Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

– Henkien esiin kaivaminen oli melkoisen brutaalia toimintaa, kirjoittaa A-A Tami seuraavassa analyysissaan hoitokokousten taustalla hallitsevista opeista ja alistamisen mekanismeista. Keskeisin harhaoppi oli SRK:n edelleen opettama eksklusiivinen seurakuntaoppi, jota tukee opetus erehtymättämästä seurakunnasta ja sokeasta kuuliaisuudesta. Kirjoittaja on käynyt läpi SRK:n hoitokokousaikojen julkaisuja ja löytänyt peräti 19 eri henkeä,  joista puhujat vaativat silmätikuksi otetuilta uskovailta parannuksentekoa. 

*      *       *

SRK palasi Päivämiehessä 12.10.2011 sekä julkisuudessa jälleen hoitokokousaikaan.  Harhaoppeja sekä vääriä menetelmiä pahoiteltiin, mutta  niiden käytöstä aiheutuneita vääryyksiä ei vieläkään tahdota korjata.  Vaikka koko elävä kristillisyys eksytettiin puhtaasta evankeliumista, vierittää SRK edelleen tapahtumat muutaman erehtyneen yksilön vastuulle.

Tosiasiassa juuri SRK on noiden pahoittelemiensa harhaoppien ja väärien toimintatapojen kehittelijä ja levittäjä.  SRK:n viralliset julkaisut levittivät harhaoppeja ja niitä käsiteltiin  kaikissa  rauhanyhdistyksissä juuri SRK:n laatimien alustusten pohjalta, SRK:n lähettämien alustajien toimesta.

Olavi Voittonen sanoi aikaisemman ajan olleen siunauksellista sielunhoidollista keskustelun aikaa.  Toisaalla hän puhuu kriisin, seulonnan ajasta.  Nyt puhutaan harhaoppien ja väärien toimintatapojen ajasta.  Mitä nuo väärät toimintatavat ja harhaopit tässä yhteydessä tarkoittavat?

Edesmennyt SRK:n puheenjohtaja Erkki Reinikainen nimesi piilossa pidetyssä alustuksessaan [julkaistu osittain Mopin palstalla, toim.huom.]  joitain harhaoppeja, joita SRK ja sen lähettämät hoitomiehet käyttivät  näissä paljon kohua herättäneissä hoitokokouksissaan.  Läheskään kaikkia opetuksia tai menetelmiä Reinikainenkaan ei halunnut vääriksi nimetä, vaikka ne sellaisina nyt nähdäänkin.

Nykyisen vl-liikkeen jäsenistön 80-luvulla ja sen jälkeen syntynyt ikäluokka on pidetty täysin tietämättöminä silloisista opetuksista ja käytännöistä. 

Kuitenkin suuri osa noista opeista ja käytännöistä  elää yhä vl-liikkeen tapanormistossa ja opetuksessa, hieman muotoaan muttaneena tosin.

Silloisen SRK:n vaikuttajina olleet miehet ovat edelleen vahvasti vaikuttamassa liikkeen oppiin SRK:n johtokunnassa tai muuten vahvoina mielipidevaikuttajina liikkeen ytimessä.  Osalle heistä ei ole edes hoitokokouksissa käytetyt menetelmät avautuneet synniksi ja harhaopiksi.

Tämän takia he haluaisivat Aarno Hahon tavoin vieläkin käyttää silloin harjoitettuja henkisen väkivallan muotoja siionin puhdistamiseksi ja soraäänten vaimentamiseksi.  Odotettavissa onkin nykyaikaan päivitetty hoitokokousaalto heti kun työvaliokunta saa tähän päivään sopivat seulontavälineet käyttöönsä.

Vanha viisaus opettaa, että ellei tunne historiaa ei voi ymmärtää nykyisyyttä eikä ennustaa tulevaa.  Seuraavaan artikkeliin on koottu vanhan hoitokokoussarjan aikaiset menetelmät ja niiden tukena olleet harhaopit.

