meiltä vastuuta. Unohtaminen loukkaa heitä jotka joutuivat kokemaan epäoikeudenmukaisuutta.

Selkeästi vääryyksillä on ikävä taipumus nousta esiin aina uudelleen ja uudelleen esiin. Olemassaolollaan ne vaikuttavat ja kuormittavat yhteisöämme. Kunnes ne on selvitetty ja hyvitetty, jollain viisaalla, symbolisella tavalla. Tavalla,  joka on kunniaksi Jumalalle ja joka rohkaisee myös erotettuja uskomaan ja vaeltamaan taivastiellä. Tavalla jolla voimme yhteisönä ilmaista anteeksipyynnön ja halun sovittaa asiat.

Ahtisaaren taitojen tarvetta 

Asioita selvitettäessä varmasti kyettäisiin yksityisinä ihmisinä tekemään sovintoa puolin ja toisin ja siltä pohjalta ei jäisi enää selvittelyn aihetta. Mutta vl-herätysliikkeen kannalta ongelmallista on kuitenkin se, että hoitokokousten selvittämisprosessissa jouduttaisiin nähtävästi tarkkaan yksilöimään ne syytökset, jotka eivät syntiä olleetkaan, mutta jotka kuitenkin johtivat monien kohdalla yhteisöstä erottamiseen.

Erottamiset olivat  tietysti perusteettomia ja vääriä. Useimmat niistä. Ne pitäisi peruuttaa mahdollisimman viipymättä. Asianomaisen kanssa on sovittava asiasta myös hengellisesti. Pyydettävä väärä erottaminen anteeksi.

Kun näin ei käytännössä voida kaikissa tapauksissa tehdä jo siitäkään syystä, että vuosikymmenien kuluessa useat väkivallanuhrit ja -tekijät ovat kuolleet, vääryys itsessään olisi kuitenkin todettava ja sanottava ääneen.

Useimpia erotettuja kohtaan esitettiin syytös ”väärästä hengestä”. Useimmat eivät nähtävästi edes aavistaneet mitä sillä tarkoitettiin, kuten ilmenee Heinon kirjoituksesta. Moniko ymmärtää sitä nykypäivänäkään?  Niin sanottu henkioppi velloi.  On kerrottu, että ihmiset yrittivät opetella mitä sillä tarkoitettiin. Muistaakseni S. Lohi on Raamatun tuntijana todennut, että koko henkioppi on Raamatun vastainen rakennelma.

Kenestä olisi oppien selvittelijäksi? Olisi tarvetta Ahtisaaren taitohin löytää tiekartta ulospääsyyn.

Käytännöllisenä ihmisenä esitän, että SRK:n johtokunnan on syytä panna prosessi alkuun, niin että laadittaisiin suunnitelma, miten asiassa voidaan edetä.

Erehtymättömän seurakunnan oppi valokeilaan

Kun /jos hoitokokousaikaa alettaisiin kunnolla selvittää, joutuisimme pohtimaan myös perustavia opillisia kysymyksiä. Se ei ehkä olisi lopulta paha asia.

Riippuen nykypäivän kannasta niihin asioihin, joita silloin 30 v. sitten pidettiin syntinä, mutta jotka eivät enää sitä ole (ehkä eivät oikeasti silloinkaan), joutuisimme ottamaan kantaa kysymykseen: olivatko seurakunnan näkemykset siis silloin vääriä?

Joudumme asettamaan kysymyksen seurakunnan erehtyväisyydestä tai erehtymättömyydestä.

Nykyään ry:llä täysin ohitetaan tai joka tapauksessa vähätellään vuosien takaisia tekoja. Pyritään painamaan historian hämäriin hoitokokouksissa tehdyt huonot ratkaisut ja suoranaiset vääryydet. Ikään kuin ne sillä katoaisivat, ettei kukaan ota vastuuta.  Samalla mitätöidään niiden ihmisten kärsimys, jotka joutuivat ”sidotuksi synteihin” tai suoraan kokonaan erotetuksi, täysin aiheettomasti.

Mutta Kristus ei hylkää kärsivää ihmistä, emmekä mekään saisi niin tehdä. varsinkaan jos oma yhteisömme on käynyt miehen Jerikon tiellä mukiloimassa.

Puheet ”yksityishenkilöiden ylilyönneistä” kyseenalaistavat seurakunnan erehtymättömyyden

Vähättelyä jos mitä on se, että niitä nimitetään ”yksittäisiksi ylilyönneiksi”, jotka olisivat johtuneet tiettyjen yksittäisten henkilöiden erehtymisistä, luonteen kiivaudesta tai vastaavasta. Ehkä jopa opillisesti vääristä näkemyksistä.

Väite sisältää pahan ristiriidan, joka iskee suoraan seurakuntanäkemykseen.

