Jumalan vai ihmisten vuoksi?


Miksi hoitokokouksia järjestettiin?

Kun tutkii aikalaiskirjoituksia ja myöhempiä muisteluita vanhoillis-lestadiolaisuuden keskusyhdistyksen SRK:n järjestämistä hoitokokouksista 70–80 luvuilla, tulee miettineeksi, mitkä syyt johtivat ”elävän kristillisyyden” noin pahasti harhaan.

Miksi hoitokokouksia oikeastaan edes järjestettiin? Miksi niissä käytettiin henkiseksi väkivallaksi yltyneitä keinoja ja keksittyjä harhaoppeja?

Miksi ne, jotka SRK:ssa tiesivät keinot vääriksi, eivät pystyneet taikka halunneet lopettaa niitä?

Ketä niissä vainottiin ja minkä vuoksi?  Kenen etua hoitokokoukset oikein ajoivat, Jumalan vai ihmisten? Näihin kysymyksiin koetan löytää vastauksia tässä artikkelissa. 

 1 Vaikenemisen kulttuuri

Valitettavasti luotettavaa suorankäden tietoa on lähes mahdotonta saada asianosaisilta itseltään. Syynä tähän on SRK:n ja yleensä vanhoillislestadiolaisten tapa toimia. Vanhoja rikkeitä ei muistella, asiasta osattomille ei mitään kerrota, tai jos kerrotaan, ei kerrontaa voi pitää täysin luotettavana sen uskonnollisen värittyneisyyden vuoksi.

Vanhoillislestadiolaisilta kuulee lisäksi käsitystä. jonka mukaan mikään inhimillinen tai ihmisen luonteeseen liittyvä ei ohjaa erehtymättömien SRK:n eikä myöskään rauhanyhdistysten toimintaa.

Uskotaan, että esimerkiksi ihmisten keskinäiset suhteet, valtapyrkimykset, oman edun tavoittelu tai inhimillinen virhe ei voi selittää SRK:ssa tehtyjä ratkaisuja.

2 Kaksi vahvaa vaikutinta

Olavi Voittonen ylpeilee SRK:n osuudesta hoitokokousten järjestäjänä SRK:n 100-vuotisjuhlapuheessaan seuraavasti:

”Syvimpänä keskus-järjestön tuki on paikallisissa rauhanyhdistyksissä koettu kriisin, seulonnan aikana,  jossa on tahdottu sielunhoidollisin keskusteluin torjua maalistumisilmiöt.” (Olavi Voittonen, Päivämies nr.40, 2007.)

Edesmennyt pj. 1983-92,  Erkki Reinikainen, taas katsoo 85-vuotishaastattelussaan  hoitokokousajan olleen kovaa valtataistelua liikkeen linjasta:

 Olin taistelemassa siitä,ettei vanhoillislestadiolaisuudesta tule fundamentalistista liikettä. …Linjasta käytiin liikkeen piirissä lujaa taistelua”.   (Kaleva 20.2.2004)

Näiden kahden vaikuttajan ajatuksista voi päätellä jotain hoitokokousten todellisista motiiveista.  Uskonnolliset selitykset puhuvat synninluvallisuuden torjunnasta ja maallistumista vastaan käydystä taistelusta, mutta  taistelu henkivaltoja vastaan on nykyisin vaiettu häpeä.

Noissa kahdessa kirjoituksessa taas näkyy asioiden maallinen puoli. Epäkelpojen jäsenten seulonta ja keskinäinen valtataistelu.

3 Mätien hedelmien seulontaa

Olavi Voittonen kokee itse osallistuneensa siionin seulontaan, toisella nimellä puhuttaisiin ”puhdistuksesta”.  Seurakunnista haluttiin poistaa kaikki, jotka eivät osoittaneet SRK:n omaksumalle hengelle täydellistä kuuliaisuutta

 Tarkoituksena oli saavuttaa SRK:lle täysin alamainen, arvostelusta vapaa, sokeasti totteleva seurakunta. Haluttiin ehkäistä eriseurojen syntyminen jo ennakolta.

Tätä tukevat myös vanhojen Päivämiesten kirjoitukset mm. 20.8.1980 ja 12.12.1979 ilmestyneissä numeroissa.

 4 Valtataistelu SRK:n hallinnasta

 Erkki Reinikainen taas kertoo valtataistelusta liikkeen hallinnasta. Hänen motiivinsa eivät minulle täysin avautuneet. Reinikainen aloitti ”seulomisen” kiivaana hoitomiehenä juuri mainitsemassaan  fundamentalistisessa siivessä. Mikä hänet olisi saanut vaihtamaan puolta, vai  onko koko valtataistelusta puhuminen SRK:n oikeiden tavoitteiden hämärtämistä. 