1. Jumalan Huoneenhallitus -oppi

 Uusien säätöjen noudattamisen valvontaa

SRK:n ja paikallisten rauhanyhdistysten jäsenet olivat kokeneet jo kaksi repivää hajaannusta -34 ja -62.  Silti rauhanyhdistysten jäsenistössä tuntui olevan  ns. eriseuranhenkeä.  Jäsenistö ei hyväksynyt nurisematta SRK:n kiristinyttä linjaa eikä uusia elämäntapanormeja, jotka vain lisääntyivät pappishajaannuksen jälkeen.

Uusien maallistumista ehkäisevien elämänohjeiden noudattamista valvottiin paikallisyhdistysten johtokuntien taholta SRK:n määräyksen mukaisesti.

Uusien elämää ohjaavien ohjeiden aiheuttama tyytymättömyys tulkittiin tottelemattomuuden synniksi, josta vaadittiin parannusta. SRK:n päättäjillä näyttää olleen todellinen pelko uusista eriseuroista ja niiden seurauksena tulevista uusista hajaannuksista.

Vastatoimina SRK ryhtyi kiristämään jäseniinsä kohdistuvaa tarkkailua ja oppinsa noudattamisen valvontaa.  Päättäjät ryhtyivät kehittämään valvontaa helpottavia opinkappaleita, Kristuksen kirkkolailla ratsastaen.  Yksi näistä valvontatyökaluista on ns. .Jumalan Huoneenhallitusoppi.

Siinä SRK:n rauhanyhdistysten johtokunnat asetettiin valvomaan seurakuntalaistensa uskonelämää, ja johtokunnan jäsenille uskottiin laajat sielunhoidolliset tehtävät.

Heidät korotettiin maallisen organisaation johtajista hengellisiksi uskovien sielunpaimeniksi, Jumalan huoneenhallituksiksi.

Ja vakoilkaa toinen toisianne    

Näiden huoneenhallitusten tehtävänä näyttää olleen paikallisyhdistysten jäsenistön seuranta ja ohjaaminen SRK:n omaksuman hengen mukaiseen seurakuntaelämään.

Johtokunnan jäsenten oma aika ei näin laajaan valvontatehtävään millään riittäisi. Heidän avukseen SRK:n työvaliokunnassa kehiteltiin Raamatun sanomaa vääristelevän ”vakoiluoppi”, jossa jokainen jäsen laitettiin vakoilemaan toisiaan.

Kuulin omin korvin miten SRK:n johtokunnan pitkäaikainen jäsen Aarno Haho kehui 80-luvun lopulla ylpein sanakääntein ”meidän järjestelmäämme” tehokkaammaksi mitä kommunistien vastaava.  ”Kun kaikki valvovat kaikkia, mikään ei jää meiltä (sielunpaimenilta) piiloon.”

SRK:n koneisto hakkaa siis Stasin ja KGB:n tapaiset vakoiluorganisaatiot.  Miten siinä onnistuttiin?

Ympäri lestadiolaisia yhteisöjä kiersi tuolloin SRK:n alustajia pitämässä ”olenko minä veljeni vartija?” (1. Moos. 4:9) aiheisia opetustilaisuuksia. Näissä tilaisuuksissa opetettiin miten vakoilukoneisto toimii. Raamatun jae tulkittiin niin, että Jumala käskee jokaista vartioimaan veljensä tekemisiä, vakoilemaan muiden rauhanyhdistykseen kuuluvien tekoja ja ajatuksia.

Huomatessaan toisen tekevän väärin tai ajattelevan SRK:n opetuksen vastaisesti oli jokainen kunnon vanhoillislestadiolainen velvollinen ilmiantamaan lähimmäisensä, ystävänsä, sukulaisensa tai perheenjäsenensä luotetulle henkilölle, jotta asia saataisiin johtokunnan ja sitä kautta Jumalan valtakunnan käsittelyyn.

Jo pelkkä epäilys toisen tekemästä synnistä tai vääristä ajatuksista piti ilmiantaa. Ilmianto tuli nimenomaan tehdä ”luotetulle” veljelle, jotta asia saataisiin varmasti johtokunnan kautta hoidettavaksi, toiselle rivijäsenelle tehty ilmianto ei ollut riittävä.

Jollei tehnyt opetuksen mukaan, teki seurakunnalle tottelemattomana itse syntiä nousemalla Jumalan Valtakuntaa ja sen ohjeita vastaan. Lisäksi ilmiantoa noudattamaton otti  ilmiannettavan synnit kannettavakseen, hänestä tuli ilmiannettavan rikoskumppani.

