Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään


Minä olen ollut ns. entinen vl viitisen vuotta. Sen jälkeen, kun muut uskovaiset  asian tajusivat, mihin ratkaisuun olin päätynyt, kävi niin että menetin suurin piirtein kaikki ystäväni. Parhaimmatkaan kaverit eivät enää minua tunteneet kun kävelivät vastaan.  Vähemmän tutut taas jotenkin aivan ihmeellisesti ottivat roolin suhtautumisessaan mi nuun. He olivat liioitellun ystävällisiä ja ”tuttavallisia”. Jotkut tutut sitten tyytyivät vain tuijottelemaan kuin jotain kummallista eläintä.

Vielä nykyäänkin tulee tuijottelijoita silloin tällöin vastaan. Ohitan ja vilahtaa mielessä että mikähän heitä vaivaa.  Ikään kuin minun pitäisi olla jostain häpeissäni?

Aluksi elämä oli melkoisen kurjaa ja suorastaan masentavaa. Nyt ne paineet on enimmäkseen voitettu kanta ja moni juttu enää vaan naurattaa. Olenpahan joillekin outo ja ihmeellinen nähtävyys.

Kovaa ”painostusta” takaisin palaamiseksi oli silloin aluksi. Perheenjäsenet ja muut läheisimmät tuttavat puhuivat minulle uskonasioista. He yrittivät saada minut palaamaan takaisin.  Ja kuten edellä totesin, vähän vieraammatkin ”puhuttelivat”  ja olivat hiukan teennäisen kiinnostuneita minusta ja sielustani.  Ja tekstiviestejä singahteli, itkettiin, vedottiin ties mihin. Peloteltiin helvettiin joutumisella.

Pelotteluun olin valmistautunut ennalta. Mietin sitä ja päätin, että suhtaudun uhkailuun täysin kylmästi enkä päästä sitä murentamaan sisäistä tasapainoani. Tiesin, että helvetinpelko on monelle tullut ratkaisun esteeksi. Itselleni se tuntui todenoloiselta pelon ja vavistuksen aiheelta. Jälkeenpäin totesin valmistautumisen olleen hyödyksi.

Siitä en yhtään tykännyt, että heidän mielestään en ollut uskovainen. Omasta mielestäni olin silloin edelleen uskovainen, ja olen vieläkin. Mikään ei ole siinä katsomuksessani muuttunut. Haluan olla kristitty. Vain se etten halunnut enkä halua elää enää vanhoillislestadiolaisena.

Tärkein syy lähtööni

Tärkein, siis välittömin syy lähtöön oli, että koin kurjana kotisiionin eli ry:n painostavan yhteisön. Se oli alkanut rastittaa jo kauan sitten.

Meilläpäin ”er-yyllä” yhteisö  oli hyvin porukoitunutta. Jokaisen piti pysytellä siinä omassa porukassa, eikä  toisiin huolittu mukaan uusia ”eri klikistä”. Siionissa oli myöskin ryhmä niitä ”parempia” uskovaisia, siis he pitivät itseään muita parempina.

Nämä myös osoittivat paremmuutensa monilla aika hienostuneilla tavoilla, joihin ei pystynyt tarttumaan millään lailla. Kuten äänensävyt, asenteet, keitä tervehditään, ketkä sivuutetaan ilmeettömästi jne. Se oli lähes huomaamatonta, mutta kuitenkin selvästi olemassa. Kyllä sen jokainen ymmärsi. Semmoista on paljonkin erilaisissa yhteisöissä. Samanoloista toimintaa kuin se kun koulussa kiusataan joitakin.

Sitä herkistyy seuraamaan, ja se kuormittaa niitäkin, jotka eivät ole suoraan kiusaamisen ja vähättelyn kohteina. Raskainta se tietysti on heille joiden päälle se suoraan kohdistuu.

Nämä paremmat uskovaiset myös tarkkailivat muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Ei saanut eikä voinut elää ja uskoa vapaasti omana itsenään, vaikka uskoikin sinänsä samalla lailla kuin hekin.

En yksinkertaisesti jaksanut enää sellaista kyttäämistä. Mietin että mitä varten liittyisin mukaan heidän peliinsä. se olisi tuntunut halvalta ja väärältä.