Olen lukenut fundamentalistien päämieheksi luetun Heikki Saaren ja Erkki Reinikaisen jopa kilpailleen keskenään siitä, kumpi on kovin ja ankarin hoitomies. Kuka eniten vaientaa SRK:n arvostelijoita, käännyttää eniten ”väärään henkeen eksyneitä” SRK:n terveeseen henkeen.

Reinikaisen omat hoitomiehen työt eivät tosin tue kahden ryhmittymän välistä valtataistelua. Erilaisia ryhmittymiä SRK:n sisällä ei ainakaan alkuvaiheessa ole tunnistettavissa. Jos valtataistelua on ollut, niin se on ollut hänen ja Heikki Saaren keskinen taistelu SRK:n johtajuudesta.

Hoitokokousjakson loppupuolella, kun henkiopin soveltaminen oli levinnyt käsiin, alkoi tähän syyllisiksi katsottujen fundamentalistien siirtäminen syrjään. Ehkä Reinikainen katsoi tämän olleen taistelua liikkeen suunnasta. Oliko se sitä, riippuu täysin havainnoitsijan katsontakannasta. 

5 Miksi SRK lähti hoitokokoustielle

Useiden vl-liikkeessä tuolloin vaikuttaneiden mielestä lopullinen nytkähdys harhaan tapahtui pappislinjaa vastaan käydyn henkisen taistelun aikana tai heti sen jälkeen. Tähän aikaan voidaan yhdistää tapahtuma, jonka SRK mieluusti unohtaisi kokonaan.

 5.1 SYT

Pappishajaannuksen aikoihin, vuosina 1961 – 62 SRK oli melko köyhä organisaatio.  Sen budjetti oli poliisin kuulustelupöytäkirjan mukaan 20 000 mk/vuosi

Maailmaanpolitiikkaa leimasi taistelu kommunismin ja kapitalismin välillä.  SRK vastusti jyrkästi jumalattomana pidettyä vasemmistolaisuutta.  Tähän saumaan iski yrityselämän vaikuttajista koottu kommunismia vastustava SYT-säätiö.

Se teki sopimuksen SRK:n kanssa kommunismin vastustamisesta ja lupasi vastalahjaksi merkittävää taloudellista tukea.  Niinpä SRK vastaanotti SYT-säätiöltä avustusta 90 000 mk.  Avustusmäärä oli siis 4,5 kertainen SRK:n vuosibudjettiin verrattuna.  Avustus salattiin rivijäseniltä tuolloin kokonaan.

SYT-säätiö avusti SRK:ta uudelleen vuonna 1966, 150 000 mk:n rahamäärällä.  SYT-säätiö siis katsoi saaneensa edelliseen avustukseensa vastinetta SRK:lta.

Samaan aikaan SRK:n kanta poliittiseen toimintaan muuttui.  Vieläkin se virallisesti opetti, ettei politiikkaa ja uskontoa sovi sekoittaa, mutta kulisseissa se ajoi ns. yhden puolueen politiikkaa.

Jopa SRK:n puhujainkokouksessa otettiin virallinen poliittinen kanta puolueisiin, joita SRK-lestadiolainen voisi uskoaan menettämättä vaaleissa äänestää. 

Olivatko SRK:n vastaanottamat raha-avustukset vaikuttamassa siihen, että se ryhtyi valvomaan ja ohjaamaan myös jäseniensä poliittista käyttäytymistä?   Yksi vastaus löytyy  Päivämiehestä nro 47 23.11.1983, sivu 3 :

”Tutkinnassa on käynyt ilmi, että SRK on saanut Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -nimiseltä säätiöltä kaksi rahalahjoitusta, ensimmäisen vuosien 1961 ja 62 vaihteessa ja toisen vuoden -66 alussa. Säätiö on puolestaan saanut varat suomalaisilta yrityksiltä…   

…Kuitenkin keskusteluissa myöhemmin todettiin, ettei olisi pitänyt ottaa ko. lahjoitusvaroja vastaan evankeliumin työhön käytettäväksi äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi.

(Erkki Reinikainen, Päivämies 1983.)

Rahat ovat SRK:n virallisen tiedonannon mukaan menneet seuratoiminnan lisäämiseen.  Tätä lisäystä kutsutaan  ”evankeliumin työksi äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi”. 

Lauri Pietilä kirjoittaa kirjassaan ”Sota perintöosasta”,  kuinka SRK olisi antanut puhujilleen ohjeet poliittisesta toiminnasta seurojen väliajoilla.  Politiikan hän kertoo kuitenkin eksyneen myös seurapuheisiin.

SRK:n hyväksymät puhujat suorittivat siis seuratoiminnan ohessa SRK:n antamaa polittista  tehtävää jumalattomien myöntämällä rahoituksella. 

