Harhaoppien valtakunta?


SRK:n virallinen lehti Päivämies otti taannoin kantaa  vl-yhteisöä puhuttaneeseen hoitokokousaikaan 1970- 80-luvuilla.  Tekstissä SRK ensimmäistä kertaa virallisesti ja julkisesti tunnusti hoitokokousten aikaan opetettujen oppien harhaoppisuuden.  Edesmennyt pj. Erkki Reinikainen on tämän toki myöntänyt aikaisemminkin, mutta hän ei ennen tätä kirjoitusta saanut SRK:n työvaliokuntaa virallisesti taakseen.

Mikä sitten sai SRK:n opin ajautumaan 70-luvulla niin pahasti harhaan, että selviä Raamatun vastaisia oppeja ja selkeitä harhaoppeja pidettiin Jumalan sanana, hengen johdatuksena?

Oliko harhaoppeja ollut jo aikaisemminkin, nekö harhauttivat kuuliaisen seurakunnan opilliseen pimeyteen?

Kokemuksesta tiedetään, etteivät onnettomuudet johdu vain yhdestä tekijästä. Harvoin jos koskaan ajaudutaan äkkiarvaamatta niinkin syvälle harhaan, mitä SRK on ajautunut hoitokokousten suhteen.

Lisäksi herää kysymys siitä millainen mahtaa olla SRK:n nykyinen opetuksen puhtaus.  Ovatko vastaavat henkiset väkivallanteot mahdollisia myös tänään?

Johdanto harhaoppeihin

Lestadiolaisuudesta irti revityillä suuntauksilla on uskottavuutensa vuoksi oltava opilliset perusteet olemassaololleen.  Jokaisella haaralla on pakottava tarve todistaa itselleen ja muille olemassaolonsa oikeellisuus.  Sen on uskonsa vakuudeksi osoitettava sekä itselleen että kilpaileville suuntauksille olevansa se ainoa oikea, Jumalalle kelpaava uskovien joukko.

Tämän vuoksi, sekä uusien opinsuuntausten syntymisen ehkäisemiseksi SRK:ssa on kehitelty monimutkainen opillinen kokonaisuus, joka sisältää sinällään puhdasta kristinuskoa, mutta myös omiin tarkoitusperiin kehiteltyjä harhaoppeja.

SRK-lestadiolaisuus on keskittynyt Paavalin kirjeiden sekä Raamatusta löytyvien näkyväisten merkkien ympärille. Näitä merkkejä etsitään vanhoillislestadiolaisuudesta todisteeksi sen oikeaoppisuudesta.

Kun kaikki nämä tuntomerkit ovat selkeästi nähtävillä, voidaan Lutherin opetusten mukaisesti olettaa, että Pyhä Henki vaikuttaa tällaisessa seurakunnassa. Silloin sillä on myös ns. avainten valta, joka on vl-liikkeelle välttämätön hengellinen asia.

Jokainen uskoa harjoittava liike tahtoo poikkeuksetta olla tämä raamatullinen Pyhä seurakunta. Vanhoillislestadiolaisuus ei tietenkään tästä tee poikkeusta. Siksi on SRK:n kannalta välttämätöntä, että nämä raamatulliset näkyvät merkit pystytään liittämään vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

SRK:n opetuksen näkyvät tuntomerkit ja niihin liittyvät harhaopit

Tunnusmerkki 1: Evankeliumin puhtaus

SRK vakuuttaa jäsenilleen Raamatun tulkintansa puhtautta.  Todisteina käytetään Raamattua, Lutherin kirjoituksia, paavin postilloita ja kirkon tunnustuskirjoja.  Lopulta evankeliumin puhtaus on kuitenkin omantunnon kysymys.

Tästä tunnusmerkistä voidaan siis ulkopuolisten ja erimielisten kanssa väitellä vaikka tuomiopäivään asti, joten sen puhtauden osoittaminen ei liene kovinkaan korkealla prioriteetillä SRK:ssa.

Tunnusmerkki 2: Pyhä kaste

Tämä ulkoinen tunnusmerkki kohosi pappishajaannuksessa kiistakapulaksi.  Lopulta on kuitenkin teologian kannalta moniselitteistä, milloin kaste täysin oikeaoppisesti ja puhtaasti suoritetaan.