Uskovaisia on muuallakin

En voinut myöskään ymmärtää, miksi ei voida hyväksyä uskovaisiksi muita samoin uskovia ihmisiä, jotka eivät ole kuitenkaan vanhoillislestadiolaisia. Juuri samoin uskovia nimittäin kyllä on olemassa.

On sellaisia, joilla on pitkälle samanlaisia elämäntapoja. Jotkut heistä ovat jopa vielä tarkempia, eli ehdottomampia, tietyistä ns. ulkonaisista asioista kuin vl:t. (On usein kirjoiteltu julkisuudessa niistä ulkonaisista asioista, joista vl:t voidaan tunnistaa, siis mitkä asiat on lestadiolaiselle syntiä.)

Monista uskon kysymyksistä samoin uskovia ihmisiä löytyy siis vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelta. Miksi he eivät voi olla myös uskovaisia vl:ien mielestä? Tätä  ihmettelin silloin ja tätä ihmettelen yhä. Vastausta en ole koskaan saanut.

Minun on vaikea hyväksyä tuota ajatusta, että ” vain lestadiolaisten  tavalla elävät pelastuvat”. Sitähän se itse asiassa tarkoittaa, vaikka vl:t käyttävätkin tässä yhteydessä sanaa ” usko”.  Kuitenkin se tarkoittaa ei sitä mitä ”uskoo” hengellisesti, vaan ulkonaista, tarkkaan rajattua elämäntapaa.

Ulkonaiseen kiinnittyminen oikeastaan romuttaa koko kristillisen uskon todellisen sisällön. Sen, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Ja riippumatta siitä missä päin maailmaa on syntynyt ja missä kulttuurissa.

Käytännössä vl-opetus sanoo:  jos et mahdu siihen muottiin, mitä vl-seurakunta vaatii, niin tervemenoa helvettiin.

Itse elän edelleenkin ulkonaisesti pitkälle samoin kuin vl:t. Mikään näkyvä asia ei oikeastaan ole muuttunut elämässäni.  Vain se, etten käy enää rauhanyhdistyksellä seuroissa, vaan eräässä toisessa paikassa.

En tiedä, mikä tilanteeni olisi nyt, jos olisinkin asunut jollakin toisella paikkakunnalla. Jossakin, missä olisi ollut erilaista. Ei olisi ollut itseään muita parempina pitäviä porukoita ja kyttäyssysteemiä. Jos sitä ei olisi suosittu ry:llä… Ehkä en olisi päätynyt tähän ratkaisuun silloin. Jos rauhanyhdistyksellä viihtyy eikä kukaan nosta itseään muita paremmaksi, ihmiselle ei ehkä tule tarvetta alkaa miettimään näitä asioita sen enempää.

Minulla se viihtymättömyys kääntyi lopulta onneksi. Nykyisin olen tyytyväinen elämääni.

En kehota ketään lähtemään ry:ltä jos siellä tykkää olla ja pystyy olemaan. Kirjoitin tämän vain siksi että mielestäni on muitakin paikkoja missä uskovainen voi käydä.

Uskostaan ei siitä syystä  tarvitse (eikä pidä) luopua, että ei halua elää vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Teletapas.

*         *          *

Lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: UskoToivoRakkaus

Johannes Alaranta: Ystävä Sä Lapsien

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Vuokko Ilola: Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä neuvon

Joku toinen: Toimitalon pyöritystä vai elävää uskoa?

Jostain pitäisi saada vertaistukea (uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen) (Keskustelu Kaks’Plus-sivustolla)

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään

Topi Linjama: Yksi virke

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä? 

Nestori: Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Vaikka läpi harmaan kiven

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, alueelliset erot, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, kaksinaismoralismi, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, mielenterveys, normit, norms, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, syrjintä, totteleminen, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

5 responses to “Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään

  1. Voimia ja siunausta, ei kukaan voi asettua Jumalan ja toisen ihmisen väliin, ei siihen tarvita klikkejä eikä niiden hyväksymistä, Jumalan rakkaus ja hyväksyminen Jeesuksessa riittää meille – hengitä vapaasti.

  2. Aune

    Otto Mäkilän teokset ovat vaikuttavia tässä yhteydessä. Avaavat ja vahvistavat kirjoittajan tuntemuksia. Hyvät valinnat.