Raamatussa Jeesuksen ohjeet opetuslapsilleen eroavat jyrkästi näistä toimista. (Mark. 6:7-9)

Tämä SYT rahoitus oli siis monestakin syystä erittäin kiusallinen kysymys SRK:n johdolle.  Se itse opettaa olevansa erehtymätön, mutta on kuitenkin erehtynyt vastaanottamaan moninkertaisesti silloisen vuosibudjettinsa ylittävät rahasummat  ”poliittiseen evankeliumin työhön”.

Sen pitäisi julistaa puhdasta evankeliumia, mutta sen noin 500 saarnamiestä  teki seuratoiminnan ohessa politiikkaa, ”evankeliumin työtä” poliittisin päämäärin. 

Tämä rahoituskuvioista johtunut,  SRK:hon kohdistunut ankarakin sisäinen arvostelu oli yksi syy  hoitokokousten aloittamiseen.

5.2 Tyytymättömyys SRK:n toimintaan rauhanyhdistyksissä

Toinen syy on ilmeisesti paikallisissa rauhanyhdistyksissä tunnettu epäluottamus SRK:n kykyyn ylipäätään. Tämä oli seurausta useista oikeustajun vastaisista päätöksistä, joita SRK antoi.

Esim. laulukirjauudistus, elämän vanhurskauden näkyväiset merkit vrt. ”syntilistat”, TV-kielto,  kirkollisen elämän synnillistäminen ja monet muut tuolloin siioniin tulleet uudet ohjeet ja rajoitukset.

SRK:n seurakuntaoppi ei ole koskaan saanut täyttä kannatusta jäsenistössä, joten annettujen ohjeiden jyrkkyys ja ehdottomuus kyseenalaistettiin useilta tahoilta paikallisyhdistyksissä.

Aikaisemmat hajaannukset olivat myös itsessään aiheuttaneet tyytymättömyyttä, lähinnä niiden toteutustapaa arvosteltiin liian armottomaksi ja lakihenkiseksi, eikä annettuja ”virallisia” syitä aina ymmärretty pitää totuutena.  Arvostelu kantautui vääjäämättä SRK:n tietoon paikallisyhdistysten johtokuntien välittämänä.

6 SRK:n linja muuttui vaativaksi ja armottomaksi

Pappishajaannuksen jälkeen  SRK:n johtokunta koostui lähinnä pappislinjaa vastaan ”taistelleista” kovan linjan kannattajista.  Se ärsyyntyi arvostelusta ja ryhtyi kiristämään SRK:n otetta jäsenistään.

Työvaliokunnan asemaa vahvistettiin, mikä helpotti ja nopeutti päätöksen tekoa. Kuuliaisuuden vaatimus asetettiin kaiken muun edelle ja SRK ylennettiin Jumalan Valtakunnan ja Jumalan huoneen hallitukseksi. Kaiken arvostelun yläpuolelle.  ”Me olemme Jumalasta, meillä on totuus!”

Tämä kuitenkin aiheutti vain lisää tyytymättömyyttä toisenlaiseen uskoon tottuneissa vanhoillislestadiolaisissa.

7 Ensimmäiset varsinaiset hoitokokoukset

Tyytymättömyys ilmeni vahvimmin Oulun vaikutuspiirin ulkolaidoilla. Helsingin rauhanyhdistyksen kanssa SRK:lla oli ollut ongelmia jo pitkään. Ongelmien suuruutta kuvaa, että ne estivät SRK:ta järjestämästä suviseurojen edeltäjää ”suuria seuroja” Helsingissä 1947 ja jopa Suviseuroja 1953.  (Wikipedia ”kososlaisuus”)

Ongelmia ja erimielisyyksiä yritettiin sovitella useissa kokouksissa 50-luvulla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Pappishajaannuksen jälkeisessä uudessa tilanteessa SRK siis tiukensi linjaansa ja ryhtyi määrätietoisesti vaatimaan ”saman hengen” noudattamista koko maassa.

Se järjesti myös Helsingin rauhanyhdistyksellä ylimääräisen kokouksen, jota johti SRK:n silloinen puheenjohtaja Eino Vaherjoki.

”– seurakunnassa kososlaisuuden nimellä tunnettu ja ilmennyt väärä opetus ja väärä henki julistettaisiin eriseuraksi, pidettäisiin eriseurana ja eriseuraiset erotettaisiin (2 Tess. 3:6; 1 Tim. 6:3-6; 2 Kor. 6:16-17), eikä heitä enää Jumalan terveellä tervehditä”  (Ylimääräinen kokous Helsingin Rauhanyhdistyksellä 12.5.1962, esitys)

Erottamisuhkaus tehosi. Lähes kaikki SRK:n arvostelijat luopuivat keskusjärjestöä arvostelevasta ”kososlaisesta hengestään” ja ottivat vastaan SRK:n hengen.  Loput erotettiin. 

SRK oli mielestään onnistunut estämään uuden eriseuran synnyn ja vaientanut tehokkaasti itseensä kohdistuvan arvostelun.

