Lestadiolaisuudessa pitäisi tapahtua sama suuri käänne, minkä Paavali teki aikanaan kristinuskolle. On tehty suuri erehdys, kun nyky-lestadiolaisuudesta on tehty ”etnistä” kasvatuskristillisyyttä.
Paavali irrotti kristinuskon sen juutalaisesta perinteestä ja avasi uskon universaaliksi koko maailmalle.
Hän alkoi levittää Jeesuksen sanomaa laajasti ja osoitti armon kuuluvan kaikille maailman ihmisille.
Nasaretilainen oli jättänyt sanan, että kaikki ihmiset ovat veljiä ja sisaria keskenään. Kaikki, jotka uskovat, pelastuvat. – Myös lestadiolaisuus pitäisi avata kaikille. Ei vähiten niille nyky-lestadiolaisille, jotka ovat omaksuneet uskon irvikuvan lapsesta saakka kotikasvatuksessaan.
Jeesus Nasaretilaisen seuraajaksi ei synnytä eikä kasvateta
Paavali irrotti kristinuskon sen taustasta, juutalaisesta maaperästä, ja avasi sen kaikille ihmisille. Tieksi armoon ilman ennakko-ehtoja koko ihmiskunnalle, taustasta, ulkonaisista tavoista ja hengellisistä suorituksista riippumatta.
Kristinusko irtosi etnisistä ja kulttuurisista juutalaisuuteen kytkeytyvistä juuristaan. Ne olisivatkin, ympärileikkaus- ja puhdistautumis- ym. normeineen, rajanneet evankeliumin vain pienen joukon piiriin.
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. (Gal. 3:28.)
Evankeliumista ja uskosta tuli mahdollisuus kaikille. Voidaan syystä kysyä, syntyikö tällöin ensi kertaa ihmiskunnan historiassa perusajatus kaikkien ihmisten yhtäläisestä ihmisarvosta.
Kristinuskosta tuli jotakin hyvin erityistä, sellaista, joka on edelleen vierasta kulttuureille. Omallemme varsinkin.
Evankeliumi ei syvimmässä mielessä ole ollenkaan ”kulttuuria”, koska kulttuuri on aina rajallista, lokaalia, ominaista tietylle ryhmälle tai maantieteelliselle alueelle.
Kulttuuriin synnytään ja sen uskomusjärjestelmään kasvatetaan. Aina. Jokainen meistä kasvatetaan johonkin. Mutta se ei ole kristinuskoa. Se ei ole uskoa.
Eivät katolilaisuuden, luterilaisuuden tai ortodoksien suuntaukset, enempää kuin muutkaan tuhansista kristinuskon muista kirkoista. Yhtä hyvin ihminen voidaan kasvattaa ateistiksi kuin SRK-lestadiolaiseksi. Tässä ei ole periaatteellista eroa, kun asiaa tarkastellaan autenttisen uskon näkymästä.
Jeesus Nasaretilaisen opetukseen ei synnytä eikä kasvateta, vaan siihen käännytään. Havahdutaan. Herätään!
Siksi joskus tarvittiin esimerkiksi herätysliike.
Josta on tullut nyt sama kuin juutalaisuudesta aikoinaan: tapoihinsa hirttaytynyt, jäsenensä lapsesta saakka liikkeeseen sosiaalistava, muut armosta ulossulkeva perinneliike. Nukutusliike.
Havahtuminen
Jeesuksen opetuksessa usko näyttäytyy jatkuvana sisäisenä uudistumisena, oikeudenmukaisuuden ja armollisuuden kysymisenä. Vallassa olevien uskomusten kyseenalaistamisena. Vallankumouksena. Henkilökohtaisen vastuun kantamisena. Juuri sitä Jeesus tarkoitti Ristin Kantamisella.
Jossa pelastus on yksin Jumalan Armon varassa.
Havahtuminen ja mielenmuutos edellyttää vallassa olevista arvoista luopumista.