Kasteen merkityksessä SRK nojaa Lutherin oppiin. Ulkopuolisten kanssa asia ei ole relevantti, koska SRK ei suorita sakramentteja vaan niissä tukeudutaan kirkkoon.  Kasteen voi suorittaa liikkeelle kelpaavana myös ulkopuolinen, kirkon virassa toimiva pappi.

Tunnusmerkki 3: Herran pyhä ehtoollinen

SRK ei toimita sakramentteja.Vanhoillislestadiolaiset käyttävät kirkkoa sakramenteissa. Ehtoollisen jakajiksi halutaan kuitenkin vanhoillislestadiolaiset kirkon virassa toimivat papit.

Tunnusmerkki 4: Avainten valta

Tämä on vanhoillislestadiolaisille tärkein tunnusmerkki.”Meillä on Taivasten Valtakunnan avaimet.”  ”Joille me annamme synnit anteeksi, heille ne on anteeksi annettu taivaassa, mutta joilta me ne pidätämme heiltä ne on sidottu myös taivaassa.”

Voisi kai sanoa, että ilman uskoa avainten vallan omistamisesta ei olisi vanhoillislestadiolaista herätysliikettäkään. Näiden Taivasten Valtakunnan avainten käyttöön liittyy useita ristiriitoja ja opillisia epäselvyyksiä.

Lutherin mukaan avainten valta annetaan vain niille, joilla on oikean hengen ohjaus, niille oikeille uskovaisille, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan.

Hoitokokousaikaan SRK:n oppi oli kuitenkin niin sekaisin, ettei kaikista hoitokokouksista löytynyt yhtään oikeassa hengessä ollutta osallistujaa. Kaikki olivat harhautuneet johonkin harhaoppisuuden väärään henkeen tai eksyneet oikeasta uskosta harhaoppiin. SRK:n, Raamatun ja Lutherin mukaan silloin ei ollut koolla Kristuksen Pyhä seurakunta.

Kuitenkin näissä hoitokokouksissa käytettiin häikäilemättömästi molempia avainten vallan oikeuksia, sitomisia ja päästämisiä.

Jos uskotaan Raamatun opetuksiin Jeesuksesta, niin nämä tuolloin tehdyt avainvallan teot ovat vähintäänkin arveluttavalla pohjalla.

Oliko niillä Raamatun tarkoittamaa hengellistä merkitystä ollenkaan, saa minun puolestani jäädä SRK:n teologien ratkaistavaksi. Mutta kun  sanoo uskovansa Raamattuun kokonaisuudessaan, silloin pitää ehdottomasti uskoa siihen aina. Poikkeuksia ei voi olla.

Kukaan ei silloin voi sanoa, ettei Raamatun opetus noissa hoitokokouksissa pidä paikkaansa, avainvalta kuuluu SRK-lestadiolaisuuteen, meille oikeille uskovaisille vaikka me olisimmekin harhaoppien vallassa, vailla Pyhää Henkeä.

Se joko on, tai ei ole. Raamatun mukaan valta kytkeytyy Pyhään Henkeen.

Toinen epäselvyys koskee avainten valtaa silloin kun ”tosi uskovainen” on sieluntilassaan ajautunut pois elävästä uskosta.  Tällaisia ovat esim. uskovaisia esittävät, ulkoisesti nuhteettomat seurakunnan hyväksymät uskovaiset, jotka kuitenkin elävät SRK:n opetusten vastaisesti. Pedofiili saarnaajat ovat näistä selkein esimerkki.

Näillä ihmisillä on seurakunnan käsityksen mukaan täydet taivasten valtakunnan avainten käyttöoikeudet, mutta Jumalan silmissä niitä ei ole.

Opilliseksi ongelmaksi muodostuu tällaisten vl-uskovaisten antama synninpäästö. Onko se pätevä vai ei? Ripittäytyjä uskoo sydämensä pohjasta syntiensä pois pyyhkiytymiseen, sillä Lutherin mukaan avainten valta on ehdoton ja erehtymätön.

Erehtyviä avaimia ei Lutherin mukaan ole olemassa.

Aina ei tiedetä rippi-isän sieluntilaa edes jälkeenpäin. Hän saattaa elää seurakunnan kannalta tosi uskovaisen ulkonaista elämää kuolemaansa saakka ja saada seurakunnalta jopa todistuksen siitä, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle. Kukaan seurakuntalainen ei osaa mitenkään epäillä, etteikö henkilön antama rippi olisi Jumalalle kelpaava.

Miten SRK:n virallinen opetus suhtautuu tällaiseen rippiin? Joutuuko ”väärälle” ripittäytynyt helvettiin, vaikka kukaan ei osaa epäillä ripin viallisuutta?