8 Henkiopin turvin kuuliaisuutta vaatimaan

SRK oli nyt keksinyt mielestään tehokkaan tavan hallita paikallisia rauhanyhdistyksiä.  Samalla kaavalla järjestetyt kokoukset yleistyivät muuallakin Suomessa.

Epäilty pakotettiin seurakunnan eteen suorittamaan julkirippiä. Jollei yhteisön paine murtanut epäillyn vastarintaa, niin hoitomiehet sitoivat hänet synteihinsä.

Kehuttiin, että viikon parin sitominen nöyryttää paatuneimmankin palaamaan ja vastaanottamaan SRK:n omaksuman hengen.

Taivasten Valtakunnan avaimia, sitomista,  käytettiin SRK:ssa valtataistelun välineenä.

Ennen näitä  SRK:n opetuksia lestadiolaisuudessa opetettiin sitomisesta hieman toisin:

…Raattamaa totesi, on oltava nopeita päästämään ja hitaita sitomaan. Siksi syntien, joista sidotaan, on oltava julkisia:

”Kuulet tässä, että syntien täytyy olla aivan julkisia, joidenkin tunnettujen henkilöiden harjoittamia, niin että veli on nähnyt toisen tekevän syntiä; vieläpä syntien tulee olla sellaisia, joista on  aikaisemmin veljellisesti nuhdeltu ja lopuksi julkisesti seurakunnan edessä varoitettu.” (Raattamaa avainten vallan käytöstä.)

Raamatusta löytyy Paavalin kirjeissä sitomisesta tapaus, jossa mies asui sukupuolisuhteessa äitipuolensa kanssa.  Hänet sidottiin seurakunnan ulkopuolelle ja päästettiin takaisin, kun hän katui elämäntapaansa.

Vääriin henkiin tai hoitomiesten tulkitsemaan väärään sielun tilaan ei sitomisia olisi saanut minkään Jumalan sanaan perustuvan opetuksen mukaan  käyttää.

Näihin avainvallan väärinkäytöksiin liittyy hyvin paljon epäselvyyksiä, joihin olen paneutunut tarkemmin artikkelissa Harhaoppien valtakunta.

9 Seulottavat ja seula

Ensimmäisissä hoitokokouksissa seulottiin seurakuntalaisista pois ”kososlaisen hengen” kantajat.  Heidät oli helppo löytää, sillä kososlaisen hengen näkyvä ilmentymä oli SRK:n arvosteleminen, ”nouseminen Jumalan Valtakunnan huoneen hallitusta vastaan”.

Hoidettiin SRK:n kannalta kiusalliset arvostelijat ja opin koettelijat hiljaisiksi tai erotettiin heidät.  

Heikki Saaren luoma henkioppi oli tähän tarkoitukseen oiva seulatyökalu; seula. Opin arvosteluhan kuuluu Jumalan sanan opetuksiin, sen perusteella ei voi vaatia parannusta tai erottaa ketään.

Väärässä hengessä ei sen sijaan kukaan voinut jatkaa SRK:n alaisessa rauhanyhdistyksessä, piti ottaa oikea SRK:n henki joka ei riitele SRK:n kanssa, tai joutui ulos.

Miksi tavallinen rivijäsen suostui väkivaltaan?

SRK oli nyt löytänyt tavan hallita ja seuloa seurakuntiaan.  Sitä oli jo onnistuneesti käytetty ainakin Helsingin rauhanyhdistyksellä. Oli kuitenkin vielä yksi kysymys.

Tämä valtaapitäville edullinen toimintamalli polkee lujaa tavallisten, suurista linjoista tietämättömien, jäsenten ihmisoikeuksia vastaan.  Miksi nämä tavalliset hyväksyivä pelkoa herättäneet ja vääriksi koetut tilaisuudet? 

Suurin osa tavallisista rivijäsenistä ns. penkkiuskovaisista  tuntee ne vieläkin tarpeellisiksi ja oikeutetuiksi. Miksi?

Vastaukseksi tähän on nähtävissä kaksi vahvaa tekijää.

1 Vahvan auktoriteetin merkitys on kiistaton

Tutkimukset osoittavat, ettei tavallinen ihminen syyllisty väkivallan tekoihin ilman oikeaksi koettua syytä.  Sota on tästä äärimmäinen esimerkki.   Yliopistoissa suoritetut tutkimukset kertovat lisäksi, miten tärkeää on vahvan auktoriteetin antama valtuutus näille väkivallan teoille.

Kun auktoroteetin oheen liitetään ympäröivän yhteisön tuki, on tavallinenkin ihminen valmis vaikka tappamaan yhteisön ja auktoriteetin puolesta.  Syyllisyys ikäänkuin jakautuu yhteisön, auktoriteetin ja tekijän kesken.Syyllisyys saattaa muuttua jopa velvollisuuden tunteeksi, ja tätä kautta väkivaltaa tekevä kokee tekevänsä oikeutettuja, hyviä tekoja.