Uudeksi elämän ja arvojen perustaksi Jeesus osoitti vain yhden asian, rakkauden. Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja sielustasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Jeesus Kristus lopetti kaupankäynnin
Kristinusko on uusi muihin verrattuna siksi, että siinä radikaalilla tavalla luovutaan ikivanhasta kaupankäynnin etiikasta.
Juuri ansaitsematon armo liittää meidät kaikki ihmiset yhteen.
Olemme aivan vapaita Jumalan armolapsia, koska Hän ei vaadi meiltä velkaa maksettavaksi. Olemme velallisia vain toisillemme. Jumala on antanut velkamme anteeksi, armosta.
Mutta olemmeko me Armottoman Palvelijan kaltaisia? (Matt. 18:31-35.)
Juutalaisuus ja muut uskonnot Nasaretin mieheen saakka perustuivat uhraamiselle, jota kautta saavutettiin sovitus ja uusi alku. Uhriksi ja sovittajaksi tarvittiin sijaiskärsijä. Uhri.
Sovitukseen tarvittiin ihmisen omia tekoja ja toimia, määrättyjä tapoja, rituaalista uhraamista ja huolellista puhdistautumista. Piti uhrata omaisuutta, karjaa, viljaa, ihmisiä, omaa aikaa ja rituaalitekoja.
Myös meidän aikamme ”uskonnot” perustuvat uhraamiselle, eri tavoin. Kun ensin on uhrannut, kuka mitäkin, vasta sitten ”kelpaa Jumalalle”.
Näin on nykypäivän lestadiolaisuudessakin. Tuijotetaan 1800-1900-luvun oloissa herätysliikkeen historiassa syntyneisiin kulttuurisiin tapoihin, sokeina, näkemättä alkuunkaan sitä, mistä uskomisessa on kysymys.
Vasta vl-normien mukaisilla kieltäymyksillä ”sielu kelpaa Jumalalle”, sanotaan. Kauppa se on joka kannattaa! Voiko kauheampaa erehdystä olla.
Jeesus Nasaretilaisen jälkeen Jumala ei vaadi uhraamista. Kristuksen kärsimys ja ristinkuolema katkaisi kaupankäynnin.
Jeesus oli täysin viaton uhri, jonka kärsimys ei poistanut tästä maailmasta ihmisen synnillisyyttä. Itsekkyyttä, ahneutta ja kyvyttömyyttä rakastaa muita ihmisiä, Jumalaa, luontoa.
Kristuksen kauhistavassa kohtalossa, viattoman kiduttamisessa ja murhaamisessa, Jumala osoitti rankasti meille meidän julmuutemme. Sitä linjaa ihmiskunta on jatkanut ja edelleen jatkaa.
Syntiemme mittaamattomuuden pystyy sovittamaan vain Armo.
Siksi Elävä Usko on oikeasti radikaali asia. Se vaikuttaa ihmisessä syvästi, sydänjuuriin saakka.
Kaupankäynti pelastuksella on ohi! Synnit on annettu anteeksi Armosta!
Armolapsina me kohtaamme armottomaksi tekemämme maailman, jossa olemme turmelleet ja alistaneet itseämme heikommat.
Mitä tämä ansaitsematon armo meille tekee? Keventääkö Jumalan armo sielun taakkoja, pehmittääkö kovan sydämemme, johtaen meitä kantamaan toistemme kuormia?
Nyt tarvittaisiin taas Paavali
Kun Paavali irrotti kristinuskon taustastaan, juutalaisesta perinteestä, ajattelutavoista ja arvomaailmasta, sama pitäisi tehdä nyt lestadiolaisuudelle. Lestadiolaisuus irti lestadiolaisuudesta!
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. (Gal. 3:28.)
Lestadiolaisuus pitäisi vihdoin irrottaa syntyaikojensa elämänpiiriin liittyvistä käsityksistä, tavoista ja uskomuksista, jotka ilmenevät nykyisin kuuliaisuusvaatimuksina elämäntapamääräyksille ja normeille. Nykyinen SRK-oppi nojautuu niihin. Seurapuhujat eivät muusta osaa puhuakaan.