Vaikka ripittäytyjät uskovat sydämessään saakka syntiensä olevan pois pyyhityt.  He eivät edes ajattele niitä enää.

Sitten on tapaus, jossa oikeassa Saara-Äidin tunnustamassa uskossa vaeltava puhuja julistaa synninpäästön, vaikka ripittäytyjä käyttää rippiä vain, koska jäi teostaan kiinni, ei aidosta katumuksesta.  Raamatun mukaan”joille te annatte synnit anteeksi, niiltä ne pyyhitään pois taivaassa.” Lauseessa ei ole ehtoja.

Onko tällaisen ripin vastaanottaneen synnit kuitenkin pyyhitty pois myös taivaassa?

Tiedän, mitä tavallinen vl-uskovainen tapauksista ajattelee, mutta onko ajattelu Raamatun opetusten mukainen, vai SRK:n omaa harhaoppia? Sillä kummassakaan tapauksessa ei SRK:n opissa ole tapahtunut oikeaa synninpäästöä. Muistakaa, että Lutherin mukaan erehtyviä avaimia ei ole olemassa.

Tunnusmerkki 5: saarnavirka ja siihen kytkeytyvät harhaopit

SRK:n seurakuntaoppi

SRK:n johtamien vanhoillislestadiolaisten uskonnollinen identiteetti rakentuu erittäin vahvan, erehtymättömän yhteisön ympärille.  Kelvatakseen Jumalalle pitää saada vanhoillislestadiolaisen yhteisön hyväksyntä.

Oppi on saanut alkunsa ns. suuren hajaannuksen jälkeen [1800-1900-lukujen vaihteessa].  Vahvan, erehtymättömän seurakunnan toivottiin vaimentavan uusien oppisuuntausten kehittymisen liikkeen sisälle ja estävän uusien hajaannusten syntymisen.

Kuten monesti, hyvä tarkoitus kääntyi lopulta itseään vastaan.  Yhtenäisyyttä vahvistamaan luotu opetus aiheutti suuria erimielisyyksiä saarnamiesten kesken ja oli vahvasti taustalla 1934 ja 1962 tapahtuneissa hajaannuksissa.

Näissä hajaannuksissa liikkeestä lähti paljon Laestadiuksen ja Raattamaan opettamaa alkuperäistä uskonkäsitystä sekä valtava määrä teologista tietämystä.

SRK:n johtokunta jäi näiden jälkeen ”jyrkän linjan” maallikkosaarnaajien haltuun.  Heidän teologisen tietämyksen puutteensa käänsi SRK:n virallisen opetuksen pahasti harhaan lestadiolaisuuden alkuperäisestä opetuksesta.

Lopputuloksena oli lopulta valtavaa kohua aiheuttanut hoitokokousaika, joka oli näkyvin merkki opin pahasta vääristymisestä.

Pahiten harhaan ajautui tai ajettiin SRK.n opettama seurakuntaoppi ja sen sisään rakennetut harhaopit.  Ensiksi sekoitettiin hengellinen seurakunta ja maallinen seurakunta keskenään.  Sitten tätä Raamatun vastaista seurakuntaa ryhdyttiin nostamaan Jumalan sanan rinnalle ja lopulta sen ohi.

Seurakunnasta tehtiin vl-liikeessä korkein, kaiken määräävä auktoriteetti.

Opin vääristymää kuvaavat mm. sanonnat:

1.”Ellei ole seurakunta äitinä maanpäällä ei ole Jumala isänä taivaassa

2.”Seurakunta-Äiti synnyttää uskon ihmisessä Jumalan sanan siittämänä

3.”Seurakunta-Äidin armoneuvojen varassa me pysymme uskomassa

4.”Hänestä jäi selkeä kuva seurakunnalle, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle

5.”Seurakunta ei voi erehtyä!  Sen antamat ohjeet tulevat suoraan Jumalalta, eikä Jumala erehdy.”

Näillä sanonnoilla tavallisille vanhoillislestadiolaisille perustellaan seurakunnan Jumalaan verrattavaa asemaa.

1. Jollei kuulu vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön jäsenenä on jumalaton.

2. Seurakunta synnyttää uskon, ei Jumalan sana.Raamatussa uskovaiset synnyttävät seurakunnan kokoontuessaan.  SRK:n opetuksessa  seurakunta synnyttää uskovaiset.  Jeesus opettaa, ettei kukaan pääse Jumalan Valtakuntaan muuten kuin hänen kauttaan Jumalan lähettämänä.  SRK:n opissa Jeesuksen korvaa synnyttäjänä seurakunta.