Juuri näin näyttää käyneen myös SRK-Lestadiolaisuudessa äärimmäistä henkistä väkivaltaa  sisältäneessä  hoitokokous ajanjaksossa.

SRK on kiistaton hengellinen ja maallinen johtaja vl-liikkessä. SRK:n johtokunnan jäsenet ja SRK:n lähetyspuhujat sekä SRK:n kutsumat maallikkosaarnaajat edustavat liikkeessä ehdotonta, Jumalan asettamaa auktoriteettia. Kun tälläinen auktoriteetti järjestää tai osallistuu tilaisuuksiin, ei tavalliselle jäsenelle tule mieleenkään ajatus, että tässä olisi jotain väärää. Ilman SRK:n auktoriteettia hoitokokousten järjestäjänä ei olisi koko hoitokokous aaltoa koskaan ollutkaan.

2 Rangaistuksen pelko

Toinen tekijä on pelko rangaistuksesta.  SRK opettaa täydellistä kuuliaisuutta omaksumalleen hengelle.  Jollei ole kuuliainen, joutuu rangaistukseksi erotetuksi liikkeestä, joka tarkoittaa jäsenelle käytännössä tuomiota ikuiseen Helvetin kauhuun. 

Ei kukaan uskovainen tällaistä rangaistusta halua, mieluummin hän tottelee, vaikka tiedostaisi tekonsa vääräksi.

Nämä seikat mahdollistivat vanhoillislestadiolaisen liikkeen ajautumisen synkkään ”kriisin, seulonnan aikaan”. Jumalan Valtakunta kävi taistelevana valtakuntana taisteluun henkivaltoja, maallistumista ja valtakunnan raja-aitoja heikentäviä saastaisia henkiä vastaan. 

3 Soppa on melkein valmis

Nyt väkivaltaan johtamalla tiellä on kaksi tekijää; Vahvin mahdollinen auktoriteetti ja sen määräyksiin sokeasti luottavan yhteisön ehdoton tuki.  Tarvitaan vielä kolme tekijää väkivallan mahdollistamiseksi. Tekijä, uhri ja motiivi, hyväksyttävä syy näihin tekoihin.

3.1 Väkivallan tekijät

Alkuvaiheessa tekijöiksi valikoitui edellisissä ”taisteluissa” eli vuosien 1934 ja 1962  hajaannuksissa SRK:ssa  vaikutusvaltaansa lisänneet ”kovat lakilinjan” saarnaajat, nk. hoitomiehet.   Hoitomiehissä oli sekä maallikkosaarnaajia, että kirkon virassa toimivia pappeja.  Kannuksensa he olivat hankkineet pappislinjaa vastaan käydyssä henkisessä taistelussa, jossa he olivat osoittautuneet hyviksi kokousten pitäjiksi ja taipumattomien erottajiksi.

Ohjeet hoitotoimenpiteiden tekotavoista sekä hoidettavien uhrien valikoimisesta tulivat luultavasti suoraan SRK:n työvaliokunnalta. Ohjeita noudattaen hoitomiehet kiersivät kaikissa SRK:n alaisissa rauhanyhdistyksissä seulomassa seurakuntalaisia jyviin ja akanoihin.

Loppuvaiheessa, 80-lukua lähestyttäessä, hoitomiehet joko vaihtuivat tai vaihtoivat puolta.  Nyt hoitojen kohteena olivat alkuvaiheen hoitomiehet lähipiirineen.

3.2 Jumalan vai ihmisten sotilaat?

Hoitomiehet käyttivät hoitokokouksissa määräämätöntä hengellistä valtaa.

He olivat seurakunnan erehtymätön ääni ja heillä oli hallussaan Taivasten Valtakunnan avaimet.    Kun hoitomiehet lausuivat syytöksen, se oli absoluuttinen totuusSyytöstä vastaan ei voinut puolustautua,  asettamatta seurakunnan erehtymättömyyttä kyseenalaiseksi.  Jos puolustautui SRK:n henkeä vastaan, paljastui saman tien vääränhengen kantajaksi.  Samoin kävi kaikille, jotka yrittivät puolustaa syytettyä.

Syytetyllä oli vain yksi mahdollisuus ellei halunnut erotetuksi. Taipua seurakunnan äänen syytöksille ja osoittaa seurakunnalle sokeaa kuuliaisuutta.  Vaikka katsoisi kaikki syytökset perättömiksi.  ”Kuuliaisuus on parempi kuin uhri.”

Hoitomiesten apuna oli myös tehokas vakoiluverkosto ”olenko veljeni vartija” yhdessä Jumalan huoneen hallitusopin kanssa. Jäsenet valvoivat toinen toisiaan ja raportoivat kaiken epäilyttävän paikallisen johtokunnan, Jumalan huoneen hallituksen tietoon, autuuden menetyksen uhalla.