Siionista voidaan erottaa ja ihminen synteihinsä sitoa vain ja ainoastaan SEURAKUNNAN päätöksellä. Kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ei ole valtaa näihin toimenpiteisiin yksinään.

En puhu nyt yksityisen puhujan karismaattisuudesta enkä retoriikasta, en taidoista manipuloida joukkoja, josta on huhuttu. Puhun aivan oikeasta seurakunnasta rauhanyhdistyksellä.

Miten siis olisi kuitenkin ollut mahdollista, että ne väärin perustein tapahtuneet erottamiset ja synteihin sitomiset olisivatkin olleet silti vain joidenkin yksittäisten ihmisten aikaansaannoksia ja ylilyöntejä? Että siionissa olisikin joillakin yksittäisillä ihmisillä ollut sellainen valta ylitse seurakunnan?

Missä kohtaa seurakunta-äidin ääni muuttui joittenkin yksityishenkilöiden ääneksi?

Tässä selityksessä on vakava ristiriita, jota ei esimerkiksi 2008 nostettu esiin.

Kun ihmisiä erotettiin ja sidottiin synteihinsä rauhanyhdistyksissä, SRK kuitenkin esiintyi rauhanyhdistyksiin päin yhtenäisenä ja yksimielisenä. Ei  Keskusyhdistyksestä silloin tiettävästi kuulunut hoitokokouksia kyseenalaistavia lausumia eikä varoituksen sanoja. Niin, ainoastaan se yksi puhujan tai puhujien nimetön kirje, jonka senkin SRK:n johtokunta leimasi väärähenkiseksi ja vaaralliseksi.

Moni on kertonut, että hoitokokouksissa oli usein asiantuntija Keskusyhdistyksestä paikalla, joku johtokunnan jäsen esimerkiksi.

Päätelmä: Seurakuntakin voi erehtyä

Siis, jumalanvaltakunnasta voidaan ”erottaa” taikka, sitoa ihminen synteihinsä, vain SEURAKUNNAN päätöksellä. Kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ei ole valtaa näihin toimenpiteisiin. Kun sitomiset ja erottamiset olivat vääriä, tästä seuraa päätelmä, että Jumalan valtakunta, seurakunta erehtyi.

Miten siis voisi olla mahdollista, että väärin perustein tapahtuneet erottamiset ja synteihin sitomiset olisivat olleet yksittäisten ihmisten aikaansaannoksia ja ylilyöntejä? Kyllä ne olivat paikallisen seurakunnan päätöksiä. Seurakunta saattoi tosin olla kyllä enemmän pihalla kuin sisällä asiassa, sillä hoitokokouskuvausten perusteella vaikuttaa siltä, että  ilmeisesti harva oli sitä ennen kuullut mitään henkiopista.

Toivon että SRK:n johtokunta tarttuu asiaan ja lähtee selvittämään hoitokokousaikoja avoimesti! Kukaan ei siinä häviä.

Elävä kristilisyys perustuu anteeksiantamukselle, lähimmäisen rakastamiselle ja Raamatun arvovallan puolustamiselle. Siksi on ollut vaikea ymmärtää, miksi SRK ei ole tähän mennessä halunnut  lähteä selvittämään hoitokokousaikojen ratkaisuja. Odotetaanko Palolan historiikkia? S. Lohen seuraavaa kirjaa? Moni on odottanut vuosia, että virheet myönnettäisiin ja korjattaisiin avoimesti.

Keneltä se olisi pois?

Silloiset tehdyt  virheet saattoivat suistaa monien ihmisten elämän kokonaan raiteiltaan, aina vakaviin terveyden menetyksiin ja jopa oman käden kautta lähtöön asti. Ja kaikissa tapauksissa hoitokokoukset rikkoi rakkautta, ystävyyttä ja läheisiä ihmissuhteita.

SRK:n johtokunta on paikallisten rauhanyhdistysten edustajana oikea taho, jolla on mahdollisuus olla nyt aloitteellinen. Kristittyinä meidän tulisi olla rakentavia, ei rikkojia.

Taakasta pääsyyn ei ole muuta mahdollisuutta kuin julkisesti tunnustaa. Reilusti myöntää, että se oli väärin, mitä hoitokouksissa ihmisille tehtiin,  ja pyytää yhteisönä anteeksi niiltä, jotka joutuivat silloin kärsimään, ja heidän läheisiltään.

Totean tämän oikeastaan vain itselleni, sillä parannus ja hyvitys ei vaatimalla onnistu.

Pyytäkäämme Taivalliselta Isältä nöyryyttä ja Kristuksen mieltä.

Lähetän tässä samalla Heinolle tervehdyksen (jos sattuisi tämän lukemaan). Terveyttä ja Taivaan Isän siunausta.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Filemon Tornado.