Tämä opetus ei juuri jättänyt tulkinnan varaa, jokaisen vanhoillislestadiolaisen oli toimittava toinen toisensa vakoojina ja raportoitava rikkeet Jumalan Huoneenhallitusena olevalle johtokunnalle, vaihtoehtoja ei ollut.

Näistä ilmiannoista johtokunnat tekivät seuraavissa hoitokokouksissa hoidettavien jäsentensä  nimilistat ja syntiluettelot.  Syytetyiltä ei kysytty pitävätkö ilmiannot paikkansa eikä heidän annettu puolustautua syytöksiltä.  Ainoa keino pelastua oli ehdoton kuuliaisuus ja parannukseen nöyrtyminen.

Ilmianto-oppi sisälsi myös SRK:n uutta opetusta, henkioppia. Niinpä vanhoillislestadiolaiset raportoivat myös epäilyksensä uskonystäviensä sieluun asettuneista henkivalloista, joita vastaan Jumalan Valtakunta tuolloin taisteli.

Vakoilu, kuulustelut ja väärienhenkien esiin kaivamiset perustellaan Kristuksen kirkkolailla, henkinen väkivalta käännetään rakkaudeksi ja huoleksi lähimmäisen sielun tilasta.

2. Julkirippi  

Kuuliaisuuteen pakottaminen julkiripillä

Julkiripin nähtiin toimivan SRK:n tavoitteiden tukena silloin kun tavanomainen puhuttelu ei tehonnut. Koko seurakunnan eteen marssitetun henkilön ajateltiin yhteisön painostuksen alla murtuvan ja hylkäävän SRK:n hengen vastaiset ajatukset ja eriseurahenget.

Siinä mielessä julkirippi ei ollut sielunhoidollinen menettely, vaan lähinnä kurinpidollinen rangaistuksen omainen tapahtuma.Sillä pyrittiin murtamaan uhriksi valitun henkinen vastarinta.

Tämä oli nähty hyödylliseksi ensimmäisissä hoitokokouksissa, joissa jo torjuttiin kososlaisuuden nimen saanutta eriseuraa.Tämänkään eriseuran kannattajat eivät olleet taipuneet SRK:n henkeen tavanomaisissa puhutteluissa, mutta jouduttuaan koko seurakunnan eteen lähes kaikki olivat taipuneet yhteisön paineen alla ja tehneet parannuksen kososlaisuudesta.

Julkiripin tausta

Luther myöntää kirjoituksissaan, ettei parannukseen jo nöyrtyneen uskovan rippiä löydy Raamatun kirjoituksista, vaan se on katollisen kirkon keksimä traditio.  Entisenä munkkina hän pitää rippiä kuitenkin hyödyllisenä sielunhoidollisena välineenä joka on syytä pitää osana myös uskonpuhdistuksen jälkeistä kirkkoa.

Julkirippi tulee lestadiolaisuuteen kirkon vanhan katekismusksen  mukana. Luterilaisessa kirkossa pidettiin julkirippiin liittyvää nöyryytystä julkisissa synneissä hyödyllisenä vielä 1800-luvulle asti.

Julkirippi henkisenä väkivaltana

SRK:n järjestämissä hoitokokouksissa julkirippi oli siis alunperin uppiniskaisten taivutteluun tarkoitettu keino. Myöhemmin siitä kehittyi paikallisyhdistyksissä, uhriksi joutuneen kannalta erityisen nöyryyttävä hengellisen väkivallan muoto.

Paikkallisyhdistyksille ei enää kelvannut SRK:n vastustajahengen, ”kosolaisen vääränhengen”,  tai  julkisten,  yleisesti tiedettyjen syntien tunnustaminen seurakunnan edessä, vaan nöyryytyksessä oli päästävä vielä syvemmälle.  Seurakunnalle piti lopulta tehdä selkoa kaikkein yksityisimmistäkin tapahtumista, mikrofoniin selostettiin esim. omaa seksielämää ja fantasioita sekä sairaskertomuksia ja ihmissuhde kiemuroita tms. Jos ripittäytyjä oli hoitomiesten syväluotauksessa osoittanut oikeaa katumusta ja sieluntilaa, julistettiin synninpäästö.