3. Seurakunta Jumalan lapsen äitinä pitää hoivallaan ja neuvoillaan uskon voimassa, eivät Jumalan pyhät sakramentit, kuten Raamattu opettaa.

4. Kuoltuaankin vl-uskovainen tarvitsee seurakuntaa. SRK:n oppi ei luota Jumalan kykyyn nähdä ihmisessä sydämen usko. SRK:n opetusta noudattavan seurakunnan on annettava Jumalan puolesta Jumalalle  todistus kuolleen sielun tilasta.   Seurakunta päättää kelpasiko vai eikö kelvannut kuollessaan Jumalalle.

5. Kaikki päätökset ja valinnat, mitä SRK:n työvaliokunnassa, puhujainkokouksessa tai ry:n johtokunnissa tehdään, ovat Jumalalta tulleita erehtymättömiä päätöksiä, eikä niistä voi valittaa eikä epäillä.  Jos seurakuntalainen näin toimii, hän nousee Jumalan Valtakuntaa ja itse Jumalaa vastaan.

6. Joka näin tekee ei voi olla oikeassa elävässä uskossa.

Hengellisen ja maallisen sekoitus

Jeesuksen mukaan hengellinen seurakunta tulee, kun kaksi tai kolme hänen opetuslastaan kokoontuu hänen nimeensä.  Merkittävää tässä Jeesuksen opetuksessa on kokoontuminen ja nimenomaan Jeesuksen nimeen.

Pyhä seurakunta ei tule, jos kaksi tai kolme opetuslasta kokoontuu esim. rakentamaan rakennusta, korjaamaan autoa tai harjoittamaan liiketoimintaa.

Heidän on kokoonnuttava Jeesuksen nimeen, siis hengelliseen tilaisuuteen.  Silloin Jeesus on lupauksensa mukaan heidän keskellään. Tämä on Raamatun vertauskuvallinen ”Kultainen kynttilänjalka”,  Jumalan Valtakunta.

Seurakuntaoppi sekoitetaan SRK:n opetuksessa  sekaisin puhumalla samalla nimityksellä, sekä maallisesta organisaatiosta että hengellisestä näkymättömästä seurakunnasta.

Heidän näkyvä joukkonsa on Jumalan Valtakunta, lisäksi tähän näkyvään Jumalan Valtakuntaan sisältyy se hengellinen Pyhä seurakunta, jota myös kutsutaan Jumalan Valtakunnaksi.

Puheissa ja kirjoituksissa nämä kaksi Jumalan Valtakuntaa menevät iloisesti sekaisin.Tuskin kukaan on täysin selvillä kumpaa Jumalan Valtakuntaa kulloinkin tarkoitetaan.

Nykyinen vl-liike yhdistää Jumalan Valtakunnan kaikkeen, mikä sivuaa SRK:n alaista toimintaa. Kahvivuorot keittiössä, kirjapainotoiminta,siivousvuorot, rakennustalkoot, toiminnan rahoittamiseen tarkoitettu toiminta ja ylipäätään kaikki mikä tehdään rauhanyhdistysten tai SRK:n maallisten rakenteiden vuoksi, ovat erilaisia Jumalan Valtakunnan työmuotoja.

Tavallinen Jumalan Valtakunnan jäsen ei ymmärrä tai erota maallista yhdistystä ja hengellistä Pyhää seurakuntaa toisistaan. Hänelle se on yksi ja sama Jumalan Valtakunta.

Jeesuksen tarkoittama pyhien yhteys, hengellinen JumalanValtakunta on SRK:n opetuksessa ja kielenkäytössä alennettu siivoamaan vessoja ja tekemään rahaa maalliselleyhdistykselle.

Hengellinen Pyhä asia, Jumalan hengen asuinpaikka, on opissa alennettu ja otettu maallista organisaatiota hyödyttävään käyttöön.

Seurakunta Jumalan vaimona, Hänen lastensa äitinä

Seurakunta on tullut SRK:n opeissa Jumalan hengen asuinpaikasta myös Jumalan vaimoksi ja kehon osiksi.

Se on vaimo joka siitetään, äiti joka synnyttää, suu joka puhuu, silmät jotka näkevät ja kädet jotka rankaisevat.Vaikea nähdä, voisiko seurakunnan merkitystä uskonnossa enää tästä korottaa.