3.3 Väkivallan uhrit

Ensimmäisinä hoidettaviksi joutuivat kaikki potentiaaliset ”eriseuran synnyttäjät”. Nämä olivat paikallisia vaikuttajia joihin SRK suhtautui epäluuloisesti. Rauhanyhdistysten SRK:lle uskolliset johtokunnat etsivät seurakunnistaan ne, joiden tiedettiin arvostelleen SRK:n toimintatapoja tai henkilövalintoja.  Tämä oli varmin keino joutua hoidetuksi.

Samalla hoidettiin näiden epäluotettavien perheenjäseniä ja sukulaisia.  Myös heidän kanssaan samoin ajattelevat ja heidän puolustajansa joutuivat hoidetuiksi. Tällä tavoin tehtiin SRK:n kannalta yhtenäisesti ajattelevaa ja kuuliaista seurakuntaa.  Ehkäistiin eriseuroja.

Sitten hoidettiin niitä, jotka uhmasivat SRK:n arvovaltaa arvostelemalla sen antamia uusia sääntöjä ja tapanormeja. Nyt torjuttiin maallistumista.

Miksi sitten ihan tavallisia ns. rivijäseniä hoidettiin niin runsaasti? Heidän ei luulisi olevan uhka SRK:n tai paikallisen johtokunnan kannalta. Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

Luultavasti paikallisyhdistykset ryhtyivät pitämään hoitokokouksia myös omista lähtökohdistaan, kun olivat SRK:n opettaman mallin oppineet.

Niissä oli pääosassa ihmisten keskinäiset suhteet ja paikallisesti käydyt valtataistelut sekä henkiopin ja julkiripin aiheuttama valtava hämmennys.

Kokemuksesta tiedetään, että yhteisössä kiusatuksi joutuvat helpoiten yhteisön enemmistön mielestä erilaiset yksilöt. Koulukiusaamiset ovat tästä tunnetuin esimerkki.

Paikallisissa rauhanyhdistyksissä silmätikuiksi joutuivat ensimmäisinä tavalla tai toisella enemmistöstä erottuvat ihmiset. Nyt hoidettiin laumasta eksyneitä.

Kun tarpeeksi kaiveltiin niin lopulta hoidettavana oli suuri joukko ihan tavallisia rivijäseniä sekä heidän sukulaisiaan ja ystäviään. Silloin torjuttiin synninluvallisuutta.

Henkiopin karatessa käsistä, lähes jokainen jäsen joutui hoidettavaksi ainakin kososlaisesta hengestä, enemmistö lähes kaikista keksityistä hengistä.  Nyt käytiin taistelua henkivaltoja vastaan.

3.4 Paikallisyhdistykset hukassa

Näiden henkioppien kanssa tavalliset  paikallisyhdistykset olivat totaalisen hukassa. Levottomuus lisääntyi, avuttomuus henkivaltoja vastaan lisäsi pelkoa ja hätäännystä.  SRK:n ”henkientunnistajille” (lue hoitomiehille) satoi avunpyyntöjä  paikallisilta yhdistyksiltä.

Ihmeteltiin ettei tuntoon saada rauhaa vaikka miten pannaan vääriä henkiä pois. Hätä ja pelko rauhanyhdistyksissä oli todellinen ja hoitomiehet olivat nääntyä työtaakkansa alle.

Jotkut SRK.ssa tajusivat, että nyt ovat asiat huonosti. Tavoitteeksi otettiin nyt normaalin tilanteen palauttaminen rauhanyhdistyksiin. Mutta miten se onnistuisi?

3.5 Harhaoppien sekoittamien seurakuntien hoitamista harhaopeilla

Erkki Reinikaisen ja hänen tukijoidensa asenne tiukkaan lakilinjaan muuttui ehkä silloin, kun hän tajusi, miten huonoon henkiseen tilaan tämän suuntauksen hoitomiehet olivat  rauhanyhdistykset ajaneet. 

Tästäkö alkoi hänen mainitsemansa taistelu fundamentalistista (Heikki Saaren) linjaa vastaan?

Reinikaisen ja hänen kannattajiensa menetelmät hengellisen rappion korjaamiseksi olivat kuitenkin täysin samat, mitä fundamentalistisen linjan tavat olivat olleet; hoitokokoukset ja henkioppi! Samoja keksittyjä harhaoppeja käytettiin, samoin menetelmin. Äänenpainot ja sanavalinnat vain olivat pehmeämpiä.

Suurin ero olivat hoitotoimien kohteet. Nyt alettiin hoitamaan aiemmin pelkoa ja hätää aiheuttaneita hoitomiehiä ja heidän tukijoitaan.