Kun sielussa asuva henki todettiin vääränlaiseksi ripittäytyjä sidottiin synteihinsä, jolloin nöyryyttävä näytelmä toistui pahimmillaan useassa peräkkäisessä hoitokokouksessa. Näitä julkirippejä käytettiin luultavasti jonkinlaisina pelotteina, julkisina teloituksina joiden päämääränä oli seurakuntalaisten ehdoton kuuliaisuus SRK:n hengen äänelle. Uskoa ne eivät vahvistaneet kuten eivät yhtenäisyyttä ja keskinäistä rakkauttakaan.  Päin vastoin, ne aiheuttivat suurta ahdistusta ja pelkoa jäsenien keskuudessa.  Tämä puolestaan puolsi yhä uusien ja uusien hoitokokousten järjestämistä.  Kierre oli valmis.

3. Sitomiset

Vääriin henkiin ja sieluntiloihin sitomiset

Avaintenvallan käyttö harhaoppiin eksyneiden hoitomiesten työkaluna herättää useita hengellisiä kysymyksiä, joita on käsitelty myös SRK:n harhaoppeja käsitelleessä artikkelissa Harhaoppien Valtakunta? .  Muutama seikka täytyy tässäkin yhteydessä kuitenkin mainita.

SRK:n oppi nojaa vahvasti siihen, ettei avainten valtaa ole muilla kuin Pyhän Hengen omistavilla oikeilla uskovaisilla.  Harhaoppeja käyttävät tai harhaoppeihin eksyneet eivät ole näitä SRK:n opetuksen mukaisia ”eläviä Jumalan lapsia”. He ovat ”likaisia astioita”,  joiden antama synninpäästö tai sitominen ei  SRK:n mukaan ole aito.

Miten pitäisi suhtautua näiden ”likaisten astioiden” tekemiin sitomisiin? Sota henkivaltoja vastaan ulottui  Suomen lisäksi Amerikkaan saakka, jossa ”likaisen astian” tekemä taistelu henkivaltaa vastaan aiheutti lähes koko Amerikan seurakunnan eroamisen SRK-lestadiolaisuudesta. 

Hoitokokousajan harhaopit ja avainten valta ovatkin SRK:n kannalta melkoisen kiusallinen kysymys.

SRK:n oppi nojaa vahvasti Lutheriin. Hän sanoo avaimien erehtymisen mahdollisuudesta näin: avaimet eivät erehdy koskaan.

”Vielä yksi asia: Sanokaa minulle Jumalan tähden, mistä olette saaneet tuon erehtyvän avaimen. Eihän koko Raamattu tiedä siitä yhtään mitään, vaan se puhuu yksinomaan oikeista avaimista. ” (Martti Luther)

Oliko siis hoitokokouksissa, joita käytiin harhaopissa, Taivasten Valtakunnan avaimet käytössä hengellisessä mielessä. Henki puuttui, puuttuiko avainten valtakin? 

Miten silloin pitää suhtautua seurakunnan erehtymättömyyteen, sillä seurakunnan nimissä tuolloin toimittiin. Entä ”likaisten astioiden” suorittamien sitomisten kohteisiin?  Ulottuiko avainten valta taivaaseen saakka ollenkaan, vai olivatko teot pelkkää lihan työtä, ilman henkeä?

Olisiko tuo opillinen dilemma osasyy SRK:n haluttomuuteen käsitellä hoitokokousten  väärinkäytöksiä,  tai ylipäätään korjata tuolloin tehtyjä virheitä. Virheiden korjaaminen aiheuttaisi liikaa kiusallisia opillisia kysymyksiä.  Erehtymättömyys ja sitä kautta kaikki erehtymättömyyden varjolla tehdyt elämäntapapäätökset tulisivat epäilyksen alaiseksi.  Koko huolella rakennettu korttitalo alkaisi huojumaan.

Virheitä ei aikanaan SRK:n taholta myönnetty lainkaan,  ja helpompaa on vieläkin kuitata koko juttu Jumalan siunauksena. ”Siunauksellisena aikana”, jossa jokunen ihmispolo joihinkin vähäisiin ylilyönteihin saattoi joskus syyllistyä ”vanhan aatamin” ottaessa vallan.