Seurakunta on nostettu tasavertaiseksi Jumalan rinnalle, se on ottanut Jeesuksen tehtävät uskon antajana ja Jumalan tehtävät uskovien omatuntoina.

SRK:ssa katsotaan, että yksilön omatunto on niin erehtyväinen, ettei siihen voi luottaa, vaikka itse Jumalan kerrotaan ohjaavan omaatuntoa. Saara-Äiti, seurakunnan omatunto, on nostettu  uskovaisten yhteiseksi omaksitunnoksi, joka ei voi erehtyä. Luottamus Jumalaan on kyseenalaistettu ja seurakunta on nostettu Jumalan ohi, omantunnon ohjaajana.

Pyhän Seurakunnan näkyvä raja-aita

SRK:n opin mukainen Pyhä seurakunta, jonka johtajilla on asemassaan lähes jumalallinen valta, ei  voi valtaa luovuttaa luotettujen henkilöiden ulkopuolelle. Siksi on tärkeää määritellä, kenellä on oikeus kuulua näin arvovaltaisen Pyhän seurakunnan jäseneksi.

Käytännössä rauhanyhdistysten johtokunnat käyttävät paikallisissaseurakunnissa tätä valtaa seurakunnan äänenä.Ne siis määrittelevät kuka jäsenistä kuuluu tähän opin  mukaiseen sisäpiiriin, ”on Jumalan Valtakunnan täysvoimainen jäsen”.

Vanhoillislestadiolaisena voi kulkea liikkeen sisällä ilmankin, mutta luottamustoimet, opettaminen tai saarnaaminen, eivät tule kysymykseenkään.

Kuoleman kohdatessa on sielun kelpaamistodistuksen antaminen vähän ongelmallista,  ”…eihän siitä nyt niin selkeää todistusta jäänyt…?”

SRK:n opetuksen mukainen Pyhä seurakunta on siis seurakunta seurakunnan sisällä, jonka jäsenet ovat selkeästi osoitettavissa.

Maallisen seurakunnan sisällä kulkee opissa näkyvä raja hengellisen ja ajallisen seurakunnan välillä.  SRK: n jäsenet ja rauhanyhdistysten johtokuntien jäsenet ovat etuoikeutetusti tämän hengellisen Jumalan Valtakunnan raja-aidan sisäpuolella.

Seurakunnan pyhyyden ulkoisten merkkien vahvistaminen

Vanhoillislestadiolaisuuden yksi kulmakivistä on siis SRK:n opetuksen mukainen jumalainen hengellis-maallinen seurakunta.Erehtymätön pyhien yhteys, jolla on suora jatkumo vanhoillislestadiolaisuuteen aina Aatamin ja Eevan ajoista asti.

Aatamista yhteys kulkee Mooseksen ja Vanhan Testamentin pyhien kautta Abrahamiin Saara-Äidin mieheen, tästä Abrahamin siemenestä nousseeseen Jeesukseen ja Hänen opetuslastensa perustamaan pyhien yhteisöön, alkuseurakuntaan.

Alkuseurakunnasta jatkumo kulkee apostolien mukana läpi Rooman hallitseman Euroopan.  Euroopassa olevan pyhien yhteyden löysi opin mukaan aikanaan Luther, jonka kautta  yhteys kulkeutui pohjoiseen. Siellä sen löysi L.L.Laestadius, joka toi pyhien yhteyden Suomeen.

Nyt ”lopunaikana” Herran Henki lepäilee pohjanmaalla Oulussa.

Tämä opetus tarvitsee tuekseen silmin nähtävän, erikoisen hyvien ihmisten joukon,  nykyiset apostolit ja opetuslapset,  joista raamatullinen seurakunta koostuu. Opin mukaisen seurakunnan pitää siis myös näyttää Jumalan maan päälle laskemalta Jumalan Valtakunnalta, ollakseen uskottava. Sillä pitää olla vahvat ulkoiset merkit, sen pitää siis näyttää kultaiselta kynttilänjalalta, tahrattomalta astialta, Jumalan asuinsijalta.Tätä on kaikkien SRK:n seurakuntien vaalittava, ulkoista julkikuvaa ei saa tahrata.