Lisää aiheesta:

Heino: 1970-luvun hoitokokous

Heino Korpela: Tarvitsin elämääni, että voin kokea kaikkea tätä. Omakustanne, 2016.

Keksityn henkiopin leviäminen

Linjakumpu: Ristiriidat eivät katoa hoitokokouksilla

Helsingin Sanomat: Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta

Saara-Maria Pulkkinen: Tutkija: Vanhoillislestadiolaisuus kriisissä, hoitokokoukset lisääntyvät. Kotimaa24 25.7.2011.

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

SRK ei ole järjestämässä ”uusia hoitokokouksia”. Päivämies 32, 10.8.2011.

Advertisements

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, evankeliumi, häpeä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, lähihistoria, manipulointi, mielenterveys, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

12 responses to “Hoitokokousten taakka on syytä purkaa

  1. Anonyymi

    kyllä ne jotka sillon ovat seurakunnan jättäneet. ovat omin jaloin pois jumalan valtakunnasta kävelleetu kui eivät ole synneistään jaksaneet käydä parannuksen askelile

  2. Ruukunpala

    Jeesus ilmestyi ristinkuolemansa jälkeen opetuslapsilleen, jotka olivat lukkojen takana. Heille hän antoi tehtävän: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” (Matt 28)
    Jeesuksen sanoma oli se, että avatkaa nämä lukitut ovet ja menkää sellaisten ihmisten pariin jotka eivät ole saaneet kuulla tätä sanomaa: ”…hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk 24)
    Kuinka tehtiin 70-luvulla? Ovet lukittiin ja omia rivejä harvennettiin. Minua usein mietityttää tämä sulkeutuneisuus. Jeesus opetti, että ”menkää”. Me ilmoitamme, että ”tulkaa”. Tulisiko meidän avata oviamme tämän päivän ja myös lähihistorian osalta.

  3. Silloin...

    Olen tehnyt 70-luvulla parannusta väärästä hengestä, josta en edes tiennyt mitään. En tiedä vieläkään… Myöhemmin erään kerran kyselin ahdistuneena eräältä vanhalta puhujalta asiasta. Hän sanoi: ”Anna olla. Et sinä ole ollut missään väärässä hengessä. Silloin keksittiin kaikenlaista.”

  4. Nimetön

    Oletteko ajatelleet sellaista puolta, että noissa hoitokokouksissa joista kirjoitetaan täällä pääosin pahaa, oli kuitenkin tilanteita joissa ihmiset aivan oikeita todellisia syntejä korjasivat pois, pitäisikö juridisen henkilön perua anteeksianto noista synneistä joista nämä ihmiset ovat 30 vuotta uskoneet olevansa vapaita? Miten ihmeessä juridinen henkilö jolla ei ole sielua, tekisi parannusta ihmisten tekemistä synneistä ja vääryyksistä, en ymmärrä?? Vielä sellainen ajatus, kukaan jolla on puhdas omatunto ei ole voinut joutua ulos, on varmasti ollut taitamattomuutta suorastaan rumaakin sellaista, mutta samanaikaisesti eivät toisellakaan puolella olleet mitään puhtaita pulmusia.

    • Nestori

      ”Miten ihmeessä juridinen henkilö jolla ei ole sielua, tekisi parannusta ihmisten tekemistä synneistä ja vääryyksistä, en ymmärrä.”

      Etkö tiedä, että esimerkiksi katolinen kirkko, Luterilainen maailmanliitto, Kotimaa-lehti ja kirkon piirissä toimiva Kansanlähetys ovat kukin esittäneet yhteisönä julkisen anteeksipyynnön yhteisön syyllistyttyä erilaisiin väärinkäytöksiin omia jäseniään tai ulkopuolisia kohtaan.

      Kansanlähetyksen pääsihteeri Timo Rämä pyysi vuonna 1999 Kansanlähetyksen kesätapahtumassa julkisesti anteeksi järjestön piirissä esiintynyttä hengellistä väkivaltaa.

      Kyseessä ei ole mikään ennenkuulumaton tai edes äärimmäisen harvinainen menettely.

      Jos jokin tässä on erikoista niin juuri se, että anteeksipyyntöä ja kristillistä vastuuta opettava SRK on itse absoluuttisen sokea omalle syyllisyydelleen eikä ymmärrä korjata jälkiään. Mitä tällaisesta sokeudesta on pääteltävä?