Taivasten Valtakunnan avaimet harhaopin  käytössä

Olivatpa avainten vallat hengellisessä mielessä käytössä tai eivät, niitä kuitenkin käytettiin ilman mitään epäilyksiä Pyhän Hengen puutumisesta. Sekä kohteet, että uhrit uskoivat sitomisten ja päästämisten olevan täyttä totta.

Synteihin sitomiseen oli kaksikin syytä, ulkoisen tunnusmerkistön rakentaminen ja syntisen täydellinen nöyrryttäminen, taivuttaminen kuuliaiseksi SRK:n hengen äänelle.

Sitomista eniten harjoittaneet kehuskelivat pakottavansa syntisen parannukseen.  

Muutaman vuorokauden tai viikon sitominen kypsytti hoitajien mukaan paatuneimmankin parannuksen askelille. Samoin kehuttiin, että jos sama olisi keksitty jo edellisten hajaannusten aikaan, olisivat nuo  hajaannukset jääneet kokonaan tapahtumatta.

Raamattu ei tunne henkioppia. Vain synti voidaan Raamatun mukaan sitoa, ei kososlaisuutta tai muutakaan nk. väärää henkeä. Hoitokokouksissa ihmisiä kuitenkin sidottiin myös näihin ”vääriin henkiin” ja ”väärään sielun tilaan”.  Kysymyksiä aiheuttava teko sekin.

4.Henkioppi

Taistelu henkivaltoja vastaan

Yksi  Jumalan Valtakunnan lyömäase  SRK:ta arvostelevia vastaan oli henkiopiksi kutsuttu harhaoppi.

Harhaopin taustalla on  pappishajaannuksen jälkeisen  SRK:n teologinen tietämyksen puutte, johtajien erehtymättömyyteen uskominen ja SRK:n sisäinen valtataistelu. 

Nämä yhdessä avasivat vahvana persoonana pidetylle Heikki Saarelle oven omien harhaoppiensa istuttamiseen SRK:n ”työkaluihin”. 

Henkioppia on kerrottu käytetyn ainakin jo 50-luvun puolella, mutta laajempaan tietoisuuteen se tuli Heikki Saaren käytössä.  Hän sivalsi henkiopilla kaikkia jotka eivät ajatelleet kuten hän.

– Sinä olet väärässä hengessä!! -huudahdus sai toiset hiljaisiksi.

Lopulta henkioppi levisi laajasti SRK:n johtokuntaan, jossa sitä käyteettiin valtataistelun välineenä.  SRK:n välityksellä henkioppi levisi lopulta koko siioniin. Syntyi käsitys henkivalloista ja henkien taistelusta ihmisten sieluista.

Heikki Saari kuului SRK:n johtokuntaan ja myöhemmin hänestä tuli SRK:n todellinen johtaja. Usko, jonka mukaan Jumala asettaa johtajat ja antaa näille asemansa mukaisesti erehtymättömän tiedon, mahdollisti täysin aiemmista poikkeavan henkiopin leviämisen SRK:n johtamiin rauhanyhdistyksiin.

Kukaan ei uskaltanut oppia kyseenalaistaa tai julkisesti epäillä sitä harhaopiksi.  Tämä harhaoppi eksytti kaikki SRK-lestadiolaiset uskovaiset ja vaikutti vuosikymmenten ajan. 

Tietojeni mukaan tämän väärän opetuksen jälkiä ei koskaan laajasti SRK:n taholta korjattu, eikä ole tähän päivään asti korjattu. Vanhanpolven uskovaisissa oppi tuntuu vaikuttavan edelleen.  Olisiko julkisen korjausliikkeen paikka?

Henkiopin mekaniikka

Tämän vanhoillislestadiolaisille aiemmin täysin vieraan opetuksen mukaan ihmistä ohjaavat erilaiset henget, jotka asettuvat ihmisen sieluun. Puhuttiin henkivalloista. Kaikki ihmisen tekemiset riippuivat siitä mikä henki häntä kulloinkin ohjasi.