Ehdoton kuuliaisuus

Seurakuntaopin tueksi SRK kehitteli kuuliaisuusopin. Näiden kahden opin, erehtymättömän seurakunnan ja sille ehdottoman kuuliaisuuden,  piti yhdessä olla niin vahva perusta vanhoillislestadiolaisuudelle, ettei SRK:n linjan seuraksi nousisi yhtään siitä poikkeavaa oppisuuntausta.

Kuuliaisuusoppi on käytännössä sitä, että seurakunnan (työvaliokunta, puhujienkokoukset, johtokunnat, paikallisen yhdistyksen enemmistö) äänelle, on ilman pienintäkään kyseenalaistamista oltava kuuliainen

Jo pelkkä kysymyksen esittäminen seurakunnan ohjetta tai käyttäytymismallia kohtaan nähdään tämän opin perusteella epäuskon merkkinä, jolloin epäilijä itse joutuu hoitotoimien kohteeksi.

Kuuliaisuusopin mukaan vääriksikin tiedostetuille seurakunnan äänille tulee olla kuuliainen, ”kuuliaisuus on parempi kuin uhri”. SRK:n opetuksen mukaan Jumala kyllä korjaa kuuliaisuuden noudattamisesta mahdollisesti aiheutuvat virheet. ”Kuuliaiset lapset Jumala hyvästi siunaa.”

Tälläinen opetus juuri johtaa kollektiivisiin harhoihin, kun ei saa itse arvioida, onko opetus tai neuvo oikein vai väärin.  Omatunto hylätään ja tilalle otetaan sokea totteleminen.

Tunnusmerkki 6: Julkinen rukous, eli Jumalan palvelus

Vanhoillislestadiolaisuudessa yksi uskon näkyvä merkki on seuroissa käyminen. Jos seuroissa käy epäsäännöllisesti, ei ehkä ole oikein uskomassa.

Ahkera seuroissa kävijä on oikeassa uskossa. Hänellä katsotaan olevan oikea jano Jumalan sanan kuuloon. Uskon esteeksi katsotaan nousevan minkä tahansa toiminnan tai harrastuksen jos sen vähentää seuroissa käymistä.  Esimerkkinä käytetään sinällään terveellistä lenkkeilyä joka sekin saattaa nousta uskomisen esteeksi silloin, jos harrastus nousee liian tärkeäksi. Mikään ei saa nousta seuroissa käymistä tärkeämmäksi. Tämä on tärkeä uskon määrän näkyvä mittari vl-uskovaisille toisistaan.

Me emme heitä helmiä sioille”, kuvastaa ajatusta, ettei SRK:n opettamaa evankeliumia ole tarpeen julistaa rauhanyhdistysten ulkopuolella.

Kovin julkisiksi näitä tilaisuuksia ei julkisista lehtikutsuista huolimatta voi kutsua. Muuten seuramenot ovat kaikille vapaat, SRK:n kannalta tämän tunnusmerkin merkitys ei ole tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä

Tunnusmerkki  7: Vaino Kristuksen tähden

Jostain syystä SRK on opetuksessaan päätynyt painottamaan tämän tunnusmerkin merkitystä erityisellä tarmolla. SRK:n hyväksymien puhujien puheissa vanhoillislestadiolaisia vainotaan ja pilkataan maailman taholta jatkuvasti. Kaikki arvostelu liikkeen maallisia toimitapoja tai yksittäisen jäsenen maallista toimintaa kohtaan nähdään ”maailman pilkkana” uskon tähden. Tämän vainon sitten kerrotaan osoittavan ilman epäilyksiä, että SRK:n alainen vl-yhteisö on Jumalan valittu kansa.

Sama teema toistuu jatkuvasti. Kun SRK:n saarnamiehissä ja papeissa paljastui pedofiilejä, oli lehdistön kirjoittelu asiasta ”maailman pilkkaa”. Kun pedofiilien uhrien asemasta oltiin huolestuneita ja SRK:n uhreja halveksuvaa asennetta ihmeteltiin, oli sekin ”maailman pilkkaa” ja vainoa uskon vuoksi.

SRK:n kannalta onkin aika kiusallista, ettei pedofiliaa, insestiä, tosiasioista valehtelemista ja suoranaisia rippiin liittyviä lainrikkomuksia voi mitenkään liittää Kristuksen seuraamiseen.

Tästä huolimatta lähes jokaisessa seurapuheessa toitotetaan kiihtynyttä maailman pilkkaa ja jumalattomien vainoa, joka uskomme vuoksi meihin yhä kiihtyvällä voimalla kohdistuu.