3.6 Henki muuttaa muotoaan 1979 

Kososlaisen hengen ilmentymä muutti nyt muotoaan. Se oli ollut SRK:ta arvosteleva eriseuran henki, nyt sen ilmenemismuotona nähtiin ”kova ja armoton suhtautuminen syntisiin”. Siitä tuli armoa hyljeksivä ”uusherännäinen lakihenki”. Alettiin kirjoittamaan ”kososlaisen lakihengen eksytyksestä.”

Ei siis ole ihme, ettei kososlaista henkeä oikein kukaan pysty tarkasti määrittelemään, se kun muutti muotoaan SRK:n alustuksissa, kulloisenkin tarpeen mukaan.

Tämä seulonnan ajan loppupuolelle ajoittuva,Reinikaisen ”eheyttävä” hoitokokoussarja saavutti huippunsa 1979, jolloin ympäri siionia tehtailtiin ennätysmäärä ”kososlaisia lakihenkiä” seulovia hoitokokouksia.

3.7 Harhaopilla harhaopin virheitä korjaamaan

Kun harhaopilla korjataan harhaopin jälkiä on tulos sen mukainen.  Seurakuntien hengellinen tila vain paheni.

Tilanne rauhoittui vasta valtavan julkisen kohun ja kirkon puutumiseen saattelemana.  Kun arkkipiispa jyrähti julkisesti, vaatien SRK:ta lopettamaan, ja useat poliitikot ilmaisivat huolensa tilanteesta, loppuivat hoitokokoukset kuin seinään 1982. 

 Päivämiehessä jo ilmoitetut tilaisuudetkin jäivät pitämättä. 

Mikä sai SRK:n lopettamaan?  Jäsenistönsä hyvinvoinnista se ei ollut kiinnostunut koko aikana.  Painoiko huoli julkikuvasta vai uhkasiko arkkipiispa erottaa SRK:n kirkosta?  Ken tietää, se vaikenee.

4. Oikeutus hoitokokousväkivaltaan

Tiellä hoitokokouksiin on nyt koossa toimiva ja kenttäkokeissa hyväksi havaittu toimintamalli. Vahvin mahdollinen auktoriteetti järjestäjänä, jolla on oikeaksi katsomansa syy väkivaltaan. Järjestäjällä on väkivallan työlle tekijät ja valmiiksi katsotut uhrit. Enää pitäisi selittää tavalliselle vl-yhteisön jäsenelle väkivallan oikeutus.

4.1 Väärät Raamatun tulkinnat

SRK perusteli tavallisille vanhoillislestadiolaisille hoitokokouksien tarpeellisuutta Raamattuun nojautuvilla, virheellisiksi katsottavilla tulkinnoilla.

Suurin erehdys lienee 70-luvun tulkitseminen ”lopun ajaksi”, jolloin maailman loppu tulee.

Tällä perusteltiin Raamatun vastaista  toimintaa hoitokokouksissa, joissa Olavi Voittosen  sanoin ”seulottiin” jäseniä. Tälläinen seulominen eli puhdistaminen kielletään Raamatussa. yksiselitteisesti (Matt. 13:24-30)

Maailmanlopun ja 70-luvun niputtaminen aiheutti tulkinnan, jonka mukaan SRK:n hoitomiehet olivat näitä enkeleitä, jotka tulevat maailman lopulla erottelemaan hyvät pahoista (Matt 13:47-50). (Opin vääryyden voi tarkistaa mm. Päivämies 12.12. -79, Eino Rouvinen; ”Taivaan valtakunta on verkon kaltainen” sekä Päivämiehen etusivulta 20.8.1980.)

Samoin tulkinta,  (Sak. 6:8/ Biblia 1776), jonka mukaan Herran hengen on annettava levätä lopunaikana Pohjanmaalla (Oulussa)  aiheutti paljon arvostelua. 

Tällä tulkinnalla puolustettiin SRK:n kielteistä suhtautumista evankeliumin lähetystyöhön vakiintuneiden rauhanyhdistysten ulkopuolella. Sen arvostelu oli ollut yksi hoitokokousten syistä. (Etsivä löytää tämänkin opetuksen vanhoista SRK:n julkaisuista.)

Lisäksi kokouksia hoitamisineen puolustettiin Kristuksen kirkkolailla, rikkoneen veljen ohjaamisella parannukseen ja ´veljeni vartija´ -opilla.

SRK:n opetuksen kautta tavallinen vl sai käsityksen, että Jumalan Valtakunnassa käytiin ankaraa taistelua syntiä, maallistumista ja henkivaltoja vastaan. 

Sielunvihollisen yritykset  kaataa Valtakunnan raja-aidat oli myös ankara ja vaati kovaa puolustustaistelua. Elämän vanhurskaus elävän uskon näkyvänä merkkinä oli myös vihollisen hyökkäyksen alla. Taistelu oli kovaa ja se vaati kovat keinot. Elettiin taistelujen alla, taistelevassa valtakunnassa. (oliko johdossa kenties sotaveteraaneja?)