  5. *Sirkka

    *sirkka

    >>Vielä sellainen ajatus, kukaan jolla on puhdas omatunto ei ole voinut joutua ulos, on varmasti ollut taitamattomuutta suorastaan rumaakin sellaista, mutta samanaikaisesti eivät toisellakaan puolella olleet mitään puhtaita pulmusia.<<

    Meistä kukaan ei ole synnitön, sitä oli ainoastaan Jeesus, maan päällä kulkeneista.
    Pitäisikö tai olisiko mielestäsi pitänyt oitis hyväksyä mitä kummallisimmat syytteet vain siksi että joo, syntisiä tässä ollaan että menköön samaan syssyyn hulluimmatkin syytteet?

    Raamattu kehoittaa tähän tapaan: "Muista kustas lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja", elikkä tekemään synneistäsi parannus.

    Oli ja on todella väärin syyttää, syyllistää ja häpäistä ihmisiä.

  6. Ruukunpala

    Päivämiehen pääkirjoituksessa todettiin nyt, erisorttisten puolustelujen jälkeen: ”1970-luvun taakaksi jäivät kuitenkin ne tilanteet, joissa ”vanha ihminen” sai vallan ja ihmisen ääni hukutti alleen Jumalan äänen. Anteeksiantamuksen evankeliumi jäi silloin ”kortille”. Kristittyinä ja kristittyjen yhteisönä sanoudumme irti kaikesta ruumiillisesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta. Elävä usko on aina vapaaehtoinen ja iloinen asia.” (Päivämies 32/2011).
    Tämä on lupaava avaus, että aletaan puhua tästä suoraan.
    Kiitos asian pitämisestä esillä täällä.

  7. Jedermann

    Ihmisen suurin pelko on totaalinen hylkääminen, oli sitten kysymys mistä tahansa uskonnollisesta tai muusta ryhmästä. Lestadiolaisuudessa on sitäkin sattunut, että ihminen tulee oman perheensä hylkäämäksi (ei toki aina). Tämä yhteisön valta yksilöön oivallettiin jo tuhansia vuosia sitten. Ihminen elää vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin, sellaisiksi meidät on luotu. Yhteisö, oli se sitten suuri tai pieni, on ihmisen henkiinjäämisen kannalta erittäin tärkeä. Me elimme savannilla laumoissa, ja niin me elämme yhä. Nämä laumat ovat tietenkin erilaisia näöltään nykypäivänä. Ihmislaumojen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Mikä lauma on paras ja kestävin. Mikä on oikeista oikein, se ainoa oikea. Ja oman lauman sisälläkin on kilpailua ja alistamista.
    Mitä ajanhukkaa ja tuhoisia seuraamuksia tällainen käyttäytymismalli tuokaan mukanaan. Parempi olisi keskittyä yhdistäviin tekijöihin. Sen estää kuitenkin ihmisen itsekkyys ja omahyväisyys. Me ja nuo muut, jotka ei kuulu meihin. Halutaan luokitella ja mitätöidä. Jeesus yritti tätä meistä juuria pois opetuksillaan absoluuttisesta ja ihmistä luokittelemattomasta rakkaudesta, vrt. laupias samarialainen.

  8. Manno

    Itselläni on muistoja mm. synninpäästön panttaamistilanteista 1970-luvun lopulta ja 1980-luvun alusta hoitokokouksissa. Varmasti samoja muistoja on monella muullakin vanhemmalla uskovaisella. Muistan että kun ”siunauksen” elikkä anteeksiannon epääminen tapahtui ensi kerran, se tuntui hyvin järkyttävältä. Mutta siitä tuli sitten tavanomaista. Olikin poikkeus että seurakunta uskalsi siunata anteeksi pyytäjää.

    Olen ollut sellaisissa hoitokokouksissa, joissa otettiin esille julkisesti perheen lasten määrä ja lausuttiin julki epäilyt perhesuunnittelusta sekä vaadittiin tekemään parannusta seurakunnan edessä. Syytöksiksi riitti myös ei-lestadiolaisten pappien saarnojen kuuntelu, kirkkokuoroon kuuluminen, liiallinen aktiivisuus eläkeläistoiminnassa jne. Kokouksissa nostettiin monesti esiin usein vuosikymmeniä aikaisemmin sovitut ja anteeksiannetut asiat. Lisäksi kaivettiin julkisesti esille monien ihmisten taustat ja hyvinkin yksityiset asiat. Jokaisessa oli muka jotakin ”hapatusta”. Viidennnestä herätysliikkeestä lestadiolaisuuteen tulleilla oli ”viidesläisyyden karvasjuuri”, ns. kirkkouskovaisuudesta tulleilla ”haisi omanvanhurskaus kauas”, ns pappislinjan hajannuksen aikana horjuneilta tai kiistoja vain sivusta seuranneilta vaadittiin parannusta mukamas ”pappiseriseuran hengestä”. Näitä erilaisia ”henkiä” oli paljon. Osalta vaadittiin parannusta maailmallisuudesta. Siihen riitti vaikka lauantain toivottujen levyjen kuuntelu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s