Pahuuden teot olivat aina väärän hengen aikaansaamia, ja hyvät teot olivat tilanteesta riippuen joko oikean hengen tai väärän hengen tuottamia. Hengen oikeellisuuden määräsi se missä tarkoituksessa oikeat, hyvät teot oli tehty. Koskaan ei voinut olla täysin varma mikä henki vanhoillislestadiolaista kulloinkin ohjasi, sillä väärän hengen opetettiin pystyvän muuntautumaan myös oikean hengen kaltaiseksi.

Tavallinen vanhoillislestadiolainen oli opetuksen edessä totaalisen hukassa.  Hänen täytyi luottaa siihen mitä SRK:n alustukset, Päivämiehen kirjoitukset ja SRK:n lähettämät hoitomiehet hengistä ja henkivalloista sanoivat.  Itsenäisesti, ilman SRK:n lähettämää veljeä,  näitä henkiä oli mahdoton tunnistaa tai  erotta toisistaan.

Ihmisen sieluun asettuvia henkiä opetettiin olevan lukuisa joukko.  Kirjoituksissa mainitaan ainakin ainakin nämä henget: Ensin hengen nimi, sitten vaikutus/näkyvyys.

-Kososlainen henki; SRK:ta arvosteleva, itseään korottava.

-Kososlainen lakihenki; armoton, syntisiä tuomitseva, sitomisia suosiva.

-Kososlainen väärähenki; äidin maidossa imetty jolta kukaan ei voi välttyä.

-Kososlainen eriseuranhenki; sisäisiä ryhmittymiä kokoava.

-Hempeä henki; jumalattomiin, syntiin, syntisiin ja rippiin liian pehmeästi suhtautuva.

-Laki henki; tekoja vaativa, rippiä korostava, syntejä kaiveleva, jatkuvaa ripittäytymistä.

-Kuiva henki; rakkaudeton, kyräilevä, riidan haluinen, epäsosiaalinen.

-Kirkko henki; epäuskoisen pitämiin kirkon tilaisuuksiin vievä, kirkollista elämää arvostava.

-Ekumeninen henki; Valtakunnan rajoja poistava ”kaikki” uskovaisiksi hyväksyvä.

-Synninluvallisuuden henki; syntiä saa tehdä kun muistaa ripittäytyä niistä.

-Saastainen henki; SRK:n omaksuman hengen vastustaja.

-Eriseuran henki; sitomisia epäilevä, erotettujen eriseuraisten puoleen vetävä.

–Katkera henki; aikaisempia hoitokokous vääryyksiä esiin tuova, toisia uskovaisia arvosteleva.

-Maailmallisuuden henki; tiukkoja määräyksiä arvosteleva, taiteita harrastava.

–Kylmä henki; välinpitämättömästi, rakkaudettomasti suhtautuva.

–Väärähenki; vielä nimeämätön SRK:n hengen vastainen henki.

–Nuiva henki; vastustava, epäilevä, kyseenalaistava, epäilyksiin vievä, kielteisesti suhtautuva.

–Lihallisuuden henki; omaa etua etsivä, lihan himoihin johdattava.

–Saataisuuden henki; itsetyydytykseen ja sukupuolivietin tyydytykseen vievä.

Kososlainen henki on näistä keksityistä henkivalloista kaikkein tunnetuin.  Se mainitaan nimeltä virallisissa papereissa jo 60-luvun alussa, kun SRK kävi taisteluun Helsingin rauhanyhdistykselle pesiytynyttä eriseuranhenkeä vastaan.

Väitteet, jonka mukaan henkioppi keksittiin ja otettiin käyttöön 70-luvulla, eivät siis pidä paikkaansa.  70-luvulla henkiopin soveltaminen vain lisääntyi lisääntymistään, kunnes kukaan ei enää hallinnut harhaopilla luotuja henkivaltoja.

Tähän hallitsemattomuuden aikaan sijoittuvia hoitokokouksia kuvaa hyvin tilanne, jossa kaikkien kokoukseen osallistujien todettiin olleen väärässä hengessä.  Kuka tällaisissä kokouksissa sitten käytti avainvaltaa ja päästi poloiset vääristä hengistä on jäänyt epäselväksi.

Henkien esiin kaivaminen

Henkien kaiveleminen väärien tekojen aiheuttajina oli melko brutaalia toimintaa.