Elävä Usko ei ole ”kuuliaisuutta seurakunnan armoneuvoille”. Elävä Usko ei voi olla ”kasvatuskristillisyyttä”.
Elävä Usko on havahtumista oman armottomuuden ja Jumalan armollisuuden edessä.
Elävä Usko ei laita ihmistä tarjoilemaan tekemisiään ja tekemättä jättämisiään Jumalalle vaihtovaluuttana autuuden saavuttaakseen.
Lestadiolaisuus pitäisi nyt avata uudestaan, kaikille ihmisille. Armossa on varaa ja veressä on voimaa rohkaista meitä Elävään Uskoon.
Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain. (Gal. 6:2.)
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Pekko.
* * *
Lue lisää:
Johannes Alaranta: ArmoEtuus
Johannes Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita
Etniset vanhoillislestadiolaiset
Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?
Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”
Topi Linjama: Oletko varmasti oikeassa? Olen.
NormallyGirl: Vainko me vanhoillislestadiolaiset pelastumme?
Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä
Peltonen: Armonlapset kaikki täällä: ristin kaksi suuntaa
Heikki Räisänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat. WSOY 2011.
Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa
Verstaalla pohtija: Riita ruokapöydässä kuuluu tänne asti
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Voe mahoton, kuinka kolahti! Aamen.
tähän voi vastata,, teille. jotka epäilette.. jumalanvaltakuntaa,, että ei ne usko vailkla enkeli taivaasta tulisi ja saarnaisi. siis jumalan valtakunta on pieni joukko maan päällä jota vastaan on taisteltu,,, noinko vähän teitä on ja jne. mutta totuus on se että ei ole kuin yksi ainoa.. jumalanvaltakunta,, ja. ne jotka lukee raamattua vain oman ymmärryksen pohjalta,, ei se aukene.- heille . siksi kirjoittelevat.. tuollaista… esim paavalista
anonyymille linkki tekstiin joka sattui silmään: http://ohosiioni.blogspot.com/2011/09/pelkalla-uskolla-pelastuu.html
aivan oikein että , uskolla.. mutta ei millä tahansa , uskolla vain.. sillä uskolla jossa saarnataan .. armosta kaikki synnit anteeksi. mutta ei se oikeuta sitä että tahallaan tekee .. väärin tahallaan tekee syntiä..
Kirjoittaja on jäljillä siinä mitä tulee luteerilaiseen kristinoppiin. Luther vastusti sellaista ”uskon empirismiä”, jonka mukaan olisi mahdollista perustaa kirkko, johon kuuluisi pelkästään uskovaisia. Lutherin mielestä tämä ei ole realistista, koska ihmisten usko tai epäusko ovat lopulta vain Jumalan tiedossa. Toinen ihminen ei voi suinkaan niitä nähdä ja jos yrittäisikin, hän kiinnittäisi huomionsa Jumalan sanan sijasta väärällä tavalla ihmiseen ja hänessä ilmeneviin ”uskovaisuuden merkkeihin”. Lutherin mukaan ”emme voi päätellä ihmisistä, ovatko he uskovia vai eivät” (WA 15, 710). Suosittelen tutustumista Lutheriin.
Historiallisesti se oli tietysti niin, että alussa juutalainen kristitty uskova oli Jeesuksen seuraajan perusmalli, se ”normaali uskova”. Myöhemmin, kun myös muista kansoista oli liittynyt paljon ihmisiä mukaan, valtasuhteet kirkossa vaihtuivat. Lopulta juutalainen tapa seurata Jeesusta katosi käytännössä kokonaan. Tutkijoiden mukaan tämä tapahtui viimeistään 400-luvulle jKr. tultaessa. Silloin kristiuskosta oli tullut jo niin monitaustaisten ihmisten liike, että ihmiset eivät enää kokeneet juutalaisten perinteiden ja tapojen yhdistävän heitä.