4.2 Nyt on tie hoitokokouksiin kuljettu

Väkivaltaan johtavalta tieltä on SRK:n matkaan tarttunut kaikki tarpeellinen:

Motiivi = valtataistelu, eriseurojen ehkäisy, opin yhtenäistäminen, änkyröiden erottaminen, arvostelun tukahduttaminen ja SRK:n arvovallan yläpitäminen.

Auktoriteetti = SRK

Toimintamalli = Hoitokokous

Tekijät = SRK:lle kuuliaiset ja aikaisemmissa sodissa ansioituneet hoitomiehet

Uhrit = SRK:n kannalta uhkaavat, epäluotettavat, joukosta erottuvat tai muuten vaan ristituleen joutuvat jäsenet.

Yhteisön hyväksyntä = SRK:lle kuuliaiset, tottelevaiset seurakuntalaiset uskovat kaiken ja tekevät kaiken.  SRK:n kannalta kiusallisimpia ovat ulkopuoliset.  Heidät saa pysymään erossa pitämällä väkivallan teot lukittujen ovien takana ja vaatimalla osallistujilta vaitiolovelvollisuus.  Jos jokunen pois potkittu yrittää teot paljastaa, on hänet heti vaiennettava katkeraksi luopioksi ja valehtelijaksi leimaamalla.

Ovi hoitokokouksiin oli siis nyt avattu. Mikään maallinen mahti ei SRK:ta enää voinut pysäyttää.

Hoitokokoukset olivat useiden tekijöiden summa

Kuten edellä kerrotaan, ei hoitokokouksia voi selittää yhdellä tai kahdella tekijällä. Useiden asioiden on täytynyt mennä samanaikaisesti pieleen, ennen kuin noin suureen onnettomuuteen on jouduttu.

Raamatun hylkääminen; erehtymättömyys, ehdoton kuuliaisuus, henkioppien kaltaiset harhaopit. Omalaatuiset Raamatun tulkinnat; seurakuntaoppi, maailmanloppu 70-luvulla, hengen lepäämiseen uskominen, kalaverkko-vertauksen vääristely. 

Repivät opilliset riidat, vaikeat hajaannukset, jatkuva eriseurojen pelko, ulkoisten tunnusmerkkien hakeminen, ulkopuolisen rahoituksen ja politiikan sotkeminen evankeliumin työhön, yhteiskunnan murros, uusien elämäntapanormien mukanaan tuoma valvonta ja rankaiseminen.

Teologisen tietämyksen puute, valtataistelut sekä SRK:n sisällä että paikallisissa rauhanyhdistyksissä.

Siinä muutamia aineksia hoitokokousreseptiin.Sekoita huolellisesti, etsi luotettavat hoitomiehet ja nauti vääränhengen maustamana.

Muista että reseptin ainekset ovat yhä olemassa, joten ole varovainen!

Hoitokokousten oikeellisuutta arvioitaessa yksi kysymys on myös vastaus:  Palveliko hoitokousten järjestäminen ja niiden lopputulos organisaatiota  vai Jumalaa?

 *       *       *

Ajattelemisen aihetta antoi A-A Tami.

*       *       *

Lisää aihesta:

Aa-Tami: Harhaoppien valtakunta

Heino:  70-luvun kokemuksia. Näillä palstoilla kirjoitellaan […] Suomi24, 26.3.2005.

Hoitokokouksessa. Minä lähdin pois -blogi.

Kapu: SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia

 Totuuden veljeskunta  Helsingin Sanomat 24.9.1994. ”Mikä oli SYT?” Laestadianleaks-blogi.

Nestori: 1970-luvun hoitokokous

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Nestori: Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta

Lauri Pietilä: Sota perintöosasta : todisteita ja tosiasioita lestadiolaisuuden ihmeellisyyksistä sisältä seurattuna. Omakustanne, L. Pietilä, 1981.

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” Puhujainkokouksen kannaotto.

Päivämiehen vastine sivuutti kirjeen asiasisällön  

Erkki Reinikainen: Vastine keskusteluun SRK:n saamista lahjoitusvaroista. Päivämies 23.11 1983.  Kopioi Vl-Foorumilla.

SRK:n johto anoi rahoitusta vaalityöhön SYT ry:ltä 1965

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

TV-dokumentti Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat: matkalippu helvettiin; YLEn Arkistossa (1985)

 Jarkko Vesikansa: Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Otava 2007. 

Jarkkko Vesikansa: Vakoiluverkoston lonkerot paljastuvat. Suomen Kuvalehti 27.7.2007.

Väitöskirja: keskustapuolueen suhteet kirkkoon ja herätysliikkeisiin 1960-70-luvulla.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, avainten valta, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, Olavi Voittonen, painostaminen, pelko, pelot, politiikka, Raamatun tulkinta, rahoitus, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntilista, televisiokielto, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s