    Vahvoilla lestadioaialueilla ei-lestadiolaisetkin tuntevat ahdistuksen asuinyhteisön ilmapiirissä. Nuoruuden kokemukset ovat syynä, että seuraan tätä blogia ja yritän ymmärtää, mistä oli kysymys.

  3. Mika

    Tämä kirjoitus oli kuin suoraan minun elämästäni. Aika yksin sitä joutuu mutta onnekseni minulla on puoliso joka ymmärtää ratkaisuni täysin. Jopa niin hyvin että suhteemme voi paremmin kuin koskaan! Tapasin paikallisen marketin käytävällä entisen ” uskonveljen” niin hän käänsi selkänsä eikä ollut näkevinään minua. No, onnekseni en moisesta välitä vaan olen saanut työni kautta todella hyviä ystäviä joille voin puhua mitä vaan. Ja tällaisia ystävyyksiä ei vl-liikkeessä minulla ikinä ollut. Ps. Olen ERITTÄIN tyytyväinen tekemääni ratkaisuun.

  4. Ajatellaan tätäkin

    Vl:t ovat niin vanha ja tyypillisesti vahvasti sukupolvesta toiseen periytyvä liike, että heidän kohdallaan ei tulla yleensä ajatelleeksi, mitä tapahtuu, jos joku liittyy liikkeeseen ulkopuolelta ja vielä vanhemmalla iällä. Siinä voi käydä ihan kuin näissä Suomeen tulleissa uususkonnoissa. Meillä on menetetty setä ja hänen vaimonsa vl-liikkeelle kymmenisen vuotta sitten. Ilman mitään riitaa he lopettivat kaiken yhteydenpidon, joulukortti vielä tulee ja vastaan tullessaan setä nyökkää vaivautuneen näköisenä, siinä kaikki. He vierailevat enää sedän vaimon vl-sukulaisissa ja käyvät ahkerasti vl-tilaisuuksissa. Siinä sitä avaraa lähimmäisenrakkautta vl-malliin. Tiedän kyllä vl-säännöt hyvin, ja iäkkäiden vanhempieni elämänmenossa ei pitäisi olla heille mitään muuta paheksuttavaa kuin liikkeeseen kuulumattomuus ja tv olohuoneen nurkassa, eikä tv:täkään pidetty päällä silloin, kun he vasta liikkeeseen liittyneinä vielä kävivät muutaman kerran kylässä.

  5. Pirjo Vähäkuopus

    Kuulostaa hyvin tutulle tuo paremmat ihmiset.Sama ilmiö oli minunkin ”kotisiionissa” eräässä maaseutukaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla.Keskenään puhimmekin kermasta.Minun lähteminen vl-liikkeestä oli monien asioitten summa.Sairaan lapsen syntyminen ja kuoleminen alle vuoden ikäisenä.Minua seurasi alituinen pelko ensiksikin raskaaksi tulemisesta,sitten synnyttämisestä ja sairaan lapsen hoitamisesta ja taas kuolemalle antamisesta.Tätä tapahtui kome kertaa.Kolme lasta saattelin kirkon multiin ja alituinen stressi kulutti henkiset voima varani loppuun.Sairastuin masennukseen.Parisuhde kärsi ja lopulta johti eroon.Avioero ei ollut helppo muutenkaan ja vl-usko lisäsi minun syyllisyyden taakkaa ihan tuskaksi asti.Sitten eronnut oli kummajainen yhteisössä ja koettiin monella tavoin uhkaksi.Sitten se neitiihmisten kyttäys,ettei kukaan miespuolinen katsoisi minua sillä silmällä ja minun ei saanut katsoa kakslahkeisia päinkään.Minua rupes se asia tympäsemään ja terapian avulla oivalsin,mitkä tekijät tekivät minut masentuneeksi.Uskalsin ottaa sen askeleen,että lähdin siitä liikkeestä pois.Minulla oli kuorolaulun myötä seurakunnasta tullut tosi hyviä ystäviä ja sain osallistua jumalanpalveluselämään laulamalla ja tekstien lukemisella.Näin saan olla Herrani kanssa tavallisessa ev.lut. seurakunnassa.Minun uskoni ei ole mihinkään jäänyt ja lapsuusden uskosta ja jäänyt kristilliset elämänarvot,mitkä kantavat minua läpi elämän.Yhteistyö vl:n kanssa jatkuu sulassa sovussa kumpainenkin toinen toisiaan kunnioittaen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s