Ensin rauhanyhdistyksen johtokunnan tietoon tuotiin epäilys jäsenen X lankeamisesta syntiin.  Seuraavassa hoitokokouksessa jäsen X pyydettiin seurakunnan eteen julkirippiin.  Koko seurakunnan kuultavaksi asetetulta X:lta kysyttiin seuraavaksi, ovatko hänen uskomisen asiansa kunnossa.

Tuolloin viimeistään X ryhtyy mielessään miettimään, miksi hänet on hoitojen kohteeksi valittu.  Hän miettii menneessä tekemiään virheitä ja mahdollisia syntejään.  Hän on käynyt viime viikolla naapurissa, ihan asiallisella asialla tosin, mutta siellä oli se televisio päällä ja hän sitä uteliaisuudesta hieman vilkaisi.

X tunnustaa television katsomisen ja pyytää sitä anteeksi.  Seurakunta ja hoitomiehet ovat hiljaa, anteeksi antoa ei kuulu.  X joutuu epätoivon valtaan.  Oliko jotain muutakin mitä en nyt muista, hän miettii ja ryhtyy kaivelemaan muistinsa sopukoita.

X tunnustaa lisää vääriksi katsomiaan tekojaan ja ajatuksiaan, koska ei muista, onko nämä synnit aikaisemmin sovittu vai ei. Seurakunta on edelleen hiljaa. Synninpäästöä ei tule.

– Sinä olet X sielun tilaltasi täysin pimeä ja väärässä hengessä! Kyllä me sinun syntisi tiedetään.  Jumalan valtakunnan tietoon on sinun television katselusi ja eriseuraisten kanssa veljeileminen tullut. Sinun autosi on nähty kirkon edessä H:n hautajaisten aikaan, vaikka H on väärän hengen kantajana liittynyt eriseuraan ja jättänyt Jumalan lasten yhteyden. Lisäksi Jumalan valtakunta tietää sinun käyneen lastesi kotona ristiäisissä, vaikka siellä oli eriseuraan mennyt pappi niitä pitämässä.  Näitä asioita sinä et kuitenkaan halunnut itse Jumalan valtakunnalle tunnustaa, sinussa on hempeää henkeä, katkeraa henkeä H:n sitomisen tähden sekä eriseuran henkeä ja kososlainen väärähenki!

Nyt X oli enemmän kuin hämillään. Tottakai hän lapsenlapsensa ristiäisiin meni, vaikka siellä olikin pappiseriseuraan mennyt pappi ristiäisiä pitämässä. Eiväthän ne eriseuraisten seurat olleet. 

Tottakai hän H:n hautajaisiin meni, hän oli tuntenut H:n sentään vuosikymmeniä ja vasta viikkoja takaperin H oli joutunut Jumalan valtakunnan jättämään. Syytä tähän X ei vieläkään oikein tiennyt, jotenkin se liittyi näihin uusiin henkiin jotka nyt olivat Jumalan lasten kimppuun käyneet.

X kertoo seurakunnalle, ettei näe lapsenlapsensa ristiäisissä käymistä tai parhaan ystävänsä hautajaisissa käymistä synniksi.

– Sitten sinut sidotaan synteinesi seurakunnan ulkopuolelle eikä sinua saa enää Jumalan lapsena pitää!

X parahtaa itkuun ja anoo armoa, hän sanoo uskovansa kuten ennenkin eikä tunne itsessään mitään vääriähenkiä.  Hän pyytää anteeksi antoa Raamattuun vedoten, mutta ei auta.

Seurakunta on hiljaa, vain hoitomies puhuu. X saa luvan palata takaisin, kun hänelle on itselleen selvinnyt, miten pimeä ja syvällä metsässä hänen sielunsa tila on.  Pää kumarassa ja häpeillen X poistuu Jumalan valtakunnan hoitokouksesta.

– Olipa X pahasti väärissä hegissä kun ei tilaansa nähnyt! Synti se on joka ihmisen Jumalan lasten joukosta pois ajaa! Synnin turmelemaan sieluun asettuu väärät henget asumaan, mutisee seurakunta ja aloittaa seuraavan hoidettavan kuulemisen.

Kyseisessä esimerkkitapauksessa rauhanyhdistyksen johtokunta on kuullut toiselta jäseneltä X:n käyneen eriseuraan joutuneiden pitämissä tilaisuuksissasekä naapurissaan, jossa on televisio.