Tällä liturgialla koetetaan kääntää tavallisen vanhoillislestadiolaisen huomio pois tapahtuneista vääryksistä ja ikään kuin kieltää niiden olemassa olo kokonaan.

Tosiasiassa vainoa pilkkaa ja kärsimystä Kristuksen seuraamisen tähden ei voi vanhoillislestadiolaisuuteen liittää sen enempää kuin muihinkaan kristikunnan ydinalueilla toimiviin uskonsuuntauksiin.

Niitä kaikkia arvostellaan ulkopuolisten tai kilpailevien ryhmittymien taholta joistain opinkohdista.  Kyse on kuitenkin lähinnä oppiriidoista ei varsinaisesta vainosta tai pilkasta.Samoin maallisista asioista tai virheistä arvostelu ei kohdistu uskoon eikä ole uskonvainoa.

Vainoa, pilkkaa ja jopa hengen menetyksiä kokevat ainoastaan kristikunnan reunamilla olevat yhteisöt, joita vainotaan toisten uskontojen mm. islamin tai hindujen taholta.

Pyhän Hengen tuntomerkit 

Nämä tunnusmerkit kertovat jäsenille ja ulkopuolisille Pyhän Hengen läsnäolon.

Yksimielisyys

SRK-lestadiolaisuudessa yksimielisyyden vaatimus on laajentunut uskon peruskysymyksistä koskemaan kaikkea taivaan ja maan väliltä. Esimerkiksi Oulunsalossa on aivan viime vuosina käyty hoitamassa vl-kunnanvaltuutettuja, jotka eivät olleet kuntaliitoksesta yksimielisiä paikallisen Jumalan Valtakunnan johtokunnan kanssa. Politiikasta pienimpiin henk.koht. asioihin vaaditaan yksimielisyyttä.

Täytyy kuitenkin kysyä, onko vaatimalla, pakottamalla, saavutettu yksimielisyys aitoa, ja kuinka laajaa ykseyttä hengellisen elämän ulkopuolella vaaditaan. Luther vaati yksimielisyyttä vain uskon tärkeimpien kohtien kohdalla.

Keskinäinen rakkaus

Lestadiolaisten historia on täynnä katkeria opillisia riitoja, kovia valtataisteluja SRK:n hallinnasta, raakaa hengellistä väkivaltaa ja riitaisia hajaannuksia.

Sovintoon ei oikeaa tahtoa tai keskinäistä rakkautta tunnu löytyvän mistään.  Hoitokokousten tapaiset näytelmät jossa viha ja kauna olivat pääroolissa, eivät ole mitenkään harvinaisia lestadiolaisuudessa.

Tänäkin päivänä joutuu hoidettavaksi tai erotetuksi pelkästään mielipiteidensä vuoksi. ”Keskinäisellä rakkaudella” vahditaan muita jäseniä sääntörikkomuksista ja ”huolestutaan” toisista pelkkien perättömien juorujen vuoksi.

Tavallisten vanhoillislestadiolaisten keskinäinen juoruilu, jatkuva epäilys toisen lankeamisesta ehkäisyn tms. syntiin ja  perättömät puheet toisista kuuluvat erottamattomasti vl-yhteisön arkeen.

Keskinäistä rakkautta löytyy ainoastaan sukulaisuuteen tai ystävyyteen perustuvien pirstaleisten ryhmittymien sisältä. Laajempaa kokonaista vanhoillislestadiolaista liikettä koossapitävää, vahvaa rakkauden sidettä on nähtävissä vain hyvän mielikuvituksen kautta.

Näkyvien merkkien merkitys SRK:n opetuksessa

Edellä on lueteltu tosi uskovaisten joukkoon liittyvät näkyvät merkit. Luther opettaa, että näiden merkkien näkyessä koossa on VARMASTI oikeiden pyhien joukko. Tällä joukolla on hallussaan taivasten valtakunnan avaimet ja lupa päästää ja sitoa ihmisten synnit. Tämä vaikutusvaltainen joukko vanhoillislestadiolaisuus uskoo olevansa.

Ensimmäinen merkki oli puhdas evankeliumi.Siis puhdas, Raamatun mukainen opetus. Jokaisen on itse mietittävä kuinka puhtaana SRK:n opetuksen näkee. SRK-uskovaiset näkevät harhaopitkin puhtaana ja kaikkea oppia Raamatun kautta koettelevat ovat opin puhtaudesta toista mieltä.