Selvitäkseen hoitokokouksesta X:n olisi pitänyt tehdä parannusta niistä vääristä hengistä, joiden henkiopin mukaisesti pitäisi olla vastuussa näistä vääriksi katsotuista teoista.

Seuraavassa hoitokokouksessa sidotuksi tullut X pyydetään jälleen seurakunnan eteen. Nyt hän sanoo Jumalan avanneen hänen tuntonsa näkemään kaikki ne väärät henget, jotka häneen kerrottiin asettuneen.  Hän kertoo nyt ymmärtävänsä, miten pimeä hän oli käydessään eriseuraisen pitämissä ristiäisissä ja H:n hautajaisissa, sitten hän ilmaisee kuuliaisuutta seurakunnalle anomalla anteeksi ”kososlaista henkeä, hempeää henkeä, katkeraa henkeä, eriseuran henkeä ja saastaista henkeä”.

Oikean sanamuodon hänelle on kertonut aiemmin väärään henkeen joutunut ja siitä parannuksen armon saanut matkaystävä.

Nyt rippi kelpaa hoitomiehelle.

Sitominen puretaan ja X saa synninpäästön kaikista ilmoittamistaan vääristä hengistä. Seurakunta seuraa hoitomiestä ja julistaa samaan aikaan synnit vääristä hengistä anteeksi. X kävelee helpottuneena takaisin penkkiin, hän sai armon jatkaa tässä rakkaaksi käyneessä joukossa.

Silti X:n tunto on rauhaton ja olossa ei ole sitä tuttua hyvänolon tunnetta mikä synninpäästöstä ennen on tullut.Hän keskittyy kuitenkin kuuntelemaan seuraavan hoidettavan julkirippiä, avaisipa Jumala tuolle poloiselle heti hänen pimeän sielun tilansa niin välttyisi siltä hirvittävältä ahdistukselta minkä hän sai sitomisen aikana tuntea.

5.Yhteisön yhteinen omatunto

Uhrautuminen  yhteisön puolesta

Tässä opetuksessa SRK opetti jäseniään ripittäytymään muiden puolesta. Tähän opetukseen ajoi rauhanyhdistysten surkea hengellinen tila ja siitä seurannut henkinen pahoinvointi.

Julkiripin harhaoppinen soveltaminen ja harhaoppisen henkiopin soveltamisesta aiheutunut ahdistus vaivasi lähes jokaista rauhanyhdistystä.  Tilanteen katsottiin korjaantuvan, jos jokainen vuorollaan pyytäisi anteeksi rauhanyhdistyksen huonoa ilmapiiriä.

Kun yhteisö sairasti harhaoppien noudattamisen vuoksi, tilannetta yritettiin korjata pakottamalla yksittäinen jäsen rippiin yhteisön pahan olon vuoksi.

Siinä ei pyydetty anteeksi henkilökohtaisia syntejä tai vääriähenkiä, vaan pyydettiin anteeksi seurakunnan ”sairastamista”.

Lopuksi on todettava hoitokokousten taustalla vaikuttava todellinen harhaoppi, joka on SRK:n opettama eksklusiivinen seurakuntaoppi, erehtymättömyyden ja sokean tottelemisen tukemina.

Ilman tätä SRK:n hengen omaksumaa seurakuntaoppia olisivat muutkin harhaopit jääneet syntymättä, ja jäljellä olisi pelkkä puhdas evankeliumi.

*       *       *

Ajattelemisen aihetta antoi A-A Tami.

*       *       *

 Lue lisää aiheesta:

A-A Tami: Harhaoppien Valtakunta?

A-A Tami: Jumalan vai ihmisten vuoksi? Miksi hoitokokouksia järjestettiin?

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Kapu: SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit

Keksityn henkiopin leiväminen

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” (Puhujainkokouksen kannaotto joulukuussa 2008.)

Totuuden kuuliaisuuteen. Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa vuosina 1960-61 esiintyneistä erimielisyyksistä. Vanhoillislestadiolaisten pappien veljespiiri. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1962. Otteita kirjasta sekä keskustelua Mopin palstalla.

S. V.: Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta

Advertisement