Tärkeä kysymys onkin, että onko Raamatun vastaiseen opetukseen syyllistyneillä Pyhä Henki mukanaan, vai ovatko he päästäneet Hengen sammumaan. Missä on taivasten valtakunnan avaimet?

Tässä on yksi näkemys SRK:n opetuksen virheellisyydestä ja harhaopeista.

*       *       *

Ajattelemisen aihetta antoi A-A Tami.

Raamatun kohtia tai SRK:n lainauksia en tilan puutteen vuoksi halunnut tekstiin liittää. SRK:n opetukset löytyvät SRK:n julkaisuista ja SRK-lestadiolaisuudessa sisällä olevien puheista. Raamatun kohdat löytyvät helpoiten hakutoimintoa käyttävästä nettiraamatusta.

*       *       *

Lue lisää:

A-A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

Johannes Alaranta: ArmoEtuus

Että te keskinäisen rakkauden pidätte – mutta kuinkas sitten kävikään?

Heino: 1970-luvun hoitokokous

Inka: Miten tämä on tällaiseksi mennyt? Kun uskomisesta oli tullut salailua 1979

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Kapu: SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit

Keksityn henkiopin leiväminen

Richard Lamm: Vahingoittiko SRK:n takaisinveto evankeliumin asiaa?

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia? (Galatalaiskirjeen selityksestä)

Seppo Lohi 2008. Oppiriidat hajottivat lestadiolaisuuden 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Teologia.fi 7.4.2008.

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Nestori: Reinikainen osoitti nykyisen vl-opin kolme vääristymää

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Peltonen: Mikä on uskomisen kohde?

Miikka Ruokanen: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus: Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977–1979. Kirkon tutkimuslaitos. Sarja A, n:o 36. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980. (Saatavana pdf-muodossa Sakasti-sivulta. 2017.)

Seurakuntaoppi, lyhyt oppimäärä torailun ja erehtymättömyyden historiaa

SRK kieltänyt synninpäästön julistamisen tekstissä

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

M.T. : Arkkipiispa Paarma ja vanhoillislestadiolaisuuden haaste kirkon ykseydelle

Talonen, J.2001.  Lestadiolaisuuden hajaannukset. Suomen teologinen instituutti. Iustitia 14 (2001).

L P. Tapaninen. Kiveliön suuren herättäjän perintö. Suomen Kuvalehti nro 28, 15.7.1961.

Totuuden kuuliaisuuteen. Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa vuosina 1960-61 esiintyneistä erimielisyyksistä. Vanhoillislestadiolaisten pappien veljespiiri. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1962. Otteita kirjasta sekä keskustelua Mopin palstalla.

S. V.: Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta

VL-liikkeen opilliset tulkinnat herättävät kysymyksiä

Leo Väyrynen: Kuuliaisuus Jumalan äänelle.  Päivämies 15/2010.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): 1800-luku, 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, avainten valta, eriseura, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, kilvoittelu, kristinoppi, kuuliaisuus, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, opilliset kysymykset, Paavali, pelastus, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

One response to “Harhaoppien valtakunta?

  1. Silva densa

    Omalta kohdallani ehdottomuus, seurakunnan erehtymättömyys ja ”vain me” -ajatukset olivat pitkään itsestäänselviä oppeja, vielä viisi-kuusi vuotta sitten. Olinhan istunut seuroissa lapsuudesta lähtien ja itsekin lukenut Biblian (vanhan käännöksen) alusta loppuun.

    Sitten jouduin muttamaan seudulle josta ei käytännön syistä päässyt seuroihin yhtä usein. Kävin seuroissa harvemmin mutta oli aikaa lukemiseen. Avasin Raamatun uuden käännöksen. Se olikin mielenkiintoista. Moni asia kirkastui arvaamattomalla tavalla. Ennen kaikkea Kristus.

    Oman varmuuden sijalle tuli Jeesus Kristus. Kyse ei ollut niinkään uudestisyntymisestä, olinhan aina ollut uskovainen. Mutta koin silloin, että omakohtainen Raamatun tutkiminen ja lukeminen vahvisti uskoa, rohkaisi ja rakensi yhteyttä Kristukseen. Uskovaisen tulisi mielestäni juurtua Kristukseen, ei pelkästään seurakuntaan, eikä ainakaan konkreettisessa, ajallisessa mielessä. Yhteisö on inhimillisesti ja sosiaaliseti mukava mutta se voi myös tehdä pahaa ja johtaa harhaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s